...tämä luennoitsija on ihastunut outoihin määritelmiin ja sivistyssanoihin. Suomenna nyt helvetissä nuo sanat, että pääsen minäkin jyvälle. Minulla taitaa olla aika ylimielinen asenne nyt, mutta siellä Sirviön koulussa istuva pikkutyttö oli innoissaan.
Ihmisen ydin on psykoottinen. Niinkö se sanoi. Olen ilmiselvästi regressoitunut, taantunut. Onko se hyvä olotila? Olen edelleen liian heikko vastaamaan negatiivisiin tunteisiin. Pumpulityttö. Pumpulipitsi. Aivan, nimenomaan, juuri niin.
Hallusinoimalla otamme maailman haltuun. joo.
Nyt en jaksa. Saisinpa kengät pois. On todella viisaita ihmisiä.
Maailman kohinaa- olen olemassa, mutta en saa mistään kiinni. Maailman kohinan keskellä pikkupesä. Olen kohinaa.
On niin korkeatasoinen luennoitsija, että varmaan kallis.
Ihminen sairastuu, kun ei enää jaksa kantaa tarinaansa. Tämän minä allekirjoitan.
Kirjoitusharjoitus voimaeläimestä:
Olen joutsen. Jalkoja paleltaa vedessä. Odotan kavereita. Olen yksin, mutta tiedän, että ne tulevat, koska pian lähdemme yhdessä
jatkamaan matkaa. Nyt lähden taas ylös. On uljasta lentää maiseman yllä. Näen kaiken yhdellä kertaa. Pellot, metsän, järven. Ja kaikki näkevät minut, ihailevat valkoista kauneuttani. Eikä metsästäjä uhkaa kuten hanhea. Niin on kaunista, etten malttaisi laskeutua. Toisaalta on hienoa myös lipua järven pintaa, liitää silläkin uhalla, että jalkoja paleltaa. Nälkääni nyhdän maukkaan lumpeenjuuren. Nautin ateriasta ja järven tyynestä rauhasta. Odotan siis parvea, mutta en kaipaa. Nautin maisemasta ja itsestäni. Minä tiedän, mitä teen, olen aina tiennyt. Päämäärän saavuttaminen vain on ollut hidasta, lipuvaa, mutta johdonmukaista. Tällainen minä olen.
Tekstiä saven käsittelyn jälkeen:
Savityö (mandala)
Sydämen möykky pehmenee, haurastuu, sulaa. Puristaminen lakkaa, kun puristaa. Se laajenee ja loitontuu, hajoaa. Sisus avautuu ja saa ilmaa. Hengittäminen helpottuu. On varottava rikkomasta mitään. Lasinen jää sulaa. Maa on ikuista. Sieltä tulen ja sinne menen. Yhtä itsensä kanssa, yhdessä. Sydämen möykky on siis minua ja hallittavissa. Minä se olen, joka annan sille muodon. Päätän hauraudesta ja lämpötilasta. Elämäni muokkaaja olen minä. Venytän ja vanutan, puristan ja hellitän. Yllättävä havainto. Kiitos savi.
Tulkinta pallosta, jota kiertää viiva:
Minä ohjaajana kuulostelen itseäni. Olen siis vuorovaikutuksessa itseni kanssa. Olisi helppo jäädä tähän sisäiseen dialogiin, mutta koska olen tiedostava ihminen suhteutan omat tuntemukseni ryhmän tunteisiin. Epäilemättä he näkevät minut erillisenä itsestään, ohjaajana. He miettivät, mitä päässäni liikkuu ja millainen olen. Minun tehtäväni on johdattaa heidän ajatuksena itsestäni istunnon teemaan ja heihin itseensä.
Toisaalta näen pallossa yhden ryhmän jäsenen. Hän ei pääse irti itsestään, miettii miltä näyttää. Hän ei kuule muita, vain oman sisimpänsä.
Muistamisen arvoisia lausahduksia luennoitsijoilta:
Kun kadottaa jotakin sitä ei näe.
Taide on muodon antamista.
Paria ei valita taivaassa vaan lapsuuden tiedostamattomilla kentillä.
Seläättäkseen muiden demonit on selvitettävä ensin omansa, mutta merivettä ei tarvitse kaikkea juoda tietääkseen miltä se maistuu.
Rytmin kadottaminen vahingoittaa…
Runotehtävien tuotoksia:
Tämä vielä niin haurasta hahtuvaa
että on varmempi
katsoa unensa yksin
Minä olen maaliskuinen tyttö
aurinko oli korkealla
reen jäljet kiilsivät ja hanget
kun minua vietiin syntymään
Arkun valkoinen kansi
taivaan sinen ja pilvet
jätinkö nekin
ei katsota sisään
ei varsinkaan
itseänsä
Anteeksi minulle antakaa
kuormaani pikkuisen kantakaa.
Painoa harteilla, käsissä asti.
Saisi jo pudota tällainen lasti.
Syntiä, häpeää, ikävää hiukan
kuitenkin jossain näen valonkin - niukan.
Tumma on tunnelma tuvassa tässä
ennen niin kirkkaassa, virkistävässä.
Aina ei päivästä säteet käy sisään
missähän lienee ….
Aika loppui ja riimitys jäi kesken.. jatkan joskus
Oodi keväälle
Valkoisissa vaatteissaan
sinisessä silkissään
keväisessä keinussaan
tuutuisessa tuolissaan
raivon heittää harteiltaan
katkeruuden kannoiltaan
pieni ihminen
Kun pohjajää sulaa, entinen on hyvä muisto, tämä hetki onnellinen ja tulevaisuus odotusta täynnä.
Kun pohjajää sulaa, en ole menneen varjo, en tulevaisuuden haave. Olen minä.
Kun pohjajää sulaa, alkavat vapaat veet, pisarat lämpenenvät, värit palaavat, sävyt syvenevät.
Kun pohjajää sulaa, on anteeksianto hyvä ja lempeä, voimme katsoa toisiamme silmiin ja sanoa: Kiitos matkasta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti