perjantai 2. huhtikuuta 2021

Ainoa kotini

Kevät on ollut yhtä mylläystä. Pääasiassa aika on mennyt yhden kässäritapaisen merkeissä ja  vaikka siihen ei tunnu olevan enää  lisättävää, päässä se vaan pyörii yötä päivää. Kun itse kirjoittaa, ei kykene lukemaan oikeastaan yhtään mitään. Otat millaisen kirjan tahansa käteen, se herättää pääaisassa kateutta ja pudotuksenomaista omanarvontunnon heikkenemistä.  Hyvä, jopa keskinkertainen kirja heittää minut ammottavaan kuiluun. Pateettisesti sanottu, mutta totta. 
 
Yksi kirja kuitenkin avautui ilman pikkusieluisen kipuilua ja varmasti pitkälti siksi, että se on sellainen mestariteos, että ei edes ajattele sen olevan kirja. En ole äänikirjan ystävä, mutta tämän kuuntelin viimeisenä yrityksenä kuunnella kirjaa. Hanna Brotherus lukee itse kirjansa Ainoa kotini (WSOY 2021). Kirja on omaelämäkerrallinen mestariteos sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Ei voi kuin ihailla sitä tapaa ja rehellisyyttä, jolla ihminen käy siinä läpi elämänsä kaikki ilot ja surut, pienet ja suuret. Välillä ihmetellään Steiner-koulun sormikaskieltoa, sormikkaissa kun sormet kokevat itsensä yksinäisiksi, välillä sukelletaan syvän meren pohjaan, kuvataan rakastetun peukalon kulkua otsalla. Yksityiskohtien yllä on koko ajan syvä ja viisas, itselleen armollinen elämänfilosofia. Noin rehellinen ja viisas kun osaisi olla itselleen edes ajatuksissa. Kirjassa ei alleviivata viisautta, vaan se kätkeytyy rivien väliin. Tienneekö kirjailija itsekään, miten se sinne pääsi. Kirja on myös pohjustusta loppupuolella paljastuvaan salaisuuteen. Ehkä se paljastui päähenkilölle itselleenkin vasta kirjan kirjoittamisen myötä. Näin toimii kirjoittaminen.
Kevät mylläsi myös kotia. Tuli kauan kaivattua väriä seiniin, huonekalut siirtyivät joka ikinen eri seinälle ja se on pieni ihme huoneessa, jossa on aukkoja ja ikkunoita joka nurkassa. Jonkinlainen mylläys kävi myös psyykessä erään tapauksen myötä. Siitä vain sen verran, että mentaalitasoa tuli vaihdettua ja kyllä tältä nykyiseltä rapulta näkee taas vähän enemmän. 

 Minun ainoa kotini, tämä kehoni, ei voi oikein hyvin. Närästää, eikä ruoka maistu. Muutama kilo on tippunut siitä yksinkertaisesta syystä, että en voi syödä. Eihän se tässä painoindeksissä mitään haittaa, mutta sen verran on vielä sairaanhoitajaa jäljellä, että en näe tilannetta normaalina. Ensi viikolla tohtorille. Kaiken hässäkän keskellä liikkuminen on jäänyt heikolle. Se ja syömättömyys uuvuttaa ja heittää joka välissä sohvan nurkkaan. 

Paasto meni muodollisesti vähän ohi, mutta kyllä se auttoi kaiken tämän pienen elämän pikkumuutosten sisäistämisessä. On tärkeää, että on olemassa jotain isompaa kuin minä. 
Oikein ihanaa pääsiäistä, kevättä, rauhaa ja rakkautta kaikille!

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Tammikuu 2021

 


Tervetuloa ihana tammikuu, ihana talvi! 

Tiedossa ei ole sen kummempia odotuksia kuin ne perinteiset, että pysyisi itse ja pysyisi läheiset terveinä, nuoret onnistuisivat tavoitteissaan, aikuiset eivät pahimpia kolhuja saisi ja että jokaisen elämään eksyisi muutama valopilkkukin. Siinä on toivetta kerrakseen, kun meidänkin perheen ovea korona koputtelee.  

Mutta nyt ihan vaan itseeni. Tänä vuonna olen lähestynyt ikuisuuskysymystä, parempaa fyysistä kuntoa (lue painonhallintaa) ihan uudella tavalla. Mukaan olen houkutellut ystäväni Pian, kun tiedän, että hänellä jos kenellä riittää ainakin alkuintoa. Innon riittämisen pituus on uhka tälle tiimille, mutta kokeillaan.  Avuksi otimme  psykologi Anu Tevanlinnan uutuuskirjan Hyvinvointia mielelläsi


Tässä  kirjassa ei lasketa kaloreita eikä punnita ruokia, vaan lähestytään problematiikkaa menemällä sen alkulähteille aluksi kartoittamalla omia arvoja ja visioita. Minun visiot on tylsästi kirjattu, mutta Pia piirsi kuvan.

Minun kuvassani lipuisi kanootti peilityynellä järvenselällä, nuotio rapisisi ja kirmaisisin vetreänä metsissä ja kallioilla kuin kauris. Tällä hetkellä kirmailen ainoastaan vesijuoksussa. Muuten paras paikka mielikuvaharjoitteille. Suosittelen.
Näitten perässä kun pysyisi hengästymättä...

Olemme myös ilmoittautuneet Pöperöproffa Patrik Borgin Jäähyväiset jojoilulle-verkkokurssille.
 Myös Patrik lupaa lähestyä asioita syvemmin kuin vaa'an kautta. Varmaan näitten muhkeitten apujen avulla  liikunta sujuu kohta kuin vettä vaan ja jäätelö maistuu pahalle. Voi olla, että ette lue tästä projektista yhtään enempää, ellen sitten innostu pitämään julkista päiväkirjaa, mutta mietin vaan, että ketä kiinnostaa.

Toinen merkittävä tavoite on saada edes editointivaiheeseen romaanintekele. On se kumma, että vaikka edellisen kirjan kirjoitin samalla, kun kävin töissä, opiskelin ja elämä oli kaikin puolin hektistä, tämä tahtoo jäädä. Intoa on ja materiaaliakin, mutta oheistoiminnot ne vaan tuppaa menemään edelle. Sitten taas, kun tiedosto on auki, viihdyn sen kanssa tuntikausia - no ainakin tiedosto on koko päivän auki. 

 

 


 Käytössä kulunut, tärkeä kirja, jossa Serafim Seppälä puhuu ikiaikaisista asioista nykykielellä


Paastoa odotan. Se antaa taas avaimia syvempään elämän tutkimiseen   kysymyksillä Mitä teen näille pienimmille. Miten toteutan rakkauden käskyä. Tähän liittyen olen pienesti luvannut auttaa Leppävirran Vasemmistoa kunnallisvaalityössä, kun tiedän, että sillä suunnalla katsotaan siihen pienimpäänkin. Hyvinvointivaltiota mitataan sen heikoimman  mukaan. Jokainen  ihminen on laulun arvoinen. Siis jokainen. Aina emme onnistu olemaan oman onnemme seppiä.  Koronaan ja maailmanlaajuiseen vihan lietsontaan on vaikea vaikuttaa tältä tontilta muuta kuin toivomalla, että ne laimentuvat vaarattomiksi. 

Kaiken keskellä maailma on sittenkin kaunis.