On takana merkinnän arvoinen viikko. Ei silti, etteikö elämä kaikkinensa olisi merkityksellistä, mutta on aina helpompi tarttua sellaiseen, jossa on jonkinlaista konkretiaa kuten kirjamessut, teatteri, matkustaminen ja niin poispäin. Tässä siis matkakertomus Helsinkiin. Olkoon samalla sormiharjoitus kirjoittamiselle, jolle olen päättänyt pyhittää marraskuun.
Kun olin edellisenä iltana vienyt Herra Vinskin entiselle emännälleen Ronjalle, pakkasin reppuni ja aamubussilla Astan luo. Asta on mun serkku, jonka kanssa jaan yhteisen suvun, paljon muistoja koko elämän ajalta ja reissuilta sekä intohimon kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Jouni taas on ollut rinnallakulkijamies viimeiset 16 vuotta. Hän tuli Helsinkiin suoraan työmaaltaan. Näitä kahta tarkoitan, kun käytän persoonamuotoa me.
Lehtitietojen mukaan kirjamessujen ohjelmaan kuului 900 eri ohjelmaa, yli tuhat esiintyjää ja noin 30 ulkomaista kirjailijavierasta ja koko messukeskuksellinen erilaisia painotuotteiden näytteilleasettajia. Yllättävän vähän muuten krääsää. Taisi olla pari lakukauppiasta, mutta nehän kuuluvat aina markkinameininkiin.
Koska koti pursuaa kirjoja, suurin mielenkiinto kohdistui kirjailijahaastatteluihin. Rinkuloimme ohjelmasta ne, joihin ehdottomasti oli mentävä. Hannu-Pekka Björkmanin kirja Metsä ei kuule neuvojani oli listalla ykkösenä. Esiintyminen peruttu. Pettymys! Saliin oli saatu kuitenkin diplomaatti Rene` Nyberg kirjallaan Ruotsin ja Venäjän välissä. Olipas hyvä kirja näiden leveysasteiden historiasta. Täältä sitten hirveää vauhtia Ruben Stilleriin, vähän viihdyttävämpään osioon. Piristävä luento ennen lounasta kuin myös Heli Laaksonen lounaan jälkeen.
Messujen ohjelmaan kuului ensimmäistä kertaa lukupiirit. Messuorganisaatio julkaisi siis jo kesällä luettelon sellaista kirjoista, joita käsitellään lukijoitten kanssa tunnin verran normaalin puolen tunnin sijasta. Ohessa lista, jonka kanssa olen kulkenut koko syksyn ja nauttinut.
Lukupiirikirjoista minulle oli yllätys nuoren Antti Heikkilän toinen romaani Hiljainen vieras. Koska kirja lokeroidaan kauhuun, tuskin olisi ikinä tarttunut siihen, mutta luinpa ja olipa hyvä. Ei siinä veri lentänyt eikä ketään tapettu, mutta jännitys leijui tarinan yllä koko ajan. Lukupiirin kirjoista pitää nostaa myös Kari Hotakaisen Opetuslapsi. Siinä kyllä lahjakkaasti arvostellaan keskiluokkaista elämää. Harmittaa Hotakaisen puolesta, että on vähän leimautunut hupiukkeliksi tv-ohjelman takia, vaikka oikeasti on vakava ja syvällinen kirjailija.
Perjantai-iltaan oli varattu liput Kansallisteatterin Ensimmäinen tasavalta- näytökseen. Tässä linkki.
Kirjoja on kiva katsella, vaikka niitä ei ostaisikaan. Ystävä tilasi uutuuskirjan Perinnevegeä. Se on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisu Suomessa ennen vanhaan käytetyistä kasviksista. On lanttua, naurista, härkäpapua jne selostuksineen ja resepteineen. Kirja vaikutti niin hyvältä, että ostin sen itsellenikin. Tästä vaan värkkäämään todellista lähiruokaa.
Lintulan luostarin osastolta ostin Nunna Kristodulin elämäkerran. Sen ovat toimittaneet Kristodulin sisaret Marja ja Riitta Lampi. He esittelevät kirjaa Kuopiossa 8.11. Ehkä menen kuuntelemaan. Kotimatka menikin sitten täpötäydessä onnibussissa äiti Kristodulin seurassa.
Valamon osastolta mukaan tarttui Jobin kirja melkeinpä siitä syystä, että tällä cd:llä jumalana on Kalle Holmberg ja myös siksi, että Jobin kirja on seurakuntamme marraskuun luennon aihe.
Reissut ovat kivoja, mutta aina on mukava tulla kotiin.
