Riittävästi

Kun tulin kesäkuussaValamosta opasviikolta, sanoi auto pari kilometriä ennen Varkautta, että puuh ja röh. Vaikka kuinka painoi kaasua, mentiin matelemalla.  Takapeilistä näkyi muhkea, valkoinen höyrypilvi.  Sillä tavalla autosta menee turbo (1000€). Edellisen kerran toukokuussa pilvi nousi etuosasta. Silloin meni kannentiivistin (1000€).

On liian haasteellista siirtyä näillä nurkilla julkiseen liikenteeseen,  vaikka kuinka sitä kannattaisi. Kaupunkiin pääsee parin tunnin välein pitkin päivää, mutta ei iltaisin. Jäisi kokoukset ja konsertit, jäisi kurssin pito ja muut mukavat. Onnibussillekin pitäsi ajaa taksilla. Tuskin kannatti alkaa 350 000 km palvellutta ryhtyä korjaamaan. Olihan se jo näyttänyt tarpeeksi rahareikiä, söi niin pirusti dieseliä ja oli muutenkin turhan kopea nykymeikäläisen alla.

Osuipa sitten hakuun Auto, tuttu merkki. Täytti kaikki vaatimukset: vähän ajettu, nuori, vähäkulutuksinen,  ollut yhdellä omistajalla, täydellinen huoltokirja,  jymäkkä vaihteisto, tuttu tuoksu. Naapuri parkaisi HUI ja ystävä WAU.

Kun turbo menee,  vauhti hyytyy. Arki selkenee. Ei tarvitse miettiä, että lähtisikö Italiaan vai Norjaan, söisikö Rossossa vai  Amandassa,  hankkisiko mökin vai veneen.  

Tähän ei nyt liity minkäänlaista luopumisen tuskaa. On ylellistä körryyttää tätä elämää viimeinkin omalla vauhdilla, katsoa nukkuvaa koiraa, järveä, taivasta, hakea kirjastosta kaikki lukemattomat kirjat kuten Teppo Kulmalan Tuupovaarat. Saa vaikka keskellä yötä nousta kirjoittamaan ylös se idea, jonka alitajunta unessa tuotti. Ei haittaa sade, ei pakkanen. 

 Nuori ystäväni 16v. kirjoitti, että on huomannut, että riittää sellaisena kuin on. Miksen siis minä - vihdoinkin.