Herättäjäjuhlat

Kun olin pikkutyttö, kylä tyhjeni Herättäjäjuhlien aikaan. Meiltä ei menty. Ei sitä körttiläisyyttä voinut kuitenkaan välttää, eikä toki ollut tarpeenkaan. Seuroissa veisattiin ja kylän kuulu maallikkosaarnaaja Jussi Maliranta puhui. Seurathan oli koko kylän tapahtuma uskontoon tai aatteisiin katsomatta. Koulussa opeteltiin Ah vuodata Herra jo henkesi ja herätä nuoriso Suomen… tarvittavin kiekauksin tietenkin. Moni muukin körttivirsi tuli tutuksi, vaikka ei niitä sillä nimellä kutsuttu, ne olivat virsiä vaan.

Suvussa kulki lisäksi pitkään luulo, että olemme suoraan ylenevässä polvessa Paavo Ruotsalaisen sukua. Serkkupojan sukututkimus paljasti, että ei olla, ei lähellekään, joka tulkoon tässäkin nyt ilmaistuksi. Paavon ainoa poika kuoli nuorena ja perheettömänä. Tämän opin vuosia sitten Aholansaaressa Viimeiset kiusaukset- oopperasta. Siinä Riitta huuteli järvelle Paaavoooo..tule saaareeeennn.

Eilen 8.7.2017 istuin Nilsiän Herättäjäjuhlien iltaseuroissa. Halusin kokea juhlien atmosfäärin. Voi kuulkaa, ei se niin spontaania ollut, mitä oletin. Olin lukenut körttien luovasta veisujen ja puheiden virrasta, että puhuja nousee yleisöstä ja yleisö vastaa puhujalle virrellä. Näin varmaan Paavo Ruotsalaisen aikaan, kun papit eivät suostuneet tulemaan seuroihin ja muutenkin hylkivät Paavoa. Eilen kuulin, että Paavo sai kirkollisen siunauksenkin vasta yleisön painostuksesta.   

 Eiliset  puhujat  oli valittu etukäteen ja näköjään virretkin. En kuullut, että kukaan seitsentuhantisesta yleisöstä olisi kiljahtanut virren numeron. Kyllä se numero tuli kovaäänisestä.  Puhujat olivat julkkiskörttejä ja sanat puhujiensa näköisiä. Ensin joku opettaja opetti, sitten joku elokuvaohjaaja yritti saada virnuilevan sävyn juttuunsa. Nilsiän oma poika Antti Heikkinen tuli puhujapönttöön suoraan teatterin lavalta ja esitti puheenvuoronsa näyttämötaiteellisesti hyvin. Lopuksi pari pappia saarnasi. Yhteistä kaikille puhujille oli kuitenkin kannustaminen mateluun Jumalan ja ihmisten edessä. Minä vaivainen oon mato matkamies maan…suomeksi minä en ole mitään. Onhan  nöyryys jossain tilanteessa ihan paikallaan, mutta ei mun luonteella eikä varsinkaan pysyvänä elämän asenteena. Kun liikaa nöyristelee, tulee paradoksaalisesti samalla ylentäneeksi itsensä. Näitä kiemurtelevia mummukoita on joutunut sietämään aikoinaan työn puolesta. Huh.

Minun uskoni on luonteeltaan mysteeristä, siis  aistillisuutta ja  salaisuuksia täynnä. Ei se muuta voisikaan olla tällaiselle evoluutioteoriaan uskovalle, ainaiselle epäilijälle. Sanon arvostetun filosofi Torsti Lehtisen sanoin: En ole uskossa, mutta usko on joskus minussa.

Mistä körtit saavat isot pinnat on suvaitsevaisuus. Heille uskonydin on, että kaikki kelpaavat. Itseasiassa kristinuskon ydin myös. Tässä olisi opettelemista muillakin kirkoilla.

Olisin halunnut mennä vielä kirkkokonserttiin, mutta en voinut kävelyttää Sirua ja Jounia pitkin Muuruveden kirkonkylää, kun olivat jo Nilsiän kolunneet. Jounilla kun oli vain shortsit ja ilta alkoi viiletä.