Tarkastelen Leppävirran elinkeinokenttää tässä puheenvuorossa pienyrittäjän näkökulmasta, teemana hoiva- ja hyvinvointiyrittäjyys sekä pienyrittäjän asema.
Pörssiyhtiö on minulle pelottava sana niin kuntalaisena kuin yrittäjänäkin. Viekö se leivän pienyrittäjiltä? Tekeekö se jonakin päivänä kunnalle palveluista sellaisen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä, jolloin käy kuin elokuvassa Kummisetä: löydät vuoteestasi rakkaimman hevosesi pään.
Kun toimintoja ostetaan yksityisiltä, tulee aina huolehtia, että tarjouskilpailut pysyvät reiluina ja kooltaan sellaisina, että pienet paikalliset yritykset pystyvät niihin osallistumaan.
Tällä hetkellä Leppävirralla on sekä kunnan, kolmannen sektorin että yksityisten tuottamaa palvelutoimintaa. Yhteistyö on pääasiassa hyvää, mutta sitä voisi edelleen tiivistää vaikkapa luomalla varahenkilöstöjärjestelmä ja henkilöstön koulutustoimintaa. Miksi ei myös henkilökuntakierto helpottaisi ja piristäisi kuormitettua hoivakenttää.
Uutena toimijana voisi aloittaa pieni Perinnepäiväkoti, joka tarjoaisi sekä lapsille, että vanhuksille päivähoitoa. Ei niin, että lapsille tuotaisiin joku mummo näytille, vaan vanhukset ja lapset eläisivät luontevasti päivän toistensa kanssa niin kuin ennen vanhaan maalaistaloissa. Nykyinen pirstaleinen työelämä ei juurikaan anna mahdollisuutta tähän perhepiirissä. Päiväkodin visio olisi siirtää paikkakunnan kulttuuriperinnettä jälkipolville konkreettisen tekemisen kautta ja opettaa lapsia suhtautumaan luontevasti ikääntymiseen ja sen tuomiin erityispiirteisiin.
Suomalaisilla on vahva luontosuhde ja meillä Leppävirralla on luonto lähellä, jonka varaan on helppo ryhtyä rakentamaan kaikenlaista hyvinvointia edistävää toimintaa.
Joku voisi perustaa vaikkapa johonkin tyhjään kyläkouluun tällaisen Metsämajan, jossa voisi järjestää luontoarvoja korostavaa toimintaa. Tätä voisi kehitellä yhdessä matkailuyrittäjien, maatilojen ja Vesileppiksen kanssa. Metsämaja voisi toimia samalla paikallisten kulttuurintuottajien kotipesänä, miksi ei vaikkapa osuuskuntatyyppisesti.
Perinnepäiväkodin ja Metsämajan lisäksi nopeassa katugallupissa toivottiin antikvariaattia, seksishoppia ja Oravikoskelle baaria.
Pienet yrittäjät ovat tärkeitä paikkakunnalle ja heitä tulee tukea sekä kuntana että kuntalaisena.
Tulevissa vaaleissa pyörähtää euro jos toinenkin: suositaan tässäkin asiassa paikallisia toimijoita: valokuvaajia, graafisia suunnittelijoita, kirjakauppaa, mainosten jakajia, paikallislehteä. Ehdokkaat kaunistautukoon paikallisessa kampaamossa ja eikä haeta edustusasuja Citymarketista. Pidetään vaalirahat paikkakunnalla.
Ostamisen lisäksi pienyrittäjä kaipaa joskus pientä kiitoksen sanaakin. Vuoden yrittäjäpalkinnon saa yrittäjäjärjestöaktivisti ja ne, joiden mielenkiinto ei kohdistu järjestötyöhön, saavat itse vuolla pokaalinsa.
Toppuuttelisin liian aktiivisesta yrittäjyyteen kannustamisesta.
Yrittäjyydestä haaveilevalla pitää olla vankkaa alansa osaamista ja intohimo omaan työhönsä. Se, että kokee antavansa iloa ja hyvinvointia asiakkaalleen, tekee yrittämisestä eettistä.
Pienyrittäjien ja etenkin itsensä työllistävien yrittäjien asema on hyvin samankaltainen palkkatyöläisen kanssa, joskus jopa heikompi. Tästä Vasemmistoliitto on huolissaan.
Ymmärrän, että teollisuus tuo työpaikkoja, mutta haluan tukea myös sellaista elinkeinopolitiikkaa, joka ei kuormita luontoa ja tuottaa mahdollisimman vähän lisää tavaraa. Toivon, että kuluttajat ostavat mieluummin palveluja kuin roinaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti