No niin. Toinen kunnonkohotusviikko menossa ja
kompuroinnista huolimatta -1,1 kg. Otin tavoitteeksi mahdollisimman vähälihaisen
ruokavalion, onhan myös joulupaasto menossa, enkä syönytkään viime viikolla
muuta kuin parina päivänä kanaa, jos ei oteta lukuun pientä napsimista koiran
karjalanpaistikupista. Kuuri, ei kun
elämäntapamuutos, oli hyvä aloittaa Lapinlahden Luovan Puun taidekurssilla, kun
siellä tarjoiltiin vain kasviskeittoa ja ystäväperheen aamupala oli todella
terveellinen. Kotiin tulin sunnuntaina ja toki piti juhlistaa koiran ISÄntää
berliininmunkilla. Voihan sitä vähän
ottaa.
Maanantaina kävin uuden ruokalistan kanssa
kaupassa. Ei siinä muuta muutosta entiseen ollut kuin että kasviksia enemmän,
eikä pullaa, ei lihaa. Verkkokurssin ohjeen mukaan pitäisi syödä kunnolla kaksi
kertaa päivässä plus välipalat. Vaikeaa. Päätin rakentaa oman syömiseni
napostelulinjalle, koska se on minulle luontainen tapa ravita itseäni. Varasin
naposteluun turkkilaista jogurttia marjoilla, raejuustoa, kananmunaa ja
paistoin kylmää kanaa. Siis proteiinia. Rakkaan leivän päätin säästää iltaan.
Se on välttämätön unen tulon kannalta. Keittelin muutamat kasviskeitot. Kauhean
makuista oli parsakaalikeitto, mutta menihän se yökkäillen. Puuttui se
pehmentävä kerma siitä. Keskiviikkona oli lonkan röntgen ja hoitajan
vastaanotto, jota odottelin terveyskeskuksen kahvioissa. Ihana tuoreen pullan
tuoksu oli ylipääsemätön. Voihan sitä
vähän ottaa.
Parasta uutta ruokaa oli röstiporkkanat. Teepä
porkkanaraasteesta, sipulista, kananmunista ja pienestä määrästä jauhoja taikina
pihvejä ja paista öljyssä. Sellainen jouluinen porkkanalaatikon maku siinä oli.
Joku kasvis-jogurttisösseli ja potut siinä rinnalla niin hyvää oli. Makean
himon illalla sain taltutettua ihanan silkkisellä, valkealla, jätskin näköisellä
turkkilaisella jogurtilla ja marjoilla. Onneksi pakastin on täynnä mustikoita.
Torstai oli haasteellinen päivä. Kun ei oikein ollut nälkä niin aamupäivän
syömiset jäi vähä niukaksi ja sitten tuli kutsu Emman, lapsenlapsen kaverisynttärirääppiäisiin.
Jäätelökakkua, karkkia, sipisiä ja mummolla vähän nälkäkin, mutta Voihan sitä vähän ottaa.
Vielä tehtiin
reissu Kuopioon ja tulomatkalla alkoi kädet vapista ja päässä humista. Kotona
mitatessa verensokeri 4.3mmol/l. Olisiko kannattanut syödä kunnolla?
Viikonlopussa ei moittimista. Saattoi välillä jäädä kasvisten määrä pieneksi. Tähän
on kiinnitettävä iso huomio. Kourallinen salaattia ei ole puolta kiloa, eikä
aina viitsi kärryyttää porkkanaröstiä. Ruokakaveri kun kammoaa kasviskeiton
hajuakin niin ei niitäkään viitsi joka päivä kokata ja aika tyhjää se liemi on
ilman leipää. Yhtenä päivänä kävimme
pubilla muikuilla. Tein oikeaoppisen annoksen lautasmallin mukaan ja siitä olen
ylpeä. Kyllä osaisin syödä oikein, jos joku tekisi sen ruoan.
Lupasin tehdä
Emman varsinaisille synttäreille kuivakakun ja kun samoilla kippeillä pyörität
kaksi kakkua niin toinen sitten jäi omiin tarpeisiin. Voihan sitä vähän ottaa ja tässä tapauksessa se tarkoittaa
neljäsosaa kuivakakusta plus taikinan maistelua ja kulhon nuolemista
huolellisesti. Eilisestä kakkusessioista on vieläkin öklöttävä olo sekä
fyysisesti että psyykkisesti. Sokeria en ole viitsinyt edes mitata. Tänään on
tiedossa herkullinen riistapäivällinen ja huomenna Emman synttärit. Voihan sitä toki vähän ottaa.