Pahan kukat

 

Sain tänään hoidettua osuuteni kirjallisuuden opintojen verkkolukupiirissä.

Pahan kukat on runokirja. Sen kirjoitti Charles Baudelaire Pariisissa 1857. Sanotaan, että kirja on modernin kirjallisuuden alkuteos.

Kirja sai heti ilmestyttyään tylyn tuomion ja sekä kirjailija että kustantaja tuomittiin oikeudessa sakkoihin julkisen moraalin ja hyvien tapojen loukkaamisesta. Kuusi runoa pantiin julkaisukieltoon. Muutaman vuoden kuluttua teos ilmestyi siistittynä.

Koko Eurooppa eli 1800- luvulla vahvaa yhteiskunnallista murrosta. Valtarakennelmien muutosten lisäksi liikehdintää tapahtui kaikessa ajattelussa. Karl Marx julkaisi Pääoman. Friedrich Nietzsche kyseenalaisti teoksillaan ja ajattelullaan länsimaisen filosofian tradition. Sigmund Freud julkaisi unen logiikkaa ja unien syntyä tarkastelevan tutkimuksen Unien tulkinta. 

Myös taide alkoi heijastaa muuttavaa maailmaa. Oli kokeilevaa teatteria. Tanssi ja pantomiimi tuotiin näyttämölle. Runo vapautettiin realistisesta todellisuuden kuvauksesta ja ulkokohtaisuudesta, ilmaisussa alettiin käyttää symboleja.

Pahan kukat avantgardistinen teos. Se tuo runouteen uusia ilmaisemismuotoja, kyseenalaistaa perinteiset muodot. Tavoitteenakaan ei ole miellyttää suurta yleisöä. Jos haetan kirjalle sanomaa, se on se, että jos kauneus saadaan nousemaan esiin jokapäiväisestä, saa arki uuden arvon ja merkityksellisyyden.

Rumuuden estetiikka on koko kirjan kantava voima. Se näkyy parhaiten runossa 

Raato (katkelma)

Muistako, rakkaani, mitä kerran kävelyllä näimme?

Oli ihana kesäaamu, kun polunmutkassa

soravuoteella rietas raato

koivet ilmassa retkotti kuin himokas nainen.

Se höyrysi, huokui saastaa,

julkeasti, kylmästi levitti

kupunsa huuruavat sisukset silmiemme eteen. 

Aurinko porotti mätänevään haaskaan

kai paistaakseen sen kuin

pihvin – että Uljas luonto

saisi runsaana takaisin sen

minkä kerran sitoi yhteen.

taivas katseli mahtavaa ruhonretaletta

kuin puhkeavaa kukkaa. 

Ja kerran tulee sinustakin, joka nyt tähtenä tuikit   

silmissäni, aurinkona

valaiset luontoni, oi

enkelini, tärkeimpäni

samanlaista lokaa, samanlaista

kuvottavaa saastaa - aivan

samanlaista tulee sinustakin, oi

kauneuden valtiatar, kun

sakramentit saatuasi

menet ruohon ja rehevien kukkien alle

luutarhan multiin

mätänemään.  

kaunottareni, kerro sille madolle,

joka sinua suudelmin syö,

että yhä on minulla tallessa

jokainen multiin menneen

rakastettuni muoto, olemus, ylimaallinen! 

Kun katsot runoa kokonaisuutena, näet sen estetiikan, mikä rumuuteen voi sisältyä. Ja ajatelkaa, miten lohduttavaa. Madot syövät meidät suudelmin, kun menemme maan multiin, luutarhaan.

Sielu ei nuku

Tarttui käteen Varkauden Portista Kaija Juurikkalan kirja  Sielu ei nuku.

Kaija Juurikkala on opettaja, elokuvaohjaaja ja kuvataiteilija, myös kirjailija, joka pitää miehensä Juho Juurikkalan kanssa nuorten perhekotia Mäntyharjulla. Sijoituslasten pitäminen on arvokasta työtä, myös rahallinen korvaus on sen mukainen. Antaa mahdollisuuden sielujen piirusteluun.  Taitavat tosin lopetella tätä tointa.
Tällä hetkellä Kaija  järjestää erilaisia sielunmaalaamiskursseja.  

Kirjasta selviää, että Kaija on jossain elämän vaiheessa myös punalippua heilutellut. Vapaa-ajattelijoiden hallituksessa tapasin älyköitä, mutta silti se oli minulle blondin maailma, yksioikoinen peitto, jonka alle saattoi tunkea turhat epäilyt. Se, mitä ei voi todistaa, ei ole. Hieno, kollektiivinen ja yleisesti hyväksytty valhe. 

Kirja oli luettava yhdeltä istumalta. Helpotuksen huokaus, pystyin lukemaan tauotta kokonaisen kirjan toisin kuin jotain Odysseusta. Kirjallisuuden opinnot eivät siis ole kokonaan tukehduttaneet lukemisen taitoa.  

Kaijan kirja lähtee loistavasti liikkeelle. Kieli on kaunokirjallisesti runollista ja miellyttävää tekstiä. Ei mitään kompurointia eikä toistoja. Asiat ilmaistaan omaperäisesti ja yllätyksellisesti. Löytyy monen monta samaistumiskohdetta ja erilaista viisautta. Kirja ei ole mitenkään opettajamainen, vaikka sijaitseekin elämäntaito-osastolla kirjakaupoissa.  Pidän varsinkin kirjan alkuosaa enemmän elämäntarinana, kehityskertomuksena kuin minään oppaana.

Koteloitunut unelma virkosi vaivihkaa, huutavanvihreät versot nousivat salaa tuulen leuhoteltavaksi. Unelmat ovat juuri sellaisia olemukseltaan. Itsepäisiä kuin vanhan puutarhan huomaamattomaksi jätetyt perennat, jotka eräänä päivä tunkeutuvat näkyviin ja puhkeavat kukintoon pihan uusilta omistajilta lupaa kysymättä. 

Siinä vaiheessa lähdin Kaijan kanssa eri teille, kun alettiin hieroa chakroja. Uskon, että nämä chakrat ovat monille totta. En vähättele niitä. Itseä ne ei ole kuitenkaan koskaan kiinnostaneet. Muutenkin kirja alkoi muuttua loppua kohti huuhaaksi. En sano tätäkään vähätellen.

En siis moiti, mutta otan taka-askeleen. Niin kuin en ota viihdekanavia, koska yle-veron tuottamat ohjelmat riittävät. En maksa myöskään sielun kuvista, koska kirkollisvero riittää tätä lajia. Pitää riittää.

Jokin mysteerio tähän asiaan kuitenkin liittyy. Kun kerroin ystävälleni Pialle kirjasta, hän vastasi:

 Nyt kun ostin sen irtipäästämättömän Piispanpolku kympin, Sieluni ei nuku vilahti taas silmänurkassa ja AJATTELIN SINUA. Että sulle hankin kaksoiskappaleen ja vienosti pyydän mukaan Kaija Juurikkala -matkalle. Mehän Marian kanssa matkustettiin torvet soiden Puumalaan, kun Kaija Juurikkala maalasi kahvila Soropissa niitä pirun sielun kuviaan. Oltais menty kattomaan, mitä siellä tapahtuu, mutta kaikki jumalat ja jumalattomat olivat sitä session seuraamista, Mariaa ja mua vastaan. Ei onnistunut ja Kaija Juurikkala sai maalata sielun kuvansa ilman meitä. Otin kuitenkin pari valokuvaa Kaija Juurikkalan autosta......

(luvallinen lainaus)

... ja voin vannoa, että ikinä ei olla puhuttu kirjasta...

Joulun juoksuja ja tuoksuja

Erehdyin tilaamaan Adlibriksen kautta lahjakirjoja. Nyt ne kirjat tulevat kappaleittain Leppävirran postiin. Meiltä kun meni posti kyläkaupan myötä niin joudutaan ravaamaan nyt 15 km päässä postiasioilla. Saakeli!

Kyllä joka kylällä pitäisi olla POSTI, sellainen oranssi valtion ylläpitämä konttori, jossa tuoksuu liimalle ja jossa asiantuntija-virkailija palvelee. Nyt postit ovat mikä missäkin kaupan tai kioskin nurkassa. Hikiset myyjät juoksevat kassan ja postin tiskin väliä. Ei hyvä kenellekään! 

On pakko tunnustaa sellainen porvarillinen hapatus, että tässä kattilakunnassa – jossa itseasiassa on kummallakin omat kattilat – ollaan viimeisen päälle jouluhärpäkeherkkuihmisiä. Pitää ollla kuuset ja kynttilät, lootat ja tortut. Ei mitään uusia kokeiluja vaan vipovarman perinteinen joulupaketti.

Olisin mennyt tänä aamuna Leppävirran tsasounaan liturgiaan, mutta ei tällä kantapäällä seisoskella kirkossa. Joo, joo, istua saa, mutta kun ei ilkee. Mieluummin seison koko palveluksen ajan kuin pompin edestakaisin. Iski nimittäin kantapäähän  fasisti eli faskiitti, luupiikki kansankielellä. Asioilla on puolensa. Nyt ei pääse tuonne liukastelmaan eikä lonkkaansa murtamaan.Olisihan se lonkkamurtuma paljon pahempi juttu kuin faskiitti kantapäässä.

Kohta lähden kirjastoon.

Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 1999: Avainnovelleja 1900-luvulta. Helsinki: WSOY.

Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 2001: Laatunovelleja. Helsinki: WSOY.

Malmio, A. & Murto, M. (toim.) 2005: Myös näin voi elää: eurooppalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.

Virtanen, A. (toim.) 2001: Mitä ukkonen todella sanoi: amerikkalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.

Noista pitäisi valita yksi novelli, joka sitten tulisi analysoida kahden eri kirjallisuustutkimuksen silmin. Ajattelin käyttää psykoanalyyttista ja feminististä tutkimusta. Mielenkiintoista, eikä tule aika pitkäksi pyhinä.  

Pitää myös jatkaa oikolukua. Kirjan sisältöön en puutu, mutta taitto on typografisesti aika tunkkainen. Jos kirjan aihe ei ole viihteellinen niin kyllä edes tekstin  on oltava lukijaystävällinen.

Loppuviikosta sitten tulee serkku-Asta meille. Ajateltiin mennä valokuvanäyttelyyn uuden vuoden aattona. On nimittäin Hinkulan Seppo ottanut kylämme miehistä kuvia ja ne ovat esillä kylän pubilla. Illalla sitten valetaan tinoja ja kuunnellaan radiosta Hymyilevä Apollo.

Toivotan kaikille toiveiden täyttymistä sekä kestävyyttä ottaa vastaan mahdolliset vastoinkäymiset.

Erityisesti toivon Leppävirran päättäjille ja viranhaltioille viisautta varmistaa kuntalaisten harrastusmahdollisuudet.  Jokainen virkattu liina, tanssittu askel ja kirjoitettu runo on kulttuuriteko! Tässä viittaan kunnan päätökseen irtisanoa yhteistyö Soisalo-opiston kanssa ennen kuin oli mitään näkymää uudesta kansalaisopistotoiminnasta.

Roiskintaa teatterissa/teatterista

Pätkä Kuopion Kaupunginteatterin esitteestä:

Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuunkulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot. 

Yllä olevan esitteen ja ohjaaja Leea Klemolasta tehdyn haastattelun (HS 20.11.) innoittamana teatteriin lähtö oli mieluista ja ilta täynnä odotusta, että nyt on jotain uutta ja inspiroivaa on tulossa.

Esityksen alku oli lupaava. Näytelmä sijoittuu teatterimaailmaan. Talon diiva, ikääntynyt näyttelijä Kyllkki Lalla (Seija Pitkänen) on joutunut sairaslomalle saatuaan syytteen seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla.  Paluu töihin on raastavan tuskallista ja entistä paikkaa on vaikea löytää. Kyllikin taistelu käy luihin ja ytimiin. Tässä vaiheessa suuret aplodit näyttelijä Seija Pitkäselle!

Sitten pudotaan. Näyttämölle tulee liukuhihnalla erilaisia teemoja. On sukupuoli-identiteettiä etsivä ihminen. Mies haluaa eroon sisäisestä tytöstä. Olisi ollut ihan mielenkiintoista mennä tähän teemaan syvällisemmin.

 Vanhenevan naisen kipuilu ”parasta ennen” päiväyksen ohittamisesta olisi myös ollut oma aiheensa. Onko tuo nyt kovin uusia näkökulmia avaava asenne, että seksi ja viehättävyys loppuu vanhetessa. Ei muuten lopu. Tätähän Kyllikki pelkää ja taistelee vastaan. Miksi ei sitten voita taistelua vaan muuttuu coyboyksi. Tämä kohta ei avautunut sitten ollenkaan.

Näytelmän valopilkku on Kyllikin ja Jukan välinen rakkaus. Huikentelevan vaimon kanssa ei ole helppo elää. Jukka on kuitenkin Kyllikin taustalla turvahahmona ja kun Jukka tarvitsee apua niin Kyllikki tukee sydämen pohjasta. He ovat pari.

Jos Leaa Kleomola ei olisi sanonut haastattelussa, että kuvaa alastomuudella kuolemaa, olisin ihmetellyt alasti loikkivaa miestä. Nyt kun tiedän, ymmärrän, mutta kuinko moni katsomossa oli lukenut samaisen päivän Hesarin?

Esitystä häiritsi lavalla kouhottaminen, päälle puhuminen ja teemojen hajanaisuus. Esitys meni niin kiireellä, että ajatus ei pysynyt mukana. Hitaampi tahti olisi ollut parempi tällaiselle vanhenevalle naiselle, jonka jotain kohtaa esitys näköjään kosketti, koska aiheutti näin voimallisen reaktion. Teatterin tavoite siis toteutui.

Nana 2006 -2016

Koko kaunis elämäsi, Nana,

on meille rakas muisto,

josta sinua kiitämme.

Onko pakko, jos ei halua

En asetu ensi kevään  kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi. Päätös ahdistaa yhtä paljon kuin jos olisin päättänyt ryhtyä.

Olin neljä vuotta sitten ehdokkaana ja koin asetelman henkilökohtaisesti erittäin kiusalliseksi. Ei siksi, että olisin hävennyt viiteryhmääni enkä siksi, että olisin kavahtanut leimautumista. Ahdisti, kun kukaan ei kysynyt mitään kunnan asioista ja ahdisti, että jos joku olisi kysynyt niin mitään en olisi osannut sanoa. Minulta puuttuu totaalisesti poliittisen liturgian taito eli kyky puhua paljon, vaikka ei sanoisi yhtään mitään. Ahdisti se, että luuleeko ihmiset, että olen ehdokkaana jonkin pyrkyryyden takia. Olisiko kaikkea tekemistäni ryhdytty tarkkailemaan siitä näkökulmasta, että mitä poliittisia pisteitä se tuollakin hakee. Puistattaa ajatuskin, että olisin joutunut moiseen tilanteeseen. En onneksi joutunut. 

Se ei ahdistanut, että jos olisin tullut valituksi, ettenkö olisi osannut toimia päätöksenteossa. Kaikkiin asioihin tavallisella järjenjuoksulla on mahdollisuus perehtyä ja ottaa kantaa.  Olisin kyllä turhautunut alta aikayksikön siihen kumileimasimen osaan, joka luottamushenkilöillä on suuressa osassa päätöksentekoa, ei toki kaikessa.

Poliittinen päätöksenteko on rapautunutta. On kaunis ajatus, että mennään korjaamaan sitä sisältä päin, mutta kyllähän siinä tahtoo käydä niin, että sinne menijät, vaikka kuinka jaloin ajatuksin lähtevät, rämpivät siinä suossa kohta vyötäröään myöten.

Perustuslaki antaa meille mahdollisuuden demokraattiseen päätöksentekoon. Nyt kun nykyjärjestelmä on osoittautunut epäpäteväksi, on mietittävä vaihtoehtoisia toimintatapoja. 

Tätä kun ryhdyt miettimään niin sitten vasta suossa olet. Huolella rakennettua järjestelmää ei niin vain kaadeta, ei minun elinikänäni. Vihreän liikkeen synty 1980- luvulla antoi pientä toivonkipinää, mutta kaikki tietää, miten siinä kävi. Oli suuri virhe perustaa Vihreä puolue. Olisi pitänyt olla moraalia ja halua katsoa, miten kansanliike alkaisi toimia, miten vaikuttaa asioihin. Valta on käsittämätön hunaja.

Kun seuraava valtuustokausi päättyy, olen 68-vuotias. Olen varma, että ehdin tuon neljän vuoden aikana tehdä paljon vaikuttavampia asioita kuin ikinä jossain lautakunnassa. Kulttuuri luo hyvinvointia. Se nostaa epäkohtia tajuttavaan muotoon, kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa,  avaa näkyjä ja antaa voimaa arkiseen eloon. Kulttuuriteoille löytyy kanava joka ikiselle suomalaiselle siinä genressä, mikä kenellekin on ominaista. Se on mieluista, innostavaa ja tärkeää toimintaa. Kannattaa kokeilla.

Jos taas tuntuu siltä, että voisit kuitenkin osallistua yhteisten asioitten hoitoon nykyisen poliittisen järjestelmän kautta niin valitse  ryhmä, joka katsoo, että ihmisarvo on jakamaton ja joka haluaa, että ihminen ja luonto voivat kulkea käsi kädessä toisiaan vahingoittamatta

Kalenteri

Nyt on niin täyteläistä tämä elämä, että ohimot pullistelee.

Ensi vuonna tapahtuu Pulkkisseurassa  isoja asioita. Edelliseen hallituksen kokoukseen nimittäin tallusti hyvä haltija taikapusseineen. Ei tässä vaiheessa enempää kuin vaan tiedoksi, että kuhina käy.

Keskiviikot on varattu kirjoittajille, perjantait lavikselle. Parhaat (lue lapsenlapset) tulevat tänä iltana. Viikon päästä Oravikoskella Juice-ilta, seuraavana viikonloppuna Frida Kahlo Kuopion teatterissa ja ystävä Leena, sitä seuraavana Lieksassa pulkkistapaamisia, jonne Pian kanssa syöksytään täyttä höyryä suoraan avoimen yliopiston opinnoista.

Oman kirjan julkkari pitäisi myös olla lokakuussa jossain välissä, mutta miten ja missä on vielä auki. On liikaa hyviä vaihtoehtoja.

Sen minkä noilta menoilta ehtii niin pitää jatkaa Leppävirran vasemmiston muistitiedonkeruu-projektia ja sokerina, unelmana pohjalla uuden romaanin työstäminen.

Näitten lisäksi on ehdittävä lukemaan, metsään, sukuloimaan…

...onneksi joulukin sieltä tulee....