sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Runoharjoite




Olen tönkkösuolattu. Sormet turvoksissa. Nilkat jäykkänä.
Tehty virhe peittää ilon, hämärtää näön. Sameuttaa pään.
Pysäyttää suolapatsaaksi vaimorukan.



Potkaise pois se hikinen peitto. Lyttää nurkkaan ja tallo lattiaan. Mutta kun ei se sillä katoa. Tarttuu vaan aina enemmän ihoon, jalan pohjiin, varpaitten väliin.
Ainoa lohtu. Eilen kaikki oli toisin.



Tarvitaan vain yksi pieni virhe ja kärsimyksen jalo malja on taas juotavissa. Koska tulee se suurin, se suurin, koska tulee se suurin se suurin.
Nyt ei lietsota pahoja henkiä enempää.
Yksi jo vilahti, onneksi meni, jätti jälkeensä minkä halusi.
Hieraisi möykyn sydänalaan. Sitä tässä sulatellaan.



Kärsimystä on kahdenlaista. Toisen tai itsesi aiheuttamaa.
Väärin kohdeltu saa sentään marttyyrin kruunun päähänsä. Eihän se paljon lämmitä, mutta koriste kuitenkin.
Itse töpännyt on avopäin ja alasti. Siinähän seisot.

Ja tämä on vielä pientä. Turhaa marinaa.
Näe oikea kärsimys, oikea nälkä ja turvotus, oikea tappo.
Tule sitten itkemään pienen elämäsi pientä kolhua.



Et ymmärrä runouttani. Kehoitat suuntautumaan muualle. 
Minäpä kerron, mihin itse voit suuntautua. Ovi on tuossa.
Ei sentään. 
Minkäs voit, jos syvyyttä ei ole.
Ei siitä rangaista, että lilluu haaleassa pintavedessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti