torstai 17. toukokuuta 2018

Azerbaidžan


Tuli tilaisuus päästä mukavan seurueen kanssa Kaukasukselle Azerbaidžanin pääkaupunkiin Bakuun muutaman päivän vierailulle. Kuvassa matkaoppaamme Tarja päässään paikallinen lammasnahkamyssy. Toinen opas Markku ei suostunut samaan kuvaan lampaan ja Tarjan kanssa.
Azerbaidzanhan on  vanhoja neuvostovaltoja ja juuri Bakusta alkoikin näiden maiden itsenäistyminen 1990-luvulla. Maa sijaitsee Kaukasus-vuorten alueella Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä. Sitä vuoristoa ei Hitler päässyt ylittämään ja maa säilyi toisen maailmansodan tuhoilta, mutta muuten alue on kokenut historian saatossa tähän päivään monenlaista riesaa. Samassa maaryppäässä on Georgia (ent. Gruusia) ja Armenia, välissä Vuoristo-Karabah, itsenäiseksi julistautunut alue, mutta joka ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta. Armenia ja Azerbaidžan sotivat Vuoristo-Karabahin alueella koko ajan enemmän tai vähemmän verisesti. Nähtiin Vuoristo-Karabahista tulleille azeripakolaisille rakennettuja suuria kerrostaloalueita.  Paikallinen opas esitteli aluetta ylpeänä.
Väki Azerbaidžanissa on etnisesti azereita ja uskonnolta šiiamuslimeita. Uskonto ei kyllä  näkynyt katukuvassa eikä pääkaupungin elämänmenossa juurikaan. Ihmiset olivat länsimaisesti pukeutuneita ja alkoholia tarjoiltiin ihan tuttuun tyyliin. Yksi rukouskutsu kuultiin vanhan kaupungin minareetista, mutta tietämän mukaan se ei ole päivittäistä.
Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta sehän on  lumetta, kuten tiedämme. Nykyinen presidentti on edellisen poika ja tämä nuorempikin on hallinnut maata jo vuodesta 2003. Kaikkia maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu ja suurimmat oppositiopuolueet boikotoivat niitä. Valitettavasti ei ollut aikaa tutustua maan oppositiovoimiin.


Sen verran ajoimme maaseudulle, että näimme sekä vanhaa että uutta öljynpumppauskalustoa. Vähän tuntui pahalta, kun kerrottiin, että kun öljykenttä ehtyy, siinä ei kasva enää mikään eikä siihen voi rakentaa. Onko öljy sittenkään tarkoitettu ihmisen hyödynnettäväksi? Pärjäisikö ihminen ilman muovia ja miten liikkuminen? Jos öljy loppuisi, täytyisi rakentaa koko maailma uusiksi. Siinä sitä olisi ihmiskunnalle elämäntarkoitusta vuosisadoiksi.
Öljyä Azerbaidžanin maaperästä löydettiin ensimmäistä kertaa 1840-luvulla ja siitä lähtien sillä on päässyt rikastumaan kuka milloinki. Öljy se tekee maasta rahamaailmaa kiinnostavan. 
Ensimmäiset suuret öljyntuotantolaitokset sinne perustivat ruotsalaiset Nobelin veljekset 1879, joista Alfred,  kemisti ja dynamiitin keksijä, määräsi testamentissaan jättiomaisuutensa käytettäväksi tunnustukseksi merkittävästä työstä ihmiskunnan hyväksi. Dynamiitin keksijä siis jakaa vielä tänäkin päivänä mm. rauhanpalkintoja.
Myös tämän päivän öljymiljoonat valuvat ulkomaisille toimijoille. Ne tulouttavat niistä osan maan presidentin kautta jaettavaksi kansan hyväksi, mikäli presidentti on bisneksille myötämielinen ja onhan se. Tällaista se vapaa yrittäjyys on. Saat viedä ihan vapaasti vaikka tuhkankin pesästä.  Rahalla ei ole isänmaata.
Vuosiansio Azerbaidžanissa on n. 5000€/vuosi ja hinnat halpoja, mutta veikkaan, että tuloerot ovat huikeat. Jokuseen kerjäläiseen törmäsimme puistoissa ja takseja ajoi usein eläkeläispappa. Jopa kahdella heistä oli niin huono näkö, että joutuivat juoksemaan hotellikortin kanssa toisen kuskin luo, kun eivät nähneet lukea osoitetta. Epäilimme myös lukutaidottomuutta, mutta siitä tuskin oli kysymys, vaikka mistä sen tietää. Liikene oli sekava ja vauhdikas ja kun sinne joutui huononäköisen kuskin kyydissä niin olipa kestämistä. Autoista pääosa oli kalliita ja hienoja, mutta varsinkin maaseudulla körötteli Lada jos toinenkin. 

Ruoasta sen verran, että hyvää oli  valurautapannussa  rasvahäntälampaan hännästä ja maksasta haudettu pata. Rautatieasemalla maksoi lounas alkukeittoinen 4 euroa.
Mitään tyrkyttämistä ja tinkaamista ei ollut havaittavissa ja ostokset sujuivat lähinnä käsimerkkien avulla kaupan molempien osapuolten huonon kielitaidon takia. Tämä matto olisi kyllä kelvannut, mutta ostin vain parit pari rättiä ja litran Vanaa Tallinnaa a´9€.

Bakun uudelle ja hienolle keskuliikenneasemalle oli kekseliäästi sijoitettu avotilaan kunnanvirasto. Siellä istui sliipatut pukumiehet tiskin takana ja kansa odotti vuoronumeron kanssa niin kuin meillä apteekissa. Odotustila oli pienen konserttisalin kokoinen ja kaikilla niin vakavat ilmeet, ettei tullut otettua kuvaa.  
Vaikuttava oli myös lentokenttä niin sisältä kuin ulkoakin.
Lentokentän kirjastolooshi




Bakun  lentokenttä













Yksi päivä meni kierrellessä jokaisen arvokkaan  kaupungin pakollista vanhaa osaa. Kuvassa Icere Seher pienoiskoossa kohokuviona (yllä). Esittelyteksti oli  pistekirjoituksella venäjäksi. Markku kyllä osasi kertoa alueesta suomeksikin ihan sujuvasti. Osa porukasta kiipesi Neitotorniin. Sitä ei kuulemma ollut kukaan koskaan vallannut ja siitä nimi, koskematon neitsyttorni. 



Vanhan kaupungin katutaidetta

Hotellin wlan vähän tökki, mutta katto oli komea

Formuloita näköjään pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Voi ressuja köyhiä.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti