Pääseväthän koirat taivaaseen

Myrna Firenzia










Näin unta, että toistelin oudon kuvan vieressä : he is not killer. I now. Huusin tätä lausetta, eikä se tahtonut millään tulla kurkusta ulos, niin kuin painajaisessa käy.
Aamu tuli. Kävimme pikkulenkillä. Ajelimme Kuopioon ja koko matkan rapsuttelin sinua ja kehuin, kuinka hieno tyttö siinä on, maailman kaunein lagotto. Puoli tuntia sait haistella sydämesi kyllyydestä uusia ja ihania, vieraiden koirien tuoksuja ja peitellä niitä omilla hajuillasi. Puoli tuntia sinun kipeille polvillesi on paljon ja mieluusti jäit autoon odottamaan, kun menin hoitamaan käytännön järjestelyt. Valitsin pahvisen uurnan. Tuhka tulee kotiin postiennakolla ja ripotellaan onnelliseen metsääsi.
Vapisit alkupiikin edessä, mutta sitten rauhoituit, laskit luottavasti kuonosi jalalleni ja tuhisit kuten aina unen ja valveen rajamailla. Kun eläinlääkäri nosti sinut lavitsalle, vielä häntäsi hieman heilahti, kun sinulle kuiskasin viimeisen kerran: mamma rakastaa Myrnaa. Sitten kaikki oli ohi.
Tanssii susien kanssa - mies soitti juuri silloin: saiko Myrna piikin? Tämän täytyi olla enemmän kuin sattuma. Hän ei tiennyt matkastamme, koska halusin hoitaa tämän asian kahden vain sinun kanssasi. Tiesin, ettei se suuremman saattoväen kanssa olisi onnistunut. Nyt illalla Jouni sanoi, että hän tiesi sen aamulla klo. 9.00 samaan aikaan, kun varasin ajan eläinlääkäriin. Jotka ovat susien sukua, tietävät kyllä.
Viisi onnellista ja vauhdikasta vuotta, ehkä liiankin, koska molempiin polviisi kehittyi tuona aikana paha nivelrikko. Mitä enemmän hyppelit itsellesi ominaisella tavalla, sitä hankalammat olivat yöt kipulääkityksestä ja piikeistä huolimatta. Murisit ja ulahtelit sängyn alla. Kahdella kipeällä jalalla kävely on tuskallista.

Jos koirilla on taivas, haluan sinne.

Sana-asana

Tuli viikonloppuna testattua joogan ja kirjoittamisen yhteisvaikutusta. Testi suoritettiin joogaohjaaja Merja Vihavaisen Ilo-olo- joogasalilla Leppävirralla. Testiryhmä koostui rohkeista ystävistä. Testi kesti viisi tuntia.

Oli rentouttavaa pötkötellä pötkyjen päällä ja taivutella itseään erilaisiin asaniin, joihin Merja meitä lempeästi taivutteli. Asana on joogakieltä ja tarkoittaa asentoa. Ainakin tämä yin-jooga sopi jopa meikäläisen vartalolle.

Rentona ja lämpimästä keitosta kylläisenä siirryttiin sitten asanasta Sanaan. Tällä kertaa kivet saivat puhua. Puheet kirjattiin, pidettiin ja uuttahan sitä ihmismielestä aina löytyy kynän avulla. Kotiinviemisiksi jokainen kehitteli omista teksteistään vielä 7-tavuisen mandran.

Testitulos antoi valtuutuksen jatkaa tuotekehittelyä.

Metsän hohtava pensas hukassa

Paperit lentelee ja kello käy, tassutan pitkin huushollia ja kaivan joka kolon. Löytyy jos mitä tärkeää kuten muistitikun kadonnut pää, rutistunut dispositioluonnos, tuolijumppaohje, saunalahden lasku, lasten joululevy, koiran rekisteritodistus, rannekello. Siinä ne kaikki ovat olleet – ei hukassa, vaan tässä pikku offisepömpelissä ihan käden ulottuvilla.
Mutta missä on metsän hohtava pensas? Kohta on lähdettävä, nyt jostain pikaisesti varasuunnitelma! Tulee taas kumottua yksi luovuusteoria, jonka mukaan joutilaisuus on luovuuden ehto. Kuka on luovempi kuin hätäp:t housuissa juoksenteleva opettaja, jolla ei ole mitään valmista ja tunti alkaa vartin päästä, jossa ajassa pitää ajaa vielä 15 km valtatietä lumisateessa, todennäköisesti rekan perässä.
Musiikkia! Ahmaisen kourallisen cd-levyjä. Puron solina? Ei, se kusettaa. Valaitten ääntelyä? Ei. Kamalaa vonkumista. Ortodoksista kirkkomusiikkia? Ei, liian mahtipontista. Pakon edessä valitsen Bethovenin Fyr Elise. Puolen minuutin kuuntelulla huomaan, miten suloisesti sävelet siinä pompahtelevat kuin vesipisarat tyynen lammen pintaan. Jos tässä tilassa tulee mieleen mitään tyyntä, valinta on varmasti hyvä. Siis mankka pussiin ja menoksi. Myöhästyn ja selitän syyksi kadonneen pensaan.
Kun avaan luokassa kansion ja nostan läsnäololistaa, niin mitä helvataa: listan alla lepää Metsän hohtava pensas! Tuijotan sitä äärettömän epäuskoisena ja huokailen ääneen, ällöttävän pateettisesti. Päätän kuitenkin soittaa Elisen, kun tuli mankkakin raahattua paikalle. Pensaan kätken hellästi papereista alimmaksi. Odottakoon siellä tallessa hetkeä, jolloin luen tämän meditatiivisen tekstin taas jossakin jollekin inspiraation lähteeksi.
Tarinan opetus: jos metsän valo sammuu, voi kyllä eksyä, mutta saattaa päästä käsiksi outoihin ja tarpeellisiin uusiin löytöihin – ja kuinka ihanaa on löytää hukatuksi luullut!

Makeannälkää

Kun vaatehyllyt tursuaa sittenkun-kamppeita eikä sovituskopin peilin ääriviivat riitä näyttämään kuvaa, alkaa tuskainen tammikuu.
Ei pullaa ei piparia, ei karkkia ei korppua. Jäätelökaukalolla suu nappasee ja valuttaa vettä. Kaurapuuro kattilassa pulppuaa voisilmän kaipuuta ja keitettyä muna takertuu kittinä kitalakeen.
Ei tätä ilman elämännälkää kestäsi!

Joulun lapsi

On miniän synnyttämisen aika. Niin lähtevät he kotoaan kauas Cupijon kaupunkiin, koska heillä ei ole omaa synnytysosastoa. Se lopetettiin vähäisen käyttöasteen takia. Saa syntyä lapsi keskelle piuhojen ja vempainten ympärillään tietäjiä ja viisaita yliopistomiehiä.
Jos ei saa syntyä omassa kotikaupungissaan niin kuolemakaan siellä ei ole enää varmaa, koska saattaa olla, ettei ole kohta koko kaupunkiakaan. Paperikoneet on sammutettu metsien keskellä, että sellaista viisautta.
Mutta olkoonpa ja eläköönpä lapsi missä tahansa, tehköön sen kanssakulkijoistaan huolehtien, itseensä uskoen ja unelmiaan seuraten. Rauhantahtoisesti.

HOITOTAHTO

Yritin tehdä hoitotahtoa, mutta alkoi ahdistaa.
Pitääkö minun nyt, tässä kolmannen iän kynnyksellä, kun elämää saattaa olla vielä vuosikymmeniä edessä, ryhtyä miettimään kuolemaa(ni).

Olen kokenut kaksi epäreilua kuolemaa: isän kuoli 62-vuotiaana ja ystävä 52-vuotiaana. Jäi kesken kaksi tärkeää elämää.
En ole vieläkään tottunut tekemään päätöksiä ilman isän mielipidettä. Viimeksi toissa yönä hänelle esittelin hökkeliä. Isä hyväksyi erikoisen rakennelmani.
Ystävä menehtyi kesken juhannusjuhlien. Vaikka syöpä oli todettu reilu vuosi aikaisemmin, hän eli viimeiseen asti. Hyvää arkea syvässä tuskassa.

Entäs minä. Jos yllätyskupsahdusta ei tule, on todennäköistä että dementoidun. Sellaiset ovat geenit ja sukuhistoria.
Äidin molemmat mummot kuppelehtivat melkein satavuotiaiksi muistamattomina mutta fyysisesti terveinä. Täti vietti lennokkaat 90-kymppiset ja äitikin juhlii ensi vuonna pyöreitä.

Jos joudun vuoteeseen, lasten kuvia, kirjoja ja kipulääkettä reilusti, kiitos. Eikä sitten liian paksua täkkiä. Piimää ja joguttia inhoan, mutta maitoa, maitoa pittää olla. Aamulla jos sais nukkua ja yöt kukkua.
Jos hupatan omiani, niin kuunnelkaa sujuvasti ja uskokaa kaikki. Jos käyn kimppuun, antakaa lääkettä.

Pistäkää sitten sukuhautaan ja siihen valkoinen pieni risti.
Ortodoksisen meiningin ohjaa isä Timo, hän kun on sen verran nuori,että saattaa olla vielä virassa vuonna 2050. Toivottavasti tosiaan eletään (kuka elää, kuka ei) tuota vuotta, että isompia ei jää kesken.

Yritän nyt - tästä päivästä eteenpäin - elää niin, että hautajaisjuhlissa olisi kiitoksen ja hyvän mielen henki.Syökää vatsat täyteen omia mieliruokia - ei minun. Sitäpaitsi olen kaikkiruokainen.

Kuolinilmoituksen laatiminen ja haudalla hyppääminen on joutavaa, niistä vapautan jäljelle jääneet.

Eihän tässä ole järjen häivää

Kun ikää on kohta kuusikymmentä ja taustaan nähden kohtuullinen määrä erilaisia ammattitutkintoja ja työtäkin on, niin luulisi, että nyt alkaa eläkkeen odottelu. Toki sitä eläkettä jo vesi kielellä odotteleekin mutta vain sen turvaamiseksi, että saisi rauhassa opiskella.
Lapsuuden narsistinen trauma siitä, ettei tullut hyväksytyksi oppikouluun on johtanut epätoivoiseen opiskelun kierteeseen. Kouluja koulun perään, kurssilta toiselle hyppäämiseen, takaa-ajamaan sitä, minkä lapsena menetti, minkä jokaisen session jälkeen luuli saavuttaneensa, mutta joka taas karkaa ja pakko jäljittää. Sitten taas huomaa istuvansa jossain koulutuksessa ja joka kerta hetkellisesti luuli löytäneensä, kunnes taas mennään. Mitä kivisempi tie sitä lujempi vauhti. Silloin vasta tuntee olevansa olemassa, kun hopsissa on riittävä määrä kursseja.
Vuosi vuodelta enemmän tulee ihmisiä, jotka kyllä kohteliaasti nyökyttelevät suunnitelmilleni, mutta eivät enää kysy, että mikäs sinusta sitten tulee, eivät totea, että tuostahan on sinulle hyötyä siellä sun täällä, missä milloinkin satun sillä hetkellä olemaan.
Kun itselleen ei riitä, tuntuu vaellus joskus turhan tiukalta. Korsunin Hellyyden Äiti, eikä Desiterata auta. Mentävä on.