Arto Melleri: Varjon suura

Se jolla ei ole

varjoa itsessään 

 Varjoa johon voi vetäytyä

ihmisten joukosta

        Varjoa, siimestä, salaista lähdettä

hiljaa solisevaa

        Lähdettä jonka vesi parantaa

hengen kuumeesta 

on avuton erämaassa,

auringon sokaisema,

tuomittu ottamaan tosissaan

jokaisen kangastuksen,

ja erämaan hiekka koko ajan

muuttaa muotoaan,

kartalta kadonnut kaupunki

pysyy yhtä kaukana 

Se jolla ei ole varjoa itsessään

        Varjoa, siimestä, salaista lähdettä

hiljaa solisevaa

        Lähdettä jonka vesi parantaa

hengen kuumeesta

Onneton se jolla ei varjoa itsessään

Tämä itsesuojeluruno etsiytyy mystisesti eteen yleensä  silloin, kun alan käpertyä itseni ympärille liikaa tai kun ei pääse mitenkään eteenpäin, kun suuntavaisto alkaa kadota. Suomeksi, kun kaikki tuntuu takkuavan tai kun tulee sellainen tympeä mitääntekemättömyyden tila tai sitten valtaa  päätön vauhti.   Ei tarvitse kiemurrella runoilijan tavoin hengen kuumeessa, riittää ihan tällaiset tavalliset tympimiset tai tolkuton arkikiire. Varjoa saa jokainen etsiä ja hyväksikäyttää ihan omiin tarpeisiinsa sekä miettiä, että  mikä on se juttu, jonka alla voi hengähtää. Parantava vesi viittaa helposti hengellisyyteen, mutta se voi olla aika paljon muutakin. Vaikkapa joku harrastus, kuten blogin kirjoittaminen, sukan kutominen, kukkien nyppiminen, mikä tahansa, jonka avulla pääset flow-tilaan. Pääasia, että   kaikki muu ympäriltä katoaa. Ehkä olen opiskellut koko ikäni sitä sun tätä juuri tuon takia, että paneutumalla jonkun tietyn asian tutkimiseen pääsee eroon kaikesta ympärillä olevasta sälästä. Edes huonot uutiset eivät kosketa silloin, kun tekee jotain hyvin intensiivisesti. Joskus voi onnistua pääsemään pelkällä runon tutkimisella flouw-tilaan.  Minulle takuuvarmat varjot löytyvät aina metsästä ja kirkkosalista.  Nyt joku sanoo, että tuohan on pakenemista ja yhteiskunnallisen tietoisuuden sumentamista. Niin onkin. Mutta ymmärrä, ystävä hyvä, että hetkellisesti vaan. Varjossa istuskelemisesta ei saa tulla elämäntapa, sinne ei saa jäädä lorvimaan. Kuten runoilija sanoo, että jolla ei ole tätä lepopaikkaa, on  

on avuton erämaassa,

auringon sokaisema,

tuomittu ottamaan tosissaan

jokaisen kangastuksen,

ja erämaan hiekka koko ajan

muuttaa muotoaan,

kartalta kadonnut kaupunki

pysyy yhtä kaukana

 Toisin sanoen, jos et lepää yhtään, et jaksa suorittaa niitä tehtäviä, joita sinulla on, et jaksa esimerkiksi parantaa maailmaa. Kaikkihan me suoritamme jotakin ja pitääkin, kuka isompia, kuka pienempiä tehtäviä ja tästä taas tulee mielleyhtymä toiseen elämänviisauteen, Desiderata-runoon, jossa kielletään vertailemasta itseään ja tekemisiään muihin. Kaikki inhimillinen tekeminen on arvokasta. Sairaalle se on itsensä hoitamista, hoitajalle toisen hoitamista. Joskus pelkkä hengissä säilyminen vaatii voimia niin, että varjo on tarpeen. Jokainen on varjonsa ansainnut paitsi rahan perässä juoksijat  tukehtukoon erämaansa hiekkaan.

Ps. Suura on muuten koraanin luku. Sellaisen nimen on runoilija runolleen antanut. Mielenkiintoista.