Tuupovaara

Tähän omaan tarpomiseen osui kirja. Sattui hetkeen, kun mieli ei pysynyt fiktiivisessä tarinassa, eikä sitä myöskään saanut tuotetuksi. Kun oli pudonnut junnaavaan arkeen, jokapäiväiseen ylös- ulos- tallaamiseen. Sellaiseen, kun ei oikein ole, mitä odottaa, eikä mikään asia vaadi välitöntä aktiviteettia. Kun maailman murheisiinkaan ei jaksa miettiä ratkaisuja. Sopivasti oli tyhjä kohta vastaanottaa juuri tämä.

Dokumenttiromaani Radio Tuupovaara 2, Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

 Kirjailijat Teppo Kulmala, Tiina Pystynen, Tuula Mai Salmela, Irja Sinivaara, Markku Karpio ja Kari Levola  ovat viettäneet Anttolanhovissa Mikkelin lähellä  yhteisen Tyhy-viikon. Syntyi Kuntokomppania.

Teppo viettää Taiteilijatalo Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa kaksi talvea. Ensimmäisenä talvena tuli  RadioTuupovaaraja ja toisena tämä 400-sivuinen järkäle, josta koetan tässä kertoa.

Kirjan idea on se, että Teppo lähettää öisin ikään kuin radiolähetyksenä muulle Kuntokomppanialle ohjelman tunnoistaan ja olemisestaan residenssissä, myös muistikuvia ja tarinoita elämänsä varrelta. Ne ne vasta ovatkin kiintoisia! Toiset vastailevat, mutta pääosassa on radiotoimittaja Kulmala. Lähetyksiä siivittää toimittajan juttujen teemoihin valitsemat musiikkipalat.

Syntyy tajunnanvirtamaista, esseemäistä eksistentiaalista pohdintaa.

Syntyy mahtavia kielikuvia.

"Näin vain hengitellä ja olla hirsitalona, vanhana, yksinkertaisen mielikuvituksellisena, paljon nuoruuden innostuneisuutta ja lempeäntayttä tunnelmaa nähneenä. Menneisyyttä niin kovasti kokeneena, että ulkona taloa tarkkaillessa näyttää, kuin se olisi tyytynyt siihen, että ikääntyessä aikaa hartia mennä kasaan ja kyyristyä kappaleellisesti pienemmänksi.

Käydä unessa kaupungin kaduilla voidakseen kääntyä niiltä takaisin, voidakseen palata omaan, voidakseen tyytyä siihen, mitä on, ei palatsi ole, ei markkinakeskus, sirkus, pyhä laakso, vaan on talo vaaralla, peloton, joskus pelokas.

Vaan hiljaa, shhhh... uinaileva tarinoiden kotitluola minä olen."

 On kuin olisi kirjasta saanut apuja taas ryhtyä vaikkapa ajattelemaan, ei suuria, ei pieniäkään, vaan ihan omien resurssien mukaisia juttuja.

Ainakin Pian kanssa pitää tehdä kulttuurimatka Lapinlahdelle ja kaivaa samalla esi-isien hautoja. Voisi kävellä kerrankin Kuopion ruutukaavakorttelit kunnolla läpi, Seijan kanssa suunnitella uutta Hotaa ja uida polskauttaa venesaaressa. Sitten rauhoittua omaan kirjoittajapömpeliin ja paneutua vaikka Leppävirran vasemmistoon, että löytyykö sille millaista historiaa. Ajan kuluksi pitää tietysti työstää uusia tarinoita ihan omasta päästä.