sunnuntai 14. elokuuta 2022

Ei ole Sirua

Elämäni ensimmäinen rikosilmoitus:

”Selostus rikoksesta ja tapahtumasta

Tulin nelikiloisen koirani kanssa pumppaamon rannasta, kun yhtä­äkkiä polkua pitkin oikealta syöksyi iso valkea koira ja tarttui hampaillaan pieneen koiraani ja ravisteli sitä kuin nukkea. Kävelimme koirani kanssa kaikessa rauhassa koira vierelläni, eikä koirani kerennyt edes tajuta, kun oli sen suuren koiran ravisteltavana. Koiran omistaja tarttui koiransa pantaan ja sai koiran irti. Minun koirani huusi suoraa huutoa pitkään. Kannoin koirani sisälle (asun 50 m päässä tapahtumapaikasta).Kotona havaitsin koiran oikeassa lonkassa n. euron kolikon kokoisen vuotavan haavan. Soitin päivystävälle läinlääkärille, joka antoi haavanhoito­ohjeen. Koira makasi koko illan nyyleänä. Mentiin normaalisti nukkumaan n. klo. 23.30. Aamulla löysin koirani kuolleena vaatehuoneen lattialta. Valokuvia koiran vuotavasta haavasta ja kuva elottomasta koirastani on puhelimellani.”

Ei minulla nyt muuta.


Siru 8.12.2013 - 11.8.2022
                            


Emman kanssa pienenä koirana

Mamman kanssa metsässä

Isännän kanssa kalalla

torstai 28. huhtikuuta 2022

Pyhiinvaellus eli uskonnollinen tai hengellinen matka johonkin pyhään paikkaan

Jerevanin kattojen yllä

 Kovasti tekisi mieli referoida kaikki materiaali, mitä Armeniasta löytyy, sen maantiedosta ja  historiasta, kansasta ja kaikesta, mutta luotan lukijoiden kykyyn etsiä itse taustatietoa niin paljon kuin ikinä kiinnostusta löytyy. En siis aloita tätä blogimerkintää sanoilla Armenia on sisämaavaltio Kaukasiassa Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä…. Tämä ei ole myöskään puuduttavan yksityiskohtainen matkakertomus, vaan pomppii joittenkin kohteiden yli.   Myös jokainen seurueemme  kymmnenestä jäsenestä olisi blogimerkinnän arvoinen. Kuitenkin mainitsen vain Miimin, Wilhelmiina Virolaisen. Hän mahdollisti matkanjärjestäjänä, osa-aika-armenialaisena ja oppaana koko kokemuksen. Minulle pyhiinvaellus on ollut suurena haaveena vuosikausia.  Olen pyhiinvaeltanut  kotimaassa Valamon ja Lintulan luostareihin sen sata kertaa, mutta en  aikaisemmin ulkomaille lukuunottamatta Laatokan Valamoa. 

Katsokaa näitä herkkuja!


Korkeasti kunnioitettu matkanjohtajamme Miimi 

 

Mutta nyt matkaan! Lensimme Helsingista Varsovan kautta Jerevaniin, Armenian pääkaupunkiin. Yhden yöpymisen jälkeen suuntasimme pienellä bussilla Lorin vuoristoon Pohjois-Armeniaan. Alkumatkasta pysähdyimme  Sevan-järven rannalle ja tutustuimme matkan ensimmäiseen 800-luvulla perustettuun Sevanavankin luostariin. Tuuli oli viedä meidät, kun kipusimme pikkuvuoren päälle. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että onpa hyvä, että sittenkin otin sen villapaidan mukaan. 


Seuraava yö Dilijanissa. Vähän rähjäistä, mutta ihan siistiä. Hotellisuhuoneeseen astuimme  suoraan kadulta.

Dilijanin Haghartsin luostari sijaitsee todella kauniin luonnonsuojelualueen keskellä. 




 Odzun on viehättävä pieni kaupunki Lorin vuoristossa. Lampaat, lehmät ja hevoset käyskentelevät vapaasti syöden vuoren rinteillä ruohoa. Kapeilla kujilla saattoi tulla nautalauma vastaan, eivätkä ne paljon lotkauttaneet korvaansa pikkubussillemme. Gamri-koirarotua ei jalosteta erikseen, vaan se säilyy laumassa ihan itsestään.
Gampri postimerkkinä

Kun yö laskeutuu vuoristoon gamprit päästetään vapaaksi suojelemaan karjaa petoeläimiltä. Eräänä yönä oli haukusta päätellen petoja  liikkeellä.  Odzunin yöpaikka tarjosi neuvostonostalgiaa. Hotelli oli rakennettu neuvostoaikana johtajatason  käyttöön. Hotellin kylmyyttä lämmitti paikan  herttaisen emännän hymy ja palvelualttius. Villapaita oli todella tarpeen. Odzunista jäi mieleen lumoava vuoristomaisema ja syvä rauha.


Viileä, mutta kaunis Odzun
Hotellin parvekkeelta

                                    


 Kahden yön ja muutaman luostarin jälkeen laskeuduimme  kiemuraisia teitä alaspäin. Google ei tunne Ghazaravanin naisluostaria. On se silti olemassa ja voi hyvin.
Luostarin igumenia tervehtii meitä

Luostari on niin vasta perustettu, että puun taimet ovat matalia ja nunnat nuoria. Saimme osallistua heidän kanssaan ehtoopalvelukseen sen jälkeen, kun olimme viettäneet lepohetken Miimin kodissa Parpin kylässä lähellä luostaria.

Miimin puutarhassa kukki jo tulppaanit, kielot ja kirsikat. Jos kaipaat suloista rauhaa ja silmiä hivelevää kauneutta, Miimi vuokraa mielellään paria huonetta matkalaisille. Pihapiiristä löytyy myös sauna. Miimin lähikaupungissa Ashtarakissa söimme jo ulkona. Villapaidan puin seuraavan kerran Helsingissä.


Armenian kansanmurha

Hitler ei ole ainoa eikä ensimmäinen joukkotappaja maailmassa. Jo 1800-luvun loppupuolella turkkilaisten, ottomaanien, toimesta alkanut armenialaisten vainoaminen huipentui ihmisten teurastukseen 1915. Miehet tapettiin, naiset ja lapset pantiin marssimaan Syyriaan. He kuolivat nälkää ja janoon marssimatkalla. Myös joukkosiirtoja tehtiin.Tekosyynä käytettiin väitettä, että armenialaiset olisivat olleet syyllisiä huonoon sotamenestykseen Venäjää vastaan. Tässä kohtaa tuli mieleen tsaarin vallan aikana syntyneen mummoni laulu: He rotaplii ja karrakarrakii, kun turkkilaisten tukkaan me iskettiin. Henkiinjäämisen ehdoksi ottomaanit asettivat  kääntymisen islamin uskoon. Tämän tarjouksen otti vastaan kovin harva armenialainen. Kristinuskoa pidettiin ja pidetään  keskeisenä osana armenialaisuutta riippumatta siitä onko henkilö uskonnollinen tai ateisti. Tämä siis  tapahtui nyky-Turkin itäosasssa, joka oli ikivanhaa  armenialaisaluetta.  Näin tyhjennettiin armenialaiset monituhatvuotisilta asuinalueiltaan. Turkki ei vieläkään tunnusta kansanmurhaa. Sen tunnustaminen on asetettu maan eu:hun liittymisen ehdoksi. Useat maat ovat tunnustaneet kansanmurhan. Suomi on ottanut pidättyväisen linjan. Jos tästä on muuta tietoa niin kertokaa. Teen mielelläni oikaisun tähän blogiin.

24.4. (viime sunnuntai tänä vuonna) on kansanmurhan  muistopäivä Armeniassa. Me osallistuimme juhlallisuuksiin Echmiatsinissa ”Armenian Vatikaanissa”. Kävimme myös Kansanmurhan muistomerkillä ja oli käsinkosketeltava se suru, mikä huokui paikalla olleista armenialaisista.   

Armenialaisia juhlaliturgiassa
Armenian korkein patriarkka katolikos Karekin I


Ararat ja Khor Virapin luostari 

Raamatun tarinoista muistanette Araratin, sen vuoren, johon Nooan arkki kolahti ensimmäistä kertaa, kun vedenpaisumus alkoi hellittää. Nooa katseli maisemaa ja huudahti kielellään: Jerevan  suomennettuna: se  näkyy. Tarkka lähde puuttuu😊. Joka tapauksessa jerevanilaisille Ararat on silmien edssä, vaikka onkin nykyisin Turkin puolella,  ellei sitten   halua piiloutua sumun tai sateen taakse.  Me katselimme Araratia armenialaisen kristillisyyden kehdon Khor Virapin luostarin pihalta. En olisi hyvä pyhiinvaeltaja ellen kertoisi, että Armenia on maailman ensimmäisiä maita, joka otti kristinuskon valtionuskonnoksi. Tuskin kivuttomasti, mutta kuitenkin. 



Erään kerran söimme nuorten taidekeskuksessa



Matkan jälkeen luostareita ja kirkkoja vilisee silmissä. Itselleni merkittävintä oli  vuoristossa nähty uni. Seison luolakirkon suulla ja katselen huikeita maisemia. Huomaan, että joku seisoo vierelläni ja laittaa käden olalleni. Katson sivuun ja siinä seisoo 40 vuotta sitten kuollut isäni. Hymyilemme, emme puhu mitään. Olen onnellinen. Ajattelen unessa, että mitä korkeammalle kipuat, sitä ohuempi on maan ja taivaan raja. Näinhän se on, että mitä pidemmälle elät, sitä lähempänä on tuonpuoleinen. 

Taavi Kalevi Miettinen 1919-1982