maanantai 27. toukokuuta 2024

Lurppaluomi lukee

 

Perin äidiltä mahtavan silmäluomivarustuksen. Kudosta luomissa riittää niin paljon, että alkavat olla jo katselemisen esteenä puhumattaankaan ulkonäöstä. Tätä valitin lääkärille tammikuussa ja pikaisen tutkimisen jälkeen pääsin erikoissairaanhoidon jonoon odottamaan luomileikkausta. Syksyyn mene.  Muuten viime tipassa. Nimittäin tällaiset plastiikkakirurgiset toimenpiteet poistuvat hallituksen säästöjen takia erikoissairaanhoidon palveluista 2026. Mehiläisessä luomileikkaus maksaa 1700 €. Jatkossa köyhät laittakoot tulitikut luomia kannattelemaan. 

Äidillä luomet jäätyivät pakkasella laseihin. Minun arkeeni vika vaikuttaa niin, etten pysty enää lukemaan kirjaa.   Kun on lukenut säännöllisesti ja intohimoisesti yli 60 vuotta, muutos on järisyttävä. Eipä mitään. Siirrytään sitten äänikirjaan. Alku oli hankalaa ja vaati aivan uuden asenteen tekstiin. Olen aina ollut kohtuullisen hidas lukija johtuen lähinnä siitä, että halusin tuijottaa lausetta, pohtia sanajärjestystä, selata välillä tekstiä taaksepäin, pysähtyä miettimään. Nyt lukija paapattaa menemään niin, että hengästyy. Mitä se sanoi, millä tyylillä, millä äänenpainolla. Lukijalla on yllättävän suuri valta luetun ymmärtämiseen juuri tuon painotuksen takia. Joku hihkaisee niin, että säikähtää, toinen mörisee kurkkuäänellä niin, että tekee mieli itsekin rykäistä. Joku piipittää kimakasti raskaita asioita. Hankalia ovat kirjailijan itsensä lukemat kirjat. Minusta kirjailija on siinä liikaa läsnä ja itse teksti jää taka-alalle. Minä haluaisin unohtaa kirjailijan lukiessa ja tehdä oman tulkintani tekstistä. Toisaalta nippelikuvioitten poistuessa tarinat ovat alkaneet elää ja viedä mukanaan. Onko se sitten kirjallisuutta vai kuunnelmaa hmmm. Oma lukutyyli joka tapauksessa on muuttunut paljon vähemmän analyyttiseksi. Ei kai tämä niin kauheaa ole, vai mitä?

 Tämän talven aikana halusin mennä sellaiseen maailmaan, joka ei millään lailla kosketa tätä päivää. En halunnut vertaistukea enkä lohtusanoja enkä varsinkaan mitään autofiktiohömppää. Äänikirjoissa on se hyvä puoli, ettei niitä tarvitse jonotella, vaan voi napata heti, kun kiinnostava kirja tulee eteen. Pitää tietysti maksaa parikymppiä kuussa, mutta eihän tässä tule muuhunkaan tuhlattua ja yhden kirjan hinnalla saa varmasti niin monta kirjaa kuin ehtii kuukaudessa lukemaan. Ehkä luomileikkauksen jälkeen palaan kirjakirjaan. Aika näyttää. Koska en tosiaankaan halunnut tätä päivää, ryhdyin kuuntelemaan sota-ajasta kertovia kirjoja.  Laitan tähän luettelonomaisesti kevään kirjat lähinnä oman muistini tueksi.

Paavo Rintala: Sissiluutnantti. Tarinat upseerien sota-ajan elämästä olivat kiinnostavia. Upseeri- isä ei koskaan kertonut sotajuttuja niin tämä nyt sitten sopi hyvin. Loikin sissien retket vihollisen selustaan yli liian jännittävinä.

Eeva Kilpi: Talvisodan aika: Lapsuuden muistelma, Välirauha. ikävöinnin aika ja Jatkosodan aika. Taattua Eeva Kilpeä. Häntähän lukee vaikka väärin päin.

Kjell Westö: Molly ja Henry. Näyttelijän ja tiedotusupseerin elämää sota-aikana. Hieno kirja.

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas lukeutuu samaan sarjaan edellisen kanssa. Tässä kerrotaan suomenruotsalaisesta perheestä sodan kurimuksessa ja heidän uhrauksistaan.

Tommi Kinnunen: Kaarna kertoo kylästä desanttien armoilla ja miten sodan kauhut kertautuvat vuosikymmenien taakse.

Anna Kortelainen: Uusi Viipuri. No johan! Kirjassa Kekkonen- niminen henkilö haaveilee uuden Viipurin rakentamisesta Pohjanmaalle. Tarinalla on todellisuuspohja. Hyytäviä on dokumentaariset lainaukset sota-arkistosta. Ihmisiä nimittäin kehotettiin jättämään kotinsa ja ylös kirjaamaan  pikkutarkasti irtaimisto, jonka armeija muka toimittaa pois. Näitä  luetteloita Anna Kortelainen on jäljentänyt kirjaan sanatarkasti.  Kirjan mukaan näin haluttiin välttää ruuhkaa. Evakot kuormineen olisivat olleet armeijan tiellä. Niin paloi Viipurin mukana  ihmisten kodit, nuket ja kankaat.   Kirjassa nostetaan myös hyvin esiin kaupunkilaisevakkojen lähes täydellinen unohtaminen oman onnensa nojaan. Tästä heräsi kiinnostus tutkia ilmiötä enemmänkin.

Sotajuttujen lisäksi luin

Anna-Riitta Carslsson: Rakas Eeva Kilpi. Tämä uutuus syvensi kuvaa kirjailijasta ja vei mennessään. Samoin kuin

Heidi Junkkaala: Pirkko Saisio – Sopimaton.

Hienoja, uudenlaisia elämäkertoja kuten Meri Valkaman kirja Tarja Halosesta.

Johanna Aatsalo: Paljastus. Tarina doping-uutisesta

Hannu-Pekka Björkman: Metsä ei kuule neuvojani

Philip Teir: Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta

Jukka Viikilä: Erittelyä

Anneli Kanto: Ihan pähknöinä. Nyt menossa. Tämän kanssa palailen vähitellen tähän päivään.

 

 

torstai 23. toukokuuta 2024

Kauhujen kevät

 

Joskus elämässä on kallio vastassa

Edellisestä blogimerkinnästä on pian ½ vuotta. Siinä hehkutan kovasti uutta, liikunnallista elämää. Kaikki menikin hyvin kunnes 5.2. maailma kaatui. Lapsenlapseni 19-vuotias Paavo menehtyi keskellä arkipäivää täysin yllättäen. 

En koskaan ole tuntenut itseäni niin avuttomaksi äitinä ja mummona, en koskaan niin tyhjäksi. Kaksi päivää Paavon kuoleman jälkeen kuoli nuorehko, läheinen perheystävä auto-onnettomuudessa. Käsittämätöntä. 

Purin surua liikuntaan. Jumppasin, kävelin, uin. Kunnes 27.2. virtuaalivesijumpassa napsahti polvi. Jotenkin könysin altaasta ylös. Seuraavana sunnuntaina menin kuitenkin kirkkoon ja kun paaston aika oli ja surua paljon sydämessä, tein polvirukouksen. Polvi napsahti uudelleen. Sitten pitikin jo mennä lääkäriin. Vamma kuitattiin alkavaksi nivelrikoksi ja pistettiin kortisonia. Ei auttanut. Seuraava lääkäri kuitenkin armollisesti määräsi röntgeniin, mutta kun luut olivat ehjät, kirjasi diagnoosiksi Määrittämätön polvivamma. Kolmas lääkäri jo uskoi, että jalalla ei kävellä ja määräsi viimein magneettikuvaan. Sitä odottelin kattoon tuijottaen kolme viikkoa ja kuvauksesta toiset kolme viikkoa odottelin ortopedille pääsyä. Hoipuin kainalosauvojen varassa lapsenlapsen haudalla. Vaivasin ystäviäni Seijaa ja Jounia kuskaamaan joko minua lääkäriin tai hakemaan ruokaa noutopalvelusta. Sielunhoitoa sain rippi-isältäni.  Näistä suuri ja nöyrä kiitos! 

Viimein 17.5. löytyi vika: kierukan repeämä, nivelsiteen repeämä ja rustovamma. Vammat hoidetaan nykyisin fysioterapialla. Kunpa hoito olisi voinut alkaa aikaisemmin, mutta tuntuu tuon diagnoosin saaminen olevan aika pitkässä juoksussa. 

Tässä mylläkässä luotto elämään horjui raskaasti. Uskaltaako toivoa edes unta seuraavaksi yöksi? Miten Paavon sisaret pärjäävät, entä serkut? Missä Paavon sielu on nyt? Suuret ja pienet kysymykset kaikki rintarinnan ja sikin sokin mielessä ja kaiken kruununa jäätävä polvikipu. Täytyy sanoa, että itsesäälikin voi joskus lohduttaa. 

Nyt on kuitenkin kesä. Polvi hyväksyy jo autoilun ja kuntoutus alkaa purra. Lapset leikkivät kuin ennenkin ja poika on löytänyt oman terapiansa musiikista. Paavo ei koskaan palaa, mutta on uskottava, että vielä tulee aika, jolloin voimme muistaa häntä iloiten, ei kyynelin.



sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Nyt on pakko hehkuttaa!

 

Rohkaistuin osallistumaan  Tanhuvaaran Urheiluopiston Kunnonstartti +60 ohjelmaan Savonlinnassa.

 Ihan lyhyt tietoisku, että mitä tuo tarkoittaa: Prosessin kesto 1 vuosi. Kolme x 4 päivää Tanhuvaarassa, lähijaksot 1x kk Kuopiossa, verkkokursseja ja Teams-yhteyksiä pitkin vuotta. Koko täysihoitopaketti 849€ minulta, joka haluan asua 1hh huoneessa. 2hh vähän päälle 600€. On muuten ihan hotellitason majoitus ja ruoka hyvää. Maksetaan kolmessa osassa.

1. lähijaksolla testattiin jokaisen lihaksen ja oman kestävyyden nykykunto sekä tehtiin kehonkoostumusmittaus. Laadittiin näitten mittausten ja omien tavoitteiden  perusteella  liikuntaohjelma, jota siellä myös harjoiteltiin. Mittauksiin palataan vuoden kuluttua.

Tällä iällä lihasvoima rapistuu ja lihakset kutistuu, jos niitten antaa vaan olla. Itseasiassa rapistuminen alkaa jo 50-vuotiaana. Niinpä siellä taottiin kalloihin voimaharjoittelun merkitystä ja tosiaan etsittiin myös niitä lihaksia. 

Minulle testi näytti, että jalkojen lihakset ovat ikääni nähden keskitasoa paremmassa kunnossa, mutta vatsalihakset - missä lie. Käsien puristusvoimaakaan ei ollut paljon ollenkaan. Tasapaino oli keskitasoa, mutta viskeraalirasvaa niin hemmetisti! 

Se oli yllättävä tieto, että kävely kyllä parantaa kestävyyskuntoa, mutta ei juurikaan lisää  lihasvoimaa, eikä rasva ala palamaan ennen kuin olet kävellyt 1½h niin, että pulssi on yli 100. Noin tehden rasvanpoltto kyllä jatkuu kävelyn jälkeen jonkin aikaa. Kuntopyöräharjoitus (HIIT) 2 minuuttia hitaasti raskaalla vastuksella + 20 sek. nopeasti yhteensä 20 minuuttia vastaa tuota kävelylenkkiä, mutta ei siinä raitista ilmaa saa. Minulla on ollut lonkan kanssa ongelmia. On hoidettu bursiittina, piriformiksena ja insert-jänteen kulumana. Tanhuvaarassa jotain laukesi, eikä lonkka vihottele tällä hetkellä. Liekö ollut psyykkistä koko kipu.  Kävelen jos kärsin, mutta jos en niin sitten pyöräilen. 

Kotikuntosali. Kiitos pyörästä Hannu ja Leena!

Olen tähän asti käynyt Vesileppiksessä vesijuoksulla 1x vk. Jatkossa kipitän sinne 2x vk. Menen ensin kuntosalille ja teen kropan joko ylä- tai alaosan ohjelman,  lämmittelyineen ½h ja sitten uimaan ja saunaan. Viime viikolla jo näin tein ja onpa vetreä, joskin vähän kipeä, olo. Kuntosaliohjelma laadittiin niin, että lonkka kestää. Yksi laite pitää jättää väliin, mutta sain siihen korvaavan liikkeen. Seniorikortilla saa muuten  pyöriä Vesileppiksessä vaikka koko päivän. Hiihtoputkeenkin  pääsee, jos viitsii raahata sukset mukaan.  

Ensi viikolla tapaan ryhmäläiset Kuopiossa salijumpan merkeissä. Luulen, että nämä tapaamiset ovat parasta motivaation ylläpitoa. Yhdessä mennään kohti elokuuta ja seuraava Tanhuvaara-jaksoa!

Voi olla, että tämä projekti kaatuu ja luikin hiljaisuuteen tai sitten ei. 

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Kapinen kettu

 

Keväällä 1976 loppui kaivosta vesi. Asuimme silloin omakotitalon vintillä kaupungin liepeillä. Talon isäntäväki ratkaisi vesiongelman sulattamalla saunaveden lumesta. Ihan kelpolöylyt saimme, mutta reilu viikko löylyistä viimeillään olevaa vatsakumpua alkoi kutittaa niin saakelisti. Muutaman valvotun yön jälkeen menin neuvolaan ja sieltä passitettiin suoraan Savonlinnan keskussairaalaan. Olin viikon päivät eristyshuoneessa ja hoitaja kävi kerran pari vuorokaudessa hölväämässä meikäläisen päästä varpaisiin keltaisella mönjällä. Koko ajan piti olla käsineet kädessä ja päässä joku myssy. Olin saanut lumivedestä kapin eli syyhypunkin. Aivan järkyttävä tauti! Tyttäreni ei ollut tästä moksistaan, vaan syntyi pari viikkoa lasketun ajan jälkeen terveenä ja hyvinvoivana. Mummonmökissä asuessamme Myrna-koira alkoi kaapia itseään ja äkkiä selvisi, että lienee käynyt supin pesässä tai jossain sellaisessa. Lääkitys paransi koiran. 

Nyt pyörii Oravikosken kylällä, aivan asutuksen keskellä kapinen kettu. Minulla varmaan oli eri variaatio kuin eläimillä, mutta voin kuvitella sen tuskan, mikä eläimellä on. Tuolla se juoksee pakkasessa puolikarvaisena. Tauti on tarttuva ja kun laskee, miten paljon täällä Oravikoskellakin on koiria ja myös terveitä kettuja niin kyllä pitäisi nopeasti hoitaa tämä yksilö pois. Ihmiset ovatkin aktivoituneet kiitettävästi asian  hoitoon. On oltu yhteydessä Riistanhoitoyhdistykseen ja poliisin. Jotkut haluaisivat säästää ketun hengen loukuttamalla se ja viemällä hoitoon. Hyytävä on ajatus sairaasta villieläimestä loukutettuna. Se joutuisi olemaan hoidon ajan vangittuna. Sen verran tunnen myötätuntoa eläintä kohtaan näin kokemusasiantuntijana, että olen armolaukauksen kannalla. Loppuisi kärsimykset kerralla, loppuisi koiraihmisten hätä ja asian veuhtominen facebookissa. Luonnon tasapainon kannalta ei ole väliä, kuoleeko kettu tautiin ja kärsii kauan vai pääseekö vaivastaan heti. Antakkee armoo!

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Adele ja Juho

Kuopiossa sijaitseva VB-valokuvakeskus on nimetty eittämättä lahjakkaan valokuvaa Viktor Barsokevitscin mukaan. Asia on kuitenkin niin, että kyseisien valokuvaamon perusti neiti Adele Sallin. Viktor astui kuvaan (heh) ja Adele ja hän menivät naimisiin. Viktorista tuli liikkeen omistaja. Siitä lähtien kaikkiin kuvaamossa otettuihin kuviin merkattiin ottajaksi Viktor. Kuvaamossa kuitenkin työskenteli useita muitakin naisia kuin Adele  mm. Hilma ja Maikki Miettinen sekä Greta Mielonen. Nyt on sitten VB-valokuvakeskukseen koottu näyttely heidän ottamistaan kuvista.

 Kiertueatteri aulis esitti tästä tarinasta Sivulliset näytelmää, ohjannut ja käsikirjoittanut teatterin perustaja Katja Grönfors. Näytelmässä  oli Adelen ja Viktorin lisäksi Saimi o.s. Swan. Saimi lahjakkaana näyttelijänä jäi kuuluisen miehensä, Eero Järnefeltin  varjoon. Tällaista se oli, kun miehet omistivat vaimonsa. On niin mahtavaa, että näitä naisia tuodaan esiin vaikkakin yli sata vuotta heidän elonsa jälkeen. 






Eero Järnefeltin taulu Saimi kedolla

Nykynaisia Adele-näyttelyssä (Seija, Sini ja minä)


Kuopiolainen kuvataiteilija Juho Rissanen (1873-1950) oli ensimmäisiä  ns. kansan keskuudesta nousseita kuvataiteilijoita. Tie huutolaispojasta taiteen huipulle vaati muutaman onnellisen sattuman. Niin vain Juho väänsi ranskaa savolaisaksententilla ja vietti elämänsä loppuajan Miami Beachilla.  Asiat tapahtuvat, kun ovat tapahtuakseen. Näin se on. Kuopio huomioi Juhon syntymän 150-vuotisjuhlaa monella tavalla. Taidemuseossa on kattava näyttely ja teatterissa Antti Heikkisen kirjoittama näytelmä miehen vaiheista. Tänään kävimme taidemuseon  opastetulla kierroksella ja saimme paljon tietoa Juhosta. Teatterissa sitten tieto syvenee. 

Kulttuuri on niin ihanaa, että Seija riehaantui entisellä koulutiellään hyppelemään vaahteran lehdillä kuin lapsena ennen. 







sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Tomppa

 Viikko sitten lauantaina ajelin  ystäväni  Annan kanssa Joensuuhun  serkkuni Tompan luo. Olemme työstäneet ainakin vuoden päivät eräässä puhelinringissä syntynyttä ajatusta kirjoittaa antologia ringin jäsenten tarinoista ja ajatuksista. Minä olen ollut tekninen sihteeri. Oli Tompan idea laittaa kirjan nimeksi Elämä hymyilee kerran viikossa. Tänä syksynä kirja sai kustannussopimuksen. Lähdimme siis Annan kanssa hakemaan kirjaan vielä loppusilausta Tompalta. Lähdimme myös tapaamaan rakasta ystävää ja serkkua. Mennessämme Joensuuhun, tien varrella oli sata joutsenta lähtöön valmistumassa. Perillä aika kului joutuisasti. Muistelimme yhteistä nuoruusaikaa Pietarsaaressa ja sen aikaisia tärkeitä ihmisiä, muistelimme Annan ja Tompan tutustumista, Annan hameen väriä silloin. Kävimme läpi haaveita: Tomppa halusi vielä kerran purjeveneen, haaveili hiihtämisestä, halusi maksaa ikivanhan pikkuvelan, parikymppiä, minulle. Halasimme ja lähdimme kotiin. Seuraavana päivänä Tomppa oli saanut massiivisen aivoinfarktin ja joutunut sairaalaan. Eilen, lauantai-iltana Tomppa kuoli. Rakas luotettu ystävä aina lapsuudesta saakka, iloinen, älykäs, varma, kekseliäs, vauhdikas, luova, monipuolisen uran tehnyt, myös isä ja isoisä, veli. Surullisen hahmon ritari, kohtalonsa vanki. Kaikki tämä antoi syvyyttä, teki hänestä ainutlaatuisen, suuren persoonan. Olet ikuisesti muistettu, olet rakas. Hyvää matkaa! 

Tomppa  (oik.)ohjaa itse rakentamaansa purjevenettä perheen huvilalla Haukilahdessa joskus 1960-luvulla. Kuvassa myös Ali-veli,  Asta-sisko tai  minä keskellä. Oli elämys savolaistytölle viettää aikoja meren rannalla vauhdikkaiden serkkupoikien kanssa.


perjantai 13. lokakuuta 2023

Vuodenkierto

Viimeisin blogimerkintäni on  kirjamessuilta vuoden takaa. Seuraavat kirjamessut ovat tämän kuun lopussa.  Teen ennen sitä pikakelauksen menneestä vuodesta kuvien kera - lähinnä itselleni ja lupaan - lähinnä itselleni - että ryhdyn ylöskirjaamaan tähän päiväkirjanomaiseen blogiini ahkerammin tärkeitä kohtia maallisesta menostani.  Vuosi ei ole ollut helppo. Siru-koirani kuoli raatelun seurauksena, parisuhde päättyi (ystävyys jatkuu), rakas tätini ja hänen miehensä hukkuivat tapaturmaisesti. On ollut paljon surua, kaipuuta ja uuden opettelua. On ollut myös  paljon  ihania asioita:
Vuoden kohokohta oli Olivia Nuppu Marian syntymä maaliskuussa. Minusta tuli isomummo eli mummeli!


Jää sulaa, elämä voittaa!

Ystävien kanssa teatterissa, taidenäyttelyssä ja vaikka missä...

Omassa elementissäni, vedessä.  
 (Voimattavan valokuvaamisen leiri Paltamossa)



Sailan ja lasten kanssa  TaidekeskusVäinölässä

Lapsenlapsen, Neea-Marian  luona Tampereella ja Pyynikin kesäteatterissa

Semmareitten konsertissa Konnustuvalla. Kuvassa tyttäreni Jenni. Emma-tädin sylissä Olivia.

Iisalmessa Anneli-sisko miehineen ja Koivukujapiennale

Ystävien kanssa antologiaa kasaamassa

Asta-serkun kanssa Tartossa

HOTA-klubin syysjuhla


Valamossa talkoolaisena kaksi viikkoa. Kuvassa Suloisesti suuteleva Jumalanäiti- ikoni