Otsikko Kirjoittaako kirjailija aina itsensä kirjaan innoitti
osallistumaan Ahopäiville Iisalmeen. Koska Juhani Ahon syntymästä on kulunut
160- vuotta ja koska hänet luetaan kansalliskirjailijaksi, oli ohjelma laadittu sillä oletuksella, että Ahon patsas on ja pysyy Iisalmen Kirkkopuistossa hamaan
maailman tappiin.
Koska blogissa saa kirjoittaa mitä huvittaa, jaan tässä vähän omakohtaista kokemusta päivistä,
lähinnä lauantaisesta kirjallisuusseminaarista. Iisalmessa on syntynyt muitakin
kirjailijoita kuin Jussi aho ja minä, esimerkiksi Eppu Nuotio eli Eija-Riitta
Silvennoinen ja Teppo Kulmala, Eino Säisästä puhumattakaan.
Eppu Nuotio käytti
20 minuutin puheenvuoron Ahon kirjasta Muistatko. Toisin kuin minä, Eppu
Nuotio kokee eläneensä Ahon kanssa samaa kaupunkia ja lukevansa kaikista Ahon
kirjoista Iisalmea. Mummoni isä, valtiopäivämies Antti Miettinen osti nykyisen Kuutolankadun ja Riistakadun kulmasta talon joskus 1890-luvun
lopulla. Mummoni meni naimisiin naapuritalon Taavetti Miettisen kanssa ja
heille syntyi poika, minun isäni. Itse synnyin myös kaupunkiin. Huolimatta näinkin vahvoista sukujuurista, en silti koe Iisalmea
Ahon kanssa yhteiseksi. Johtuneeko siitä, etten ole juurikaan
lukenut Ahon tuotantoa lukuun ottamatta pakollista Rautatietä. Siksi en tohdi
itse Ahon tuotannosta sanoa juuta en jaata. Ahon elämäkerta on kuitenkin tullut
tutuksi elokuvista ja monista elämäkerroista. Tuttu on Vieremän Kyrönniemen
pappila ja Ahon ja Kauppis-Heikin kalamaja niemen nokassa. Olen ajanut Tuusulan
rantatietä Aholan ohi, mutta Väärnin pappilassa ei ole tullut käydyksi. Siinä
oma ahotuntemukseni.
 |
Luentosali kahvitauolla. Hyvin oli turvaväleistä huolehdittu. |
Seminaarin ehdottomin anti oli emeritus professori Jyrki
Nummen luento Muistatko teoksesta. Se kirja on pakko hakea kirjastosta
heti huomenna. Pitää vilkaista myös Danten (1265-1321)Vita Nuovaa. Nummi oli nimittäin tehnyt kirjallisen löydön, huomannut että, Muistatko myötäilee
teemaltaan Danten kirjaa. Molemmissa kirjoissa
kuvataan kaunokielisesti rakastettua, etsitään sitä jokaisesta kukasta. Nummi
kuvasi Ahon kieltä helskytteleväksi proosaksi, jonka sodanjälkeinen modernismin
aalto hylkäsi.
Oi, miten kaipaan
kirjallisuuden opintoja, oi miten tahtoisin kirjoittaa helskyttelevää proosaa.
 |
Eino Säisän kanssa olen enemmän samassa maisemassa kuin Juhani Ahon.
|
Mutta itse asiaan, sekä Eppu Nuotio, että kahvitauon jälkeinen luennoitsija
Jyri Paretskoi kyseenalaistivat tavan lukea kirjaa kuin juorulehteä. Toki molemmat
myönsivät, että materiaalina tekstiin tulee usein käytettyä omaa elämää, mutta
on kirjailijan vapaus muokata omia muistikuviaan ja muistojaan aivan kuin ikinä haluaa. Nuotio vielä huomautti, että myös sillä, mitä ei muisteta, ei
kerrota, on merkityksensä kuten Ahon kohdalla se, ettei hän mainitse Muistatko
teoksessaan sisällissotaa lainkaan, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kuitenkin
hänen poikansa taisteli punaisten puolella ja Venny-rouva sympatiseerasi Ahosta poiketen punaisia. Siis haava perheessä niin kuin koko kansakunnassa. Paretskoi sitten luki paperistaan kolumninsa myötäillen Nuotiota ja Nummea. Ei
mitään uutta.
Jos olisin ollut rohkea, olisin käyttänyt seminaarissa seuraavan
puheenvuoron:
"Olen hyvin iloinen, että sain tässä seminaarissa tukea sille,
että sanataide on ennen kaikkea tarinataidetta, ei kirjailijan elämän
tirkistelyä. Olen osallistunut muutamaan kirjallisuuspiiriin kärsien ja ihmetellen, että
miksi täällä ei puhuta kirjallisuudesta, tarinasta, että mitä se antaa, opettaako,
vihastuttaako, ihastuttaako, tuoko uusia ajatuksia ja näkökulmia, vahvistaako
entisiä. Annetaan kirjailijan sijoittaa romaanihenkilöön paloja itsestään,
mutta ei ryhdytä samaistamaan kirjailijaa joskus hyvinkin raakaan
romaanihenkilöön. Nähdään tällaisen pikkujuoruilun yli ihmisen työ."
Hyvällä
mielellä lähdin seminaarista varsinkin, kun sain vaihtaa vielä kuulumiset Kulmalan
Tepon kanssa. Illalla vielä käppäilimme siskon perheen kanssa Iisalmen leveitä
katuja ja purpatimme.  |
Lapsuuden jännittävät paikat |