Aurinko laskee Lapinlahden, Alapitkän Naarvanlahdessa 21.8.2009
Tapasin perjantaina kirjallisuusterapiakoulutuksen rakkaat kurssikaverini Mäntylän Riitan ja Paasivirran Tuulan. Tuulan kanssa huristimme Kuopiosta Riitan ja Jorman mökille Lapinlahden Alapitkälle. Siellä tuli Tuulallekin selväksi, miten paljon savolaiset ovat keskenään sukulaisia. Kyllä siinä Lopen tyttö hämmästeli. Kävi nimittäin niin, että Riitan kanssa, sen jälkeen, kun olimme lähes vuoden matkustaneet kuukausittain Lahteen, ihan loppumetreillä huomasimme, että olemme monenkertaiset sukulaiset. Siellä ovat yhteiset esi-isämme soudelleet Naarvanlahdella ja kuuluisan Ukko-Paavon kanssa meissä myös virtaa samaa verta.
Mutta perjantaihin. Olivat pistäneet isäntäväki pöydän koreaksi.Jälkiruokapuoli tosin vaati vierailta vähän enemmän omatoimisuutta. Riitta oli taitellut viinimarjapensaista oksia, jotka sitten vieraitten eteen heitti: Siinä on jälkiruoka! No mikäs!Mukava olkini napostella herukoita istuen suoraan oksasta.
Riitan luovuus ja Jorman kädet taidot näkyi kaikkialla : oli jopa oma saari loihdittu rantaan. Ei anna Riitta puutikkuakaan polttaa ennen kuin tutkailee sitä puolelta ja toiselta. Eli se oksakasa pihalla olikin taidetta! Entäs ne aittojen purnukat ja kalistimet! Kyllä museoamanuenssille olisi tutkittavaa.
Kun Tuula oli kuvannut ilta-aurinkoa kolme kameraa täyteen palasimme Kuopioon, jonka yöelämään jätin Tuulan ja jatkoin kotiin Joroisiin.
Kiitos Riitta ja Tuula!
