Onko pakko, jos ei halua

En asetu ensi kevään  kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi. Päätös ahdistaa yhtä paljon kuin jos olisin päättänyt ryhtyä.

Olin neljä vuotta sitten ehdokkaana ja koin asetelman henkilökohtaisesti erittäin kiusalliseksi. Ei siksi, että olisin hävennyt viiteryhmääni enkä siksi, että olisin kavahtanut leimautumista. Ahdisti, kun kukaan ei kysynyt mitään kunnan asioista ja ahdisti, että jos joku olisi kysynyt niin mitään en olisi osannut sanoa. Minulta puuttuu totaalisesti poliittisen liturgian taito eli kyky puhua paljon, vaikka ei sanoisi yhtään mitään. Ahdisti se, että luuleeko ihmiset, että olen ehdokkaana jonkin pyrkyryyden takia. Olisiko kaikkea tekemistäni ryhdytty tarkkailemaan siitä näkökulmasta, että mitä poliittisia pisteitä se tuollakin hakee. Puistattaa ajatuskin, että olisin joutunut moiseen tilanteeseen. En onneksi joutunut. 

Se ei ahdistanut, että jos olisin tullut valituksi, ettenkö olisi osannut toimia päätöksenteossa. Kaikkiin asioihin tavallisella järjenjuoksulla on mahdollisuus perehtyä ja ottaa kantaa.  Olisin kyllä turhautunut alta aikayksikön siihen kumileimasimen osaan, joka luottamushenkilöillä on suuressa osassa päätöksentekoa, ei toki kaikessa.

Poliittinen päätöksenteko on rapautunutta. On kaunis ajatus, että mennään korjaamaan sitä sisältä päin, mutta kyllähän siinä tahtoo käydä niin, että sinne menijät, vaikka kuinka jaloin ajatuksin lähtevät, rämpivät siinä suossa kohta vyötäröään myöten.

Perustuslaki antaa meille mahdollisuuden demokraattiseen päätöksentekoon. Nyt kun nykyjärjestelmä on osoittautunut epäpäteväksi, on mietittävä vaihtoehtoisia toimintatapoja. 

Tätä kun ryhdyt miettimään niin sitten vasta suossa olet. Huolella rakennettua järjestelmää ei niin vain kaadeta, ei minun elinikänäni. Vihreän liikkeen synty 1980- luvulla antoi pientä toivonkipinää, mutta kaikki tietää, miten siinä kävi. Oli suuri virhe perustaa Vihreä puolue. Olisi pitänyt olla moraalia ja halua katsoa, miten kansanliike alkaisi toimia, miten vaikuttaa asioihin. Valta on käsittämätön hunaja.

Kun seuraava valtuustokausi päättyy, olen 68-vuotias. Olen varma, että ehdin tuon neljän vuoden aikana tehdä paljon vaikuttavampia asioita kuin ikinä jossain lautakunnassa. Kulttuuri luo hyvinvointia. Se nostaa epäkohtia tajuttavaan muotoon, kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa,  avaa näkyjä ja antaa voimaa arkiseen eloon. Kulttuuriteoille löytyy kanava joka ikiselle suomalaiselle siinä genressä, mikä kenellekin on ominaista. Se on mieluista, innostavaa ja tärkeää toimintaa. Kannattaa kokeilla.

Jos taas tuntuu siltä, että voisit kuitenkin osallistua yhteisten asioitten hoitoon nykyisen poliittisen järjestelmän kautta niin valitse  ryhmä, joka katsoo, että ihmisarvo on jakamaton ja joka haluaa, että ihminen ja luonto voivat kulkea käsi kädessä toisiaan vahingoittamatta

Kalenteri

Nyt on niin täyteläistä tämä elämä, että ohimot pullistelee.

Ensi vuonna tapahtuu Pulkkisseurassa  isoja asioita. Edelliseen hallituksen kokoukseen nimittäin tallusti hyvä haltija taikapusseineen. Ei tässä vaiheessa enempää kuin vaan tiedoksi, että kuhina käy.

Keskiviikot on varattu kirjoittajille, perjantait lavikselle. Parhaat (lue lapsenlapset) tulevat tänä iltana. Viikon päästä Oravikoskella Juice-ilta, seuraavana viikonloppuna Frida Kahlo Kuopion teatterissa ja ystävä Leena, sitä seuraavana Lieksassa pulkkistapaamisia, jonne Pian kanssa syöksytään täyttä höyryä suoraan avoimen yliopiston opinnoista.

Oman kirjan julkkari pitäisi myös olla lokakuussa jossain välissä, mutta miten ja missä on vielä auki. On liikaa hyviä vaihtoehtoja.

Sen minkä noilta menoilta ehtii niin pitää jatkaa Leppävirran vasemmiston muistitiedonkeruu-projektia ja sokerina, unelmana pohjalla uuden romaanin työstäminen.

Näitten lisäksi on ehdittävä lukemaan, metsään, sukuloimaan…

...onneksi joulukin sieltä tulee....

Anteeksi Panu Rajala

Matkustimme eilen varhain aamulla Pia, Maria ja minä Puumalaan. Siellä oli maailma ensimmäiset Kirjakemmakat.  Tapahtuma oli osa Puumalan 400-vuotisjulia. Päivän teema oli Matka.  Paljon kuljimmekin.

 Liikuimme  arkeologi  Ilari Aallon kanssa keskiajan Suomessa. Kuulimme Puumalan Niinisaaren asutuksesta kirjailija Vesa Luukkosen kirjan pohjalta. 

Professori, kirjailija Panu Rajala kertoi elävästi ja seikkaperäisesti valokuvaaja, kirjalija, toimittaja I K(Into Kontrad) Inhan matkoista perimmäiseen Suomeen, Lappiin ja Karjalaan.

 I.K.  Inha  (1865-1930) oli suomalaisen valokuvataiteen uranuurtaja, ensimmäinen,  joka alkoi kuvat kansaa askareissaan, kun siihen asti oli tehty vain muotokuvia. Karelialistien johtavat hahmot vähän säikähtivät, kun Inha haki Suomalaisen kirjallisuuden seuralta apurahaa kuvatakseen kalevalaisia runonlaulajia. Romantikot pelkäsivät, että autenttinen kuvaus kansasta kaataa sen illuusion, jonka he  halusivat runonlaululle rakentaa. Inha sai kuitenkin apurahansa ja siitä seurasikin merkittäviä tallennuksia meille jälkipolville. 

Myös luontokuvaajana Inha oli lajinsa ensimmäinen. Hän liikkui yhdessä taidemaalareitten kanssa ja kuvasi sen, minkä Edelfeltit ym. piirsivät. Nämä kuvat ovat tänään valokuvataiteen historiaa. Siis monessa mielessä merkittävä mies. 

I.K.Inha toi Suomeen Englannista ensimmäiset pyörät ja keksi suomen kieleen sanan polkupyörä.

Mutta Panu Rajalaan.  Olen häntä kuullut silloin tällöin, viimeksi  heinäkuussa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Miehen lipevähkö olemus ja julkisuuskuva hämärtää ikävällä tavalla sitä ansiota, minkä hän alallaan ihan varmasti ansaitsisi. Tuottelias ja perusteellinen kirjallisuuden tutkija ja kirjalija on  hän. Rajalan kirjojen kieli on helppolukuista ja jouhevaa ja esiintyjänä hän on värikäs ja asiantunteva, kykenee vastaamaan kuulijan kiperiinkin kysymyksiin.

 Siis pyydän anteeksi, Panu Rajala, että olen sinulle nyrpistellyt. Ehkä olet tarvinnut naisjuttusi ja niiden paljastelut, vaikka et kyllä mielestäni kovin pahasti mollannut Katri Helenaa kirjassasi Lavatähti ja kirjamies. Toitpahan vaan esiin, että Katri ei lue kirjoja ja on ihan huuhaa kaikkine keskusteluineen kuolleiden kanssa.  Enemmän sinä siinä kirjassa ruoskit itseäsi, että kuinka sitä viisaskin mies harhautuu.

Illalla olisi ollut vielä risteily ja siellä Aulikki Oksanen ja Katri Honkanen. Kun Marialla oli oma aikataulunsa  ja risteily loppuunmyyty niin ajelimme Etelä-Savon mutkaisia teitä kotiin.

Eilisessä Matkassa parasta  oli kuitenkin se, että Pian ja Marian kanssa on aina mieli hykerryksissä. Niin kuin Maria sanoi, että te aina saman lailla nauratte. 

Poukkoilemme luontevasti elämän sisä- ja ulkokehillä. Tarkoittaa sitä, että kesken oman salaisuuden voi  siirtyä vaikkapa historiakatsaukseen,  erilaisten ilmiöitten ihmettelyyn, nostotekniikoihin,  ruokaan, kirjailijoihin, hautamuistomerkkeihin, henkisen kodin etsimiseen. Sellaista on ystävyys.

Tuupovaara

Tähän omaan tarpomiseen osui kirja. Sattui hetkeen, kun mieli ei pysynyt fiktiivisessä tarinassa, eikä sitä myöskään saanut tuotetuksi. Kun oli pudonnut junnaavaan arkeen, jokapäiväiseen ylös- ulos- tallaamiseen. Sellaiseen, kun ei oikein ole, mitä odottaa, eikä mikään asia vaadi välitöntä aktiviteettia. Kun maailman murheisiinkaan ei jaksa miettiä ratkaisuja. Sopivasti oli tyhjä kohta vastaanottaa juuri tämä.

Dokumenttiromaani Radio Tuupovaara 2, Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

 Kirjailijat Teppo Kulmala, Tiina Pystynen, Tuula Mai Salmela, Irja Sinivaara, Markku Karpio ja Kari Levola  ovat viettäneet Anttolanhovissa Mikkelin lähellä  yhteisen Tyhy-viikon. Syntyi Kuntokomppania.

Teppo viettää Taiteilijatalo Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa kaksi talvea. Ensimmäisenä talvena tuli  RadioTuupovaaraja ja toisena tämä 400-sivuinen järkäle, josta koetan tässä kertoa.

Kirjan idea on se, että Teppo lähettää öisin ikään kuin radiolähetyksenä muulle Kuntokomppanialle ohjelman tunnoistaan ja olemisestaan residenssissä, myös muistikuvia ja tarinoita elämänsä varrelta. Ne ne vasta ovatkin kiintoisia! Toiset vastailevat, mutta pääosassa on radiotoimittaja Kulmala. Lähetyksiä siivittää toimittajan juttujen teemoihin valitsemat musiikkipalat.

Syntyy tajunnanvirtamaista, esseemäistä eksistentiaalista pohdintaa.

Syntyy mahtavia kielikuvia.

"Näin vain hengitellä ja olla hirsitalona, vanhana, yksinkertaisen mielikuvituksellisena, paljon nuoruuden innostuneisuutta ja lempeäntayttä tunnelmaa nähneenä. Menneisyyttä niin kovasti kokeneena, että ulkona taloa tarkkaillessa näyttää, kuin se olisi tyytynyt siihen, että ikääntyessä aikaa hartia mennä kasaan ja kyyristyä kappaleellisesti pienemmänksi.

Käydä unessa kaupungin kaduilla voidakseen kääntyä niiltä takaisin, voidakseen palata omaan, voidakseen tyytyä siihen, mitä on, ei palatsi ole, ei markkinakeskus, sirkus, pyhä laakso, vaan on talo vaaralla, peloton, joskus pelokas.

Vaan hiljaa, shhhh... uinaileva tarinoiden kotitluola minä olen."

 On kuin olisi kirjasta saanut apuja taas ryhtyä vaikkapa ajattelemaan, ei suuria, ei pieniäkään, vaan ihan omien resurssien mukaisia juttuja.

Ainakin Pian kanssa pitää tehdä kulttuurimatka Lapinlahdelle ja kaivaa samalla esi-isien hautoja. Voisi kävellä kerrankin Kuopion ruutukaavakorttelit kunnolla läpi, Seijan kanssa suunnitella uutta Hotaa ja uida polskauttaa venesaaressa. Sitten rauhoittua omaan kirjoittajapömpeliin ja paneutua vaikka Leppävirran vasemmistoon, että löytyykö sille millaista historiaa. Ajan kuluksi pitää tietysti työstää uusia tarinoita ihan omasta päästä.

Riittävästi

Kun tulin kesäkuussaValamosta opasviikolta, sanoi auto pari kilometriä ennen Varkautta, että puuh ja röh. Vaikka kuinka painoi kaasua, mentiin matelemalla.  Takapeilistä näkyi muhkea, valkoinen höyrypilvi.  Sillä tavalla autosta menee turbo (1000€). Edellisen kerran toukokuussa pilvi nousi etuosasta. Silloin meni kannentiivistin (1000€).

On liian haasteellista siirtyä näillä nurkilla julkiseen liikenteeseen,  vaikka kuinka sitä kannattaisi. Kaupunkiin pääsee parin tunnin välein pitkin päivää, mutta ei iltaisin. Jäisi kokoukset ja konsertit, jäisi kurssin pito ja muut mukavat. Onnibussillekin pitäsi ajaa taksilla. Tuskin kannatti alkaa 350 000 km palvellutta ryhtyä korjaamaan. Olihan se jo näyttänyt tarpeeksi rahareikiä, söi niin pirusti dieseliä ja oli muutenkin turhan kopea nykymeikäläisen alla.

Osuipa sitten hakuun Auto, tuttu merkki. Täytti kaikki vaatimukset: vähän ajettu, nuori, vähäkulutuksinen,  ollut yhdellä omistajalla, täydellinen huoltokirja,  jymäkkä vaihteisto, tuttu tuoksu. Naapuri parkaisi HUI ja ystävä WAU.

Kun turbo menee,  vauhti hyytyy. Arki selkenee. Ei tarvitse miettiä, että lähtisikö Italiaan vai Norjaan, söisikö Rossossa vai  Amandassa,  hankkisiko mökin vai veneen.  

Tähän ei nyt liity minkäänlaista luopumisen tuskaa. On ylellistä körryyttää tätä elämää viimeinkin omalla vauhdilla, katsoa nukkuvaa koiraa, järveä, taivasta, hakea kirjastosta kaikki lukemattomat kirjat kuten Teppo Kulmalan Tuupovaarat. Saa vaikka keskellä yötä nousta kirjoittamaan ylös se idea, jonka alitajunta unessa tuotti. Ei haittaa sade, ei pakkanen. 

 Nuori ystäväni 16v. kirjoitti, että on huomannut, että riittää sellaisena kuin on. Miksen siis minä - vihdoinkin.

HOTA- HyvääOloaTaiteidenAvulla

Huomio kaikki kesästä, kuvista, kirjoista, kirjoittamisesta ja musiikista innostuneet ihmiset läheltä ja kaukaa!
Tulkaa Hota-päivään! 11.6.2016

Kaikki tapahtuu Oravikosken Pub Vanhassa Kaivoksessa ja ympäristössä, kylän ytimessä.

Kuvassa Oscari Oravikoski tarkistamassa tapahtumapaikkaa


Ohjelma

10.00–16.00 Kirjavatori
• vanhoja kirjoja
• kirpputori
• käsitöitä

10.00–14.00 Elämän herrat ja Saimit kedolla
Esillä on oravikoskelaisen, harrastajavalokuvaaja Seppo Hinkulan valokuvatauluja, kynää ja paperia. Tule
kirjoittamaan kuvasta oma juttusi. Kirjoittaa voi omalla nimellä, nimimerkillä tai nimettömänä.
Kirjailija Matti Pulkkisen Muistoseura ry:n hallitus koostaa teksteistä ja kuvista poikkitaiteellisen näyttelyn.

Kuvassa Eero Järnefeltin taulu Saimi kedolla


10.00– 11.00Lasten piirustustyöpaja näytelmään liittyen

10.30 Avajaispuhe
• kunnan edustaja
• kylän edustaja

11.30–12.15 ”Pelastetaan äiti” lastennäytelmä, Varkauden Teatteri ja Kajaanin kaupungin teatterin yhteistyö


12.00 Opastettu kyläkierros kävellen

13.00–14.30 Lava on vapaa
• lausuntaa, laulua, soittoa, tanssia

15.00–16.30 Elämän herrat ja Saimit kedolla -näyttelyn avajaiset
• Puhetta kirjoittamisesta, Matti Pulkkisen muistoseura ry
Paikalla ainakin kolme kirjailijaa, jos ei enemmänkin.


17.00 MiniWatti, paikallinen bändi

Ja tämän jälkeen vapaata seurustelua. Pubi auki myöhään! Tervetuloa!

Oravikoski on  uutta elämää viettävä entinen kaivoskylä 5-tien varrella, 38 km Kuopiosta etelään ja 38 km Varkaudesta pohjoiseen. Siis helppo tulla!

        Leppävirran kunta tukee tapahtumaa                         

Tuskan kevät

Kuljen kehää. Pää sekoaa. Kierrän sen sisässä, etsin ovea, mutta ei aukon aukkoa, ihan on umpipallo.

Ulkopuolella joukko tuntemattomia. Ne 13. Ei kasvoja, ei ilmeitä. Ne liikkuvat omissa kehissään ja niistä kuuluu rouskutus ja natina.

Ne deletoi minut. Liian synkkä, ei valoa, epälooginen, outo tuherrus. Joutava tuhansien joukossa. Näitähän riittää, ne virnuilevat toisilleen. Vanhakin jo. Ei näyttäisi hyvältä kuvissa, osanneeko edes puhua.

Muutama tuttu etäämpänä katsoo hienotunteisesti pois. Tahtoisivat kysyä, joku rohkaistuu. Tulossa on, väitän, kun uskon itseeni.

Yksi ainoa viesti ja umpipalloon tärähtää aukko.

En avaa viestiä heti, viipyilen. Sitten siirryn pömpeliini ja luen.

Raili,
Kiitos käsikirjoituksestasi. Sain sen juuri luettua ja totean seuraavaa...

... Kirjokansi kustantaa sen - ehdottomasti ja suurella mielihalulla.
Ovi on siis avoin.
Ystävällisin terveisin
Jussi