sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Marraskuu

 

Kyllä ovat kaupalliset voimat osanneet soitella suomalaisten elämyskaipuun kieliä, ei tämä Halloween-hössötys muuten olisi mahdollista. On se kummallista, että miten juuri nyt ankeimpana ja pimeimpänä aikana  kauhu puree. Ihan piruuttani laitoin facebookkiin kuvan omasta aidosta olkapään arvesta. Siis piru se koputteli minuakin, kun tällaisen kuvan ilkesin julkaista. Anteeksi. Tuon haavan alta on poistettu rautamötikkä, joka toimi ikäänkuin sisäisenä kipsinä, kun keväällä tein ilmalennon ja solisluu meni ihan irtopoikki. Nyt ollaan, toivottavasti, voiton puolella ja ensi kesänä melotaan sydämen kyllyydestä. 


Omassa lapsuudessa puhuttiin ”pyhhäin miesten päevästä”. Ei siihen kuulunut sen kummempaa tekemistä, mitä nyt isä nauratteli, että hänellä se on juhla. Samaa vitsiä muuten väänsi viattomien lasten päivänäkin. Pyhät miehet ja HUOM naiset saivat minussa uutta ulottuvuutta ortodoksian myötä ja heistä on vielä paljon oppimista.  Kekri-sanasta on hämäriä muistikuvia, mutta ei sekään oikein isoksi teemaksi nouse.  Vainajien muistopäivänä ehkä eniten pidän tätä päivää. Johtunee siitä, että niitä vainajia tipahtelee tasaisin välein muisteltavaksi. Isä, äiti, ystäviä, joista tänä vuonna lähin. Kirjoitin juuri hänen tyttärelleen:  Annelin kuolema oli periaatteessa helpotus sen pitkän kärsimyksen takia ja varmaan siksi ikäväkin iski vasta jälkeenpäin. Soittelen hänelle vieläkin ja sinä varmaan juttelet. Siksi ne ihmiset ovat meillä olleet, että voimme tukeutua heihin ihan koko elämän ajan.

Serkut musisoivat.  Mika 50v. valkoisissa kamppeissa soittaa kitaraa

Sisaren poika täyttää tänään 51 vuotta. Onnea Mika!  Huvittaa, miten aikuinen olin olevinani, kun menin häntä hoitamaan 16-vuotiaana. Silloin ei ollut äitiyslomia ja minä jäin vastasyntyneen kanssa kaksin, kun vanhemmat lähtivät töihin. Kiitos luottamuksesta, sisko! Hyvin me pärjättiin. Tallailin Oulun katuja Mikan kanssa. Usein menimme hautausmaalle, kun lapsi nukkui siellä hiljaisuudessa hyvin. Tutkin hautakiviä ja löysin Regina Malon (RM niin kuin Raili Miettinen). Regina alkoi elää päässäni ja taitaa elää vieläkin. Hänestä piti tulla kirjailija ja hän oli monella tavalla rohkea. Jokaisella pitäisi olla sivupersoona, joka auttaa tarpomaan elämän hankalia polkuja ja joka pitää unelmia yllä.  

Nyt kun tämä synkkä teema on eletty ja muistelot muisteltu niin otetaanpa suunta eteenpäin. Tapanina on päivä kukonaskelta pidempi!