Järvikylän kartano Joroisissa restauroi sukunsa hautakappelin ja sai siitä maailmanlaajuisesti arvostetun Europa Nostra- palkinnon. Palkinnon arvoa kuvaa, että 140 hakijakanditaatin joukkoon ei kelpuutettu Venetsian San Marcon kirkon restaurointitöitä.
Risteili paljon ajatuksia, kun free lancer-toimittajan ominaisuudessa olin palkintotilaisuudessa. Englantia ja ruotsia siellä puhuttiin. Oli paikalla maaherra, kunnanjohtaja, kirkkoherra, Nostran edustajia ja vaikka sun mitä väkeä.
Miltähän tuntuisi, jos omat juuret olisivat niin selkeät kuin tuollaisen kartanon suvulla on - samoilla tanhuvilla 1600-luvulta lähtien ovat olleet. Ei sitä osaa kuvitella tällainen amerikankävijöitten ja maattomien maatyöläisten jälkeläinen. Tuli siellä mieleen vapaus ja seikkailun riemu, jota varmaan koki ukki Amerikoissa, mutta toisaalta myös huoli toimeentulosta Savon syrjämailla. Huoli, joka varmasti kehitti luovuutta, kun piti miettiä leivän jatketta. Siis vapaus, luovuus, riemu. Siinä se perintö on!
torstai 17. syyskuuta 2009
torstai 10. syyskuuta 2009
Mummo
Innostuin kirjoittamaan mummosta, kun elämäkertakirjoittajaryhmissä ollaan tässä vaiheessa.
Loviisa (kuvassa vasemmalla)syntyi talon tyttäreksi Maaningan Tuovilanlahden Miettilään. Mummon isä oli valtiopäivämies ja äkeä luonnoltaan. Mummolla oli sisko Mari, joka lähti Amerikkaan ja veljet Paavo ja Ani.
Nuorena mummo lähti Helsinkiin sairaanhoitajakouluun. Oli Helsingissä professorina apulaisena ja jossain kartanossa hoitamassa vammaista lasta. Ukin mummo tapasi siellä etelässä ja tulivat Iisalmeen. Kun isäni syntyi 1919 mummo oli jo yli 40v. Ukki kuoli välirauhan aikana. Mummo kulki isän mukana elämänsä loppuun.
Muistan mummon hyvin pienestä. Hän luki ja lauloi meille, teki äppöjä ja kaikin puolin osoitti rakkautta. Syliin sai aina juosta ja mummo piilotti jo suuhunsa ottamat karkit meille myöhemmin annattavaksi. Kun piti tappaa kana, sen teki mummo ja vastoin kylän yleistä tapaa se kana myös syötiin. Mummo opetti rukoilemaan, mutta myös pelotteli Jumalalla: Jumala tietää, jos ajattelet pahoja. Mummo veisasi ja luki raamattua. Tuli myös jokin siionin lehti. Iskelmiä ei saanut kuunnella ja tanssi oli syntiä. Mummolla oli rinnassa avohaava, syöpä, jota hän ei halunnut hoidettavan. Itse teki kääreitä ja voiteli haavojaan. Piti varoa, ettei juokse kovasti syliin. Kun oli kova ukonilma, mummo kuljetti petivaatteensa ulos tulipalon varalta. En muista, että mummo olisi koskaan käynyt missään kodin ulkopuolella, ehkä Luhalla joskus.
Mummo kuoli, kun olin 8-vuotias. Mummon sairastaessa aina kun tulin koulusta, piti mennä mummoa katsomaan. Kova pala nousi kurkkuun, askel hidastui. Matkalla keksin vaikka mitä tekemistä, ettei olisi tarvinnut mennä katsomaan sairasta mummoa. Istuin rappusilla. Märät lapaset palelluttivat sormia. Lopulta oli pakko mennä. Mummon kammarissa haisi ummehtunut ilma ja ja väkevä pissa. Uupuneena hän ojenteli käsiään ja tahtoi halata. Niinä iltoina leikit olivat takkuisia. Yritin unohtaa sairaan mummon.
Eräänä aamuna äiti sanoi, että mummo on kuollut. En halunnut katsoa häntä enää. Luhalaiset tulivat, mummo laitettiin arkkuun ja vietiin pois. Serkkujen kanssa yllyimme riehumaan. Meille oltiin vihaisia. Oli pimeää ja harmaata. Hautajaisissa isä itki.
Tunnisteet:
mummoni Loviisa
perjantai 4. syyskuuta 2009
Vettä sataa
...ja se on hyvä. Nyt voin tehdä pakolliset paperihommat kuten alv-tilitykset sun muut yksinyrittäjää kuormittavat kuviot alta pois. Ei ole sihteeriä eikä lähettiä, ei niin minkäänlaista postimerkinnuolijaa apuna.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)