Vuoteen 1994 asti lainsäädäntö rajoitti kaivostoiminnan kotimaisen teollisuuden yksinoikeudeksi, mutta nyt uusi laki sallii myös kansainvälisten yhtiöitten harjoittaa toimintaa. Muualla maailmassa malmi on valtion omaisuutta, mutta Suomessa ulkomaisia kaivoyhtiöitä ei edes veroteta, vaikka 70 % kansalaisista kannattaa kaivosveroa.
Australialainen kaivosyhtiö Altona Mining hakee lupaa aloittaa nikkelin ja kuparin louhinnan Oravikoskella. Leppävirran kunta suhtautuu toimintaan myönteisesti, koska ” leppävirtalaisilla yrityksillä saattaa olla mahdollisuuksia päästä kaivostoimintaan mukaan”. (Virve Wright Soisalon Seutu 9.8.2012). Siis edes kaivoksen työllistävästä vaikutuksesta ei ole varmaa tietoa.
Kaivostoiminnan aloittaminen tarkoittaa räjäytyksiä, raskaasta liikenteestä koituvia häiriöitä, kuten pölyä ja meluhaittoja, joista asukkaat saattavat joutua kärsimään kilometrien päässä kaivoksesta. Maisema muuttuu peruuttamattomasti, ja vesistöjen tila heikkenee entisestään. Luonnonarvojen heikkenemisen myötä harrastus- ja virkistysmahdollisuudet vähenevät ja alueen viihtyvyys heikkenee.
Kotalahden kaivostoiminta loppui 1987. Jäljelle jäi ruma jätealue, jonka metsittyminen kestää vuosikausia.Arkkuselästä löytyi vuonna 2011 nikkeliä 2700mikrogm/l. Talousvedessä sitä saa olla enintään 20 mikrogm/l. Ehkä ei pitäisi juoda Oravilahden vettä, mutta kalat siellä kuitenkin joutuvat asumaan. Ehkä ei pitäisi kalastaa.
Onko uuden kaivostoiminnan hyöty- ja haittasuhteita tarkasteltu riittävästi ja tarpeeksi kattavan tiedon valossa, kun lupia sille on puollettu? Onko esimerkiksi Talvivaarassa esiintyviä ongelmia hyödynnetty riskikartoituksessa?
Onko kaivostoiminta ylipäätään mahdollista ilman ympäristöpäästöjä ja voittojen virtaamista ulkomaille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti