sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Vapaus!

Poistatin nettisivuni.  Kiitos Anssi hienosta grafiikasta ja kaikesta tuesta näiden yhdeksän vuoden aikana, jota olen saanut. Jos tarvitsette hyvää graafista suunnittelua niin suosittelen ja jos luonto kiinnostaa, niin kannattaa vilkaista Anssin kädenjälkeä täältä.
Vaikka sivu meni niin tämä blogialusta jäi. Koetan rohkaistua ottamaan tämänkin rennommin. En kuitenkaan niin rennosti kuin ystäväni Pia, joka jättää kirjoitusvirheitä blogitekstiin autenttisuutta lisäämään. Tähän en vielä kykene, vaan koetan oikolukea tekstin ennen kuin julkaisen.
 Itsekin odotan, että irtooko mitään ja saanko sisäisen kontrollin vaikenemaan.
En tarvitse nettisivua  enää, kun ei ole mitään tiedotettavaa. Alkaa nimittäin viimeinen kurssi vedellä viimeisiään. Päätöstä lopettamisesta kun en itse saanut aikaiseksi niin asiaan puuttui tietty episodi, josta ei tässä, ei ainakaan nyt, tämän enempää.  Ehkä jotain pientä kurssitusta tulee jatkossakin, mutta kyllä tämä nyt oli tässä. Täytän piakkoin 65v. ja eikös silloin pidä alkaa oleskelemaan entistä enemmän mukavuusalueellaan. Minullehan se taas on mitä milloinkin ja kestää suunnilleen kolme vuotta.  Kirjoittaminen ei kuulu tähän kategoriaan. Siinä ei tosin ollakaan pilvissä kuin ihan hetkittäin. Silleen sopivasti, että kiinnostus säilyy. Kerrankin, viimeinkin voi sanoa, että kirjoittaminen on nyt elämän päätehtävä. Siitäkin olen  onnellinen, että voin nyt häiriintymättä elää kirkkovuotta ja sehän meillä ortodokseilla on hyvin rikas.

Luin Juice Leskisen elämäkerran Risainen elämä. Tuttua.  Lähdetään liikkeelle Pohjois-Savon perämetsistä, innostutaan runoista ja rockista, koetetaan parantaa maailmaan ja lyödään päätä seinään. Näinhän se noin niinkuin lyhyesti meni minullakin. Juice nyt oli nero ja niinpä hänelle kävikin huonommin kuin tällaiselle keskinkertaiselle tallaajalle. Vai kävikö? Juice elää niin kuin klassikot, ikuisesti.
Ensi kesän Saimi kedolla- kirjallisuustapahtumaa ja kevään Sanastus-tapaamista varten luvun alla on Saima Harmaja. On vähän haasteellista kyllä ottaa Juice ja Saima peräkkäin käsittelyyn, mutta toisaalta, sama tuska näitä tuntuu kalvavan.


maanantai 12. helmikuuta 2018

Elämä on tarinan arvoinen


Sieppari on Elävien Runoilijoiden Seuran julkaisema kulttuurilehti. Viime numeron teema oli elämäkerta ja muistelmat. Minultakin pyydettiin lehteen artikkelia. Tallennan julkaistun kirjoituksen myös tähän blogiin, vähän lyhennettynä kylläkin.
Kirjotin siis näin: 
Lukevana ja kirjoittavana ihmisenä tarinat ovat aina kiinnostaneet. Kirjallisuusterapiakoulutuksen, luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opintojen myötä rohkaistuin ohjaamaan elämäkertakirjoittajia erilaisten koulutusinstituutioitten ja yhteisöjen kautta.
Omaa elämääni olen läpikäynyt Valamon opiston kurssilla joskus viime vuosituhannella. Näihin lähes kymmeneen vuoteen, joina olen tätä toimintaa harjoittanut ei sisälly yhtään samanlaista vuotta. Toki kurssilaiset ovat kaikki erilaisia, mutta myös ohjaustapani ja välineeni ovat muuttuneet ja kehittyneet. Työ tekijäänsä opettaa.
Rakenteellisesti kurssini rakentuu Pepi Reinikaisen kehittämään Elämänkaarikirjottamisen malliin. Tästä mallista erityisesti pidetty on ollut se, että koko tarina aloitetaan isovanhempien ja omien vanhempien tarinasta. Kurssin aikana rakennetaan kokonainen sukupuu juurineen päivineen. Terapeuttisen sukupuun tarkastelussa pohditaan, mitä sukupolvien välisiä ketjuja kannattaa vahvistaa ja mitä katkoa. Kannammehan mukanamme tapoja, tottumuksia ja arvoja yli sukupolvisuuden. Näiden asioiden tietoiseksi tekeminen lisää, jos mikä, itsetuntemusta ja ymmärrystä omaa ja suvun käyttäytymistä kohtaan. Jo mummoni itki jokaista perhosta…Jo mummoni opetti kortinpeluun…Meidän suvussa lakaistiin pahat asiat maton alle…Esimerkkejä on lukemattomia. Tässä vaiheessa pohditaan myös sitä, millaisen jäljen itse jätän omaan elinpiiriini.  On tärkeää verrata oman elämänsä kulkua myös yhteiskunnan historiaan. Kuinka moneen on vaikuttanut sota, maaseudun rakennemuutos, yleislakko jne. Elämän tapahtumien tutkimista ja raamittaa kehityspsykologian perustuntemus. On helpottavaa huomata, että en olekaan ainoa maailmassa, jolla vielä 35-vuotiaana alkoi uusi iso inventaario- vaihe. Carl Jung korostaa tätä ikää merkittävänä elämän paaluna. Tieto, että ihmisenä olemisen kehitys jatkuu aina hautaan, antaa runsaasti uutta potkua arkeen. Vaikkapa katkeruudesta vapautuminen saattaa yllättäen avata oven ihmisarvoiseen vanhuuteen. Se oivallus, ettet koskaan ole valmis, tekee elämästä kiinnostavan.
Kurssilla voi käydä elämäänsä läpi joko seitsemän vuoden jaksoissa tai teemoittain. Kirjoittajalla on vapaus valita oma lähestymistapansa kuin myös kirjoittamistyylinsä. Tärkeintä on löytää sopiva ja itselle ominainen muoto. Kirjoittaa voi satoja liuskoja tai kuitata elämä pienellä runolla. Joka tapauksessa tavoitteena on nostaa tarinat elämää kantavaksi voimaksi.Kirjoitusprosessi ei ole välttämättä helppo. Eteen saattaa tulla kaikenlaista, mutta se kannattaa. Eletty elämä saa merkityksen usein vasta jälkikäteen ja vasta kirjoittaessa se saa muodon. Yllättäen muistoissa on myös informaatiota tähän päivään ja tulevaan.
Kurssillani ei jaeta omia kirjoituksia toisten luettavaksi. Ainoastaan minä luen ne. Kuljen tukena vaikeitten ojien yli. Koetan auttaa näkemään jotkut roskat kultana. Koska viitekehykseni on sairaanhoitajuus, olen prosessissa enemmän kansakulkija kuin terapeutti tai opettaja. Kahdenkeskinen kommunikointi tapahtuu sähköpostin kautta. Kahden viikon välein tapahtuvien lähitapaamisten merkittävyys perustuu kirjallisuusterapian kolmeen kulmakiveen; osallistujan, ryhmän ja koulutetun kirjallisuusterapiaohjaajan väliseen vuorovaikutukseen. Lähitapaamisissa jaetaan kirjoittamiskokemus, ei niinkään salaisuuksia. Tapaamissa palaudutaan edellisen tehtävän esiin nostamista ajatuksista ja käydään läpi avustavia kysymyksiä seuraavaa kirjoitusjaksoa varten. Antoisinta lähitapaamisissa on muistia avaavat erilaiset luovuusharjoitukset. Näiden tehtävien avulla osallistuja oppii luottamaan omaan ääneen, opettelee olemaan Minä itse. Kaikki tehtävät palvelevat asian ydintä eli omaa kirjoitusprosessia. Yhdessä olo tarjoaa myös suvannon tämän päivän haasteisiin.
Kun toimintaan liitetään vahva kannustus luovuuteen ja rohkeaan irrotteluun, saattaa oheistuotteena syntyä mitä loistavinta proosaa, runoa, draamaa. Sitähän elämä on.