Pahan kukat

 

Sain tänään hoidettua osuuteni kirjallisuuden opintojen verkkolukupiirissä.

Pahan kukat on runokirja. Sen kirjoitti Charles Baudelaire Pariisissa 1857. Sanotaan, että kirja on modernin kirjallisuuden alkuteos.

Kirja sai heti ilmestyttyään tylyn tuomion ja sekä kirjailija että kustantaja tuomittiin oikeudessa sakkoihin julkisen moraalin ja hyvien tapojen loukkaamisesta. Kuusi runoa pantiin julkaisukieltoon. Muutaman vuoden kuluttua teos ilmestyi siistittynä.

Koko Eurooppa eli 1800- luvulla vahvaa yhteiskunnallista murrosta. Valtarakennelmien muutosten lisäksi liikehdintää tapahtui kaikessa ajattelussa. Karl Marx julkaisi Pääoman. Friedrich Nietzsche kyseenalaisti teoksillaan ja ajattelullaan länsimaisen filosofian tradition. Sigmund Freud julkaisi unen logiikkaa ja unien syntyä tarkastelevan tutkimuksen Unien tulkinta. 

Myös taide alkoi heijastaa muuttavaa maailmaa. Oli kokeilevaa teatteria. Tanssi ja pantomiimi tuotiin näyttämölle. Runo vapautettiin realistisesta todellisuuden kuvauksesta ja ulkokohtaisuudesta, ilmaisussa alettiin käyttää symboleja.

Pahan kukat avantgardistinen teos. Se tuo runouteen uusia ilmaisemismuotoja, kyseenalaistaa perinteiset muodot. Tavoitteenakaan ei ole miellyttää suurta yleisöä. Jos haetan kirjalle sanomaa, se on se, että jos kauneus saadaan nousemaan esiin jokapäiväisestä, saa arki uuden arvon ja merkityksellisyyden.

Rumuuden estetiikka on koko kirjan kantava voima. Se näkyy parhaiten runossa 

Raato (katkelma)

Muistako, rakkaani, mitä kerran kävelyllä näimme?

Oli ihana kesäaamu, kun polunmutkassa

soravuoteella rietas raato

koivet ilmassa retkotti kuin himokas nainen.

Se höyrysi, huokui saastaa,

julkeasti, kylmästi levitti

kupunsa huuruavat sisukset silmiemme eteen. 

Aurinko porotti mätänevään haaskaan

kai paistaakseen sen kuin

pihvin – että Uljas luonto

saisi runsaana takaisin sen

minkä kerran sitoi yhteen.

taivas katseli mahtavaa ruhonretaletta

kuin puhkeavaa kukkaa. 

Ja kerran tulee sinustakin, joka nyt tähtenä tuikit   

silmissäni, aurinkona

valaiset luontoni, oi

enkelini, tärkeimpäni

samanlaista lokaa, samanlaista

kuvottavaa saastaa - aivan

samanlaista tulee sinustakin, oi

kauneuden valtiatar, kun

sakramentit saatuasi

menet ruohon ja rehevien kukkien alle

luutarhan multiin

mätänemään.  

kaunottareni, kerro sille madolle,

joka sinua suudelmin syö,

että yhä on minulla tallessa

jokainen multiin menneen

rakastettuni muoto, olemus, ylimaallinen! 

Kun katsot runoa kokonaisuutena, näet sen estetiikan, mikä rumuuteen voi sisältyä. Ja ajatelkaa, miten lohduttavaa. Madot syövät meidät suudelmin, kun menemme maan multiin, luutarhaan.