tiistai 24. maaliskuuta 2020

Onnen hetket

Hei Pia! 
Olipa hyvä blogikirjoitus sinulla, jotenkin seesteinen ja selkeä verrattuna moniin tajunnanvirtoihisi, joilla tietysti on arvo sinänsä. Minäkin katsoin  sen Onnen hetket-elokuvan ja odotin tyypillistä ranskalaista loppua, että aloittavat kolmen kimpan. Eivät aloittaneet ja hyvä niin. Rouvan itsemurha antoi elokuvalle kummallista syvyyttä, jota kyllä elokuvassa koko ajan oli huolimatta visuaalisesta hempeilystä. Sillä tietysti haluttiinkin korostaa, että kaikki ei ole välttämättä siltä, miltä näyttää. Kuvailit ja diagnosoit hyvin postineidin, mutta mikä oli se mies! Tunne-elämältään keskenkasvuinen kloppi, ei syvään rakkauteen kykenevä, ei edes surua oikein osannut tuntea. Siitä vaan jatkoi elämää niin kuin ennenkin. Päiväperhonen. Välillä ihan pisti vihaksi. Niin tykkään tällaisista elokuvista! 
Olen lukemassa Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut-kirjaa. Löytyi äidin jäämistöhyllystä. Tykkäsin siitä elokuvana ja tykkään kirjasta. Kaksi naista siinä otattelee varsin herkullisella tavalla. Hyvin on persoonat rakennettu. Lukeminen vaatii keskittymistä ja takuuvarmasti ajatukset siirtyvät tästä saatanan koronasta ihan muunlaiseen maailmaan.  Tämä kirja on Ylen lukupiirissä lauantaina 28.3. Otankin Marja-Liisan käsittelyyn nyt keväällä.Paitsi että kirjastoon ei pääse. Ääh. Minä en osaa kuunnella äänikirjoja. Ne ovat toisaalta hitaita, toisaalta  ei voi lukea samaa lausetta monta kertaa. Ei voi tuijottaa lausetta. Mieti, se tuijottaminen on tärkeää. Tai sinä et varman tuijottele, hompsit vain joka toisen lauseen. Hihihihi. 
Meillä ei ole hätäpäivää. Ruokaa on kaapissa ja niin pois päin. Välillä tulee korvista tuon tilastotieteilijän pulitus, mutta parempi niin kuin että ei olisi ketään.  Jennin tilanne pelottaa. On siellä KYS:ssa. Entäs jos... ei, ei kannata ajatella. Teemukin häärää monessa paikassa, on pakko. Lapset käyvät kotikoulua ja Saila etätöissä, siskot supussa kodeissaan. Eihän tässä voi muuta kuin silmät suurina odottaa ja katsoa, mitä tulee ja toivoa, että pahasta seuraisi jopa jotain hyvää, kenties. Ilma on ainakin monessa kohtaa kirkastunut ja Venetsian vedet puhdistuneet. Ehkä Joku on päättänyt  kadottaa tämän syöpäläislajin maapallolta. Vaikka kyllä siinä kuitenkin niin käy, että puolen vuoden sisällä meno on entisenlainen. Kyllä kapitalismi siitä pitää huolen! Raha ratkaisee. 
Lähden nyt Alman ja Adelen kanssa lintuja harjaamaan.
Raili

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti