Heinäkuun kirjallisia toimintoja

Olen kesän aikana avustanut pitäjälehteä erinäisin pikku-uutisin, joista kulttuuripohjaiset julkaisen myös täällä blogissa. Olkaa siis hyvät, arvoisat lukijat!


1.Taiteilijasuhteita
Kirjallis-musiikillinen matinea
Joroisten Musiikkipäivät laajensi tänä vuonna ohjelmistoaan järjestämällä kirjallis-musiikillisen matinean Juvan Inkilänhovissa Martti Talvelan muiston kunniaksi.
Sopraano Helena Juntunen ja baritoni Herman Wallen antoivat upeat äänensä säveltäjäpariskunnalle Clara ja Robert Schumanille ja tulkitsivat Leevi Madetojan sävellyksiä Eino Leinon ja L. Onervan runoihin.
Filosofian tohtori, antiikintutkija ja etruskologi Jorma Kaimio oli koonnut pieneen pakettiin kattavan määrän tietoa taiteilijoista. Musiikin lomassa kuultiin otteita taiteilijoiden päiväkirjoista ja kirjeistä sekä Kaimion että taiteilijoitten lukemana. Näin koostui yhtenäinen, lämpimällä huumorilla sävytetty musiikin ja tekstien kokonaisuus. Helena Juntusen hopeankirkas ääni soi varsinkin Madetojan sävellyksissä ja Herman Wallen tulkitsi jykevästi runojen herkkiä tuntoja.
Liikuttava, intiimi tapahtuma sai vedet yleisön silmiin eikä aplodeista tahtonut tulla loppua.

Clara ja Robert Schuman
Konsertin alkuosa kertoi saksalaisen säveltäjäpariskunnan rakkaudesta. Liittoa hankaloitti se, että molemmat olivat työtään rakastavia taiteilijoita. Myös sen aikainen yhteiskunnallinen asenne vaikutti varsinkin Claran mahdollisuuteen työskennellä täysipainoisesti. Erikoista tälle liitolle oli, että pariskunta piti huolellista päiväkirjaa elämästään aina makuukamarielämää myöten.

Madetoja, Leino ja L.Onerva
Toisen osan konsertista muodosti runoilijoitten Eino Leinon, L.Onervan ja säveltäjä Leevi Madetojan elämän triangeli. Eliväthän nämä kolme läpi elämänsä välillä tiiviissä, välillä löyhässä symbioosissa keskenään ja on selvää, että he kaikki vaikuttivat toistensa tuotantoon tavalla tai toisella. Traagisen L. Onervan elämästä teki sen, että hän joutui viettämään mielisairaalassa kymmeniä vuosia. Kun Leevi Madetoja kuoli, L. Onerva pääsi sairaalasta ja eli työkykyisenä kirjoittaen mm. Eino Leinon elämänkerran.


2.Kirjallisuusihmiset musiikin lumoissa

Seppo ja Asta Torpo ovat helsinkiläinen, eläkkeellä oleva opettajapariskunta. Heillä on molemmilla savolaiset juuret; Astalla sataprosenttiset Kiuruvedeltä ja Sepon äiti on Nilsiän Hakkaraisia ja Heikkisiä.

Kulttuurimatkailua ympäri Suomea
- Teatteria harrastamme yrittämällä bongata jotain epätavallista. Talvella katsomme teatterikoululaisten tuotoksia ja kesällä etsimme sellaisia kesätapahtumia, jotka merkitsevät meille jotakin. Kesämökkipaikkakunnalla Övermarkissa on Naapurikylän Taklaxin kesäteatteri, joka esittää jatkosarjaa oman kylän historiasta, Asta ja Seppo listaavat teatterikokemuksiaan ja jatkavat:
- Tänä kesänä menemme Puolangalle katsomaan esitystä, jonka on ohjannut Sepon ainakin 80-vuotias serkku.
Aholansaaren Viimeiset kiusaukset oli elämys monella tapaa, sillä Astan äiti on omaa sukuaan Ruotsalainen ja polveutuu Paavo Ruotsalaisen sukuhaarasta.
Viime kesän elämys oli Hervannan kesäteatterin Paksun Bertan balladi. Siinä osoitettiin, että kesäteatterikin voi käsitellä tosi vakavia asioita, kun se vain tehdään taidolla.

Viehättävää ranskalaisuutta Savon sydämessä
- Viime kesänä tutustuimme Joroisten musiikkijuhliin, kertovat Torpot.
- Silloin vietimme musiikkituokion Joroisniemen kartanossa ja päätimme tulla jatkossakin tänne, he jatkavat.
- Jo vuosia on ollut tarkoitus tutustua Joroisten kartanoihin ja Musiikkijuhlien kautta siihen tarjoutui mainio tilaisuus, kertoo Asta. Tämä on hieno tapa tehdä tunnetuksi paikkakuntaa ja sen erityislaatuisuutta Suomen kulttuurihistoriassa, jatkaa hän.
Joroinen on tullut tutuksi Astalle suomenruotsalaisen kirjallisuuden opiskelun välityksellä.
– Kun vähän tonkii, näyttää yllättävän monella suomenruotsalaisella kirjailijalla olevan sukua Joroisten kartanoissa. Hämmästyttävin löytö hänelle oli kuitenkin tieto, että jo 1700-luvulla Joroisissa oli upseerikoulu, jonka opetuskieli oli ranska.

Taiteilijasuhteet kiinnostaa
Vaikka Torpot ovat laaja-alaisia kulttuurin tuntijoita, he ovat ennen kaikkea kirjallisuusihmisiä. Niinpä tämän kesän tarjonnasta Astaa ja Seppoa kiinnostaa eniten Inkilänhovin Taiteilijasuhteita - matinea. Eino Leino on Sepon ihanne jo nuoruuden ajoilta ja L.Onerva on kiinnostava naiskirjailija, joka on ihan turhaan jäänyt miehensä Leevi Madetojan ja Eino Leinon varjoon.
On kiinnostavaa kuunnella Madetojan tulkintoja vaimonsa ja Eino Leinon runoista, tilaisuutta odottava Seppo pohtii.
Torpot osallistuvat myös Spontaani Vireen ja Soile Isokosken konsertteihin.
He lupaavat tulla ensi kesänäkin Joroisiin ja toivovat ohjelmaan vielä laajempaa eri kulttuurimuotojen yhteensovittamista.



3.Maailmanluokan tähti Joroisissa
Sopraano Soile Isokoski ja pianisti Marita Viitasalo esiintyivät 400 - päiselle yleisölle Joroisten kirkossa lauantai-iltana.
Isokoski kertoo Joroisten Lehdelle, että Joroisten Musiikkipäivät on valtakunnallisesti hyvin profiloitunut ja paikkansa vakiinnuttanut tapahtuma.
- Pieni on kaunista, sanoo myös pianisti Marita Viitasalo Musiikkipäivistä.
Viitasalo kiittää erityisesti Joroisten kirkon akustiikkaa, joka on parantunut huomattavasti kun kokolattiamatto on poistettu. Samoin hän kiittelee
kirkon flyygeliä 1. luokan soittimeksi. Edellisen kerran Isokoski ja Viitasalo esiintyivät Joroisissa v. 2001.
Molemmat taiteilijat ovat sitä mieltä, että Joroisissa yleisö osaa kuunnella liediä. Savolainen luonto ja lentokenttä saavat myös kiitosta taiteilijoilta.
Kysyttäessä kuinka maailmaluokan tähti sai sovitettua aikatauluunsa Joroisten Musiikkipäivät, Isokoski vastaa vaatimattomasti:
- Kun Topi pyysi niin tultiin.
Kysymyksen Savonlinnan oopperajuhlien tämän vuoden vähäisestä kotimaisesta panoksesta hän kuittaa, että kaikissa tapahtumissa on aina omat välivaiheensa. Joroisten konsertin jälkeen Isokoski jatkaa lomaansa osallistuen kuitenkin Mirjam Helin- laulukilpailun tuomarointiin alkuviikosta ja syksyllä hän lähtee takaisin kansainvälisiin tehtäviin. Isokoski ja Viitasalo konsertoivat yhdessä seuraavan kerran Lontoossa syyskuussa.

4. Hiljainen asema Huutokoskella
Faktaa
Huutokosken asemarakennus on rakennettu rautatiehallituksen IV luokan aseman typpipiirustusten mukaan vuonna 1912. Piirustukset laati rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hellström. Valmistuttuaan Huutokosken asemasta kehittyi vilkas risteysasema, josta kohtasivat Joensuusta ja Savonlinnasta tulevat junat. Huutokosken asema on listattu Museoviraston "valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen" luetteloon. Aseman pihalla on tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2007. Henkilöliikenne loppui vuonna 2003. Tällä hetkellä asema on myytävänä.

Talo odottaa toimijaa
Huutokosken asema on iso upea rakennus. Siinä on edelleenkin eloisaa jugend-tyylikkyyttä, vaikka se on seissyt käyttämättömänä jo vuosia.Paikalle voisi kuvitella pienimuotoista yritystoimintaa, vaikkapa retkeilymajaa ja karavaanareitten huoltopistettä. Ehkäpä Pieksämäen Ideaparkista jonakin päivänä juna tuo matkalaisia lepäämään Huutokoskelle. Kauniissa puistossa ja asemasalissa voisi järjestää pienimuotoisia tapahtumia ja kylän yhteisenä kokoontumis- ja harrastuspaikkana asema olisi mitä ihanteellisin.

Kiskot eivät vie ihmisiä
Huutokoskelaisissa herättää ihmetystä, ettei yksikään henkilöjuna pysähdy asemalla, vaikka mutkaisella rataosuudella vauhtikaan ei ole huimaava. Melkein lennosta ehtisi hypätä nopsajalkaisempi kyytiin.
- On hölmöläisten hommaa ajella autolla ja nähdä tyhjä juna menemässä samaan suuntaan, sanoo Huutokoskella aikaansa viettävä Aarne Karjalainen.
- Koska yhteydet Huutokoskelta muutenkin ovat heikot maalikyliin, olisi mukava hypätä junaan ja olla esim. Varkaudessa 15 minuutissa. Tämä helpottaisi ainakin opiskelijoiden ja eläkeläisten elämää, jatkaa Karjalainen.

Ensin passattiin junia sitten perhettä
Airi Urjon, 81v. evakkomatka alkoi Raudusta ja päättyi Huutokoskelle, josta perhe sai pientilan. Hän muistaa, miten vilkasta aseman ympärillä oli.
-Soitettiin suuta ja naurettiin. Ei ollut kaljaa eikä kiljua eikä rahaa istuskella baareissa, Airi muistelee
- Kyllä sitä paljolti nuorison vähäinen vapaa-aika meni junien ”passaamisessa” kuten siihen aikaan sanottiin, Airi jatkaa. Näissä riennoissa Airi tapasi miehensäkin. Työn touhussa ja perheen hoitamisessa meni vuodet. Airin elämään asema vaikutti paljon. Olihan mies siellä asemamiehenä ja Airi postinkantajana haki jaettavan postin asemalta. Airi muistaa tapauksen, kun mies kesken yövuoron toimitti kotiin yösijaa ja ruokaa saamaan intialaisen pojan, joka oli jäänyt asemalle junasta. Airia vähän öinen vieras pelotti, mutta niin vain kävi, että tämä yövieras on edelleen Urjon perheen tuttu ja elinikäinen ystävä. Näin kannettiin huolta toisesta ja luotiin kansainvälisiä suhteita.
Paljon oli aseman kukoistuksen aikaan vr:läisiä kylällä. Asema toi työtä ja asutti väellään kylää. Junia odottavat ihmiset käyttivät aseman seudun kolmea kauppaa ja aseman ravintolaa hyväkseen ja jättivät näin muutaman pennosen matkastaan.

Kutsuja ja kulkemista
Naureskellen Airi muistelee, että tärkeitä yhdessäolon muotoja olivat nimipäivät, joita rouvat järjestivät perheilleen.
- Välillä juhlien järjestäminen väsyttikin kovan työn lomassa, mutta toisaalta olihan se mukava päästä välillä valmiiseenkin pöytään, Airi kertoo.
Kun junat vielä pysähtyivät Huutokosken asemalla, niitä käytettiin luonnollisesti kinttujen jatkeena. Airi muistelee, miten käytti lapsia neuvolassa Joroisissa – milläpäs muulla kuin junalla. Samoin kauppareissut Varkauteen tai Pieksämäelle taitettiin kiskoja pitkin.
Tänään Airi viettää ansaittuja eläkepäiviä Joroisten kirkolla palvelutalossa. Meneillään on orkideavillitys, josta kielii siistit orkidearuukut ikkunalla.