perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun juoksuja ja tuoksuja




Erehdyin tilaamaan Adlibriksen kautta lahjakirjoja. Nyt ne kirjat tulevat kappaleittain Leppävirran postiin. Meiltä kun meni posti kyläkaupan myötä niin joudutaan ravaamaan nyt 15 km päässä postiasioilla. Saakeli!
Kyllä joka kylällä pitäisi olla POSTI, sellainen oranssi valtion ylläpitämä konttori, jossa tuoksuu liimalle ja jossa asiantuntija-virkailija palvelee. Nyt postit ovat mikä missäkin kaupan tai kioskin nurkassa. Hikiset myyjät juoksevat kassan ja postin tiskin väliä. Ei hyvä kenellekään! 
On pakko tunnustaa sellainen porvarillinen hapatus, että tässä kattilakunnassa – jossa itseasiassa on kummallakin omat kattilat – ollaan viimeisen päälle jouluhärpäkeherkkuihmisiä. Pitää ollla kuuset ja kynttilät, lootat ja tortut. Ei mitään uusia kokeiluja vaan vipovarman perinteinen joulupaketti.
Olisin mennyt tänä aamuna Leppävirran tsasounaan liturgiaan, mutta ei tällä kantapäällä seisoskella kirkossa. Joo, joo, istua saa, mutta kun ei ilkee. Mieluummin seison koko palveluksen ajan kuin pompin edestakaisin. Iski nimittäin kantapäähän  fasisti eli faskiitti, luupiikki kansankielellä. Asioilla on puolensa. Nyt ei pääse tuonne liukastelmaan eikä lonkkaansa murtamaan.Olisihan se lonkkamurtuma paljon pahempi juttu kuin faskiitti kantapäässä.
Kohta lähden kirjastoon.
Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 1999: Avainnovelleja 1900-luvulta. Helsinki: WSOY.
Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 2001: Laatunovelleja. Helsinki: WSOY.
Malmio, A. & Murto, M. (toim.) 2005: Myös näin voi elää: eurooppalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.
Virtanen, A. (toim.) 2001: Mitä ukkonen todella sanoi: amerikkalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.
Noista pitäisi valita yksi novelli, joka sitten tulisi analysoida kahden eri kirjallisuustutkimuksen silmin. Ajattelin käyttää psykoanalyyttista ja feminististä tutkimusta. Mielenkiintoista, eikä tule aika pitkäksi pyhinä.  
Pitää myös jatkaa oikolukua. Kirjan sisältöön en puutu, mutta taitto on typografisesti aika tunkkainen. Jos kirjan aihe ei ole viihteellinen niin kyllä edes tekstin  on oltava lukijaystävällinen.
Loppuviikosta sitten tulee serkku-Asta meille. Ajateltiin mennä valokuvanäyttelyyn uuden vuoden aattona. On nimittäin Hinkulan Seppo ottanut kylämme miehistä kuvia ja ne ovat esillä kylän pubilla. Illalla sitten valetaan tinoja ja kuunnellaan radiosta Hymyilevä Apollo.

Toivotan kaikille toiveiden täyttymistä sekä kestävyyttä ottaa vastaan mahdolliset vastoinkäymiset.
Erityisesti toivon Leppävirran päättäjille ja viranhaltioille viisautta varmistaa kuntalaisten harrastusmahdollisuudet.  Jokainen virkattu liina, tanssittu askel ja kirjoitettu runo on kulttuuriteko! Tässä viittaan kunnan päätökseen irtisanoa yhteistyö Soisalo-opiston kanssa ennen kuin oli mitään näkymää uudesta kansalaisopistotoiminnasta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Roiskintaa teatterissa/teatterista


Pätkä Kuopion Kaupunginteatterin esitteestä:

Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuunkulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot. 

Yllä olevan esitteen ja ohjaaja Leea Klemolasta tehdyn haastattelun (HS 20.11.) innoittamana teatteriin lähtö oli mieluista ja ilta täynnä odotusta, että nyt on jotain uutta ja inspiroivaa on tulossa.

Esityksen alku oli lupaava. Näytelmä sijoittuu teatterimaailmaan. Talon diiva, ikääntynyt näyttelijä Kyllkki Lalla (Seija Pitkänen) on joutunut sairaslomalle saatuaan syytteen seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla.  Paluu töihin on raastavan tuskallista ja entistä paikkaa on vaikea löytää. Kyllikin taistelu käy luihin ja ytimiin. Tässä vaiheessa suuret aplodit näyttelijä Seija Pitkäselle!

Sitten pudotaan. Näyttämölle tulee liukuhihnalla erilaisia teemoja. On sukupuoli-identiteettiä etsivä ihminen. Mies haluaa eroon sisäisestä tytöstä. Olisi ollut ihan mielenkiintoista mennä tähän teemaan syvällisemmin.

 Vanhenevan naisen kipuilu ”parasta ennen” päiväyksen ohittamisesta olisi myös ollut oma aiheensa. Onko tuo nyt kovin uusia näkökulmia avaava asenne, että seksi ja viehättävyys loppuu vanhetessa. Ei muuten lopu. Tätähän Kyllikki pelkää ja taistelee vastaan. Miksi ei sitten voita taistelua vaan muuttuu coyboyksi. Tämä kohta ei avautunut sitten ollenkaan.

Näytelmän valopilkku on Kyllikin ja Jukan välinen rakkaus. Huikentelevan vaimon kanssa ei ole helppo elää. Jukka on kuitenkin Kyllikin taustalla turvahahmona ja kun Jukka tarvitsee apua niin Kyllikki tukee sydämen pohjasta. He ovat pari.

Jos Leaa Kleomola ei olisi sanonut haastattelussa, että kuvaa alastomuudella kuolemaa, olisin ihmetellyt alasti loikkivaa miestä. Nyt kun tiedän, ymmärrän, mutta kuinko moni katsomossa oli lukenut samaisen päivän Hesarin?

Esitystä häiritsi lavalla kouhottaminen, päälle puhuminen ja teemojen hajanaisuus. Esitys meni niin kiireellä, että ajatus ei pysynyt mukana. Hitaampi tahti olisi ollut parempi tällaiselle vanhenevalle naiselle, jonka jotain kohtaa esitys näköjään kosketti, koska aiheutti näin voimallisen reaktion. Teatterin tavoite siis toteutui.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Nana 2006 -2016




Koko kaunis elämäsi, Nana,
on meille rakas muisto,
josta sinua kiitämme.






maanantai 17. lokakuuta 2016

Onko pakko, jos ei halua


En asetu ensi kevään  kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi. Päätös ahdistaa yhtä paljon kuin jos olisin päättänyt ryhtyä.
Olin neljä vuotta sitten ehdokkaana ja koin asetelman henkilökohtaisesti erittäin kiusalliseksi. Ei siksi, että olisin hävennyt viiteryhmääni enkä siksi, että olisin kavahtanut leimautumista. Ahdisti, kun kukaan ei kysynyt mitään kunnan asioista ja ahdisti, että jos joku olisi kysynyt niin mitään en olisi osannut sanoa. Minulta puuttuu totaalisesti poliittisen liturgian taito eli kyky puhua paljon, vaikka ei sanoisi yhtään mitään. Ahdisti se, että luuleeko ihmiset, että olen ehdokkaana jonkin pyrkyryyden takia. Olisiko kaikkea tekemistäni ryhdytty tarkkailemaan siitä näkökulmasta, että mitä poliittisia pisteitä se tuollakin hakee. Puistattaa ajatuskin, että olisin joutunut moiseen tilanteeseen. En onneksi joutunut. 
Se ei ahdistanut, että jos olisin tullut valituksi, ettenkö olisi osannut toimia päätöksenteossa. Kaikkiin asioihin tavallisella järjenjuoksulla on mahdollisuus perehtyä ja ottaa kantaa.  Olisin kyllä turhautunut alta aikayksikön siihen kumileimasimen osaan, joka luottamushenkilöillä on suuressa osassa päätöksentekoa, ei toki kaikessa.
Poliittinen päätöksenteko on rapautunutta. On kaunis ajatus, että mennään korjaamaan sitä sisältä päin, mutta kyllähän siinä tahtoo käydä niin, että sinne menijät, vaikka kuinka jaloin ajatuksin lähtevät, rämpivät siinä suossa kohta vyötäröään myöten.
Perustuslaki antaa meille mahdollisuuden demokraattiseen päätöksentekoon. Nyt kun nykyjärjestelmä on osoittautunut epäpäteväksi, on mietittävä vaihtoehtoisia toimintatapoja. 
Tätä kun ryhdyt miettimään niin sitten vasta suossa olet. Huolella rakennettua järjestelmää ei niin vain kaadeta, ei minun elinikänäni. Vihreän liikkeen synty 1980- luvulla antoi pientä toivonkipinää, mutta kaikki tietää, miten siinä kävi. Oli suuri virhe perustaa Vihreä puolue. Olisi pitänyt olla moraalia ja halua katsoa, miten kansanliike alkaisi toimia, miten vaikuttaa asioihin. Valta on käsittämätön hunaja.
Kun seuraava valtuustokausi päättyy, olen 68-vuotias. Olen varma, että ehdin tuon neljän vuoden aikana tehdä paljon vaikuttavampia asioita kuin ikinä jossain lautakunnassa. Kulttuuri luo hyvinvointia. Se nostaa epäkohtia tajuttavaan muotoon, kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa,  avaa näkyjä ja antaa voimaa arkiseen eloon. Kulttuuriteoille löytyy kanava joka ikiselle suomalaiselle siinä genressä, mikä kenellekin on ominaista. Se on mieluista, innostavaa ja tärkeää toimintaa. Kannattaa kokeilla.
Jos taas tuntuu siltä, että voisit kuitenkin osallistua yhteisten asioitten hoitoon nykyisen poliittisen järjestelmän kautta niin valitse  ryhmä, joka katsoo, että ihmisarvo on jakamaton ja joka haluaa, että ihminen ja luonto voivat kulkea käsi kädessä toisiaan vahingoittamatta

perjantai 16. syyskuuta 2016

Kalenteri



Nyt on niin täyteläistä tämä elämä, että ohimot pullistelee.
Ensi vuonna tapahtuu Pulkkisseurassa  isoja asioita. Edelliseen hallituksen kokoukseen nimittäin tallusti hyvä haltija taikapusseineen. Ei tässä vaiheessa enempää kuin vaan tiedoksi, että kuhina käy.
Keskiviikot on varattu kirjoittajille, perjantait lavikselle. Parhaat (lue lapsenlapset) tulevat tänä iltana. Viikon päästä Oravikoskella Juice-ilta, seuraavana viikonloppuna Frida Kahlo Kuopion teatterissa ja ystävä Leena, sitä seuraavana Lieksassa pulkkistapaamisia, jonne Pian kanssa syöksytään täyttä höyryä suoraan avoimen yliopiston opinnoista.
Oman kirjan julkkari pitäisi myös olla lokakuussa jossain välissä, mutta miten ja missä on vielä auki. On liikaa hyviä vaihtoehtoja.

Sen minkä noilta menoilta ehtii niin pitää jatkaa Leppävirran vasemmiston muistitiedonkeruu-projektia ja sokerina, unelmana pohjalla uuden romaanin työstäminen.

Näitten lisäksi on ehdittävä lukemaan, metsään, sukuloimaan…

...onneksi joulukin sieltä tulee....

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Anteeksi Panu Rajala

Matkustimme eilen varhain aamulla Pia, Maria ja minä Puumalaan. Siellä oli maailma ensimmäiset Kirjakemmakat.  Tapahtuma oli osa Puumalan 400-vuotisjulia. Päivän teema oli Matka.  Paljon kuljimmekin.
 Liikuimme  arkeologi  Ilari Aallon kanssa keskiajan Suomessa. Kuulimme Puumalan Niinisaaren asutuksesta kirjailija Vesa Luukkosen kirjan pohjalta. 

Professori, kirjailija Panu Rajala kertoi elävästi ja seikkaperäisesti valokuvaaja, kirjalija, toimittaja I K(Into Kontrad) Inhan matkoista perimmäiseen Suomeen, Lappiin ja Karjalaan.
 I.K.  Inha  (1865-1930) oli suomalaisen valokuvataiteen uranuurtaja, ensimmäinen,  joka alkoi kuvat kansaa askareissaan, kun siihen asti oli tehty vain muotokuvia. Karelialistien johtavat hahmot vähän säikähtivät, kun Inha haki Suomalaisen kirjallisuuden seuralta apurahaa kuvatakseen kalevalaisia runonlaulajia. Romantikot pelkäsivät, että autenttinen kuvaus kansasta kaataa sen illuusion, jonka he  halusivat runonlaululle rakentaa. Inha sai kuitenkin apurahansa ja siitä seurasikin merkittäviä tallennuksia meille jälkipolville. 
Myös luontokuvaajana Inha oli lajinsa ensimmäinen. Hän liikkui yhdessä taidemaalareitten kanssa ja kuvasi sen, minkä Edelfeltit ym. piirsivät. Nämä kuvat ovat tänään valokuvataiteen historiaa. Siis monessa mielessä merkittävä mies. 

I.K.Inha toi Suomeen Englannista ensimmäiset pyörät ja keksi suomen kieleen sanan polkupyörä.

Mutta Panu Rajalaan.  Olen häntä kuullut silloin tällöin, viimeksi  heinäkuussa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Miehen lipevähkö olemus ja julkisuuskuva hämärtää ikävällä tavalla sitä ansiota, minkä hän alallaan ihan varmasti ansaitsisi. Tuottelias ja perusteellinen kirjallisuuden tutkija ja kirjalija on  hän. Rajalan kirjojen kieli on helppolukuista ja jouhevaa ja esiintyjänä hän on värikäs ja asiantunteva, kykenee vastaamaan kuulijan kiperiinkin kysymyksiin.
 Siis pyydän anteeksi, Panu Rajala, että olen sinulle nyrpistellyt. Ehkä olet tarvinnut naisjuttusi ja niiden paljastelut, vaikka et kyllä mielestäni kovin pahasti mollannut Katri Helenaa kirjassasi Lavatähti ja kirjamies. Toitpahan vaan esiin, että Katri ei lue kirjoja ja on ihan huuhaa kaikkine keskusteluineen kuolleiden kanssa.  Enemmän sinä siinä kirjassa ruoskit itseäsi, että kuinka sitä viisaskin mies harhautuu.

Illalla olisi ollut vielä risteily ja siellä Aulikki Oksanen ja Katri Honkanen. Kun Marialla oli oma aikataulunsa  ja risteily loppuunmyyty niin ajelimme Etelä-Savon mutkaisia teitä kotiin.

Eilisessä Matkassa parasta  oli kuitenkin se, että Pian ja Marian kanssa on aina mieli hykerryksissä. Niin kuin Maria sanoi, että te aina saman lailla nauratte. 
Poukkoilemme luontevasti elämän sisä- ja ulkokehillä. Tarkoittaa sitä, että kesken oman salaisuuden voi  siirtyä vaikkapa historiakatsaukseen,  erilaisten ilmiöitten ihmettelyyn, nostotekniikoihin,  ruokaan, kirjailijoihin, hautamuistomerkkeihin, henkisen kodin etsimiseen. Sellaista on ystävyys.


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tuupovaara

Tähän omaan tarpomiseen osui kirja. Sattui hetkeen, kun mieli ei pysynyt fiktiivisessä tarinassa, eikä sitä myöskään saanut tuotetuksi. Kun oli pudonnut junnaavaan arkeen, jokapäiväiseen ylös- ulos- tallaamiseen. Sellaiseen, kun ei oikein ole, mitä odottaa, eikä mikään asia vaadi välitöntä aktiviteettia. Kun maailman murheisiinkaan ei jaksa miettiä ratkaisuja. Sopivasti oli tyhjä kohta vastaanottaa juuri tämä.

Dokumenttiromaani Radio Tuupovaara 2, Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

 Kirjailijat Teppo Kulmala, Tiina Pystynen, Tuula Mai Salmela, Irja Sinivaara, Markku Karpio ja Kari Levola  ovat viettäneet Anttolanhovissa Mikkelin lähellä  yhteisen Tyhy-viikon. Syntyi Kuntokomppania.

Teppo viettää Taiteilijatalo Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa kaksi talvea. Ensimmäisenä talvena tuli  RadioTuupovaaraja ja toisena tämä 400-sivuinen järkäle, josta koetan tässä kertoa.

Kirjan idea on se, että Teppo lähettää öisin ikään kuin radiolähetyksenä muulle Kuntokomppanialle ohjelman tunnoistaan ja olemisestaan residenssissä, myös muistikuvia ja tarinoita elämänsä varrelta. Ne ne vasta ovatkin kiintoisia! Toiset vastailevat, mutta pääosassa on radiotoimittaja Kulmala. Lähetyksiä siivittää toimittajan juttujen teemoihin valitsemat musiikkipalat.

Syntyy tajunnanvirtamaista, esseemäistä eksistentiaalista pohdintaa.
Syntyy mahtavia kielikuvia.

"Näin vain hengitellä ja olla hirsitalona, vanhana, yksinkertaisen mielikuvituksellisena, paljon nuoruuden innostuneisuutta ja lempeäntayttä tunnelmaa nähneenä. Menneisyyttä niin kovasti kokeneena, että ulkona taloa tarkkaillessa näyttää, kuin se olisi tyytynyt siihen, että ikääntyessä aikaa hartia mennä kasaan ja kyyristyä kappaleellisesti pienemmänksi.
Käydä unessa kaupungin kaduilla voidakseen kääntyä niiltä takaisin, voidakseen palata omaan, voidakseen tyytyä siihen, mitä on, ei palatsi ole, ei markkinakeskus, sirkus, pyhä laakso, vaan on talo vaaralla, peloton, joskus pelokas.
Vaan hiljaa, shhhh... uinaileva tarinoiden kotitluola minä olen."


 On kuin olisi kirjasta saanut apuja taas ryhtyä vaikkapa ajattelemaan, ei suuria, ei pieniäkään, vaan ihan omien resurssien mukaisia juttuja.

Ainakin Pian kanssa pitää tehdä kulttuurimatka Lapinlahdelle ja kaivaa samalla esi-isien hautoja. Voisi kävellä kerrankin Kuopion ruutukaavakorttelit kunnolla läpi, Seijan kanssa suunnitella uutta Hotaa ja uida polskauttaa venesaaressa. Sitten rauhoittua omaan kirjoittajapömpeliin ja paneutua vaikka Leppävirran vasemmistoon, että löytyykö sille millaista historiaa. Ajan kuluksi pitää tietysti työstää uusia tarinoita ihan omasta päästä.












torstai 14. heinäkuuta 2016

Riittävästi


Kun tulin kesäkuussaValamosta opasviikolta, sanoi auto pari kilometriä ennen Varkautta, että puuh ja röh. Vaikka kuinka painoi kaasua, mentiin matelemalla.  Takapeilistä näkyi muhkea, valkoinen höyrypilvi.  Sillä tavalla autosta menee turbo (1000€). Edellisen kerran toukokuussa pilvi nousi etuosasta. Silloin meni kannentiivistin (1000€).
On liian haasteellista siirtyä näillä nurkilla julkiseen liikenteeseen,  vaikka kuinka sitä kannattaisi. Kaupunkiin pääsee parin tunnin välein pitkin päivää, mutta ei iltaisin. Jäisi kokoukset ja konsertit, jäisi kurssin pito ja muut mukavat. Onnibussillekin pitäsi ajaa taksilla. Tuskin kannatti alkaa 350 000 km palvellutta ryhtyä korjaamaan. Olihan se jo näyttänyt tarpeeksi rahareikiä, söi niin pirusti dieseliä ja oli muutenkin turhan kopea nykymeikäläisen alla.

Osuipa sitten hakuun Auto, tuttu merkki. Täytti kaikki vaatimukset: vähän ajettu, nuori, vähäkulutuksinen,  ollut yhdellä omistajalla, täydellinen huoltokirja,  jymäkkä vaihteisto, tuttu tuoksu. Naapuri parkaisi HUI ja ystävä WAU.



Kun turbo menee,  vauhti hyytyy. Arki selkenee. Ei tarvitse miettiä, että lähtisikö Italiaan vai Norjaan, söisikö Rossossa vai  Amandassa,  hankkisiko mökin vai veneen.  
Tähän ei nyt liity minkäänlaista luopumisen tuskaa. On ylellistä körryyttää tätä elämää viimeinkin omalla vauhdilla, katsoa nukkuvaa koiraa, järveä, taivasta, hakea kirjastosta kaikki lukemattomat kirjat kuten Teppo Kulmalan Tuupovaarat. Saa vaikka keskellä yötä nousta kirjoittamaan ylös se idea, jonka alitajunta unessa tuotti. Ei haittaa sade, ei pakkanen. 

 Nuori ystäväni 16v. kirjoitti, että on huomannut, että riittää sellaisena kuin on. Miksen siis minä - vihdoinkin.


tiistai 17. toukokuuta 2016

HOTA- HyvääOloaTaiteidenAvulla

Huomio kaikki kesästä, kuvista, kirjoista, kirjoittamisesta ja musiikista innostuneet ihmiset läheltä ja kaukaa!
Tulkaa Hota-päivään! 11.6.2016

Kaikki tapahtuu Oravikosken Pub Vanhassa Kaivoksessa ja ympäristössä, kylän ytimessä.

Kuvassa Oscari Oravikoski tarkistamassa tapahtumapaikkaa


Ohjelma

10.00–16.00 Kirjavatori
• vanhoja kirjoja
• kirpputori
• käsitöitä

10.00–14.00 Elämän herrat ja Saimit kedolla
Esillä on oravikoskelaisen, harrastajavalokuvaaja Seppo Hinkulan valokuvatauluja, kynää ja paperia. Tule
kirjoittamaan kuvasta oma juttusi. Kirjoittaa voi omalla nimellä, nimimerkillä tai nimettömänä.
Kirjailija Matti Pulkkisen Muistoseura ry:n hallitus koostaa teksteistä ja kuvista poikkitaiteellisen näyttelyn.

Kuvassa Eero Järnefeltin taulu Saimi kedolla


10.00– 11.00Lasten piirustustyöpaja näytelmään liittyen

10.30 Avajaispuhe
• kunnan edustaja
• kylän edustaja

11.30–12.15 ”Pelastetaan äiti” lastennäytelmä, Varkauden Teatteri ja Kajaanin kaupungin teatterin yhteistyö


12.00 Opastettu kyläkierros kävellen

13.00–14.30 Lava on vapaa
• lausuntaa, laulua, soittoa, tanssia

15.00–16.30 Elämän herrat ja Saimit kedolla -näyttelyn avajaiset
• Puhetta kirjoittamisesta, Matti Pulkkisen muistoseura ry
Paikalla ainakin kolme kirjailijaa, jos ei enemmänkin.


17.00 MiniWatti, paikallinen bändi

Ja tämän jälkeen vapaata seurustelua. Pubi auki myöhään! Tervetuloa!

Oravikoski on  uutta elämää viettävä entinen kaivoskylä 5-tien varrella, 38 km Kuopiosta etelään ja 38 km Varkaudesta pohjoiseen. Siis helppo tulla!

        Leppävirran kunta tukee tapahtumaa                         

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tuskan kevät



Kuljen kehää. Pää sekoaa. Kierrän sen sisässä, etsin ovea, mutta ei aukon aukkoa, ihan on umpipallo.

Ulkopuolella joukko tuntemattomia. Ne 13. Ei kasvoja, ei ilmeitä. Ne liikkuvat omissa kehissään ja niistä kuuluu rouskutus ja natina.

Ne deletoi minut. Liian synkkä, ei valoa, epälooginen, outo tuherrus. Joutava tuhansien joukossa. Näitähän riittää, ne virnuilevat toisilleen. Vanhakin jo. Ei näyttäisi hyvältä kuvissa, osanneeko edes puhua.

Muutama tuttu etäämpänä katsoo hienotunteisesti pois. Tahtoisivat kysyä, joku rohkaistuu. Tulossa on, väitän, kun uskon itseeni.

Yksi ainoa viesti ja umpipalloon tärähtää aukko.

En avaa viestiä heti, viipyilen. Sitten siirryn pömpeliini ja luen.

Raili,
Kiitos käsikirjoituksestasi. Sain sen juuri luettua ja totean seuraavaa...

... Kirjokansi kustantaa sen - ehdottomasti ja suurella mielihalulla.
Ovi on siis avoin.
Ystävällisin terveisin
Jussi

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Liikehdintää kirjojen ympärillä Itä-Suomessa


Kovasti odotellaan pulkkisseuralaisten kanssa päätöksiä apurahoista ynnä muusta maallisesta, että päästään pyöräyttämään tällainen pyörä käyntiin.
Matti Pulkkinen (1944-2011) kirjoitti neljä laadukasta romaania, joiden mukaan tämän kiertueen tapahtumat on nimetty. Romaanihenkilön kuolema- teos ei varsinaisesti näy tässä vaiheessa paitsi Nurmeksessa, jossa pohditaan, tunnistaako kirjailijan romaanihenkilöstä.
Tuli rahaa tai ei niin tänä vuonna tapahtuu ainakin seuraavaa:

7.5. Nurmes, Lipinlahti, Haikolan talo
Ja pesäpuu itki - seminaari
Ohjelma:
Kunniakäynti kirjailijan muistolaatalla
Historiallinen katsaus kirjailijan elämään
- Yrjö Ihalainen (kirjailijan nuoruudenystävä)
Tunnistatko kirjailijan romaanihenkilöstä?
- Kirjailija Simo Hämäläinen
Yhdistyksen vuosikokous


11.6. Oravikoski, Leppävirta
Elämän herrat ja Saimit kedolla- kirjoittajatapahtuma
Ohjelma:
Osallistujat kirjoittavat mietteitään oravikoskelaisen valokuvaaja Seppo Hinkulan valokuvista. Tämä poikkitaiteellinen galleria jatkaa elämäänsä Oravikosken Kuntotalolla ainakin kesän 2016 loppuun. Tilaan muodostuu elävä taidenäyttely, jonka toteuttamiseen kävijällä on mahdollisuus osallistua tekstillään. Kuvien lähelle varataan kynää ja paperia ja tekstit kuvien vierellä vaihtuvat säännöllisin välein
Arviointipaja
Päivän aikana syntyneitä kirjoituksia arvioidaan lempeästi kirjallisuusterapeuttisin ja taiteellisen perustein.
Arvioitsijana toimii kirjailija Pentti Stranius Lieksasta sekä koko yhdistyksen hallitus.
Kirjoittajalla on mahdollisuus saada palaute kirjoittamastaan tekstistä.
Tapahtuma on osa Leppävirta-päivien ohjelmaa.

2.9. Lapinlahti
Ehdotus rakkausromaaniksi -kirjallisuusilta
Mikä on sinun rakkausromaanisuosikkisi?
Illlassa esiintyy kirjailija Heidi Jaatinen Kiuruvedeltä.
Tapahtuma on osa kulttuuritapahtuma Aikataikaa.

8.10. Lieksa, Kulttuurikeskus
Romaanihenkilön kuolema- Matti Pulkkinen-seminaari
Kirjasta kertoo kirjailija, tutkija Pentti Stranius
Kadonneet ja kesken jääneet työt - ja kirjailijan viimeiset vuodet Lapinlahdella.

Kaikki tervetuloa näihin pieniin ja kauniisiin tapahtumiin!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Klassikoita

Olen seurannut ystäväni Pian Karamazovin veljesten ( Dostojevski 1880) lukuprosessia. Kun Pian blogissa www.piavalkonen.fi ei ole kommenttimahdollisuutta niin laitanpa tähän vähän ajatuksenvirtaa teemasta.
Olin joku vuosi sitten Valamossa Torsti Lehtisen Dostojevski - seminaarissa ja Karamazovit oli sinne ennakkolukemisena. En varmaan lukenut loppuun, mutta sen verran, että pysyin kutakuinkin kärryilla kun ”viisaammat” keskustelivat kirjasta.
Mikä noissa venäläisissä klassikoissa on, että vaikka niihin tarttuu innolla ja jopa viihtyykin, niin kesken jäävät. Se on se kärsimättömyys. Hitto, mie tämän vielä selätän!

Katsoin eilen illalla digiboxilta englantilaisen John Wrightin ohjaaman elokuvan Anna Karenina. Olipa virkistävä kokemus. Elokuva oli tehty ikään kuin näyttämölle, teatterisaliin. Kamera kuitenkin liikkuu ennalta arvaamattomasti. Yhtä äkkiä kulisseista avautuu autenttinen talvimaisema. Kasvokuviin on saatu paljon informaatiota. Moni kohtaus kuvataan hurjilla tanssikohtauksilla niin kuin Annan ja Wrotskin kohtaaminen. Hienosti on myös kuvattu tanssilla Wrotskin välinpitämättömyys Kittyä kohtaan. Aluksi luulin, että digiboxi pätkii, kun kuva välillä pysähtyi sekunnin murto-osaksi, mutta sehän oli ihan tarkoituksellista ja perusteltua, kun siihen tottui.
Jonkin aikaa koetin saada elokuvaa johonkin kategoriaan, että mitä hittoa, onko tämä musikaali, näyttämösovitus, tanssiesitys vai mikä. Se oli kaikkea ja tyyliin tottuessa ei härinnyt, päinvastoin.
Olihan elokuvasta karsittu länsimaiseen tyyliin jotain oleellista venäläisyyttä kuten ortodoksiset tunnukset, mutta silti siihen oli saatu alkuteoksen tuntua yllättävän paljon.
En tiedä, miten elokuva avautuu, jos ei tunne tarinaa, mutta minä pidin. Saippuaversioitakin on nähty ja itse Greta Garbokin on tainnut esittää Annaa.

Leo Tolstoin teosta Anna Karenina (1875-77)pidetään maailmankirjallisuuden klassisena rakkausteoksena. Se on paljon muutakin. Tietenkin aikalaiskuvausta tsaarin ajan Venäjältä, mutta myös naisasiaa. Siinä missä Wrotski hyväksytään seurapiireihin, miehensä jättänyt Anna joutuu syrjityksi ja ajautuu hermoraunioksi. En muista, käyttikö kirjan Anna morfiinia - pitää tarkistaa - mutta elokuvassa tuotiin sellainenkin näkökulma esiin.
Kirja on ennen kaikkea ihmissuhdekuvausta. Jokainen roolihenkilö nipistelee omia kipupisteitä. Meistä oli ja on edelleen niin moneksi. Lempihenkilöni on Lewin, filosofinen talonpoika. Minusta Tolstoi teki hyvän ratkaisun, kun kuvasi tarinan sankarin Wrotskin loppujen lopuksi ihan vaan naisia kerääväksi pinnalliseksi mieheksi, joka joutui kiipeliin, kun rakastui hetkeksi Annaan. Ei ihan sankariainesta. Ei ollut helppoa Annan miehelläkään. Vaimo pettää ja häpäisee, mutta jotenkin hän saa sympatiani, koska ei kuitenkaan ole paha. Tylsä vaan.

Kirja on aika moderni tarina mieheltä, joka syntyi 1828.

26.1. Tässä somessa käyty keskustelu em. tekstistä:


LK: Minä tykkään siitä, että edes kirjoitat. Minulle ei vain avaudu kaikki jutut, vaikka olenkin lukenut nämä klassikot. pitäisi lukea uudestaan, mutta siihen ei ole resursseja. Seuraan tällä hetkellä kuntien itsemääräämisoikeuksien kehittymistä. Onko kunnilla edes kykyjä toteuttaa omaa politiikkaansa. Ei taida olla, sillä ulkoistamiskehitys viittaa itsemääräämisoikeudesta luopumiseen.

RM:Minusta maailmassa on vähän liikaakin seurattavaa, eikä mihinkään oikeastaan voi vaikuttaa. Mutta hyvä, että teitä ajan tasalla pitäjiä riittää, mutta miten niin sulla ei ole resursseja lukea??

LK: Minä olen väsynyt lukemaan klassista kirjallisuutta. Mielenkiinto on siirtynyt muualle. Yritän analysoida ilmiöitä, joita yhteiskunnassa tapahtuu. Tältä sektorilta löytyy aivan uskomattoman hyvää luettavaa, kunhan vaan pystyy tiedostamaan mistä on kysymys. Kaikkea ei pysty mitenkään käymään lävitse. Sosiaalipolitiikka on ollut nykyisin kiinnostuksen kohde ja nyt erityisesti perustuslakiin liittyvät asiat.

MG: Minäkin kiinnitin huomiota Teidän, Lxxx ilmaukseen, ettei oo "resursseja lukee", siis oman lestin, Teillä kunnallispolitiikan trendit, ulkopuolelta. Ja ajattelen, että tarkoitatte "voimavaroilla" sellaista, jota oikeastaan kukaan meistä ei omista, verrattuna vaikkapa omaan, mahdolliseen älykkyystasoon, tai älyllisyytensä suuntautuminen, vaikka muuallekin kuin kirjoitetun tekstin läpikahlaamiseen. Äikän ja kirjallisuuden opena oon sitä mieltä, että se kirjallisuuden virtaan astuminen kyllä riittää, ja että jotenkin sinne vain rupeaa kastautumaan tai kahlaamaan. Tekee ensin pienesti, sen minkä joku muu, ikänsä kirjatoukkana, kuin vettä valaen. Mutta millaista matkakuumetta vaatii joku Dostojevski tai Tolstoi? Aikamoista Siperian junaan astumista se taitaa olla, eikä ihan heti voi hypätä kyydistä pois. Olisiko sopiva tilanne, ja tää vertaus Sulle, Raili, että venäläisklassikkoa lukiessa omaksuu Tsehovin ihmisten elämäntunteen, se kaikki joutilaisuus ja kiireettömyys. Sekä jokiarojen laajuinen tyhjyys sielussa. Sielu, joka vain odottelee levotonta tuulta. Sielu joka rakastui viimeisen muuttolinnun lähtöön. Sielu joka tarttuu paksuun romaaniin. Ja sielu joka sulkee ikkunan, ja käskee palvelijan käännyttämään vierailijat pois. Että se sielu saa hankkia edes jotakin elämää, näiltä raskailta, raskailta sivuilta. No, kelläkö olisi moiseen niitä "resursseja"? Ei aivan heti minullakaan. Oikea aika onkin lukea klassikot nuorena, kun ei vielä tajua rakastuvansa aina sellaiseen, minkä kuitenkin joskus tulee menettämään. Ettei vielä nuorena muista rakastua tähän meidän kalliiseen aikaamme.

RM: Luulen Mxxx, että Lxxx tarkoitti resurssien puutteella enemmänkin kiinnostuksen puutetta kuin kyvyttömyyttä lukea klassikoita. vai mitä Klasu? Mutta aiheesta sen verran, että lukijan ei pitäisi - tässä katson nyt peiliin - koskaan yrittää omaksua enempää kuin sen hetkinen mielentila ja elämäntilanne edellyttää. Ei pitäisi vaatia itseltään enempää älyllisiä resursseja kuin mitä niitä on. Pitäisi vaan heittäytyä rohkeasti tuulen kyytiin ja antaa sen viedä, kuten Mxxx kehotat. Näistä kirjoista tekee ajattoman juuri se, että niitä on mahdollisuus ymmärtää niin monella tasolla. En usko, että niillä on turruttavaa vaikutusta yhteiskunnallisenkaan ajatteluun niin kuin ei millään elämän kohtaamisella, päinvastoin.

LK: Nyt eläkkeellä tajuaa vasta sen kuinka paljon on tullut luettua turhaa tekstiä ympäri maailmaa. Onneksi pystyin kehittämään tietynlaisen pikalukusysteemin, jolla pystyi kahlaamaan lävitse mitään sanomatonta kirjallisuutta, sillä sitä on paljon. Tätä systeemiä en pysty enää noudattamaan.

RM: Miksi ihmeessä pitäisi lukea mitään sanomattomia kirjoja edes pikaluvulla?

MT: Mistä sitä tietää, mikä kirja on mitään sanomaton ennen kuin on sen lukenut. Minä luen 2-3 kirjaa viikossa, ilmeisesti jollain pikalukusysteemillä, ja vain muutaman kerran olen jättänyt kirjan kesken, kun se on ollut niin tylsä, Tosi on, että joskus olen ollut kiinnostunut vaikkapa dekkareista, joskus jostain muusta. Minua kiinnostaa nykyisin historialliset romaanit. Venäläiset klassikot ovat juuri sellaisia, siis oman aikansa kuvauksia, mutta toki myös ajattomia kuvauksia ihmisestä kaikkine tunteineen ja raadollisuuksineen.

RM: Haluaisin muuten siirtää blogin kommnetointiosioon tämän keskustelun, että ei hukkuisi tähän somemaailmaan. Sopiiko?

MG: Sopii mulle, Raili hyvä, mutta 2 nopeeta vastausta sulle, Raili = 1) En ajatellut "resursseilla" kiinnostuksen puutetta, koska pienikin kiinostus riittää alkuun, kuten sinä niin hyvin kirjoitat. - Sekä: 2) Jos ja kun kommentoin jotain uutta juttuu sun blogissa, niin teen sen sitten sillä foorumilla, joten sopii mulle. - Ja kiitos sun blogitekstistä!