Vera avenue

Ympäristötaidetta metsässä

Täällä Oravikosken kylällä on  ihan mukavat ulkoilumahdollisuudet. Entisen kaivoksen päällä, maisemoidulla alueella on  opastettu  reitti hiihtäjille ja kesäkävelijöille. Mertajoen viertä  pääsee kävelemään ns. jokilenkin. Kylällä menee  ristiin rastiin  asfaltoitua ja valaistua  kevyen liikenteen väylää. Itselleni tärkein ja tutuin on kuitenkin Vera avenue, jonka nyt tallennan tähän blogiin. Vera avenue nimittäin häviää, kun  moottoritie Kuopiosta päin ulottuu tähän meidän kylälle asti ja ohikin. Tiehanke on  investointi, joka tuo seudulle työpaikkoja, parantaa liikenneturvallisuutta ja pitää osaltaan koko Suomea asuttuna. Jokin pieni vastahanka kuitenkin kummittelee mielessä. Se ei ole sitä, että Vera avenue katoaa, eikä sitä, etteikö olisi mukava Kuopioon hurauttaa tuhatta ja sataa. Tulee vain mieleen, että vähempikin riittäisi. Jos ne tierahat käytettäisiinkin, tietysti nykyisen tiepohjan kunnossapitoon, myös kevyenliikenteen väylien rakentamiseen niin, että täältä pääsisi kirkolle ja naapurikylille turvallisesti pyöräilemällä. Joukkoliikennettä voisi kehittää niin, että pääsisimme bussilla liikkumaan sujuvasti asioille ja harrastuksiin, jopa töihin. Yksityisautoilun määrä vähenisi, metsää ei vähenisi tien alta ja ilmasto kiittäisi. Nämä nyt ovat sen verran utopistisia ajatuksia, ettei tullut mieleen mainita niistä männä viikkoisessa kuntainfossa, jossa hehkutettiin kunnan itsenäisyyttä ja houkuttelevuutta. Pitäisikö pienentää nyt fonttia, kun kirjoitan, että mikä itseisarvo se itsenäisyys on käyrien mukaankin kuihtuvalle kunnalle. Minulle sopisi olla kuopiolainenkin. Tällaisia ajatuksia sitä  herää metsässä. Anteeksi.

Lähes 30 vuotta sitten, kun Vera avenue tuli tutuksi, käyskenteli Veera mökkinsä pihalla ja tarjoili ohikulkijoille raikasta vettä pihakaivosta. Veera osallistui korkeasta iästään huolimatta kylän rientoihin ja istui jatkoilla viimeiseen asti. Veeraa ei enää ole ja luonto on ottamassa mökkiä haltuunsa. 

Tutussakaan maastossa ei ole tylsää. Kun hiki alkaa nousta pintaan, tietää, että tuon mutkan takaa pilkahtaa kohta vesi. Kivilampi on tuttu, turvallinen ja pysyvä. Siihen ei koske metsänkaatajat eikä tiemiehet. Yleiskaavassa lammen ranta on tontitettu, mutta lampi säilyy, vaikka katsojat joskus aikojen päästä sen rannoilla vaihtuvatkin. Vaihdutaanhan me jo luonnollisen poistuman kauttakin.

Kivilampi on myös mainio juomakuppi pikkukoiralle ja saahan siihen ihminenkin pulahtaa pahimmilla helteillä. 

Lammen kohdalla joutuu tekemään reittivalinnan. Menenkö vähän lyhyemmän kaavan kautta latupohjaa vai jatkanko matkaa hiekkatielle. Kaloreita kuluisi enemmän pidemmällä hiekkatiellä, mutta siellä saattaa tulla vastaan auto jos toinenkin ja joutuu varomaan vieressä irti juoksevan koiran puolesta. Hiekkatie on sitä paitsi tylsä, ei luonnon kummallisuuksia, ei marjoja, ei sieniä. Usein valitsen metsäreitin ja pidän kalorini.

Kun olin nuorempi, uskalsin laskea tämän mäen. Nyt ei pääsisi jyrkkää mäkeä ei ylös ei alas. Onneksi urheilukenttää voi kiertää, jos hinku suksille käy ylivoimaiseksi, kaksi kertaa viime talvena.

Metsäpolulla voi  pysähtyä vaikka  ihmettelemään, että luuleeko tuo kuusi olevansa joku  joulukuusi vai mitä se punastelee.

Kun olin lapsi, elin kylässä, jossa ei ollut sähköjä. Nyt on joka niemen nokka ja saaristotkin sähköistetty. Tulee mieleen Pentti Linkola, että jos palaisimme ajassa taaksepäin. Ei syötettäsi myrkkyjä maahan ja ilmaan, pokasahalla metsää kaatuisi ainakin hitaammin, ei ehtisi stressaantua, kun päivittäiset askareet kaataisivat mukavasti sänkyyn. Sosiaaliset suhteet hoituisivat heinänteossa ja talvella kinkereillä. Kansainvälisyyttä harrastettaisiin kutomalla sukkia Afrikan lapsille. Erilaisuudet pysyisivät siististi komerossa tai maton alla, poissa silmistä häiritsemästä tolokun immeisiä. Ei ei.  Rakastan erilaisia ystäviäni ja  on mukava naputella  tätäkin kirjoitusta ja pelata näillä laitteilla. Saa äkkiä tarkastetuksi faktat. Aika kuluu nopeasti niin kuin nytkin, kun temppuilin näitten kuvien kanssa ennen kuin sain ne siirretyksi puhelimesta sen h******n onedriwen kautta tähän googlepohjaiseen blogiin. Saatta mennä Lumia-puhelin vaihtoon. On se ollut rikkaus nähdä maan kehitystä näinkin kauan. Lapsenlapsi kipuilee ilmastomuutoksen kanssa samalla tavalla kuin me kauhisteltiin Vietnamin sotaa. On eri blogimerkinnän paikka ryhtyä miettimään, että tuskailtiinko suotta. Niin en halua uskoa, enkä vähätellä nykyongelmia.

On sen verran komia huussi matkan varrella, että ei tarvitse käydä puskapissillä. 

Laavulla Sirun pitää aina tarkastaa, että olisiko joltakulta tipahtanut makkaran pala. Tämä kokonaisuus on kyläyhdistyksen aikaansaannos. Onhan tuo vähän lähellä kylää, mutta ymmärrän, että koululaisille sopivan matkan päässä. Täällä mm. julistetaan metsän eläimille joulurauha Marttojen pullakahvien kera. Itse viihdyn paremmin Kalmosaaren grillikatoksella veden äärellä.

Sitten tullaankin jo koululle. Oravikosken koulua laajennettiin 2010 kattamaan kolmen kylän koulutarpeet. Koulussa on n. 100 oppilasta.  Rakennuksessa toimii myös päiväkoti. Vanha koulu upotettiin uudisrakennuksen sisään niin, että sitä tuskin vieras edes erottaa. Meille kyläläisille on kuitenkin tärkeää tietää, että siellä se vanha koulu on tallessa. Poika kävi vuoden tuota koulua ja tyttären tyttäret molemmat ovat käyneet siinä koko lapsuuden kaaren päiväkodista yläkouluun. Kun Emma lähtee syksyllä kirkolle yläasteelle, ei meidän perheestä ole enää oppilaita Oravikoskella.  Jos lonkka sallii niin syksyllä kyllä menen taas  kahvakuulailemaan ja tietenkin ensi sunnuntaina äänestämään. Koulun laajempaa käyttöä voisi kyllä miettiä.

Koulun metsikössä oli lapsia oppitunnilla. Emme halunneet häiritä, vaan valitsimme oikopolun. Sirun kyllä olisi tehnyt mieli mennä katsomaan, että mitä ne siellä puuhaavat.                                       

Tässä sitten alitetaan sitä 5-tietä. Se ilmoitetaan lähteväksi Helsingistä ja päättyvän Sodankylään. Pituutta  lähes koko Suomen verran 1053 km. Meidän kohdalla tie siis siirtyy tulevaisuudessa jonnekin koulun taakse ja muuttuu 4-kaistaiseksi moottoritieksi kiireisten kulkea Tämä nykyinen tie jää kylätieksi. 

Reippaan lenkin jälkeen voi sitten istahtaa kiikkuun ihailemaan itse istutettuja tulppaaneita.