sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Lempeä päivä

 

 Lepppävirran tsasouna

Pitkästä aikaa oikeasti kirkossa, tietenkin maskein ja turvavälein. Striimipalveluksissa eivät aistit avaudu, ei kuulu ihmiskehojen kahinaa, ei askelten kopsetta, ei tuoksu suitsutussavu, ei pääse yhteiseen rukoukseen.

 Ortodoksinen liturgia on minulle ennen kaikkea rukousta ja rukous taas omien ajatustensa ja elämänsä järjestelyä, pohdintaa oikeasta ja väärästä, että mitä se on juuri minun kohdallani, mitä pitää parantaa ja mistä olla kiitollinen. Se on  pysähtymistä itseensä, mutta  myös yhteyttä toisten kanssa tässä päivässä sekä  yhteyttä ikiaikojen taakse kirkkomme perinteiden kautta. Kirkksalin estetiikka ja palvelusten toistuvuus tukee todella rukouselämää. Vaikka menet miten kiireisesti  tahansa palvelukseen, niin kyllä  kirkon ovella rauhoitut.

 Kun seison liturgiassa, minun ei tarvitse olla mitään muuta kuin se, joka sillä hetkellä olen. Milloin väsynyt, ahdistunut, tympääntynyt, poissaoleva. Tänään tunsin olevani kiitollinen etuoikeutettu, että minulla on tämä kirkko, joka antaa teoreettisen viitekehyksen  ihmisyyteen ja lähimmäisen rakkauteen, antaa päämäärän, johon koetan, välillä kompuroiden, pyrkiä. 



Tämän pöydän ääressä rukoillaan vainajien puolesta.


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Kundera, Tossavainen, Ilvesheimo

 


Tässä muutama sana Milan Kunderasta, tsekkiläisestä kirjailijasta, joka kirjassaan Olemisen sietämätön keveys kertoo pieteetillä Prahan miehityksestä 1968 ja sivistyneistön asemasta rautaesiripun puristuksessa. Kirja teki ilmestyttyään (1984) ison vaikutuksen minuun. Olenkin kopannut jokaisen eteen sattuvan Kunderan kirppareiltä omaan hyllyyni kuten Naurattavien rakkauksien kirjan (1968). Kyllä nauratti, kuin kirjoitin Pialle, että olen lukemassa Naurettavien rakkauksien taloa. Siis mitä häh?! Naurettavalla ja naurattavalla on vinha ero samoin kuin talolla ja kirjalla. Joku asia voi naurattaa, mutta ei ole naurettava ja talossa on seinät toisin kuin kirjassa. Nauru-kirjaan tartuin, kun kyllästyin suomalaisten nykykirjailjoitten joutavaan lätinään omasta arjestaan. Viittaan tässä Saara Turuseen, jonka Sivuhenkilö oli ihan luettava, mutta pari muuta, no, ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei kelvannut tämä lukematon kunderakaan tällä kertaa. Ensin luulin, että kyse on vanhasta ukkoontuneesta Kunderasta, mutta kas, sehän on Kunderan toinen teos eli aikaisempaa tuotantoa kuin Olemisen sietämätön keveys. Mies on selvästi kehittynyt. Otanpa seuraavaksi Identiteetin (1995) käsittelyyn, kun sekin näkyy olevan omassa hyllyssäni ja uudempaa tuotantoa.

Heinäkuussa on sitten  tiedossa pitkästä aikaa kirjallista aktiviteettia meidän pikkupulkkiseurassa. Osana Rautavaara-päivien ohjelmaa järjestämme seuran äidin ja sihteerin Pia Valkosen ja miehensä Matin  pientilalla Rautavaaran Kaivoskoskella kirjallisuusmatinean 4.7. sunnuntaina. Kirjailija Jouni Tossavainen tulee kertomaan Paavo Ruotsalaisen ainoasta pojasta kertovasta kirjastaan, ilmestyy elokuussa kuulema. Paavo Ruotsalaisesta tulee mieleen Aholansaaressa nähty  ooppera Viimeiset kiusaukset ja Riitta, joka huuteli, että PAAVOOO, TULE SAAREEEEN. Kokemus saarioopperasta oli jylhä. Itse ooppera lajina ei ole minua varten. Sain siitä tarpeekseni, kun Savonlinnan kulttuurilautakunnan puheenjohtajana jouduin istumaan tuntitolkulla lautapenkeillä kuuntelemassa ... no niin... siis oopperaa..

 Myös kirjailija Gerry Birgit Ilvesheimo saattaa ilmestyä Rautavaaralle kertomaan omasta historiallisesta teoksestaan. Tämän tapahtuman suunnittelu pyöräytti kivan pyörteen muuten aika liikkumattomaan veteen. Jospa tästä vielä elon puolelle käännyttäisiin!