lauantai 16. maaliskuuta 2019

Opas Karamazoviin


Viikko sitten hain postista paketin, Rax Rinnekankaan kirjan Mestarin viimeinen toivomukset. En tietäisi tästä mitään, ellei Teppo Kulmala olisi tehnyt kirja-arvostelua siitä Savon Sanomiin. Rinnekangas sai Kalle Holmbergilta testamentiksi mennä Valamoon, lukea Dostojevskin Karamazovin veljekset kolme kertaa ja tulla sitten hänen haudalleen, joka myös Valamossa, kertomaan tuntemuksistaan. Rax teki työtä käskettyä ja prosessista syntyi  kirja. 
Kiinnostuin heti ja syystä, että Karamazovin veljekset on kirja, jota olen säännöllisin väliajoin yrittänyt lukea loppuun. 
Rinnekangas luki kirjan kolme kertaa siten, että luki jokaisen sivun ensin hompsien, toisen kerran hitaasti ja kolmannen kerran alleviivaten. Mahtava metodi. En malttanut olla kokeilematta tätä heti Karamazoviin ja toimi. Jo ensimmäisessä luvussa oikeentui väärin luettu juttu. Olin nimittäin aina luullut, että isä Karamazovin ensimmäinen vaimo teki itsemurhan. Ei tehnyt, vaan kuoli joko nälkään tai lavantautiin Pietarissa karattuaan nuoren seminaarilaisen kanssa koheltaja-ukkoaan. Itsemurha-ajatus tuli siitä, että Dostojevski oli sijoittanut yhteen kappaleeseen jonkun nuoren naisen itsemurhan, jotenkin irralllisena, mutta kuitenkin ajankuvauksena. Siihen aikaan saattoi itsemurha olla monenkin naisen ainoa selviytymiskeino. Käsittääkseni kirjan arvo ei ole kuitenkaan itse juonessa,  vaan ihmisten välisisssä suhteissa,  Dostojevskin  ihmisyyden monikasvoisessa hyvän ja pahan kuvauksessa. Voi olla, että moni muukin  asia avautuu eri tavalla, kunhan saan oman urakkani Karamazovin kanssa loppuun ja tällä kertaa aion sen tehdä. Laskin, että paaston aikaa on viisi viikkoa ja kun 1000-sivuinen kirja jaetaan viiteen osaan niin eihän tuossa ole kummonenkaan urakka jaettuna näin 200 sivua/viikko. Kirja on tehnyt kautta aikojen niin suuren vaikutuksen, että onhan se viimein katsottava. Rinnekangas tekee kyllä romaanin juonta tutuksi, mutta kuvaa ennen kaikkea lukemisen  aiheuttamaa tunnetilaa. Lisäksi kirja kertoo kahden, itseasiassa kolmen taitelijan  Holmergin, Rinnekankaan ja Hannu-Pekka Björkmanin ystävyydestä, muistelee yhteisiä kävelyretkiä. Nämä miehethän pohtivat kärsimyksen anatomiaa ihan kipurajoille asti. Sen koin heidän Kärsimys-seminaarissaan Valamossa.  Rinnekangas lähtee Valamosta lähes psykoosin kaltaisessa tilassa, kuten itse sen ilmaisee. Kiinnostaa myös se, että miksi lukenut Kalle Holmberg, armoitettu taitelija ja ajattelija, nosti juuri Karamazovit omaksi ykköskirjakseen. Tästä on otettava selvää.










lauantai 2. helmikuuta 2019

Sana-asana - kirjoittamis- ja joogaretriitti


Paikka: Luova Puu, Lapinlahti 
Aika: 23.-24. 2.2019 klo 9.00 – 16.00
Ohjaajat: Raili Miettinen, kirjallisuusterapeutti, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, kirjailija        
Joogaohjaus: Hannah Weissenberg

Tämä intuitiivisen kirjoittamisen ja joogan kurssi vahvistaa itsetuntoa, auttaa tunnistamaan omat voimavarat ja kannustaa kirjalliseen itseilmaisuun. Asiat selkiytyvät kiireettömän ja turvallisen ilmapiirin sekä monipuolisten ja mukavien tehtävien avulla. Osallistuminen ei vaadi kirjallista lahjakuutta, mutta saattaa hyvinkin nostaa sellaisen esiin. Olipa elämäntilanteesi millainen tahansa, sanojen avulla saat uusia oivalluksia ja näkökulmia elämääsi. Tule siis kirkastamaan käsitystäsi siitä, mihin olet matkalla.Kirjoittamisen lomassa   teemme lyhyitä, lempeitä ja luovuutta tukevia hathajooga harjoituksia. Hathajooga on yksi parhaista tavoista kehittää omaa sisäistä, luonnollista elämän iloa, joka on synnynnäisesti meissä kaikissa. Keho ja mieli saadaan tasapainoiseen seesteiseen tilaan asanaharjoituksella ja hengityksen hidastempoisella luonnollisella rytmillä. Harjoituksessa etenet oman kehosi tahdissa ja tuntemusten mukaan. Päivän loppupuolella on pitempi ohjattu syvärentoutus tiibettiläisten äänimaljojen sointukylvyn siivittämänä.

Lyhyesti kirjallisuusterapiasta:

Kirjallisuusterapia kuuluu luovuusterapeuttiseen toimintaan. Sen tavoitteena on parantaa itseilmaisua, lisätä itsetuntemusta, kohottaa itsetuntoa sekä kehittää ryhmässä tapahtuvaa yhteistyötä ja ihmissuhteita. Kirjallisuusterapiassa tavoitteet saavutetaan kirjoittamalla ja suullista kerrontaa hyväksikäyttäen. Tavoitteena ei ole tekstin tai muun materiaalin sisällön analyysi, vaan tekstin tunnelmien ja teemojen tarkastelu. Tarkoitus on auttaa osallistujaa tiedostamaan omia tunteitaan ja vaikuttimiaan. Yleisimmin keskustelujen pohjana käytetään runoja ja kaunokirjallisia tekstejä, musiikkia, kuvia, jne. Kirjallisuuden kiehtovalla alueella moni innostuu, iloitsee ja saa lohdutusta. Kirjallisuusterapia mahdollistaa ristiriitaistenkin tunteiden tutkimisen ja tarkastelemisen ja antaa tilaa tutkia omaa sisäistä maailmaa. Vaikeittenkin asioitten käsittely mahdollistuu, kun ne etäännytetään tarinoitten avulla.
OHJELMA:
Luova Lauantai 9.00 – 16.00
Joogahetki Metsän hohtava pensas - tajunnanvirtakirjoittamista
 Lounas
 Joogahetki
 Kuka minä olen? Millainen minä olen?Miksi minä olen?
Joogahetki 
Seesteinen Sunnuntai 9.00-16.00
Joogahetki
Tuleen tuijottaminen, taakan tyhjentäminen
Minulla on lupa - nautintotehtävä
Lounas
Joogahetki
Viiden kortin tarina. Mitä minun on tehtävä… ja onnellinen loppu
Voimasanoja matkalle
Joogahetki
Retriitin hinta 165€/2pv. Ruokailuhinnat ovat erikseen. Jos tulet kauempaa, kysy tarvittaessa majoitusta. Hienoja vaihtoehtoja löytyy ihan Luovan Puun läheltä. Ilmoittautuminen luovapuu@gmail.com tai p. 0445953301. Voit kysyä tai laittaa yksityisviestiä  myös facebookin kautta: Luova Puu tai Raili Miettinen










keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Vanhusten hoidosta

Nyt puhutaan vanhusten hoidon laadusta. On noussut esiin runsaasti kamalia esimerkkejä, että millaista se on. Tosin, täytyy totuuden nimissä huomauttaa, että asiat saadaan näyttämään joko hyviltä tai pahoilta tai hyvin pahoilta. Pieni esimerkki tästä se kauhistelu, että vanhuksia makuutetaan märissä vaipoissa yön yli. Nykyvaipat ovat pintakuivia ja vetävät usean litran nestettä. Niiden tulo aikoinaan markkinoille takasi vanhuksille keskeytymättämän yöunen ja siitä me hoitajat olimme iloisia. Oli ikävää mennä penkomaan sikeästi nukkuvan vanhuksen housuja keskellä yötä.  Mutta tämä on sivuseikka ja vain pieni muistutus, että kaikkeen tietoon on syytä suhtautua kriittisesti eikä pitäisi vakavia asioita uhrata tarkoitushakuisuuden alttarille.
On kerrassaan mahtavaa, että huoli vanhusten hoidosta nostetaan esille ja kerrassaan upea, että nämä asiat tulivat esiin viime tipassa ennen kuin Suomen herrat ehtivät lyödä päätään markkinavoimien teräksiseen runkoon.
En ole mitenkään matemaattisesti lahjakas ja siksi kai en voi ymmärtää, että miten on mahdollista se, että palvelujen ostaminen on halvempaa jättiyritykseltä, kun sillä on kuitenkin samoista rahoista mahdollisuus tuottaa miljoonavoitot. Samoista rahoista! Kertokaa, miten se on mahdollista!
 Pyöritin pientä perhehoitokotia 12 vuotta. Yrityksen voitto oli sama kuin meidän yrityksessä työtätekevien yrittäjien palkka. Joskus se ylitti tessin, mutta parikin tyhjää vuodetta muutaman päivän tai henkilökunnan flunssa-aalto veti tilipussin kyllä armottomasti miinuksen puolelle. Se oli se yrittäjän riski. Toimin vuosia alueellisen hoivayrittäjärjestön puheenjohtajana. Enpä ole tavannut niin sitoutunutta ja työstään innostunutta joukkoa missään. Koulutus ja hoidon laatu olivat avainsanoja ja ymmärsimme, että ne ovat myös markkinavaltti, yritysmaailman kielellä kun puhutaan. Viranomainen eli avi vaati meiltä hoitotyön  laadunvalvontaa ainakin 15 vuotta sitten ja itsekin halusimme sitä valvoa. Satsasimme tuhansia euroja näihin projekteihin. Joskus koulutus oli paikallaan, joskus aiheutti turhantumista. Yhteinen tahtotila oli kuitenkin, että näitä ei jätetä paperille homehtumaan, vaan viedään aidosti käytäntöön. Sitten siirryin pariksi vuodeksi kunnalliseen vanhustenhoitoon ja silloin, vasta 2015, vanhuspalvelulaissa säädettiin julkiselle puolelle velvollisuus ottaa käyttöön suunnitelmallinen hoitotyön omavalvonta. Minähän innostuin tästä, että nyt pääsen tuomaan tännekin sitä tietotaitoa, jota olin yrittäjänä itselleni hankkinut. Mielessäni jo suunnittelin pitkäkestoista henkilöstön perehdyttämistä laatuun alkaen filosofisesta ydinkysymyksestä Mitä on hyvä elämä. Esimies sanoi, että ei tässä mitään pumaskoita aleta laatimaan. Rastit vaan ruutuun siihen paperiin, jonka viranomainen oli lähettänyt täytettäväksi. Toivottavasti missään muussa kunnassa ei ohitettu laadunvalvontaa näin kevyesti. Tästä tullaankin kysymykseen, että kuka valvoo julkisen sektorin palvelua? Nyt sosiaalijohtavat ottavat kantaa yksityisen puolen valvontaan hanakasti, että kyllä me valvotaan ja vaaditaan. Valvooko se myös itseään, omaa toimintaansa? Yhdenkään kunnallisen tirikan ei nyt kannattaisi pullistella. Esimiesasemassa oleva  kollegani yritti muuttaa yksikkönsä  käytäntöjä ja kun mitään ei tapahtunut, otti yhteyttä Valviraan. Sieltä tultiinkin ja istutettiin koko kunnallinen virkamieshierarkia saman pöydän ääreen. Ehkä jotain positiivista tapahtui, mutta arvaatte varmaan, kuka istui sen palaverin jälkeen tulisilla hiilillä. Ihan samaa varmasti kokevat ne yksittäiset hoitajat, jotka uskaltavat arvostella yritysten ongelmia.
Vaikka nyt ehkä vaikuttaa, että puolustan yrittäjiä  - ja niin puolustankin, niitä pienyrittäjiä, jotka pyörittävät yrityksiään sydänverellä ja ovat mukana kaikessa  toiminnassa 24/7. Kuitenkin eniten minä puolustan hoidon laatua, annettiin sitä hoitoa sitten missä tahansa. Resurssit ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on käydä yksikössä kuin yksikössä jatkuvaa arvokeskustelua siitä, miksi me olemme täällä. Organisaation johto, ihan sieltä hierarkian huipulta asti ja hoitotyön koulutus on tässä avainasemassa. Koulutuksen kautta ne arvot  tulevat hoitajien mukana työpaikalle ja niiden toteutumisen turvaa vain se, että myös johto tietää ne arvot  ja tukee niiden toteutumista. Miksi sitten on nykyisin viitteitä siitä, että alalle on päässyt pujahtamaan jos minkälaista kengänkuluttajaa? En tiedä, mutta pelkään joutua jonkun sellaisen hoitajan käsiin vanhana.  Siis otetaanpa nyt lusikka kauniiseen käteen ja tarkastellaan tätä huonon hoidon ongelmaa vähän laajemmin. Totuus ei ketään tapa.
Vielä selvennykseksi sanon, että olen ihan kauhuissani, jos terveydenhuolto annetaan jättiyritysten käsiin. Sitä pelkäävät kaikki pienyrittäjätkin ja niinhän on jo käynytkin, että heidät syödään markkinoilta ja jälki näyttää tosi pahalta.