Tuupovaara

Tähän omaan tarpomiseen osui kirja. Sattui hetkeen, kun mieli ei pysynyt fiktiivisessä tarinassa, eikä sitä myöskään saanut tuotetuksi. Kun oli pudonnut junnaavaan arkeen, jokapäiväiseen ylös- ulos- tallaamiseen. Sellaiseen, kun ei oikein ole, mitä odottaa, eikä mikään asia vaadi välitöntä aktiviteettia. Kun maailman murheisiinkaan ei jaksa miettiä ratkaisuja. Sopivasti oli tyhjä kohta vastaanottaa juuri tämä.

Dokumenttiromaani Radio Tuupovaara 2, Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

 Kirjailijat Teppo Kulmala, Tiina Pystynen, Tuula Mai Salmela, Irja Sinivaara, Markku Karpio ja Kari Levola  ovat viettäneet Anttolanhovissa Mikkelin lähellä  yhteisen Tyhy-viikon. Syntyi Kuntokomppania.

Teppo viettää Taiteilijatalo Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa kaksi talvea. Ensimmäisenä talvena tuli  RadioTuupovaaraja ja toisena tämä 400-sivuinen järkäle, josta koetan tässä kertoa.

Kirjan idea on se, että Teppo lähettää öisin ikään kuin radiolähetyksenä muulle Kuntokomppanialle ohjelman tunnoistaan ja olemisestaan residenssissä, myös muistikuvia ja tarinoita elämänsä varrelta. Ne ne vasta ovatkin kiintoisia! Toiset vastailevat, mutta pääosassa on radiotoimittaja Kulmala. Lähetyksiä siivittää toimittajan juttujen teemoihin valitsemat musiikkipalat.

Syntyy tajunnanvirtamaista, esseemäistä eksistentiaalista pohdintaa.

Syntyy mahtavia kielikuvia.

"Näin vain hengitellä ja olla hirsitalona, vanhana, yksinkertaisen mielikuvituksellisena, paljon nuoruuden innostuneisuutta ja lempeäntayttä tunnelmaa nähneenä. Menneisyyttä niin kovasti kokeneena, että ulkona taloa tarkkaillessa näyttää, kuin se olisi tyytynyt siihen, että ikääntyessä aikaa hartia mennä kasaan ja kyyristyä kappaleellisesti pienemmänksi.

Käydä unessa kaupungin kaduilla voidakseen kääntyä niiltä takaisin, voidakseen palata omaan, voidakseen tyytyä siihen, mitä on, ei palatsi ole, ei markkinakeskus, sirkus, pyhä laakso, vaan on talo vaaralla, peloton, joskus pelokas.

Vaan hiljaa, shhhh... uinaileva tarinoiden kotitluola minä olen."

 On kuin olisi kirjasta saanut apuja taas ryhtyä vaikkapa ajattelemaan, ei suuria, ei pieniäkään, vaan ihan omien resurssien mukaisia juttuja.

Ainakin Pian kanssa pitää tehdä kulttuurimatka Lapinlahdelle ja kaivaa samalla esi-isien hautoja. Voisi kävellä kerrankin Kuopion ruutukaavakorttelit kunnolla läpi, Seijan kanssa suunnitella uutta Hotaa ja uida polskauttaa venesaaressa. Sitten rauhoittua omaan kirjoittajapömpeliin ja paneutua vaikka Leppävirran vasemmistoon, että löytyykö sille millaista historiaa. Ajan kuluksi pitää tietysti työstää uusia tarinoita ihan omasta päästä.

Riittävästi

Kun tulin kesäkuussaValamosta opasviikolta, sanoi auto pari kilometriä ennen Varkautta, että puuh ja röh. Vaikka kuinka painoi kaasua, mentiin matelemalla.  Takapeilistä näkyi muhkea, valkoinen höyrypilvi.  Sillä tavalla autosta menee turbo (1000€). Edellisen kerran toukokuussa pilvi nousi etuosasta. Silloin meni kannentiivistin (1000€).

On liian haasteellista siirtyä näillä nurkilla julkiseen liikenteeseen,  vaikka kuinka sitä kannattaisi. Kaupunkiin pääsee parin tunnin välein pitkin päivää, mutta ei iltaisin. Jäisi kokoukset ja konsertit, jäisi kurssin pito ja muut mukavat. Onnibussillekin pitäsi ajaa taksilla. Tuskin kannatti alkaa 350 000 km palvellutta ryhtyä korjaamaan. Olihan se jo näyttänyt tarpeeksi rahareikiä, söi niin pirusti dieseliä ja oli muutenkin turhan kopea nykymeikäläisen alla.

Osuipa sitten hakuun Auto, tuttu merkki. Täytti kaikki vaatimukset: vähän ajettu, nuori, vähäkulutuksinen,  ollut yhdellä omistajalla, täydellinen huoltokirja,  jymäkkä vaihteisto, tuttu tuoksu. Naapuri parkaisi HUI ja ystävä WAU.

Kun turbo menee,  vauhti hyytyy. Arki selkenee. Ei tarvitse miettiä, että lähtisikö Italiaan vai Norjaan, söisikö Rossossa vai  Amandassa,  hankkisiko mökin vai veneen.  

Tähän ei nyt liity minkäänlaista luopumisen tuskaa. On ylellistä körryyttää tätä elämää viimeinkin omalla vauhdilla, katsoa nukkuvaa koiraa, järveä, taivasta, hakea kirjastosta kaikki lukemattomat kirjat kuten Teppo Kulmalan Tuupovaarat. Saa vaikka keskellä yötä nousta kirjoittamaan ylös se idea, jonka alitajunta unessa tuotti. Ei haittaa sade, ei pakkanen. 

 Nuori ystäväni 16v. kirjoitti, että on huomannut, että riittää sellaisena kuin on. Miksen siis minä - vihdoinkin.

HOTA- HyvääOloaTaiteidenAvulla

Huomio kaikki kesästä, kuvista, kirjoista, kirjoittamisesta ja musiikista innostuneet ihmiset läheltä ja kaukaa!
Tulkaa Hota-päivään! 11.6.2016

Kaikki tapahtuu Oravikosken Pub Vanhassa Kaivoksessa ja ympäristössä, kylän ytimessä.

Kuvassa Oscari Oravikoski tarkistamassa tapahtumapaikkaa


Ohjelma

10.00–16.00 Kirjavatori
• vanhoja kirjoja
• kirpputori
• käsitöitä

10.00–14.00 Elämän herrat ja Saimit kedolla
Esillä on oravikoskelaisen, harrastajavalokuvaaja Seppo Hinkulan valokuvatauluja, kynää ja paperia. Tule
kirjoittamaan kuvasta oma juttusi. Kirjoittaa voi omalla nimellä, nimimerkillä tai nimettömänä.
Kirjailija Matti Pulkkisen Muistoseura ry:n hallitus koostaa teksteistä ja kuvista poikkitaiteellisen näyttelyn.

Kuvassa Eero Järnefeltin taulu Saimi kedolla


10.00– 11.00Lasten piirustustyöpaja näytelmään liittyen

10.30 Avajaispuhe
• kunnan edustaja
• kylän edustaja

11.30–12.15 ”Pelastetaan äiti” lastennäytelmä, Varkauden Teatteri ja Kajaanin kaupungin teatterin yhteistyö


12.00 Opastettu kyläkierros kävellen

13.00–14.30 Lava on vapaa
• lausuntaa, laulua, soittoa, tanssia

15.00–16.30 Elämän herrat ja Saimit kedolla -näyttelyn avajaiset
• Puhetta kirjoittamisesta, Matti Pulkkisen muistoseura ry
Paikalla ainakin kolme kirjailijaa, jos ei enemmänkin.


17.00 MiniWatti, paikallinen bändi

Ja tämän jälkeen vapaata seurustelua. Pubi auki myöhään! Tervetuloa!

Oravikoski on  uutta elämää viettävä entinen kaivoskylä 5-tien varrella, 38 km Kuopiosta etelään ja 38 km Varkaudesta pohjoiseen. Siis helppo tulla!

        Leppävirran kunta tukee tapahtumaa                         

Tuskan kevät

Kuljen kehää. Pää sekoaa. Kierrän sen sisässä, etsin ovea, mutta ei aukon aukkoa, ihan on umpipallo.

Ulkopuolella joukko tuntemattomia. Ne 13. Ei kasvoja, ei ilmeitä. Ne liikkuvat omissa kehissään ja niistä kuuluu rouskutus ja natina.

Ne deletoi minut. Liian synkkä, ei valoa, epälooginen, outo tuherrus. Joutava tuhansien joukossa. Näitähän riittää, ne virnuilevat toisilleen. Vanhakin jo. Ei näyttäisi hyvältä kuvissa, osanneeko edes puhua.

Muutama tuttu etäämpänä katsoo hienotunteisesti pois. Tahtoisivat kysyä, joku rohkaistuu. Tulossa on, väitän, kun uskon itseeni.

Yksi ainoa viesti ja umpipalloon tärähtää aukko.

En avaa viestiä heti, viipyilen. Sitten siirryn pömpeliini ja luen.

Raili,
Kiitos käsikirjoituksestasi. Sain sen juuri luettua ja totean seuraavaa...

... Kirjokansi kustantaa sen - ehdottomasti ja suurella mielihalulla.
Ovi on siis avoin.
Ystävällisin terveisin
Jussi

Liikehdintää kirjojen ympärillä Itä-Suomessa

Kovasti odotellaan pulkkisseuralaisten kanssa päätöksiä apurahoista ynnä muusta maallisesta, että päästään pyöräyttämään tällainen pyörä käyntiin.
Matti Pulkkinen (1944-2011) kirjoitti neljä laadukasta romaania, joiden mukaan tämän kiertueen tapahtumat on nimetty. Romaanihenkilön kuolema- teos ei varsinaisesti näy tässä vaiheessa paitsi Nurmeksessa, jossa pohditaan, tunnistaako kirjailijan romaanihenkilöstä.
Tuli rahaa tai ei niin tänä vuonna tapahtuu ainakin seuraavaa:

7.5. Nurmes, Lipinlahti, Haikolan talo
Ja pesäpuu itki - seminaari
Ohjelma:
Kunniakäynti kirjailijan muistolaatalla
Historiallinen katsaus kirjailijan elämään
- Yrjö Ihalainen (kirjailijan nuoruudenystävä)
Tunnistatko kirjailijan romaanihenkilöstä?
- Kirjailija Simo Hämäläinen
Yhdistyksen vuosikokous


11.6. Oravikoski, Leppävirta
Elämän herrat ja Saimit kedolla- kirjoittajatapahtuma
Ohjelma:
Osallistujat kirjoittavat mietteitään oravikoskelaisen valokuvaaja Seppo Hinkulan valokuvista. Tämä poikkitaiteellinen galleria jatkaa elämäänsä Oravikosken Kuntotalolla ainakin kesän 2016 loppuun. Tilaan muodostuu elävä taidenäyttely, jonka toteuttamiseen kävijällä on mahdollisuus osallistua tekstillään. Kuvien lähelle varataan kynää ja paperia ja tekstit kuvien vierellä vaihtuvat säännöllisin välein
Arviointipaja
Päivän aikana syntyneitä kirjoituksia arvioidaan lempeästi kirjallisuusterapeuttisin ja taiteellisen perustein.
Arvioitsijana toimii kirjailija Pentti Stranius Lieksasta sekä koko yhdistyksen hallitus.
Kirjoittajalla on mahdollisuus saada palaute kirjoittamastaan tekstistä.
Tapahtuma on osa Leppävirta-päivien ohjelmaa.

2.9. Lapinlahti
Ehdotus rakkausromaaniksi -kirjallisuusilta
Mikä on sinun rakkausromaanisuosikkisi?
Illlassa esiintyy kirjailija Heidi Jaatinen Kiuruvedeltä.
Tapahtuma on osa kulttuuritapahtuma Aikataikaa.

8.10. Lieksa, Kulttuurikeskus
Romaanihenkilön kuolema- Matti Pulkkinen-seminaari
Kirjasta kertoo kirjailija, tutkija Pentti Stranius
Kadonneet ja kesken jääneet työt - ja kirjailijan viimeiset vuodet Lapinlahdella.

Kaikki tervetuloa näihin pieniin ja kauniisiin tapahtumiin!

Klassikoita

Olen seurannut ystäväni Pian Karamazovin veljesten ( Dostojevski 1880) lukuprosessia. Kun Pian blogissa www.piavalkonen.fi ei ole kommenttimahdollisuutta niin laitanpa tähän vähän ajatuksenvirtaa teemasta.
Olin joku vuosi sitten Valamossa Torsti Lehtisen Dostojevski - seminaarissa ja Karamazovit oli sinne ennakkolukemisena. En varmaan lukenut loppuun, mutta sen verran, että pysyin kutakuinkin kärryilla kun ”viisaammat” keskustelivat kirjasta.
Mikä noissa venäläisissä klassikoissa on, että vaikka niihin tarttuu innolla ja jopa viihtyykin, niin kesken jäävät. Se on se kärsimättömyys. Hitto, mie tämän vielä selätän!

Katsoin eilen illalla digiboxilta englantilaisen John Wrightin ohjaaman elokuvan Anna Karenina. Olipa virkistävä kokemus. Elokuva oli tehty ikään kuin näyttämölle, teatterisaliin. Kamera kuitenkin liikkuu ennalta arvaamattomasti. Yhtä äkkiä kulisseista avautuu autenttinen talvimaisema. Kasvokuviin on saatu paljon informaatiota. Moni kohtaus kuvataan hurjilla tanssikohtauksilla niin kuin Annan ja Wrotskin kohtaaminen. Hienosti on myös kuvattu tanssilla Wrotskin välinpitämättömyys Kittyä kohtaan. Aluksi luulin, että digiboxi pätkii, kun kuva välillä pysähtyi sekunnin murto-osaksi, mutta sehän oli ihan tarkoituksellista ja perusteltua, kun siihen tottui.
Jonkin aikaa koetin saada elokuvaa johonkin kategoriaan, että mitä hittoa, onko tämä musikaali, näyttämösovitus, tanssiesitys vai mikä. Se oli kaikkea ja tyyliin tottuessa ei härinnyt, päinvastoin.
Olihan elokuvasta karsittu länsimaiseen tyyliin jotain oleellista venäläisyyttä kuten ortodoksiset tunnukset, mutta silti siihen oli saatu alkuteoksen tuntua yllättävän paljon.
En tiedä, miten elokuva avautuu, jos ei tunne tarinaa, mutta minä pidin. Saippuaversioitakin on nähty ja itse Greta Garbokin on tainnut esittää Annaa.

Leo Tolstoin teosta Anna Karenina (1875-77)pidetään maailmankirjallisuuden klassisena rakkausteoksena. Se on paljon muutakin. Tietenkin aikalaiskuvausta tsaarin ajan Venäjältä, mutta myös naisasiaa. Siinä missä Wrotski hyväksytään seurapiireihin, miehensä jättänyt Anna joutuu syrjityksi ja ajautuu hermoraunioksi. En muista, käyttikö kirjan Anna morfiinia - pitää tarkistaa - mutta elokuvassa tuotiin sellainenkin näkökulma esiin.
Kirja on ennen kaikkea ihmissuhdekuvausta. Jokainen roolihenkilö nipistelee omia kipupisteitä. Meistä oli ja on edelleen niin moneksi. Lempihenkilöni on Lewin, filosofinen talonpoika. Minusta Tolstoi teki hyvän ratkaisun, kun kuvasi tarinan sankarin Wrotskin loppujen lopuksi ihan vaan naisia kerääväksi pinnalliseksi mieheksi, joka joutui kiipeliin, kun rakastui hetkeksi Annaan. Ei ihan sankariainesta. Ei ollut helppoa Annan miehelläkään. Vaimo pettää ja häpäisee, mutta jotenkin hän saa sympatiani, koska ei kuitenkaan ole paha. Tylsä vaan.

Kirja on aika moderni tarina mieheltä, joka syntyi 1828.

26.1. Tässä somessa käyty keskustelu em. tekstistä:


LK: Minä tykkään siitä, että edes kirjoitat. Minulle ei vain avaudu kaikki jutut, vaikka olenkin lukenut nämä klassikot. pitäisi lukea uudestaan, mutta siihen ei ole resursseja. Seuraan tällä hetkellä kuntien itsemääräämisoikeuksien kehittymistä. Onko kunnilla edes kykyjä toteuttaa omaa politiikkaansa. Ei taida olla, sillä ulkoistamiskehitys viittaa itsemääräämisoikeudesta luopumiseen.

RM:Minusta maailmassa on vähän liikaakin seurattavaa, eikä mihinkään oikeastaan voi vaikuttaa. Mutta hyvä, että teitä ajan tasalla pitäjiä riittää, mutta miten niin sulla ei ole resursseja lukea??

LK: Minä olen väsynyt lukemaan klassista kirjallisuutta. Mielenkiinto on siirtynyt muualle. Yritän analysoida ilmiöitä, joita yhteiskunnassa tapahtuu. Tältä sektorilta löytyy aivan uskomattoman hyvää luettavaa, kunhan vaan pystyy tiedostamaan mistä on kysymys. Kaikkea ei pysty mitenkään käymään lävitse. Sosiaalipolitiikka on ollut nykyisin kiinnostuksen kohde ja nyt erityisesti perustuslakiin liittyvät asiat.

MG: Minäkin kiinnitin huomiota Teidän, Lxxx ilmaukseen, ettei oo "resursseja lukee", siis oman lestin, Teillä kunnallispolitiikan trendit, ulkopuolelta. Ja ajattelen, että tarkoitatte "voimavaroilla" sellaista, jota oikeastaan kukaan meistä ei omista, verrattuna vaikkapa omaan, mahdolliseen älykkyystasoon, tai älyllisyytensä suuntautuminen, vaikka muuallekin kuin kirjoitetun tekstin läpikahlaamiseen. Äikän ja kirjallisuuden opena oon sitä mieltä, että se kirjallisuuden virtaan astuminen kyllä riittää, ja että jotenkin sinne vain rupeaa kastautumaan tai kahlaamaan. Tekee ensin pienesti, sen minkä joku muu, ikänsä kirjatoukkana, kuin vettä valaen. Mutta millaista matkakuumetta vaatii joku Dostojevski tai Tolstoi? Aikamoista Siperian junaan astumista se taitaa olla, eikä ihan heti voi hypätä kyydistä pois. Olisiko sopiva tilanne, ja tää vertaus Sulle, Raili, että venäläisklassikkoa lukiessa omaksuu Tsehovin ihmisten elämäntunteen, se kaikki joutilaisuus ja kiireettömyys. Sekä jokiarojen laajuinen tyhjyys sielussa. Sielu, joka vain odottelee levotonta tuulta. Sielu joka rakastui viimeisen muuttolinnun lähtöön. Sielu joka tarttuu paksuun romaaniin. Ja sielu joka sulkee ikkunan, ja käskee palvelijan käännyttämään vierailijat pois. Että se sielu saa hankkia edes jotakin elämää, näiltä raskailta, raskailta sivuilta. No, kelläkö olisi moiseen niitä "resursseja"? Ei aivan heti minullakaan. Oikea aika onkin lukea klassikot nuorena, kun ei vielä tajua rakastuvansa aina sellaiseen, minkä kuitenkin joskus tulee menettämään. Ettei vielä nuorena muista rakastua tähän meidän kalliiseen aikaamme.

RM: Luulen Mxxx, että Lxxx tarkoitti resurssien puutteella enemmänkin kiinnostuksen puutetta kuin kyvyttömyyttä lukea klassikoita. vai mitä Klasu? Mutta aiheesta sen verran, että lukijan ei pitäisi - tässä katson nyt peiliin - koskaan yrittää omaksua enempää kuin sen hetkinen mielentila ja elämäntilanne edellyttää. Ei pitäisi vaatia itseltään enempää älyllisiä resursseja kuin mitä niitä on. Pitäisi vaan heittäytyä rohkeasti tuulen kyytiin ja antaa sen viedä, kuten Mxxx kehotat. Näistä kirjoista tekee ajattoman juuri se, että niitä on mahdollisuus ymmärtää niin monella tasolla. En usko, että niillä on turruttavaa vaikutusta yhteiskunnallisenkaan ajatteluun niin kuin ei millään elämän kohtaamisella, päinvastoin.

LK: Nyt eläkkeellä tajuaa vasta sen kuinka paljon on tullut luettua turhaa tekstiä ympäri maailmaa. Onneksi pystyin kehittämään tietynlaisen pikalukusysteemin, jolla pystyi kahlaamaan lävitse mitään sanomatonta kirjallisuutta, sillä sitä on paljon. Tätä systeemiä en pysty enää noudattamaan.

RM: Miksi ihmeessä pitäisi lukea mitään sanomattomia kirjoja edes pikaluvulla?

MT: Mistä sitä tietää, mikä kirja on mitään sanomaton ennen kuin on sen lukenut. Minä luen 2-3 kirjaa viikossa, ilmeisesti jollain pikalukusysteemillä, ja vain muutaman kerran olen jättänyt kirjan kesken, kun se on ollut niin tylsä, Tosi on, että joskus olen ollut kiinnostunut vaikkapa dekkareista, joskus jostain muusta. Minua kiinnostaa nykyisin historialliset romaanit. Venäläiset klassikot ovat juuri sellaisia, siis oman aikansa kuvauksia, mutta toki myös ajattomia kuvauksia ihmisestä kaikkine tunteineen ja raadollisuuksineen.

RM: Haluaisin muuten siirtää blogin kommnetointiosioon tämän keskustelun, että ei hukkuisi tähän somemaailmaan. Sopiiko?

MG: Sopii mulle, Raili hyvä, mutta 2 nopeeta vastausta sulle, Raili = 1) En ajatellut "resursseilla" kiinnostuksen puutetta, koska pienikin kiinostus riittää alkuun, kuten sinä niin hyvin kirjoitat. - Sekä: 2) Jos ja kun kommentoin jotain uutta juttuu sun blogissa, niin teen sen sitten sillä foorumilla, joten sopii mulle. - Ja kiitos sun blogitekstistä!

Köyhä kirjoitus

Ajattelin kirjoittaa köyhyydestä Hesarin köyhyystutkimuksen ja joulun ydinsanoman innoittamana.
Sain liuskan analyysia, kun alkoi ahdistaa niin paljon, että deletoin koko söherryksen.
Olisin ylistänyt niukkuutta ekologisena elämäntapana, mutta teksti näytti aika nololta, kun luki sitä omien lähiköyhien silmillä. Tuttavapiiriin kuuluu sekä näitä ”..ja maailma paranee” - köyhiä että ihan muuten vaan köyhiä. Ehkä onnellisempi on se, joka on itse valinnut niukkuuden kuin se, joka siihen joutui erinäisten seikkojen takia.
Minusta on hyvä määritelmä se, että köyhä ei ole se, joka kituu ison asuntolainan kanssa, vaan se, joka ei sitä lainaa saa. Juuri näin.
Kaikkein köyhin on kuitenkin se, joka ei anna paljostaan. Muistetaan tämä.
Olisin moittinut suomalaisten asenteita kuten sitä, että halutaan auttaa lapsia ja vanhuksia, mutta ei päihdeongelmaisia eikä pitkäaikaistyöttömiä. Entäs jos kaikkea sattuu samaan perheeseen. Viedäänkö lapset ja vanhukset muualle autettavaksi? Itse asiassa usein viedäänkin.
Turha on pienen piipittää, mutta toivon, kaikissa kohtaamisissa ja ihan kaikessa päätöksenteossa pohjana olisi ihmisarvo. Se on ollut vähän kortilla viime aikoina.