Olen tönkkösuolattu.
Sormet turvoksissa. Nilkat jäykkänä.
Tehty virhe
peittää ilon, hämärtää näön. Sameuttaa pään.
Pysäyttää suolapatsaaksi vaimorukan.
Potkaise pois
se hikinen peitto. Lyttää nurkkaan ja tallo lattiaan. Mutta kun ei se sillä
katoa. Tarttuu vaan aina enemmän ihoon, jalan pohjiin, varpaitten väliin.
Ainoa lohtu.
Eilen kaikki oli toisin.
Tarvitaan vain
yksi pieni virhe ja kärsimyksen jalo malja on taas juotavissa. Koska tulee se suurin, se suurin, koska
tulee se suurin se suurin.
Nyt ei lietsota
pahoja henkiä enempää.
Yksi jo vilahti, onneksi meni, jätti jälkeensä minkä
halusi.
Hieraisi möykyn sydänalaan. Sitä tässä sulatellaan.
Kärsimystä on
kahdenlaista. Toisen tai itsesi aiheuttamaa.
Väärin kohdeltu saa sentään marttyyrin
kruunun päähänsä. Eihän se paljon lämmitä, mutta koriste kuitenkin.
Itse töpännyt on avopäin ja alasti. Siinähän
seisot.
Ja tämä on
vielä pientä. Turhaa marinaa.
Näe oikea kärsimys, oikea nälkä ja turvotus, oikea
tappo.
Tule sitten itkemään pienen elämäsi pientä kolhua.
Et ymmärrä
runouttani. Kehoitat suuntautumaan muualle.
Minäpä kerron, mihin itse voit suuntautua. Ovi on tuossa.
Ei sentään.
Minkäs voit, jos syvyyttä ei ole.
Ei
siitä rangaista, että lilluu haaleassa pintavedessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti