 |
| Dostojevskien uusi elämä radion alustana |
Nyt puhun itsestäni. Selailin joutessani vanhoja blogikirjoituksiani. Ne kertovat, että olen lukenut kirjoja ja hyvinkin analyyttisesti. Antti Holma sanoi joulusaarnassaan 24.12.25, että taide vaatii sekä tekijän että kokijan. Minun kirjaanalyysini vaatisi myös vastavuoroisuutta, jonkun, joka myös on lukenut samaisen kirjan tai ainakin aikoo lukea analyysini jälkeen. Ihan sama, ihastuuko vai vihastuuko teoksesta, kunhan reagoi.Tällainen ystävyyssuhde kohdallani ajautui karille jo vuosia sitten syystä, jota en tässä enkä missään muuallakaan tule koskaan avaamaan. Olin jo unohtanut koko ihmisen, mutta blogin selailu herätti muistoja, hyviä ja huonoja. Jollain tavalla inspiroiduin aikoinaan hänestä lukemaan, kirjoittamaan ja ylipäänsä ajattelemaan. Blogihistoriani kertoo, että kirja-analyysit päättyiväy kuin seinään tai ainakin vähenivät huomattavasti välirikkomme jälkeen. Ei huvita kirjoitella oikein mitään, koska tyhjään on turhauttavaa huudella. Tätähän Anttikin tarkoitti saarnassaan. Tilanne on surullinen ennen kaikkea itseni kannalta. Onhan lukeminen aina ollut intohimoni. Toki luen edelleen, mutta huomattavasti pinnallisemmin. Lukukokemukseen tulisi syvyyttä hyvinkin paljon, jos vaivautuisin ajattelemaan lukemaani. Tästä haaleasta vedestä, älyllisestä taantumasta on pakko päästä. Mistähän löytyi kirjakaveri? Sellainen, jolle haluan kertoa ja analysoida lukemaani, jonka tiedän siihen tarttuvan ja tuovan oman mausteensa ja ennen kaikkea sellaisen, joka toisi yhteiseen pöytäämme omat kirjalliset eväänsä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti