perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun juoksuja ja tuoksuja




Erehdyin tilaamaan Adlibriksen kautta lahjakirjoja. Nyt ne kirjat tulevat kappaleittain Leppävirran postiin. Meiltä kun meni posti kyläkaupan myötä niin joudutaan ravaamaan nyt 15 km päässä postiasioilla. Saakeli!
Kyllä joka kylällä pitäisi olla POSTI, sellainen oranssi valtion ylläpitämä konttori, jossa tuoksuu liimalle ja jossa asiantuntija-virkailija palvelee. Nyt postit ovat mikä missäkin kaupan tai kioskin nurkassa. Hikiset myyjät juoksevat kassan ja postin tiskin väliä. Ei hyvä kenellekään! 
On pakko tunnustaa sellainen porvarillinen hapatus, että tässä kattilakunnassa – jossa itseasiassa on kummallakin omat kattilat – ollaan viimeisen päälle jouluhärpäkeherkkuihmisiä. Pitää ollla kuuset ja kynttilät, lootat ja tortut. Ei mitään uusia kokeiluja vaan vipovarman perinteinen joulupaketti.
Olisin mennyt tänä aamuna Leppävirran tsasounaan liturgiaan, mutta ei tällä kantapäällä seisoskella kirkossa. Joo, joo, istua saa, mutta kun ei ilkee. Mieluummin seison koko palveluksen ajan kuin pompin edestakaisin. Iski nimittäin kantapäähän  fasisti eli faskiitti, luupiikki kansankielellä. Asioilla on puolensa. Nyt ei pääse tuonne liukastelmaan eikä lonkkaansa murtamaan.Olisihan se lonkkamurtuma paljon pahempi juttu kuin faskiitti kantapäässä.
Kohta lähden kirjastoon.
Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 1999: Avainnovelleja 1900-luvulta. Helsinki: WSOY.
Helttunen, A. & Uusi-Hallila, T. (toim.) 2001: Laatunovelleja. Helsinki: WSOY.
Malmio, A. & Murto, M. (toim.) 2005: Myös näin voi elää: eurooppalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.
Virtanen, A. (toim.) 2001: Mitä ukkonen todella sanoi: amerikkalaisia nykynovelleja. Helsinki: WSOY.
Noista pitäisi valita yksi novelli, joka sitten tulisi analysoida kahden eri kirjallisuustutkimuksen silmin. Ajattelin käyttää psykoanalyyttista ja feminististä tutkimusta. Mielenkiintoista, eikä tule aika pitkäksi pyhinä.  
Pitää myös jatkaa oikolukua. Kirjan sisältöön en puutu, mutta taitto on typografisesti aika tunkkainen. Jos kirjan aihe ei ole viihteellinen niin kyllä edes tekstin  on oltava lukijaystävällinen.
Loppuviikosta sitten tulee serkku-Asta meille. Ajateltiin mennä valokuvanäyttelyyn uuden vuoden aattona. On nimittäin Hinkulan Seppo ottanut kylämme miehistä kuvia ja ne ovat esillä kylän pubilla. Illalla sitten valetaan tinoja ja kuunnellaan radiosta Hymyilevä Apollo.

Toivotan kaikille toiveiden täyttymistä sekä kestävyyttä ottaa vastaan mahdolliset vastoinkäymiset.
Erityisesti toivon Leppävirran päättäjille ja viranhaltioille viisautta varmistaa kuntalaisten harrastusmahdollisuudet.  Jokainen virkattu liina, tanssittu askel ja kirjoitettu runo on kulttuuriteko! Tässä viittaan kunnan päätökseen irtisanoa yhteistyö Soisalo-opiston kanssa ennen kuin oli mitään näkymää uudesta kansalaisopistotoiminnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti