torstai 31. joulukuuta 2009
maanantai 14. joulukuuta 2009
Uusia kursseja
Nyt on kevään kurssit paperilla. Eikun kone jauhamaan vaan mainoksia ja tontut niitä levittelemään.
Oli pakko kehitellä jotain iloista ja positiivistä tämän syksyn synkkyyden vastapainoksi ja mistäpä se ilo muualta löytyisi kuin tästä ikiomasta naisen elämästä. Helmikuussa siis alkaa naisten kasvuryhmä, jossa tutkitaan naisena olemista ainakin tyttönä, äitinä ja isoäitinä. Ja kyllä me kevään aikana muitakin näkökulmia aiheesta kolutaan.
Toinen vähemmän innostava, mutta hyvin tarpeellinen ryhmä on Eroryhmä. Ei uskoisi, mutta sieltäkin vaan kummasti kaivellaan eväitä elämään. Ensin katsaus menneeseen ja sitten vaan täysillä tulevaa kohti! Vertaistuki kannattelee.
Jos ryhmät eivät houkuttele, on mahdollisuus tulla ihan kahdenkeskenkin pohtimaan elämän pulmia. Kirjoittamalla asiat hahmottuvat ja etsitään rivien välistä sitten niitä vastauskiakin.
Kotiapalvelu Verenpisaran viihtyisät tilat siis täyttyvät kirjoittavista kansalaisista ensi keväänä.
Kuitenkin ennen kaikkea tätä: Viitaniemen Seija, suuri guru alalla, tulee valaisemaan varkautelaisten tietämystä kirjallisuusterapiasta. Seijalla on näkemystä ja kokemusta alasta. Kaikki siis kirjastolle 27.1.klo.18.00!
Kun on tämä ikioma blogi niin on edes joku maksuton paikka, johon voi nämä asiat listata. Paitsi eihän nyt tämäkään ihan ilmainen ollut, mutta ne eurot on menneen kesän marjoja.
Oli pakko kehitellä jotain iloista ja positiivistä tämän syksyn synkkyyden vastapainoksi ja mistäpä se ilo muualta löytyisi kuin tästä ikiomasta naisen elämästä. Helmikuussa siis alkaa naisten kasvuryhmä, jossa tutkitaan naisena olemista ainakin tyttönä, äitinä ja isoäitinä. Ja kyllä me kevään aikana muitakin näkökulmia aiheesta kolutaan.
Toinen vähemmän innostava, mutta hyvin tarpeellinen ryhmä on Eroryhmä. Ei uskoisi, mutta sieltäkin vaan kummasti kaivellaan eväitä elämään. Ensin katsaus menneeseen ja sitten vaan täysillä tulevaa kohti! Vertaistuki kannattelee.
Jos ryhmät eivät houkuttele, on mahdollisuus tulla ihan kahdenkeskenkin pohtimaan elämän pulmia. Kirjoittamalla asiat hahmottuvat ja etsitään rivien välistä sitten niitä vastauskiakin.
Kotiapalvelu Verenpisaran viihtyisät tilat siis täyttyvät kirjoittavista kansalaisista ensi keväänä.
Kuitenkin ennen kaikkea tätä: Viitaniemen Seija, suuri guru alalla, tulee valaisemaan varkautelaisten tietämystä kirjallisuusterapiasta. Seijalla on näkemystä ja kokemusta alasta. Kaikki siis kirjastolle 27.1.klo.18.00!
Kun on tämä ikioma blogi niin on edes joku maksuton paikka, johon voi nämä asiat listata. Paitsi eihän nyt tämäkään ihan ilmainen ollut, mutta ne eurot on menneen kesän marjoja.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
... että sieppaa!
Onko yrittäjä eläkkeensä ansainnut?
Yhden naisen yritykseni tarjoaa palveluaan sekä julkishallinnolliselle yhteisöille että eri kokoisille yrityksille tuntihintaan. Luonnollisesti lisäsin laskuihin palkan sivukulut. Eräs julkishallinnollinen yhteisö ja osa yrityksistä pitää asiaa luonnollisena todeten menetelmän olevan heille edullinen, koska siinä säästyy hallinnolliset kulut eli heidän ei tarvitse käyttää työvoimaa sivukulujen laskentaan ja tilitykseen, koska minä yrittäjänä toimitan tilitykset eteenpäin. Erä suuri konserni ilmoitti, että heidän ei kuulu näitä sivukuja maksaa ja niitä ei saa laskuttaa. Kuitenkin sama konserni maksaa toiselle henkilölle (joka työskentelee verokortilla) samasta työstä samaa palkkaa samaan hintaan ja luonnollisesti maksaa siitä palkan sivukulut eli työntekijän eläkemaksun. Minun tapauksessani summat eivät ole suuria, mutta kuinka paljon me yrittäjät yleensä maksamme elämiseen tarkoitetusta palkastamme vielä omat eläkkeemme toisin kuin ns. verokortilla työskentelevät? Kuinka moni meistä pakotetaan hinnoittelemaan työmme niin, että eläketurvaan ei yksinkertaisesti liikene rahaa. Kuinka usein meitä painostetaan tekemään harmaata työtä? Pidetään rohkeasti huoli, että työmme hintaan sisältyy myös eläketurva, eikä yhteiskunnan tarvitse tukea meitä silloinkaan, kun olemme vanhoja.
Yhden naisen yritykseni tarjoaa palveluaan sekä julkishallinnolliselle yhteisöille että eri kokoisille yrityksille tuntihintaan. Luonnollisesti lisäsin laskuihin palkan sivukulut. Eräs julkishallinnollinen yhteisö ja osa yrityksistä pitää asiaa luonnollisena todeten menetelmän olevan heille edullinen, koska siinä säästyy hallinnolliset kulut eli heidän ei tarvitse käyttää työvoimaa sivukulujen laskentaan ja tilitykseen, koska minä yrittäjänä toimitan tilitykset eteenpäin. Erä suuri konserni ilmoitti, että heidän ei kuulu näitä sivukuja maksaa ja niitä ei saa laskuttaa. Kuitenkin sama konserni maksaa toiselle henkilölle (joka työskentelee verokortilla) samasta työstä samaa palkkaa samaan hintaan ja luonnollisesti maksaa siitä palkan sivukulut eli työntekijän eläkemaksun. Minun tapauksessani summat eivät ole suuria, mutta kuinka paljon me yrittäjät yleensä maksamme elämiseen tarkoitetusta palkastamme vielä omat eläkkeemme toisin kuin ns. verokortilla työskentelevät? Kuinka moni meistä pakotetaan hinnoittelemaan työmme niin, että eläketurvaan ei yksinkertaisesti liikene rahaa. Kuinka usein meitä painostetaan tekemään harmaata työtä? Pidetään rohkeasti huoli, että työmme hintaan sisältyy myös eläketurva, eikä yhteiskunnan tarvitse tukea meitä silloinkaan, kun olemme vanhoja.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Mummotusta
Nyt on leikattu käsi kunnossa. Sen todistaa kolme neulottua sukkaa - neljäs on tekeillä. Ei onnistunut kutominen viime talvena. Tämä mummo yrittää edes yhdet sukkaparit saada kullekin neljälle kultaiselle. Sinne silmukoihin piilotan siunausta ja varjelusta pikkujaloille. En toivota suoraa tietä, en tasaistakaan. Toivotan mielenkiintoista, jännittävää, vaihtelevaa, aurinkoista, tuulista, mutta turvallista tietä. Matkakumppaniksi toivon välittämistä, sydämen paloa ja paria ystävää.
torstai 17. syyskuuta 2009
Europa Nostra Joroisissa
Järvikylän kartano Joroisissa restauroi sukunsa hautakappelin ja sai siitä maailmanlaajuisesti arvostetun Europa Nostra- palkinnon. Palkinnon arvoa kuvaa, että 140 hakijakanditaatin joukkoon ei kelpuutettu Venetsian San Marcon kirkon restaurointitöitä.
Risteili paljon ajatuksia, kun free lancer-toimittajan ominaisuudessa olin palkintotilaisuudessa. Englantia ja ruotsia siellä puhuttiin. Oli paikalla maaherra, kunnanjohtaja, kirkkoherra, Nostran edustajia ja vaikka sun mitä väkeä.
Miltähän tuntuisi, jos omat juuret olisivat niin selkeät kuin tuollaisen kartanon suvulla on - samoilla tanhuvilla 1600-luvulta lähtien ovat olleet. Ei sitä osaa kuvitella tällainen amerikankävijöitten ja maattomien maatyöläisten jälkeläinen. Tuli siellä mieleen vapaus ja seikkailun riemu, jota varmaan koki ukki Amerikoissa, mutta toisaalta myös huoli toimeentulosta Savon syrjämailla. Huoli, joka varmasti kehitti luovuutta, kun piti miettiä leivän jatketta. Siis vapaus, luovuus, riemu. Siinä se perintö on!
Risteili paljon ajatuksia, kun free lancer-toimittajan ominaisuudessa olin palkintotilaisuudessa. Englantia ja ruotsia siellä puhuttiin. Oli paikalla maaherra, kunnanjohtaja, kirkkoherra, Nostran edustajia ja vaikka sun mitä väkeä.
Miltähän tuntuisi, jos omat juuret olisivat niin selkeät kuin tuollaisen kartanon suvulla on - samoilla tanhuvilla 1600-luvulta lähtien ovat olleet. Ei sitä osaa kuvitella tällainen amerikankävijöitten ja maattomien maatyöläisten jälkeläinen. Tuli siellä mieleen vapaus ja seikkailun riemu, jota varmaan koki ukki Amerikoissa, mutta toisaalta myös huoli toimeentulosta Savon syrjämailla. Huoli, joka varmasti kehitti luovuutta, kun piti miettiä leivän jatketta. Siis vapaus, luovuus, riemu. Siinä se perintö on!
torstai 10. syyskuuta 2009
Mummo
Innostuin kirjoittamaan mummosta, kun elämäkertakirjoittajaryhmissä ollaan tässä vaiheessa.
Loviisa (kuvassa vasemmalla)syntyi talon tyttäreksi Maaningan Tuovilanlahden Miettilään. Mummon isä oli valtiopäivämies ja äkeä luonnoltaan. Mummolla oli sisko Mari, joka lähti Amerikkaan ja veljet Paavo ja Ani.
Nuorena mummo lähti Helsinkiin sairaanhoitajakouluun. Oli Helsingissä professorina apulaisena ja jossain kartanossa hoitamassa vammaista lasta. Ukin mummo tapasi siellä etelässä ja tulivat Iisalmeen. Kun isäni syntyi 1919 mummo oli jo yli 40v. Ukki kuoli välirauhan aikana. Mummo kulki isän mukana elämänsä loppuun.
Muistan mummon hyvin pienestä. Hän luki ja lauloi meille, teki äppöjä ja kaikin puolin osoitti rakkautta. Syliin sai aina juosta ja mummo piilotti jo suuhunsa ottamat karkit meille myöhemmin annattavaksi. Kun piti tappaa kana, sen teki mummo ja vastoin kylän yleistä tapaa se kana myös syötiin. Mummo opetti rukoilemaan, mutta myös pelotteli Jumalalla: Jumala tietää, jos ajattelet pahoja. Mummo veisasi ja luki raamattua. Tuli myös jokin siionin lehti. Iskelmiä ei saanut kuunnella ja tanssi oli syntiä. Mummolla oli rinnassa avohaava, syöpä, jota hän ei halunnut hoidettavan. Itse teki kääreitä ja voiteli haavojaan. Piti varoa, ettei juokse kovasti syliin. Kun oli kova ukonilma, mummo kuljetti petivaatteensa ulos tulipalon varalta. En muista, että mummo olisi koskaan käynyt missään kodin ulkopuolella, ehkä Luhalla joskus.
Mummo kuoli, kun olin 8-vuotias. Mummon sairastaessa aina kun tulin koulusta, piti mennä mummoa katsomaan. Kova pala nousi kurkkuun, askel hidastui. Matkalla keksin vaikka mitä tekemistä, ettei olisi tarvinnut mennä katsomaan sairasta mummoa. Istuin rappusilla. Märät lapaset palelluttivat sormia. Lopulta oli pakko mennä. Mummon kammarissa haisi ummehtunut ilma ja ja väkevä pissa. Uupuneena hän ojenteli käsiään ja tahtoi halata. Niinä iltoina leikit olivat takkuisia. Yritin unohtaa sairaan mummon.
Eräänä aamuna äiti sanoi, että mummo on kuollut. En halunnut katsoa häntä enää. Luhalaiset tulivat, mummo laitettiin arkkuun ja vietiin pois. Serkkujen kanssa yllyimme riehumaan. Meille oltiin vihaisia. Oli pimeää ja harmaata. Hautajaisissa isä itki.
perjantai 4. syyskuuta 2009
Vettä sataa
...ja se on hyvä. Nyt voin tehdä pakolliset paperihommat kuten alv-tilitykset sun muut yksinyrittäjää kuormittavat kuviot alta pois. Ei ole sihteeriä eikä lähettiä, ei niin minkäänlaista postimerkinnuolijaa apuna.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Riitan ja Tuulan kanssa marjassa!
Aurinko laskee Lapinlahden, Alapitkän Naarvanlahdessa 21.8.2009
Tapasin perjantaina kirjallisuusterapiakoulutuksen rakkaat kurssikaverini Mäntylän Riitan ja Paasivirran Tuulan. Tuulan kanssa huristimme Kuopiosta Riitan ja Jorman mökille Lapinlahden Alapitkälle. Siellä tuli Tuulallekin selväksi, miten paljon savolaiset ovat keskenään sukulaisia. Kyllä siinä Lopen tyttö hämmästeli. Kävi nimittäin niin, että Riitan kanssa, sen jälkeen, kun olimme lähes vuoden matkustaneet kuukausittain Lahteen, ihan loppumetreillä huomasimme, että olemme monenkertaiset sukulaiset. Siellä ovat yhteiset esi-isämme soudelleet Naarvanlahdella ja kuuluisan Ukko-Paavon kanssa meissä myös virtaa samaa verta.
Mutta perjantaihin. Olivat pistäneet isäntäväki pöydän koreaksi.Jälkiruokapuoli tosin vaati vierailta vähän enemmän omatoimisuutta. Riitta oli taitellut viinimarjapensaista oksia, jotka sitten vieraitten eteen heitti: Siinä on jälkiruoka! No mikäs!Mukava olkini napostella herukoita istuen suoraan oksasta.
Riitan luovuus ja Jorman kädet taidot näkyi kaikkialla : oli jopa oma saari loihdittu rantaan. Ei anna Riitta puutikkuakaan polttaa ennen kuin tutkailee sitä puolelta ja toiselta. Eli se oksakasa pihalla olikin taidetta! Entäs ne aittojen purnukat ja kalistimet! Kyllä museoamanuenssille olisi tutkittavaa.
Kun Tuula oli kuvannut ilta-aurinkoa kolme kameraa täyteen palasimme Kuopioon, jonka yöelämään jätin Tuulan ja jatkoin kotiin Joroisiin.
Kiitos Riitta ja Tuula!
maanantai 17. elokuuta 2009
Heinäkuun kirjallisia toimintoja
Olen kesän aikana avustanut pitäjälehteä erinäisin pikku-uutisin, joista kulttuuripohjaiset julkaisen myös täällä blogissa. Olkaa siis hyvät, arvoisat lukijat!
1.Taiteilijasuhteita
Kirjallis-musiikillinen matinea
Joroisten Musiikkipäivät laajensi tänä vuonna ohjelmistoaan järjestämällä kirjallis-musiikillisen matinean Juvan Inkilänhovissa Martti Talvelan muiston kunniaksi.
Sopraano Helena Juntunen ja baritoni Herman Wallen antoivat upeat äänensä säveltäjäpariskunnalle Clara ja Robert Schumanille ja tulkitsivat Leevi Madetojan sävellyksiä Eino Leinon ja L. Onervan runoihin.
Filosofian tohtori, antiikintutkija ja etruskologi Jorma Kaimio oli koonnut pieneen pakettiin kattavan määrän tietoa taiteilijoista. Musiikin lomassa kuultiin otteita taiteilijoiden päiväkirjoista ja kirjeistä sekä Kaimion että taiteilijoitten lukemana. Näin koostui yhtenäinen, lämpimällä huumorilla sävytetty musiikin ja tekstien kokonaisuus. Helena Juntusen hopeankirkas ääni soi varsinkin Madetojan sävellyksissä ja Herman Wallen tulkitsi jykevästi runojen herkkiä tuntoja.
Liikuttava, intiimi tapahtuma sai vedet yleisön silmiin eikä aplodeista tahtonut tulla loppua.
Clara ja Robert Schuman
Konsertin alkuosa kertoi saksalaisen säveltäjäpariskunnan rakkaudesta. Liittoa hankaloitti se, että molemmat olivat työtään rakastavia taiteilijoita. Myös sen aikainen yhteiskunnallinen asenne vaikutti varsinkin Claran mahdollisuuteen työskennellä täysipainoisesti. Erikoista tälle liitolle oli, että pariskunta piti huolellista päiväkirjaa elämästään aina makuukamarielämää myöten.
Madetoja, Leino ja L.Onerva
Toisen osan konsertista muodosti runoilijoitten Eino Leinon, L.Onervan ja säveltäjä Leevi Madetojan elämän triangeli. Eliväthän nämä kolme läpi elämänsä välillä tiiviissä, välillä löyhässä symbioosissa keskenään ja on selvää, että he kaikki vaikuttivat toistensa tuotantoon tavalla tai toisella. Traagisen L. Onervan elämästä teki sen, että hän joutui viettämään mielisairaalassa kymmeniä vuosia. Kun Leevi Madetoja kuoli, L. Onerva pääsi sairaalasta ja eli työkykyisenä kirjoittaen mm. Eino Leinon elämänkerran.
2.Kirjallisuusihmiset musiikin lumoissa
Seppo ja Asta Torpo ovat helsinkiläinen, eläkkeellä oleva opettajapariskunta. Heillä on molemmilla savolaiset juuret; Astalla sataprosenttiset Kiuruvedeltä ja Sepon äiti on Nilsiän Hakkaraisia ja Heikkisiä.
Kulttuurimatkailua ympäri Suomea
- Teatteria harrastamme yrittämällä bongata jotain epätavallista. Talvella katsomme teatterikoululaisten tuotoksia ja kesällä etsimme sellaisia kesätapahtumia, jotka merkitsevät meille jotakin. Kesämökkipaikkakunnalla Övermarkissa on Naapurikylän Taklaxin kesäteatteri, joka esittää jatkosarjaa oman kylän historiasta, Asta ja Seppo listaavat teatterikokemuksiaan ja jatkavat:
- Tänä kesänä menemme Puolangalle katsomaan esitystä, jonka on ohjannut Sepon ainakin 80-vuotias serkku.
Aholansaaren Viimeiset kiusaukset oli elämys monella tapaa, sillä Astan äiti on omaa sukuaan Ruotsalainen ja polveutuu Paavo Ruotsalaisen sukuhaarasta.
Viime kesän elämys oli Hervannan kesäteatterin Paksun Bertan balladi. Siinä osoitettiin, että kesäteatterikin voi käsitellä tosi vakavia asioita, kun se vain tehdään taidolla.
Viehättävää ranskalaisuutta Savon sydämessä
- Viime kesänä tutustuimme Joroisten musiikkijuhliin, kertovat Torpot.
- Silloin vietimme musiikkituokion Joroisniemen kartanossa ja päätimme tulla jatkossakin tänne, he jatkavat.
- Jo vuosia on ollut tarkoitus tutustua Joroisten kartanoihin ja Musiikkijuhlien kautta siihen tarjoutui mainio tilaisuus, kertoo Asta. Tämä on hieno tapa tehdä tunnetuksi paikkakuntaa ja sen erityislaatuisuutta Suomen kulttuurihistoriassa, jatkaa hän.
Joroinen on tullut tutuksi Astalle suomenruotsalaisen kirjallisuuden opiskelun välityksellä.
– Kun vähän tonkii, näyttää yllättävän monella suomenruotsalaisella kirjailijalla olevan sukua Joroisten kartanoissa. Hämmästyttävin löytö hänelle oli kuitenkin tieto, että jo 1700-luvulla Joroisissa oli upseerikoulu, jonka opetuskieli oli ranska.
Taiteilijasuhteet kiinnostaa
Vaikka Torpot ovat laaja-alaisia kulttuurin tuntijoita, he ovat ennen kaikkea kirjallisuusihmisiä. Niinpä tämän kesän tarjonnasta Astaa ja Seppoa kiinnostaa eniten Inkilänhovin Taiteilijasuhteita - matinea. Eino Leino on Sepon ihanne jo nuoruuden ajoilta ja L.Onerva on kiinnostava naiskirjailija, joka on ihan turhaan jäänyt miehensä Leevi Madetojan ja Eino Leinon varjoon.
On kiinnostavaa kuunnella Madetojan tulkintoja vaimonsa ja Eino Leinon runoista, tilaisuutta odottava Seppo pohtii.
Torpot osallistuvat myös Spontaani Vireen ja Soile Isokosken konsertteihin.
He lupaavat tulla ensi kesänäkin Joroisiin ja toivovat ohjelmaan vielä laajempaa eri kulttuurimuotojen yhteensovittamista.
3.Maailmanluokan tähti Joroisissa
Sopraano Soile Isokoski ja pianisti Marita Viitasalo esiintyivät 400 - päiselle yleisölle Joroisten kirkossa lauantai-iltana.
Isokoski kertoo Joroisten Lehdelle, että Joroisten Musiikkipäivät on valtakunnallisesti hyvin profiloitunut ja paikkansa vakiinnuttanut tapahtuma.
- Pieni on kaunista, sanoo myös pianisti Marita Viitasalo Musiikkipäivistä.
Viitasalo kiittää erityisesti Joroisten kirkon akustiikkaa, joka on parantunut huomattavasti kun kokolattiamatto on poistettu. Samoin hän kiittelee
kirkon flyygeliä 1. luokan soittimeksi. Edellisen kerran Isokoski ja Viitasalo esiintyivät Joroisissa v. 2001.
Molemmat taiteilijat ovat sitä mieltä, että Joroisissa yleisö osaa kuunnella liediä. Savolainen luonto ja lentokenttä saavat myös kiitosta taiteilijoilta.
Kysyttäessä kuinka maailmaluokan tähti sai sovitettua aikatauluunsa Joroisten Musiikkipäivät, Isokoski vastaa vaatimattomasti:
- Kun Topi pyysi niin tultiin.
Kysymyksen Savonlinnan oopperajuhlien tämän vuoden vähäisestä kotimaisesta panoksesta hän kuittaa, että kaikissa tapahtumissa on aina omat välivaiheensa. Joroisten konsertin jälkeen Isokoski jatkaa lomaansa osallistuen kuitenkin Mirjam Helin- laulukilpailun tuomarointiin alkuviikosta ja syksyllä hän lähtee takaisin kansainvälisiin tehtäviin. Isokoski ja Viitasalo konsertoivat yhdessä seuraavan kerran Lontoossa syyskuussa.
4. Hiljainen asema Huutokoskella
Faktaa
Huutokosken asemarakennus on rakennettu rautatiehallituksen IV luokan aseman typpipiirustusten mukaan vuonna 1912. Piirustukset laati rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hellström. Valmistuttuaan Huutokosken asemasta kehittyi vilkas risteysasema, josta kohtasivat Joensuusta ja Savonlinnasta tulevat junat. Huutokosken asema on listattu Museoviraston "valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen" luetteloon. Aseman pihalla on tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2007. Henkilöliikenne loppui vuonna 2003. Tällä hetkellä asema on myytävänä.
Talo odottaa toimijaa
Huutokosken asema on iso upea rakennus. Siinä on edelleenkin eloisaa jugend-tyylikkyyttä, vaikka se on seissyt käyttämättömänä jo vuosia.Paikalle voisi kuvitella pienimuotoista yritystoimintaa, vaikkapa retkeilymajaa ja karavaanareitten huoltopistettä. Ehkäpä Pieksämäen Ideaparkista jonakin päivänä juna tuo matkalaisia lepäämään Huutokoskelle. Kauniissa puistossa ja asemasalissa voisi järjestää pienimuotoisia tapahtumia ja kylän yhteisenä kokoontumis- ja harrastuspaikkana asema olisi mitä ihanteellisin.
Kiskot eivät vie ihmisiä
Huutokoskelaisissa herättää ihmetystä, ettei yksikään henkilöjuna pysähdy asemalla, vaikka mutkaisella rataosuudella vauhtikaan ei ole huimaava. Melkein lennosta ehtisi hypätä nopsajalkaisempi kyytiin.
- On hölmöläisten hommaa ajella autolla ja nähdä tyhjä juna menemässä samaan suuntaan, sanoo Huutokoskella aikaansa viettävä Aarne Karjalainen.
- Koska yhteydet Huutokoskelta muutenkin ovat heikot maalikyliin, olisi mukava hypätä junaan ja olla esim. Varkaudessa 15 minuutissa. Tämä helpottaisi ainakin opiskelijoiden ja eläkeläisten elämää, jatkaa Karjalainen.
Ensin passattiin junia sitten perhettä
Airi Urjon, 81v. evakkomatka alkoi Raudusta ja päättyi Huutokoskelle, josta perhe sai pientilan. Hän muistaa, miten vilkasta aseman ympärillä oli.
-Soitettiin suuta ja naurettiin. Ei ollut kaljaa eikä kiljua eikä rahaa istuskella baareissa, Airi muistelee
- Kyllä sitä paljolti nuorison vähäinen vapaa-aika meni junien ”passaamisessa” kuten siihen aikaan sanottiin, Airi jatkaa. Näissä riennoissa Airi tapasi miehensäkin. Työn touhussa ja perheen hoitamisessa meni vuodet. Airin elämään asema vaikutti paljon. Olihan mies siellä asemamiehenä ja Airi postinkantajana haki jaettavan postin asemalta. Airi muistaa tapauksen, kun mies kesken yövuoron toimitti kotiin yösijaa ja ruokaa saamaan intialaisen pojan, joka oli jäänyt asemalle junasta. Airia vähän öinen vieras pelotti, mutta niin vain kävi, että tämä yövieras on edelleen Urjon perheen tuttu ja elinikäinen ystävä. Näin kannettiin huolta toisesta ja luotiin kansainvälisiä suhteita.
Paljon oli aseman kukoistuksen aikaan vr:läisiä kylällä. Asema toi työtä ja asutti väellään kylää. Junia odottavat ihmiset käyttivät aseman seudun kolmea kauppaa ja aseman ravintolaa hyväkseen ja jättivät näin muutaman pennosen matkastaan.
Kutsuja ja kulkemista
Naureskellen Airi muistelee, että tärkeitä yhdessäolon muotoja olivat nimipäivät, joita rouvat järjestivät perheilleen.
- Välillä juhlien järjestäminen väsyttikin kovan työn lomassa, mutta toisaalta olihan se mukava päästä välillä valmiiseenkin pöytään, Airi kertoo.
Kun junat vielä pysähtyivät Huutokosken asemalla, niitä käytettiin luonnollisesti kinttujen jatkeena. Airi muistelee, miten käytti lapsia neuvolassa Joroisissa – milläpäs muulla kuin junalla. Samoin kauppareissut Varkauteen tai Pieksämäelle taitettiin kiskoja pitkin.
Tänään Airi viettää ansaittuja eläkepäiviä Joroisten kirkolla palvelutalossa. Meneillään on orkideavillitys, josta kielii siistit orkidearuukut ikkunalla.
1.Taiteilijasuhteita
Kirjallis-musiikillinen matinea
Joroisten Musiikkipäivät laajensi tänä vuonna ohjelmistoaan järjestämällä kirjallis-musiikillisen matinean Juvan Inkilänhovissa Martti Talvelan muiston kunniaksi.
Sopraano Helena Juntunen ja baritoni Herman Wallen antoivat upeat äänensä säveltäjäpariskunnalle Clara ja Robert Schumanille ja tulkitsivat Leevi Madetojan sävellyksiä Eino Leinon ja L. Onervan runoihin.
Filosofian tohtori, antiikintutkija ja etruskologi Jorma Kaimio oli koonnut pieneen pakettiin kattavan määrän tietoa taiteilijoista. Musiikin lomassa kuultiin otteita taiteilijoiden päiväkirjoista ja kirjeistä sekä Kaimion että taiteilijoitten lukemana. Näin koostui yhtenäinen, lämpimällä huumorilla sävytetty musiikin ja tekstien kokonaisuus. Helena Juntusen hopeankirkas ääni soi varsinkin Madetojan sävellyksissä ja Herman Wallen tulkitsi jykevästi runojen herkkiä tuntoja.
Liikuttava, intiimi tapahtuma sai vedet yleisön silmiin eikä aplodeista tahtonut tulla loppua.
Clara ja Robert Schuman
Konsertin alkuosa kertoi saksalaisen säveltäjäpariskunnan rakkaudesta. Liittoa hankaloitti se, että molemmat olivat työtään rakastavia taiteilijoita. Myös sen aikainen yhteiskunnallinen asenne vaikutti varsinkin Claran mahdollisuuteen työskennellä täysipainoisesti. Erikoista tälle liitolle oli, että pariskunta piti huolellista päiväkirjaa elämästään aina makuukamarielämää myöten.
Madetoja, Leino ja L.Onerva
Toisen osan konsertista muodosti runoilijoitten Eino Leinon, L.Onervan ja säveltäjä Leevi Madetojan elämän triangeli. Eliväthän nämä kolme läpi elämänsä välillä tiiviissä, välillä löyhässä symbioosissa keskenään ja on selvää, että he kaikki vaikuttivat toistensa tuotantoon tavalla tai toisella. Traagisen L. Onervan elämästä teki sen, että hän joutui viettämään mielisairaalassa kymmeniä vuosia. Kun Leevi Madetoja kuoli, L. Onerva pääsi sairaalasta ja eli työkykyisenä kirjoittaen mm. Eino Leinon elämänkerran.
2.Kirjallisuusihmiset musiikin lumoissa
Seppo ja Asta Torpo ovat helsinkiläinen, eläkkeellä oleva opettajapariskunta. Heillä on molemmilla savolaiset juuret; Astalla sataprosenttiset Kiuruvedeltä ja Sepon äiti on Nilsiän Hakkaraisia ja Heikkisiä.
Kulttuurimatkailua ympäri Suomea
- Teatteria harrastamme yrittämällä bongata jotain epätavallista. Talvella katsomme teatterikoululaisten tuotoksia ja kesällä etsimme sellaisia kesätapahtumia, jotka merkitsevät meille jotakin. Kesämökkipaikkakunnalla Övermarkissa on Naapurikylän Taklaxin kesäteatteri, joka esittää jatkosarjaa oman kylän historiasta, Asta ja Seppo listaavat teatterikokemuksiaan ja jatkavat:
- Tänä kesänä menemme Puolangalle katsomaan esitystä, jonka on ohjannut Sepon ainakin 80-vuotias serkku.
Aholansaaren Viimeiset kiusaukset oli elämys monella tapaa, sillä Astan äiti on omaa sukuaan Ruotsalainen ja polveutuu Paavo Ruotsalaisen sukuhaarasta.
Viime kesän elämys oli Hervannan kesäteatterin Paksun Bertan balladi. Siinä osoitettiin, että kesäteatterikin voi käsitellä tosi vakavia asioita, kun se vain tehdään taidolla.
Viehättävää ranskalaisuutta Savon sydämessä
- Viime kesänä tutustuimme Joroisten musiikkijuhliin, kertovat Torpot.
- Silloin vietimme musiikkituokion Joroisniemen kartanossa ja päätimme tulla jatkossakin tänne, he jatkavat.
- Jo vuosia on ollut tarkoitus tutustua Joroisten kartanoihin ja Musiikkijuhlien kautta siihen tarjoutui mainio tilaisuus, kertoo Asta. Tämä on hieno tapa tehdä tunnetuksi paikkakuntaa ja sen erityislaatuisuutta Suomen kulttuurihistoriassa, jatkaa hän.
Joroinen on tullut tutuksi Astalle suomenruotsalaisen kirjallisuuden opiskelun välityksellä.
– Kun vähän tonkii, näyttää yllättävän monella suomenruotsalaisella kirjailijalla olevan sukua Joroisten kartanoissa. Hämmästyttävin löytö hänelle oli kuitenkin tieto, että jo 1700-luvulla Joroisissa oli upseerikoulu, jonka opetuskieli oli ranska.
Taiteilijasuhteet kiinnostaa
Vaikka Torpot ovat laaja-alaisia kulttuurin tuntijoita, he ovat ennen kaikkea kirjallisuusihmisiä. Niinpä tämän kesän tarjonnasta Astaa ja Seppoa kiinnostaa eniten Inkilänhovin Taiteilijasuhteita - matinea. Eino Leino on Sepon ihanne jo nuoruuden ajoilta ja L.Onerva on kiinnostava naiskirjailija, joka on ihan turhaan jäänyt miehensä Leevi Madetojan ja Eino Leinon varjoon.
On kiinnostavaa kuunnella Madetojan tulkintoja vaimonsa ja Eino Leinon runoista, tilaisuutta odottava Seppo pohtii.
Torpot osallistuvat myös Spontaani Vireen ja Soile Isokosken konsertteihin.
He lupaavat tulla ensi kesänäkin Joroisiin ja toivovat ohjelmaan vielä laajempaa eri kulttuurimuotojen yhteensovittamista.
3.Maailmanluokan tähti Joroisissa
Sopraano Soile Isokoski ja pianisti Marita Viitasalo esiintyivät 400 - päiselle yleisölle Joroisten kirkossa lauantai-iltana.
Isokoski kertoo Joroisten Lehdelle, että Joroisten Musiikkipäivät on valtakunnallisesti hyvin profiloitunut ja paikkansa vakiinnuttanut tapahtuma.
- Pieni on kaunista, sanoo myös pianisti Marita Viitasalo Musiikkipäivistä.
Viitasalo kiittää erityisesti Joroisten kirkon akustiikkaa, joka on parantunut huomattavasti kun kokolattiamatto on poistettu. Samoin hän kiittelee
kirkon flyygeliä 1. luokan soittimeksi. Edellisen kerran Isokoski ja Viitasalo esiintyivät Joroisissa v. 2001.
Molemmat taiteilijat ovat sitä mieltä, että Joroisissa yleisö osaa kuunnella liediä. Savolainen luonto ja lentokenttä saavat myös kiitosta taiteilijoilta.
Kysyttäessä kuinka maailmaluokan tähti sai sovitettua aikatauluunsa Joroisten Musiikkipäivät, Isokoski vastaa vaatimattomasti:
- Kun Topi pyysi niin tultiin.
Kysymyksen Savonlinnan oopperajuhlien tämän vuoden vähäisestä kotimaisesta panoksesta hän kuittaa, että kaikissa tapahtumissa on aina omat välivaiheensa. Joroisten konsertin jälkeen Isokoski jatkaa lomaansa osallistuen kuitenkin Mirjam Helin- laulukilpailun tuomarointiin alkuviikosta ja syksyllä hän lähtee takaisin kansainvälisiin tehtäviin. Isokoski ja Viitasalo konsertoivat yhdessä seuraavan kerran Lontoossa syyskuussa.
4. Hiljainen asema Huutokoskella
Faktaa
Huutokosken asemarakennus on rakennettu rautatiehallituksen IV luokan aseman typpipiirustusten mukaan vuonna 1912. Piirustukset laati rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hellström. Valmistuttuaan Huutokosken asemasta kehittyi vilkas risteysasema, josta kohtasivat Joensuusta ja Savonlinnasta tulevat junat. Huutokosken asema on listattu Museoviraston "valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen" luetteloon. Aseman pihalla on tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2007. Henkilöliikenne loppui vuonna 2003. Tällä hetkellä asema on myytävänä.
Talo odottaa toimijaa
Huutokosken asema on iso upea rakennus. Siinä on edelleenkin eloisaa jugend-tyylikkyyttä, vaikka se on seissyt käyttämättömänä jo vuosia.Paikalle voisi kuvitella pienimuotoista yritystoimintaa, vaikkapa retkeilymajaa ja karavaanareitten huoltopistettä. Ehkäpä Pieksämäen Ideaparkista jonakin päivänä juna tuo matkalaisia lepäämään Huutokoskelle. Kauniissa puistossa ja asemasalissa voisi järjestää pienimuotoisia tapahtumia ja kylän yhteisenä kokoontumis- ja harrastuspaikkana asema olisi mitä ihanteellisin.
Kiskot eivät vie ihmisiä
Huutokoskelaisissa herättää ihmetystä, ettei yksikään henkilöjuna pysähdy asemalla, vaikka mutkaisella rataosuudella vauhtikaan ei ole huimaava. Melkein lennosta ehtisi hypätä nopsajalkaisempi kyytiin.
- On hölmöläisten hommaa ajella autolla ja nähdä tyhjä juna menemässä samaan suuntaan, sanoo Huutokoskella aikaansa viettävä Aarne Karjalainen.
- Koska yhteydet Huutokoskelta muutenkin ovat heikot maalikyliin, olisi mukava hypätä junaan ja olla esim. Varkaudessa 15 minuutissa. Tämä helpottaisi ainakin opiskelijoiden ja eläkeläisten elämää, jatkaa Karjalainen.
Ensin passattiin junia sitten perhettä
Airi Urjon, 81v. evakkomatka alkoi Raudusta ja päättyi Huutokoskelle, josta perhe sai pientilan. Hän muistaa, miten vilkasta aseman ympärillä oli.
-Soitettiin suuta ja naurettiin. Ei ollut kaljaa eikä kiljua eikä rahaa istuskella baareissa, Airi muistelee
- Kyllä sitä paljolti nuorison vähäinen vapaa-aika meni junien ”passaamisessa” kuten siihen aikaan sanottiin, Airi jatkaa. Näissä riennoissa Airi tapasi miehensäkin. Työn touhussa ja perheen hoitamisessa meni vuodet. Airin elämään asema vaikutti paljon. Olihan mies siellä asemamiehenä ja Airi postinkantajana haki jaettavan postin asemalta. Airi muistaa tapauksen, kun mies kesken yövuoron toimitti kotiin yösijaa ja ruokaa saamaan intialaisen pojan, joka oli jäänyt asemalle junasta. Airia vähän öinen vieras pelotti, mutta niin vain kävi, että tämä yövieras on edelleen Urjon perheen tuttu ja elinikäinen ystävä. Näin kannettiin huolta toisesta ja luotiin kansainvälisiä suhteita.
Paljon oli aseman kukoistuksen aikaan vr:läisiä kylällä. Asema toi työtä ja asutti väellään kylää. Junia odottavat ihmiset käyttivät aseman seudun kolmea kauppaa ja aseman ravintolaa hyväkseen ja jättivät näin muutaman pennosen matkastaan.
Kutsuja ja kulkemista
Naureskellen Airi muistelee, että tärkeitä yhdessäolon muotoja olivat nimipäivät, joita rouvat järjestivät perheilleen.
- Välillä juhlien järjestäminen väsyttikin kovan työn lomassa, mutta toisaalta olihan se mukava päästä välillä valmiiseenkin pöytään, Airi kertoo.
Kun junat vielä pysähtyivät Huutokosken asemalla, niitä käytettiin luonnollisesti kinttujen jatkeena. Airi muistelee, miten käytti lapsia neuvolassa Joroisissa – milläpäs muulla kuin junalla. Samoin kauppareissut Varkauteen tai Pieksämäelle taitettiin kiskoja pitkin.
Tänään Airi viettää ansaittuja eläkepäiviä Joroisten kirkolla palvelutalossa. Meneillään on orkideavillitys, josta kielii siistit orkidearuukut ikkunalla.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Hajanaisia otteita muistiinpanoistani kirjallisuuusterapiakoulutuksen luennoilta Lahdessa 08-09
...tämä luennoitsija on ihastunut outoihin määritelmiin ja sivistyssanoihin. Suomenna nyt helvetissä nuo sanat, että pääsen minäkin jyvälle. Minulla taitaa olla aika ylimielinen asenne nyt, mutta siellä Sirviön koulussa istuva pikkutyttö oli innoissaan.
Ihmisen ydin on psykoottinen. Niinkö se sanoi. Olen ilmiselvästi regressoitunut, taantunut. Onko se hyvä olotila? Olen edelleen liian heikko vastaamaan negatiivisiin tunteisiin. Pumpulityttö. Pumpulipitsi. Aivan, nimenomaan, juuri niin.
Hallusinoimalla otamme maailman haltuun. joo.
Nyt en jaksa. Saisinpa kengät pois. On todella viisaita ihmisiä.
Maailman kohinaa- olen olemassa, mutta en saa mistään kiinni. Maailman kohinan keskellä pikkupesä. Olen kohinaa.
On niin korkeatasoinen luennoitsija, että varmaan kallis.
Ihminen sairastuu, kun ei enää jaksa kantaa tarinaansa. Tämän minä allekirjoitan.
Kirjoitusharjoitus voimaeläimestä:
Olen joutsen. Jalkoja paleltaa vedessä. Odotan kavereita. Olen yksin, mutta tiedän, että ne tulevat, koska pian lähdemme yhdessä
jatkamaan matkaa. Nyt lähden taas ylös. On uljasta lentää maiseman yllä. Näen kaiken yhdellä kertaa. Pellot, metsän, järven. Ja kaikki näkevät minut, ihailevat valkoista kauneuttani. Eikä metsästäjä uhkaa kuten hanhea. Niin on kaunista, etten malttaisi laskeutua. Toisaalta on hienoa myös lipua järven pintaa, liitää silläkin uhalla, että jalkoja paleltaa. Nälkääni nyhdän maukkaan lumpeenjuuren. Nautin ateriasta ja järven tyynestä rauhasta. Odotan siis parvea, mutta en kaipaa. Nautin maisemasta ja itsestäni. Minä tiedän, mitä teen, olen aina tiennyt. Päämäärän saavuttaminen vain on ollut hidasta, lipuvaa, mutta johdonmukaista. Tällainen minä olen.
Tekstiä saven käsittelyn jälkeen:
Savityö (mandala)
Sydämen möykky pehmenee, haurastuu, sulaa. Puristaminen lakkaa, kun puristaa. Se laajenee ja loitontuu, hajoaa. Sisus avautuu ja saa ilmaa. Hengittäminen helpottuu. On varottava rikkomasta mitään. Lasinen jää sulaa. Maa on ikuista. Sieltä tulen ja sinne menen. Yhtä itsensä kanssa, yhdessä. Sydämen möykky on siis minua ja hallittavissa. Minä se olen, joka annan sille muodon. Päätän hauraudesta ja lämpötilasta. Elämäni muokkaaja olen minä. Venytän ja vanutan, puristan ja hellitän. Yllättävä havainto. Kiitos savi.
Tulkinta pallosta, jota kiertää viiva:
Minä ohjaajana kuulostelen itseäni. Olen siis vuorovaikutuksessa itseni kanssa. Olisi helppo jäädä tähän sisäiseen dialogiin, mutta koska olen tiedostava ihminen suhteutan omat tuntemukseni ryhmän tunteisiin. Epäilemättä he näkevät minut erillisenä itsestään, ohjaajana. He miettivät, mitä päässäni liikkuu ja millainen olen. Minun tehtäväni on johdattaa heidän ajatuksena itsestäni istunnon teemaan ja heihin itseensä.
Toisaalta näen pallossa yhden ryhmän jäsenen. Hän ei pääse irti itsestään, miettii miltä näyttää. Hän ei kuule muita, vain oman sisimpänsä.
Muistamisen arvoisia lausahduksia luennoitsijoilta:
Kun kadottaa jotakin sitä ei näe.
Taide on muodon antamista.
Paria ei valita taivaassa vaan lapsuuden tiedostamattomilla kentillä.
Seläättäkseen muiden demonit on selvitettävä ensin omansa, mutta merivettä ei tarvitse kaikkea juoda tietääkseen miltä se maistuu.
Rytmin kadottaminen vahingoittaa…
Runotehtävien tuotoksia:
Tämä vielä niin haurasta hahtuvaa
että on varmempi
katsoa unensa yksin
Minä olen maaliskuinen tyttö
aurinko oli korkealla
reen jäljet kiilsivät ja hanget
kun minua vietiin syntymään
Arkun valkoinen kansi
taivaan sinen ja pilvet
jätinkö nekin
ei katsota sisään
ei varsinkaan
itseänsä
Anteeksi minulle antakaa
kuormaani pikkuisen kantakaa.
Painoa harteilla, käsissä asti.
Saisi jo pudota tällainen lasti.
Syntiä, häpeää, ikävää hiukan
kuitenkin jossain näen valonkin - niukan.
Tumma on tunnelma tuvassa tässä
ennen niin kirkkaassa, virkistävässä.
Aina ei päivästä säteet käy sisään
missähän lienee ….
Aika loppui ja riimitys jäi kesken.. jatkan joskus
Oodi keväälle
Valkoisissa vaatteissaan
sinisessä silkissään
keväisessä keinussaan
tuutuisessa tuolissaan
raivon heittää harteiltaan
katkeruuden kannoiltaan
pieni ihminen
Kun pohjajää sulaa, entinen on hyvä muisto, tämä hetki onnellinen ja tulevaisuus odotusta täynnä.
Kun pohjajää sulaa, en ole menneen varjo, en tulevaisuuden haave. Olen minä.
Kun pohjajää sulaa, alkavat vapaat veet, pisarat lämpenenvät, värit palaavat, sävyt syvenevät.
Kun pohjajää sulaa, on anteeksianto hyvä ja lempeä, voimme katsoa toisiamme silmiin ja sanoa: Kiitos matkasta
Ihmisen ydin on psykoottinen. Niinkö se sanoi. Olen ilmiselvästi regressoitunut, taantunut. Onko se hyvä olotila? Olen edelleen liian heikko vastaamaan negatiivisiin tunteisiin. Pumpulityttö. Pumpulipitsi. Aivan, nimenomaan, juuri niin.
Hallusinoimalla otamme maailman haltuun. joo.
Nyt en jaksa. Saisinpa kengät pois. On todella viisaita ihmisiä.
Maailman kohinaa- olen olemassa, mutta en saa mistään kiinni. Maailman kohinan keskellä pikkupesä. Olen kohinaa.
On niin korkeatasoinen luennoitsija, että varmaan kallis.
Ihminen sairastuu, kun ei enää jaksa kantaa tarinaansa. Tämän minä allekirjoitan.
Kirjoitusharjoitus voimaeläimestä:
Olen joutsen. Jalkoja paleltaa vedessä. Odotan kavereita. Olen yksin, mutta tiedän, että ne tulevat, koska pian lähdemme yhdessä
jatkamaan matkaa. Nyt lähden taas ylös. On uljasta lentää maiseman yllä. Näen kaiken yhdellä kertaa. Pellot, metsän, järven. Ja kaikki näkevät minut, ihailevat valkoista kauneuttani. Eikä metsästäjä uhkaa kuten hanhea. Niin on kaunista, etten malttaisi laskeutua. Toisaalta on hienoa myös lipua järven pintaa, liitää silläkin uhalla, että jalkoja paleltaa. Nälkääni nyhdän maukkaan lumpeenjuuren. Nautin ateriasta ja järven tyynestä rauhasta. Odotan siis parvea, mutta en kaipaa. Nautin maisemasta ja itsestäni. Minä tiedän, mitä teen, olen aina tiennyt. Päämäärän saavuttaminen vain on ollut hidasta, lipuvaa, mutta johdonmukaista. Tällainen minä olen.
Tekstiä saven käsittelyn jälkeen:
Savityö (mandala)
Sydämen möykky pehmenee, haurastuu, sulaa. Puristaminen lakkaa, kun puristaa. Se laajenee ja loitontuu, hajoaa. Sisus avautuu ja saa ilmaa. Hengittäminen helpottuu. On varottava rikkomasta mitään. Lasinen jää sulaa. Maa on ikuista. Sieltä tulen ja sinne menen. Yhtä itsensä kanssa, yhdessä. Sydämen möykky on siis minua ja hallittavissa. Minä se olen, joka annan sille muodon. Päätän hauraudesta ja lämpötilasta. Elämäni muokkaaja olen minä. Venytän ja vanutan, puristan ja hellitän. Yllättävä havainto. Kiitos savi.
Tulkinta pallosta, jota kiertää viiva:
Minä ohjaajana kuulostelen itseäni. Olen siis vuorovaikutuksessa itseni kanssa. Olisi helppo jäädä tähän sisäiseen dialogiin, mutta koska olen tiedostava ihminen suhteutan omat tuntemukseni ryhmän tunteisiin. Epäilemättä he näkevät minut erillisenä itsestään, ohjaajana. He miettivät, mitä päässäni liikkuu ja millainen olen. Minun tehtäväni on johdattaa heidän ajatuksena itsestäni istunnon teemaan ja heihin itseensä.
Toisaalta näen pallossa yhden ryhmän jäsenen. Hän ei pääse irti itsestään, miettii miltä näyttää. Hän ei kuule muita, vain oman sisimpänsä.
Muistamisen arvoisia lausahduksia luennoitsijoilta:
Kun kadottaa jotakin sitä ei näe.
Taide on muodon antamista.
Paria ei valita taivaassa vaan lapsuuden tiedostamattomilla kentillä.
Seläättäkseen muiden demonit on selvitettävä ensin omansa, mutta merivettä ei tarvitse kaikkea juoda tietääkseen miltä se maistuu.
Rytmin kadottaminen vahingoittaa…
Runotehtävien tuotoksia:
Tämä vielä niin haurasta hahtuvaa
että on varmempi
katsoa unensa yksin
Minä olen maaliskuinen tyttö
aurinko oli korkealla
reen jäljet kiilsivät ja hanget
kun minua vietiin syntymään
Arkun valkoinen kansi
taivaan sinen ja pilvet
jätinkö nekin
ei katsota sisään
ei varsinkaan
itseänsä
Anteeksi minulle antakaa
kuormaani pikkuisen kantakaa.
Painoa harteilla, käsissä asti.
Saisi jo pudota tällainen lasti.
Syntiä, häpeää, ikävää hiukan
kuitenkin jossain näen valonkin - niukan.
Tumma on tunnelma tuvassa tässä
ennen niin kirkkaassa, virkistävässä.
Aina ei päivästä säteet käy sisään
missähän lienee ….
Aika loppui ja riimitys jäi kesken.. jatkan joskus
Oodi keväälle
Valkoisissa vaatteissaan
sinisessä silkissään
keväisessä keinussaan
tuutuisessa tuolissaan
raivon heittää harteiltaan
katkeruuden kannoiltaan
pieni ihminen
Kun pohjajää sulaa, entinen on hyvä muisto, tämä hetki onnellinen ja tulevaisuus odotusta täynnä.
Kun pohjajää sulaa, en ole menneen varjo, en tulevaisuuden haave. Olen minä.
Kun pohjajää sulaa, alkavat vapaat veet, pisarat lämpenenvät, värit palaavat, sävyt syvenevät.
Kun pohjajää sulaa, on anteeksianto hyvä ja lempeä, voimme katsoa toisiamme silmiin ja sanoa: Kiitos matkasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
