tiistai 24. maaliskuuta 2020

Onnen hetket

Hei Pia! 
Olipa hyvä blogikirjoitus sinulla, jotenkin seesteinen ja selkeä verrattuna moniin tajunnanvirtoihisi, joilla tietysti on arvo sinänsä. Minäkin katsoin  sen Onnen hetket-elokuvan ja odotin tyypillistä ranskalaista loppua, että aloittavat kolmen kimpan. Eivät aloittaneet ja hyvä niin. Rouvan itsemurha antoi elokuvalle kummallista syvyyttä, jota kyllä elokuvassa koko ajan oli huolimatta visuaalisesta hempeilystä. Sillä tietysti haluttiinkin korostaa, että kaikki ei ole välttämättä siltä, miltä näyttää. Kuvailit ja diagnosoit hyvin postineidin, mutta mikä oli se mies! Tunne-elämältään keskenkasvuinen kloppi, ei syvään rakkauteen kykenevä, ei edes surua oikein osannut tuntea. Siitä vaan jatkoi elämää niin kuin ennenkin. Päiväperhonen. Välillä ihan pisti vihaksi. Niin tykkään tällaisista elokuvista! 
Olen lukemassa Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut-kirjaa. Löytyi äidin jäämistöhyllystä. Tykkäsin siitä elokuvana ja tykkään kirjasta. Kaksi naista siinä otattelee varsin herkullisella tavalla. Hyvin on persoonat rakennettu. Lukeminen vaatii keskittymistä ja takuuvarmasti ajatukset siirtyvät tästä saatanan koronasta ihan muunlaiseen maailmaan.  Tämä kirja on Ylen lukupiirissä lauantaina 28.3. Otankin Marja-Liisan käsittelyyn nyt keväällä.Paitsi että kirjastoon ei pääse. Ääh. Minä en osaa kuunnella äänikirjoja. Ne ovat toisaalta hitaita, toisaalta  ei voi lukea samaa lausetta monta kertaa. Ei voi tuijottaa lausetta. Mieti, se tuijottaminen on tärkeää. Tai sinä et varman tuijottele, hompsit vain joka toisen lauseen. Hihihihi. 
Meillä ei ole hätäpäivää. Ruokaa on kaapissa ja niin pois päin. Välillä tulee korvista tuon tilastotieteilijän pulitus, mutta parempi niin kuin että ei olisi ketään.  Jennin tilanne pelottaa. On siellä KYS:ssa. Entäs jos... ei, ei kannata ajatella. Teemukin häärää monessa paikassa, on pakko. Lapset käyvät kotikoulua ja Saila etätöissä, siskot supussa kodeissaan. Eihän tässä voi muuta kuin silmät suurina odottaa ja katsoa, mitä tulee ja toivoa, että pahasta seuraisi jopa jotain hyvää, kenties. Ilma on ainakin monessa kohtaa kirkastunut ja Venetsian vedet puhdistuneet. Ehkä Joku on päättänyt  kadottaa tämän syöpäläislajin maapallolta. Vaikka kyllä siinä kuitenkin niin käy, että puolen vuoden sisällä meno on entisenlainen. Kyllä kapitalismi siitä pitää huolen! Raha ratkaisee. 
Lähden nyt Alman ja Adelen kanssa lintuja harjaamaan.
Raili

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Menkää metsään!


Kun sitä elää matemaattisesti lahjakkaan itseoppineen tilastotieteilijän kanssa niin ennuste koronan laajuudesta oli meidän huushollissa paljon aikaisemmin tiedossa kuin yleisesti. Välillä niitä lukuja, tilastoja ja käyriä tulvi kyllä ihan ylitsevuotavasti, mutta täytyy myöntää, että kaikki ennusteet ovat toteutuneet. Tulen nyt ulos kaapista laajemmin ja kerron, että olen vapaaehtoisessa karanteenissa omassa kodissa ja lähiympäristössä. Saa nauraa, jos naurattaa. Kävimme maanantaina, ennen kuin kukaan ymmärsi asian laajuutta, ostamassa muutaman kuukauden ruokavaraston. Eipä sitä kehdannut kenellekään kertoa, mutta kun elämäntilanne nyt on sellainen, että näin voi tehdä, niin miksi ei tekisi. Totta kai sitä on etuoikeutetussa asemassa, että tähän on ylipäätään mahdollisuus. Eläketilipäiväkin sattui sopivasti, että talous kesti hamstraamisen. Etähommista ja eläke-eduista tässä nyt nautitaan. Ei sekään ole paha katastrofi, että kalenteri humpsahti tyhjäksi muutamasta kulttuurimenosta ja tapaamisesta. Tietenkin on niin, että ilman puhelinta,  internettiä, telkkaria ja radiota elämä olisi huomattavasti ahtaampaa. Onneksi kirjoja  riittää ja jos ei, niin pitää kirjoittaa itse. Menojen loppuminen kauppareissua myöten antaa ruhtinaallisesti tilaa paastolle ja muutenkin syntyjen syvien pohdinnalle. Ainakin vielä oikein innostaa tämä uusi elämäntilanne. Saattaa tietysti olla, että ei enää huomenna, mutta se on sen ajan murhe.
Yleisesti ottaen toki tämä meno huolestuttaa ja välillä ahdistaakin, mutta olisiko myös niin, että tämä pakkopysähtyminen kääntyy loppujen lopuksi siunaukseksi koko ihmiskunnalle. Nythän nähdään, että vähemmälläkin kouhottamisella pärjää. Niinhän tässä kuitenkin käy, että markkinat elpyy ja kohta taas lennetään pää kolmantena jalkana eli entistä hurjemmin.

 Kävimme tänään metsäretkellä Kalaton-lammella naapurikylän suunnassa. Siitä muutama kuva piristykseksi kehotuksella: Menkää metsään!

Susi ehti ennen meitä lammelle:


Kalaton-lammelle ei toinna pilkkivehkeitä raahata.

Sunnuntailounas



Täällä saa vielä halata! Sirulla oma pikkupuu :)

Näinhän näille metsille tuppaa käymään.