sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Nyt on pakko hehkuttaa!

 

Rohkaistuin osallistumaan  Tanhuvaaran Urheiluopiston Kunnonstartti +60 ohjelmaan Savonlinnassa.

 Ihan lyhyt tietoisku, että mitä tuo tarkoittaa: Prosessin kesto 1 vuosi. Kolme x 4 päivää Tanhuvaarassa, lähijaksot 1x kk Kuopiossa, verkkokursseja ja Teams-yhteyksiä pitkin vuotta. Koko täysihoitopaketti 849€ minulta, joka haluan asua 1hh huoneessa. 2hh vähän päälle 600€. On muuten ihan hotellitason majoitus ja ruoka hyvää. Maksetaan kolmessa osassa.

1. lähijaksolla testattiin jokaisen lihaksen ja oman kestävyyden nykykunto sekä tehtiin kehonkoostumusmittaus. Laadittiin näitten mittausten ja omien tavoitteiden  perusteella  liikuntaohjelma, jota siellä myös harjoiteltiin. Mittauksiin palataan vuoden kuluttua.

Tällä iällä lihasvoima rapistuu ja lihakset kutistuu, jos niitten antaa vaan olla. Itseasiassa rapistuminen alkaa jo 50-vuotiaana. Niinpä siellä taottiin kalloihin voimaharjoittelun merkitystä ja tosiaan etsittiin myös niitä lihaksia. 

Minulle testi näytti, että jalkojen lihakset ovat ikääni nähden keskitasoa paremmassa kunnossa, mutta vatsalihakset - missä lie. Käsien puristusvoimaakaan ei ollut paljon ollenkaan. Tasapaino oli keskitasoa, mutta viskeraalirasvaa niin hemmetisti! 

Se oli yllättävä tieto, että kävely kyllä parantaa kestävyyskuntoa, mutta ei juurikaan lisää  lihasvoimaa, eikä rasva ala palamaan ennen kuin olet kävellyt 1½h niin, että pulssi on yli 100. Noin tehden rasvanpoltto kyllä jatkuu kävelyn jälkeen jonkin aikaa. Kuntopyöräharjoitus (HIIT) 2 minuuttia hitaasti raskaalla vastuksella + 20 sek. nopeasti yhteensä 20 minuuttia vastaa tuota kävelylenkkiä, mutta ei siinä raitista ilmaa saa. Minulla on ollut lonkan kanssa ongelmia. On hoidettu bursiittina, piriformiksena ja insert-jänteen kulumana. Tanhuvaarassa jotain laukesi, eikä lonkka vihottele tällä hetkellä. Liekö ollut psyykkistä koko kipu.  Kävelen jos kärsin, mutta jos en niin sitten pyöräilen. 

Kotikuntosali. Kiitos pyörästä Hannu ja Leena!

Olen tähän asti käynyt Vesileppiksessä vesijuoksulla 1x vk. Jatkossa kipitän sinne 2x vk. Menen ensin kuntosalille ja teen kropan joko ylä- tai alaosan ohjelman,  lämmittelyineen ½h ja sitten uimaan ja saunaan. Viime viikolla jo näin tein ja onpa vetreä, joskin vähän kipeä, olo. Kuntosaliohjelma laadittiin niin, että lonkka kestää. Yksi laite pitää jättää väliin, mutta sain siihen korvaavan liikkeen. Seniorikortilla saa muuten  pyöriä Vesileppiksessä vaikka koko päivän. Hiihtoputkeenkin  pääsee, jos viitsii raahata sukset mukaan.  

Ensi viikolla tapaan ryhmäläiset Kuopiossa salijumpan merkeissä. Luulen, että nämä tapaamiset ovat parasta motivaation ylläpitoa. Yhdessä mennään kohti elokuuta ja seuraava Tanhuvaara-jaksoa!

Voi olla, että tämä projekti kaatuu ja luikin hiljaisuuteen tai sitten ei. 

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Kapinen kettu

 

Keväällä 1976 loppui kaivosta vesi. Asuimme silloin omakotitalon vintillä kaupungin liepeillä. Talon isäntäväki ratkaisi vesiongelman sulattamalla saunaveden lumesta. Ihan kelpolöylyt saimme, mutta reilu viikko löylyistä viimeillään olevaa vatsakumpua alkoi kutittaa niin saakelisti. Muutaman valvotun yön jälkeen menin neuvolaan ja sieltä passitettiin suoraan Savonlinnan keskussairaalaan. Olin viikon päivät eristyshuoneessa ja hoitaja kävi kerran pari vuorokaudessa hölväämässä meikäläisen päästä varpaisiin keltaisella mönjällä. Koko ajan piti olla käsineet kädessä ja päässä joku myssy. Olin saanut lumivedestä kapin eli syyhypunkin. Aivan järkyttävä tauti! Tyttäreni ei ollut tästä moksistaan, vaan syntyi pari viikkoa lasketun ajan jälkeen terveenä ja hyvinvoivana. Mummonmökissä asuessamme Myrna-koira alkoi kaapia itseään ja äkkiä selvisi, että lienee käynyt supin pesässä tai jossain sellaisessa. Lääkitys paransi koiran. 

Nyt pyörii Oravikosken kylällä, aivan asutuksen keskellä kapinen kettu. Minulla varmaan oli eri variaatio kuin eläimillä, mutta voin kuvitella sen tuskan, mikä eläimellä on. Tuolla se juoksee pakkasessa puolikarvaisena. Tauti on tarttuva ja kun laskee, miten paljon täällä Oravikoskellakin on koiria ja myös terveitä kettuja niin kyllä pitäisi nopeasti hoitaa tämä yksilö pois. Ihmiset ovatkin aktivoituneet kiitettävästi asian  hoitoon. On oltu yhteydessä Riistanhoitoyhdistykseen ja poliisin. Jotkut haluaisivat säästää ketun hengen loukuttamalla se ja viemällä hoitoon. Hyytävä on ajatus sairaasta villieläimestä loukutettuna. Se joutuisi olemaan hoidon ajan vangittuna. Sen verran tunnen myötätuntoa eläintä kohtaan näin kokemusasiantuntijana, että olen armolaukauksen kannalla. Loppuisi kärsimykset kerralla, loppuisi koiraihmisten hätä ja asian veuhtominen facebookissa. Luonnon tasapainon kannalta ei ole väliä, kuoleeko kettu tautiin ja kärsii kauan vai pääseekö vaivastaan heti. Antakkee armoo!

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Adele ja Juho

Kuopiossa sijaitseva VB-valokuvakeskus on nimetty eittämättä lahjakkaan valokuvaa Viktor Barsokevitscin mukaan. Asia on kuitenkin niin, että kyseisien valokuvaamon perusti neiti Adele Sallin. Viktor astui kuvaan (heh) ja Adele ja hän menivät naimisiin. Viktorista tuli liikkeen omistaja. Siitä lähtien kaikkiin kuvaamossa otettuihin kuviin merkattiin ottajaksi Viktor. Kuvaamossa kuitenkin työskenteli useita muitakin naisia kuin Adele  mm. Hilma ja Maikki Miettinen sekä Greta Mielonen. Nyt on sitten VB-valokuvakeskukseen koottu näyttely heidän ottamistaan kuvista.

 Kiertueatteri aulis esitti tästä tarinasta Sivulliset näytelmää, ohjannut ja käsikirjoittanut teatterin perustaja Katja Grönfors. Näytelmässä  oli Adelen ja Viktorin lisäksi Saimi o.s. Swan. Saimi lahjakkaana näyttelijänä jäi kuuluisen miehensä, Eero Järnefeltin  varjoon. Tällaista se oli, kun miehet omistivat vaimonsa. On niin mahtavaa, että näitä naisia tuodaan esiin vaikkakin yli sata vuotta heidän elonsa jälkeen. 






Eero Järnefeltin taulu Saimi kedolla

Nykynaisia Adele-näyttelyssä (Seija, Sini ja minä)


Kuopiolainen kuvataiteilija Juho Rissanen (1873-1950) oli ensimmäisiä  ns. kansan keskuudesta nousseita kuvataiteilijoita. Tie huutolaispojasta taiteen huipulle vaati muutaman onnellisen sattuman. Niin vain Juho väänsi ranskaa savolaisaksententilla ja vietti elämänsä loppuajan Miami Beachilla.  Asiat tapahtuvat, kun ovat tapahtuakseen. Näin se on. Kuopio huomioi Juhon syntymän 150-vuotisjuhlaa monella tavalla. Taidemuseossa on kattava näyttely ja teatterissa Antti Heikkisen kirjoittama näytelmä miehen vaiheista. Tänään kävimme taidemuseon  opastetulla kierroksella ja saimme paljon tietoa Juhosta. Teatterissa sitten tieto syvenee. 

Kulttuuri on niin ihanaa, että Seija riehaantui entisellä koulutiellään hyppelemään vaahteran lehdillä kuin lapsena ennen. 







sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Tomppa

 Viikko sitten lauantaina ajelin  ystäväni  Annan kanssa Joensuuhun  serkkuni Tompan luo. Olemme työstäneet ainakin vuoden päivät eräässä puhelinringissä syntynyttä ajatusta kirjoittaa antologia ringin jäsenten tarinoista ja ajatuksista. Minä olen ollut tekninen sihteeri. Oli Tompan idea laittaa kirjan nimeksi Elämä hymyilee kerran viikossa. Tänä syksynä kirja sai kustannussopimuksen. Lähdimme siis Annan kanssa hakemaan kirjaan vielä loppusilausta Tompalta. Lähdimme myös tapaamaan rakasta ystävää ja serkkua. Mennessämme Joensuuhun, tien varrella oli sata joutsenta lähtöön valmistumassa. Perillä aika kului joutuisasti. Muistelimme yhteistä nuoruusaikaa Pietarsaaressa ja sen aikaisia tärkeitä ihmisiä, muistelimme Annan ja Tompan tutustumista, Annan hameen väriä silloin. Kävimme läpi haaveita: Tomppa halusi vielä kerran purjeveneen, haaveili hiihtämisestä, halusi maksaa ikivanhan pikkuvelan, parikymppiä, minulle. Halasimme ja lähdimme kotiin. Seuraavana päivänä Tomppa oli saanut massiivisen aivoinfarktin ja joutunut sairaalaan. Eilen, lauantai-iltana Tomppa kuoli. Rakas luotettu ystävä aina lapsuudesta saakka, iloinen, älykäs, varma, kekseliäs, vauhdikas, luova, monipuolisen uran tehnyt, myös isä ja isoisä, veli. Surullisen hahmon ritari, kohtalonsa vanki. Kaikki tämä antoi syvyyttä, teki hänestä ainutlaatuisen, suuren persoonan. Olet ikuisesti muistettu, olet rakas. Hyvää matkaa! 

Tomppa  (oik.)ohjaa itse rakentamaansa purjevenettä perheen huvilalla Haukilahdessa joskus 1960-luvulla. Kuvassa myös Ali-veli,  Asta-sisko tai  minä keskellä. Oli elämys savolaistytölle viettää aikoja meren rannalla vauhdikkaiden serkkupoikien kanssa.


perjantai 13. lokakuuta 2023

Vuodenkierto

Viimeisin blogimerkintäni on  kirjamessuilta vuoden takaa. Seuraavat kirjamessut ovat tämän kuun lopussa.  Teen ennen sitä pikakelauksen menneestä vuodesta kuvien kera - lähinnä itselleni ja lupaan - lähinnä itselleni - että ryhdyn ylöskirjaamaan tähän päiväkirjanomaiseen blogiini ahkerammin tärkeitä kohtia maallisesta menostani.  Vuosi ei ole ollut helppo. Siru-koirani kuoli raatelun seurauksena, parisuhde päättyi (ystävyys jatkuu), rakas tätini ja hänen miehensä hukkuivat tapaturmaisesti. On ollut paljon surua, kaipuuta ja uuden opettelua. On ollut myös  paljon  ihania asioita:
Vuoden kohokohta oli Olivia Nuppu Marian syntymä maaliskuussa. Minusta tuli isomummo eli mummeli!


Jää sulaa, elämä voittaa!

Ystävien kanssa teatterissa, taidenäyttelyssä ja vaikka missä...

Omassa elementissäni, vedessä.  
 (Voimattavan valokuvaamisen leiri Paltamossa)



Sailan ja lasten kanssa  TaidekeskusVäinölässä

Lapsenlapsen, Neea-Marian  luona Tampereella ja Pyynikin kesäteatterissa

Semmareitten konsertissa Konnustuvalla. Kuvassa tyttäreni Jenni. Emma-tädin sylissä Olivia.

Iisalmessa Anneli-sisko miehineen ja Koivukujapiennale

Ystävien kanssa antologiaa kasaamassa

Asta-serkun kanssa Tartossa

HOTA-klubin syysjuhla


Valamossa talkoolaisena kaksi viikkoa. Kuvassa Suloisesti suuteleva Jumalanäiti- ikoni 


maanantai 31. lokakuuta 2022

Kirjamessut 2022 Hki

 On takana merkinnän arvoinen viikko. Ei silti, etteikö elämä kaikkinensa olisi merkityksellistä, mutta on aina helpompi tarttua sellaiseen,  jossa on jonkinlaista konkretiaa kuten kirjamessut, teatteri, matkustaminen ja niin poispäin. Tässä siis matkakertomus Helsinkiin. Olkoon samalla sormiharjoitus kirjoittamiselle, jolle olen päättänyt pyhittää marraskuun. 

Kun olin edellisenä iltana vienyt Herra Vinskin entiselle emännälleen Ronjalle, pakkasin reppuni ja aamubussilla Astan luo.  Asta on mun serkku, jonka kanssa jaan yhteisen suvun, paljon muistoja koko elämän ajalta ja reissuilta sekä intohimon kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Jouni taas on ollut rinnallakulkijamies viimeiset 16 vuotta. Hän tuli Helsinkiin suoraan työmaaltaan. Näitä kahta tarkoitan, kun käytän persoonamuotoa me. 

Lehtitietojen mukaan kirjamessujen ohjelmaan kuului 900 eri ohjelmaa, yli tuhat esiintyjää ja noin 30 ulkomaista kirjailijavierasta ja koko messukeskuksellinen erilaisia painotuotteiden näytteilleasettajia. Yllättävän vähän muuten krääsää. Taisi olla pari lakukauppiasta, mutta nehän kuuluvat aina markkinameininkiin. 

Koska koti pursuaa kirjoja, suurin mielenkiinto kohdistui kirjailijahaastatteluihin. Rinkuloimme ohjelmasta ne, joihin ehdottomasti oli mentävä. Hannu-Pekka Björkmanin kirja Metsä ei kuule neuvojani oli listalla ykkösenä. Esiintyminen peruttu. Pettymys! Saliin oli saatu kuitenkin diplomaatti Rene` Nyberg kirjallaan Ruotsin ja Venäjän välissä. Olipas hyvä kirja näiden leveysasteiden historiasta. Täältä sitten hirveää vauhtia Ruben Stilleriin, vähän viihdyttävämpään osioon. Piristävä luento ennen lounasta kuin myös Heli Laaksonen lounaan jälkeen. 

Messujen ohjelmaan kuului ensimmäistä kertaa lukupiirit. Messuorganisaatio  julkaisi siis jo kesällä luettelon sellaista kirjoista, joita käsitellään lukijoitten kanssa tunnin verran normaalin puolen tunnin sijasta. Ohessa lista, jonka kanssa olen kulkenut koko syksyn ja nauttinut.


Lukupiirikirjoista minulle oli yllätys nuoren Antti Heikkilän toinen romaani Hiljainen vieras. Koska kirja lokeroidaan kauhuun, tuskin olisi ikinä tarttunut siihen, mutta luinpa ja olipa hyvä. Ei siinä veri lentänyt eikä ketään tapettu, mutta jännitys leijui tarinan yllä koko ajan.  Lukupiirin kirjoista pitää nostaa myös Kari Hotakaisen Opetuslapsi. Siinä kyllä lahjakkaasti arvostellaan keskiluokkaista elämää. Harmittaa Hotakaisen puolesta, että on vähän leimautunut hupiukkeliksi tv-ohjelman takia, vaikka oikeasti on vakava ja syvällinen kirjailija. 

Perjantai-iltaan oli varattu liput Kansallisteatterin Ensimmäinen tasavalta- näytökseen. Tässä linkki. 

Kirjoja on kiva katsella, vaikka niitä ei ostaisikaan. Ystävä tilasi uutuuskirjan Perinnevegeä. Se on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisu Suomessa ennen vanhaan  käytetyistä kasviksista. On lanttua, naurista, härkäpapua jne selostuksineen ja resepteineen.  Kirja vaikutti niin hyvältä, että ostin sen itsellenikin. Tästä vaan värkkäämään todellista lähiruokaa.


Lintulan luostarin osastolta ostin Nunna Kristodulin elämäkerran. Sen ovat toimittaneet Kristodulin sisaret Marja ja Riitta Lampi. He esittelevät kirjaa Kuopiossa 8.11. Ehkä menen kuuntelemaan. Kotimatka menikin sitten täpötäydessä onnibussissa äiti Kristodulin seurassa.

Valamon osastolta mukaan tarttui Jobin kirja melkeinpä siitä syystä,  että tällä cd:llä jumalana on Kalle Holmberg ja myös siksi, että Jobin kirja on seurakuntamme marraskuun luennon aihe. 


Kovin vaikuttaa kuin olisin ollut hengellisillä messuilla, mutta nämä nyt ovat sellaisia, joita on hyvä säilyttää kotona. Kirjastosta saan sitten lisää niitä, joihin innostuin ja niitä on niin paljon, etteivät seinät riittäisi säilytykseen.

Reissut ovat kivoja, mutta aina on mukava tulla kotiin.



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Ei ole Sirua

Elämäni ensimmäinen rikosilmoitus:

”Selostus rikoksesta ja tapahtumasta

Tulin nelikiloisen koirani kanssa pumppaamon rannasta, kun yhtä­äkkiä polkua pitkin oikealta syöksyi iso valkea koira ja tarttui hampaillaan pieneen koiraani ja ravisteli sitä kuin nukkea. Kävelimme koirani kanssa kaikessa rauhassa koira vierelläni, eikä koirani kerennyt edes tajuta, kun oli sen suuren koiran ravisteltavana. Koiran omistaja tarttui koiransa pantaan ja sai koiran irti. Minun koirani huusi suoraa huutoa pitkään. Kannoin koirani sisälle (asun 50 m päässä tapahtumapaikasta).Kotona havaitsin koiran oikeassa lonkassa n. euron kolikon kokoisen vuotavan haavan. Soitin päivystävälle läinlääkärille, joka antoi haavanhoito­ohjeen. Koira makasi koko illan nyyleänä. Mentiin normaalisti nukkumaan n. klo. 23.30. Aamulla löysin koirani kuolleena vaatehuoneen lattialta. Valokuvia koiran vuotavasta haavasta ja kuva elottomasta koirastani on puhelimellani.”

Ei minulla nyt muuta.


Siru 8.12.2013 - 11.8.2022
                            


Emman kanssa pienenä koirana

Mamman kanssa metsässä

Isännän kanssa kalalla