torstai 16. joulukuuta 2010

Joulun lapsi

On miniän synnyttämisen aika. Niin lähtevät he kotoaan kauas Cupijon kaupunkiin, koska heillä ei ole omaa synnytysosastoa. Se lopetettiin vähäisen käyttöasteen takia. Saa syntyä lapsi keskelle piuhojen ja vempainten ympärillään tietäjiä ja viisaita yliopistomiehiä.
Jos ei saa syntyä omassa kotikaupungissaan niin kuolemakaan siellä ei ole enää varmaa, koska saattaa olla, ettei ole kohta koko kaupunkiakaan. Paperikoneet on sammutettu metsien keskellä, että sellaista viisautta.
Mutta olkoonpa ja eläköönpä lapsi missä tahansa, tehköön sen kanssakulkijoistaan huolehtien, itseensä uskoen ja unelmiaan seuraten. Rauhantahtoisesti.

torstai 4. marraskuuta 2010

HOITOTAHTO

Yritin tehdä hoitotahtoa, mutta alkoi ahdistaa.
Pitääkö minun nyt, tässä kolmannen iän kynnyksellä, kun elämää saattaa olla vielä vuosikymmeniä edessä, ryhtyä miettimään kuolemaa(ni).

Olen kokenut kaksi epäreilua kuolemaa: isän kuoli 62-vuotiaana ja ystävä 52-vuotiaana. Jäi kesken kaksi tärkeää elämää.
En ole vieläkään tottunut tekemään päätöksiä ilman isän mielipidettä. Viimeksi toissa yönä hänelle esittelin hökkeliä. Isä hyväksyi erikoisen rakennelmani.
Ystävä menehtyi kesken juhannusjuhlien. Vaikka syöpä oli todettu reilu vuosi aikaisemmin, hän eli viimeiseen asti. Hyvää arkea syvässä tuskassa.

Entäs minä. Jos yllätyskupsahdusta ei tule, on todennäköistä että dementoidun. Sellaiset ovat geenit ja sukuhistoria.
Äidin molemmat mummot kuppelehtivat melkein satavuotiaiksi muistamattomina mutta fyysisesti terveinä. Täti vietti lennokkaat 90-kymppiset ja äitikin juhlii ensi vuonna pyöreitä.

Jos joudun vuoteeseen, lasten kuvia, kirjoja ja kipulääkettä reilusti, kiitos. Eikä sitten liian paksua täkkiä. Piimää ja joguttia inhoan, mutta maitoa, maitoa pittää olla. Aamulla jos sais nukkua ja yöt kukkua.
Jos hupatan omiani, niin kuunnelkaa sujuvasti ja uskokaa kaikki. Jos käyn kimppuun, antakaa lääkettä.

Pistäkää sitten sukuhautaan ja siihen valkoinen pieni risti.
Ortodoksisen meiningin ohjaa isä Timo, hän kun on sen verran nuori,että saattaa olla vielä virassa vuonna 2050. Toivottavasti tosiaan eletään (kuka elää, kuka ei) tuota vuotta, että isompia ei jää kesken.

Yritän nyt - tästä päivästä eteenpäin - elää niin, että hautajaisjuhlissa olisi kiitoksen ja hyvän mielen henki.Syökää vatsat täyteen omia mieliruokia - ei minun. Sitäpaitsi olen kaikkiruokainen.

Kuolinilmoituksen laatiminen ja haudalla hyppääminen on joutavaa, niistä vapautan jäljelle jääneet.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Eihän tässä ole järjen häivää

Kun ikää on kohta kuusikymmentä ja taustaan nähden kohtuullinen määrä erilaisia ammattitutkintoja ja työtäkin on, niin luulisi, että nyt alkaa eläkkeen odottelu. Toki sitä eläkettä jo vesi kielellä odotteleekin mutta vain sen turvaamiseksi, että saisi rauhassa opiskella.
Lapsuuden narsistinen trauma siitä, ettei tullut hyväksytyksi oppikouluun on johtanut epätoivoiseen opiskelun kierteeseen. Kouluja koulun perään, kurssilta toiselle hyppäämiseen, takaa-ajamaan sitä, minkä lapsena menetti, minkä jokaisen session jälkeen luuli saavuttaneensa, mutta joka taas karkaa ja pakko jäljittää. Sitten taas huomaa istuvansa jossain koulutuksessa ja joka kerta hetkellisesti luuli löytäneensä, kunnes taas mennään. Mitä kivisempi tie sitä lujempi vauhti. Silloin vasta tuntee olevansa olemassa, kun hopsissa on riittävä määrä kursseja.
Vuosi vuodelta enemmän tulee ihmisiä, jotka kyllä kohteliaasti nyökyttelevät suunnitelmilleni, mutta eivät enää kysy, että mikäs sinusta sitten tulee, eivät totea, että tuostahan on sinulle hyötyä siellä sun täällä, missä milloinkin satun sillä hetkellä olemaan.
Kun itselleen ei riitä, tuntuu vaellus joskus turhan tiukalta. Korsunin Hellyyden Äiti, eikä Desiterata auta. Mentävä on.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tälle matkalle kannattaa lähteä!



Elämäntarinan kirjoittaminen, oman itsensä kohtaaminen, on maailman upein ja ainutlaatuisin retki. Matka ei välttämättä ole helppo ja se voi aiheuttaa yllättäviä tunnemyllerryksiä.
Elämässä saattaa olla käsittelemätöntä kuormaa, kipeitä ja arkoja asioita.
Eletty elämä saa merkityksen usein vasta jälkikäteen ja vasta kirjoittaessa sille löytyy muoto. Yllättäen muistoissa on myös informaatiota nykyisistä ajatuksista, toiveista, motiiveista ja uskomuksista.
Ilon ja oivalluksen löytyminen omasta elämästä on hieno kokemus.

Siilinjärven Kunnonpaikassa käynnistyy ensi talvena elämäntarinaryhmä – Tähtitaivaltajat.
Koko päivän mittaisissa lähitapaamisissa, joita on kevään aikana neljä, käsitellään ihmisen ikävaiheita mukavien, kirjoittamiseen inspiroivien tehtävien avulla. Myös suvun historiaa sivutaan. Tehtävien avulla omakuva kirkastuu ja itsetuntemus vahvistuu. Varsinaisen elämäkerrallisen tekstin jokainen kirjoittaa kotona ja vain itselleen. Etätehtävät ja henkilökohtainen palaute auttavat ja tukevat kirjoittajaa ja tekstin tuottamista.

Kurssin hinta: 80€ x 4 sisältää: ohjauksen 6 h kurssipäivä, henkilökohtaisen palautteen välitehtävistä, lounaat kurssipäivinä runsaasta noutopöydästä, sekä virkistävät päiväkahvit.
Lisämaksusta mahdollisuus nauttia muista Kunnonpaikan palveluista kurssipäivien yhteydessä.


Tähtitaivaltajat kokoontuvat ensimmäisen kerran lauantaina 15. 1. 2011 klo 10 – 17
Muut kurssipäivät ovat: 19.2., 26.3. ja 7.5.

Voit ilmoittautua suoraan minulle:
045 656 6153,
raili@railimiettinen.fi

maanantai 23. elokuuta 2010

Tätä syksyä

Monenlaista oheistoimintoa liittyy blogin kirjoittamisen aloitukseen. Ensin pitää siivota koneen työpöytä, sähköposti ja vielä kurkata Fasebookiin, ehdottomasti tarkistaa nettisivun alimman kappaleen oikeinkirjoitus ja viidennen kerran lukea Johdatus kirjoittamisen tutkimukseen - kurssin ennakkotehtävä ja vielä selata kansalaisopiston tarjontaa, josko vaikka jossain lähellä alkaisi esperantokurssi ja entäs ne viime kesäiset kihlajaiskuvat, että mistäköhän niistä suurentaisi lipaston päälle sydänraamikuvan vai jos ei sittenkään sydänraameja ja mitenkä se menikään tuo clivian ulkokasvatus että joko tuo pitäisi siirtää huonetiloihin. Kun ei sitten millään kärsi lähestyä asian ydintä, sitä kauhua, että kirjoittaa tyhmiä tai vähintään keskinkertaista ja samalla muistuu mieleen viime talven Sanastus-ryhmäläisten tekstihelmet että kuinka ne oivaltavasti saivatkaan sanoista hienoja muodostelmia, sellaisia kun ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuvat epäsovinnaisesti, mutta järjestyksessä maahan.
Eikä tätä blogin aloittamista yhtään helpota se, että taas on se aika vuodesta, kun niin kovasti ja innolla tahtoisi kasaan monenlaista kirjaltajaa. Saako sinne Myllyyn sen Sanastusryhmän ja tuleeko Soisalo-kursseilla tarpeeksi porukkaa ja kyllä olisi mukava yhdistää kirjoittamista ja joogaa ja ihan varmasti löytyisi Leppävirralta kymmenen elämäkertakirjoittajaa ja kuinka kamalan kalliita ne lehti-ilmoitukset on ja kuka niitä lappusia lukee, jos kauppojen seinälle vie ja entäs se paikka. Luulisi löytyvän kymmenen tuolia ja pöytä ja katto olisi myös hyvä olla siinä tilassa ja mitenkä sen hinnan muodostus on niin hankalaa ja mitä häpeemistä siinä on, jos haluaa työstään eläkkeen ja lomarahat ja alvit sun muut tilittää kunniallisesti. Eihän tämä mitään jokikiviterapiaa ole vaan laillistetun ammatin harjoittamista. Tiedoksi vaan, että jokikiviterapia maksaa 62€ 45 min. Niin että siitä vaan jokikiviä hypistelemään vaiko jos sittenkin kynää.

torstai 13. toukokuuta 2010

Muuttomietteitä

Saipa mökki nopeasti uuden asujan. Onnea Kaisalle uuteen kotiin!
Olo on helpottunut ja vähän, että mitäs nyt. Muuttolaatikoita ja pussukaita vaan hakemaan ja inventoimaan romuja.
Piti tämäkin reissu tehdä, että ymmärsi, missä koti on. Hyppy tuttuun ei paljonkaan eroa hypystä tuntemattomaan. Samanlainen odotuksen riemu kuuluu molempiin. Nyt tiedän, miltä paluumuuttajasta tuntuu.
Tämä Joroisten reissu opetti, miten tärkeä elementti vesi on. Tällä kertaa Kallavesi. Istun jo ajatuksissani Oravilahden rannalla ja haistelen tuulta.
Mikään ei ole pysyvää ja muuttoja saattaa tulla, mutta jatkossa on aina turvattava veden läsnäolo.
Kuopion läheisyys helpottaa elämää ja antaa uusia mahdollisuuksia työlle ja harrastuksille. Mikäs on lähtiessä, kun Kuopion torille ajaa ½ tunnissa.
Ja mikäs on mummotelessa, kun tytöt löytyvät samasta talosta!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Luovuudesta

Jospa talvi-illan ratoksi muutama ajatus luovuudesta yleensä.
Ihmisen mieli on luova. Ihminen luo uutta. Aivot tuottavat mitä erilaisimpia, yksilöllisiä ratkaisumalleja, joihin erilaiset syy-seuraussuhteet ohjaavat ajatustoimintaa. Aistihavainnot tuottavat kuvia ja kokemuksia, jotka yhdessä teknisen ja matemaattisen tiedon kanssa johtavat korkeisiin taiteellisiin ja tieteellisiin saavutuksiin.
Luovuus yhdistetään mielellään eri taiteen lajeihin kuten kuvataiteeseen, elokuvaan, teatteriin, musiikkiin ja kirjoittamiseen, koska näissä se on selvimmin osoitettavissa ja koska hyvää tuotosta on mahdoton synnyttää ilman luovuutta. Taiteilijoille luovuuden ehtyminen on katastrofi,joka johtaa työn päättymiseen. Sen jälkeen hän on itsensä antanut ja joutaa kuolla, kuten Eino Leino sanoi Sibeliukselle elokuvassa Eino Leinoa esittävässä elokuvassa. En tässä näe tarkoituksen mukaiseksi lähteä etsimään elokuvasta tarkempaa tietoa.
Jussi-gaalaa katsoessa ei voinut kuin ihailla sitä suurta luovuuden määrää, joka elokuvan tekemiseen liittyy. Jokaiseen, tekniseenkin, työvaiheeseen tarvitaan runsaasti luovaa mieltä ja monen osaamisen yhteensovittamista. Sama ihailu kohdistuu teatteriin. Kun prosessiin vielä liittää katsojan inspiroitumisen, on luovuus todella valloillaan ja taide on täyttänyt osan tehtävästään; herättää kokijassa uusia ajatuksia ja oivalluksia. Taiteella on myös oloja ja ilmiöitä kuvaava tehtävä, asioitten osoittaminen. Taide on kuin pikkupoika, joka huomasi, ettei keisarilla ole vaatteita. Olisin hyvin onnellinen, jos tämä ajatus olisi omani. Ehkä se onkin tai sitten olen kuullut sen jostakin ja nyt luovasti sovellan sitä tämän tekstin työstämiseen saaden tuonkin pätkän avulla lisää merkkejä ja sivun täytettä. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö mielelläni pohtisi luovuuden olemusta.
Pohtimalla ilmiöitä ihmisessä käynnistyy luomisprosessi, jota hän itselleen sopivan menetelmän alulla ryhtyy toteuttamaan. Minulle kirjoittaminen on menetelmä, jonka avulla luon. Joudun kirjaamaan kaiken ennen kuin asia avautuu minulle. Jäsentelen ja hahmotan kirjoittamalla vaikkapa kukkapenkkiä ennen kuin miellän, millainen se on. Joku toinen piirtää sen kuvaksi. Koska en omaa teknistä piirtämisen taitoa, täytyy minun maalata kuva sanoilla.
Arjen luovuutta on selviytyä oman elämänsä läpi. Joiltakin se vaatii enemmän, joiltakin vähemmän luovuutta. En kuitenkaan usko, että kukaan olisi syntynyt sillä tavalla kultalusikka suussa, etteikö elämä toisi jonkinlaisia haasteita. Elämänhaasteet, olivat ne mitä tahansa, vaativat aina luovaa otetta. Ihminen joutuu tekemään valintoja asioitten välillä ja ratkaisemaan ongelmia.
Suuren konsernin toimitusjohtaja pitää paljon naruja käsissään ja niiden veteleminen vaatii todella suurta luovuutta ja kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Tässä luovuus on asetettu rahan alttarille tuottamaan mahdollisimman suurta voittoa omistajille. Suuren perheen yksinhuoltaja-äidin luovuus kehittyy päivittäisessä käytössä.
Tästä tulikin mielleyhtymä, että luovuus on kuin rakkaus: mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän sitä saa. Jälleen ajatus, joka tuskin on omani, mutta soveltuu hyvin tähän kohtaan tekstiä.
Luovuus hoitotyössä on tuttu oman ammattini kautta. Hoitajia kannustetaan soveltamaan saamaansa tietoa luovasti. Tämä on erityisen tärkeää alalla, jossa työvälineenä on oma persoona ja työn kohteena ajatteleva, tunteva, holistinen kokonaisuus: ihminen, oman terveysongelmansa kanssa ja usein kriisissä. Kannattaako ryhtyä antamaan tupakkavalistusta katkaisuhoitopotilaalle, joka tuskailee vaikeitten vieroitusoireiden kanssa? Kannattaako 92-vuotiaalta kieltää voin syöminen epäterveellisenä?
Kaavamaisuuus on luovuuden vastakohta. Toki tiettyä järjestystä tarvitaan ja joitakin lainalaisuuksia on noudatettava. Kertotaulu on kertotaulu tilanteessa kuin tilanteessa. Kaavamaisuus luovuuden vastakohtana onkin nähtävä ajatusten lukkiutumisena robottimaiseksi.
Luovuus alkaa ehtyä, jos olosuhteet ovat säännöllisen epätyydyttävät ja käyttäytyminen rutiininomaista pakkotoimintaa. Luovuus tarvitsee virikkeen ympäristöstä. Aistit hoitavat sen sitten luovaksi toiminnaksi.
Mitä avoimempi ihminen on vastaanottamaan virikkeitä sitä luovempi hän on. Tätä kutsutaan myös uteliaisuudeksi hyvässä mielessä. Utelias ja elämälle ahne ihminen on luova persoona, vaikka ei sitä itse edes tietäisi. Hän toteuttaa luovuutta, jos ei tietoisesti niin jollakin tasolla varmasti.