Vietimme männä viikonlopun Lapinlahdella ystäväperheen kotona eläintenhoitajina. Viisi eläintä on eri asia
kuin yksi ja 10.000 kirjaa on eri asia kuin 1000. Jouni keskittyi eläinten
viihdyttämiseen ja minä olin kuin karkkikaupassa Pian hyllyköiden äärellä. Olin
jo pyytänyt Piaa varaamaan näkysälle Teppo Kulmalaa, joista minulla viimeisin
eli viides Radio Tuupovaara oli lukematta. Se oli tuttu Teppoa, syvää pohdintaa.
Kakkosesta olen jo kirjoittanutkin. http://railimiettinen.blogspot.fi/2016/07/. Vähän tuntuu, että ansioistaan
huolimatta viitonen saisi jäädä viimeiseksi, alkavat toistaan itseään.
Varsinkin kirjailijuuden tuska ja itsensä aliarvioimen on tullut jo selväksi, mutta
jos yhteinen kustantajamme Kirjokannen Jussi Virratvuori katsoo tarpeelliseksi tallentaa
jälkipolville lisää Tepon ajatuksia niin tokitoki.
Toisena kirjana luin Matti Mäkelän
esseekokoelman Ihmisen olosijat (WSOY
2013). Matti Mäkelähän tunnetaan ennen kaikkea kirjastaan Kaksi vaimoa ja muita kertomuksia, jossa
kirjassa hän läimii Suvi Aholan sanoin meitä naisia märällä rätillä. Luin sen
kohukirjan aikoinaan ja kyllä siitä tuli vähän epämukava olo, varsinkin
henkilön haaveesta lähteä ostamaan neitsyttä lähi-idästa. Päätarinassa mies
kipuilee kahden vaimon loukussa. Mäkelä on kirjoittanut myös sadomasokistisen
rakkausromaanin. Oli nämä provokaatioita tai ei, en ole ajatellut lukea sitä. Mäkelä tuli valittua hyllystä lähinnä
siksi, kun hän viime keväänä ilmestyi Matti Pulkkisen seuran vuosikokoukseen
Nurmekseen. Esittelykierroksen jälkeen minä vielä möläytin, että ihan
katsoinkin, että onpas Matti Mäkelän näköinen mies. Kyllä hävetti jälkeenpäin. Pia sentään tyytyi piirtelemään lehtiöönsä muina naisina. Kirjailija käyttäytyi sivistyneesti ja hillitysti. Ei rönöttänyt
sovinistisesti eikä ottanut hankalasti tilaa itselleen niin kuin, olen kuullut,
joillakin julkkiskirjalijoilla on tapana. Kun luin Ihmisen olosijat, melkein annoin Mäkelälle anteeksi Kaksi vaimoa-
jutut. Esseekokoelma tarkastelee maailmaa
erilaisissa istuma-asennoissa. Ajetaan polkupyörällä, kyykötetään takan
ääressä, ja niin poispäin. Mielenkiintoisimmassa esseessä Mäkelä
heittää ajatuksen, lähinnä päättäjiin päin, että lakkaako ihminen olemasta, jos hän
ei ole minkään palvelurakenteen ulottuvilla. Kiinnostava ajatus, noin ihan abstraktilla
tasolla sellainen, että voiko kukaan olla mitenkään olemassa ilman palveluja! Mäkelä
kritisoi oikeutetusti sitä, että vaikka
asuinmaaseudun ihmisistä on 10-kertainen määrä on muita kuin maanviljelijöitä, niin
kuitenkin kaikki maaseudulle ohjatut eu-rahat menevät maanviljelyn tukemiseen. Rahaa
tulisi ohjata kylien kehittämiseen, tieverkostoon, pienyrittäjyyden
vahvistamiseen ja muuhun sellaiseen toimintaan, joka mahdollistaisi
kyläyhteisöjen elinvoimaisuuden ja monimuotisuuden. Maalla pitää saada asua muitakin kuin maanviljelijöitä. Toivottavasti Matti Mäkelä keskittyy
jatkossakin pohtimaan maailmanmenoa muusta kuin seksuaalisesta perspektiivistä.
Kolmas kirja oli Pauliiina Kainulaisen
Missä sielu lepää Kirjapaja 2010.Kirjassa pohditaan paikkoja, jossa voi
kohdata Pyhän ja kyllä; luonnossa, löylyssä
ja kirkossa, juuri siellä sen voi kohdata, siellä sielu lepää. Kainulainen puhuu myös eroottisuudesta pyhän kohtaamispaikkana ja
Magdalan Marian aistillisesta viisaudesta.Pyhyyden ja mystiikan kaipuuseen
oikein sopiva kirja!