Vanhusten hoidosta

Nyt puhutaan vanhusten hoidon laadusta. On noussut esiin runsaasti kamalia esimerkkejä, että millaista se on. Tosin, täytyy totuuden nimissä huomauttaa, että asiat saadaan näyttämään joko hyviltä tai pahoilta tai hyvin pahoilta. Pieni esimerkki tästä se kauhistelu, että vanhuksia makuutetaan märissä vaipoissa yön yli. Nykyvaipat ovat pintakuivia ja vetävät usean litran nestettä. Niiden tulo aikoinaan markkinoille takasi vanhuksille keskeytymättämän yöunen ja siitä me hoitajat olimme iloisia. Oli ikävää mennä penkomaan sikeästi nukkuvan vanhuksen housuja keskellä yötä.  Mutta tämä on sivuseikka ja vain pieni muistutus, että kaikkeen tietoon on syytä suhtautua kriittisesti eikä pitäisi vakavia asioita uhrata tarkoitushakuisuuden alttarille.
On kerrassaan mahtavaa, että huoli vanhusten hoidosta nostetaan esille ja kerrassaan upea, että nämä asiat tulivat esiin viime tipassa ennen kuin Suomen herrat ehtivät lyödä päätään markkinavoimien teräksiseen runkoon.
En ole mitenkään matemaattisesti lahjakas ja siksi kai en voi ymmärtää, että miten on mahdollista se, että palvelujen ostaminen on halvempaa jättiyritykseltä, kun sillä on kuitenkin samoista rahoista mahdollisuus tuottaa miljoonavoitot. Samoista rahoista! Kertokaa, miten se on mahdollista!
 Pyöritin pientä perhehoitokotia 12 vuotta. Yrityksen voitto oli sama kuin meidän yrityksessä työtätekevien yrittäjien palkka. Joskus se ylitti tessin, mutta parikin tyhjää vuodetta muutaman päivän tai henkilökunnan flunssa-aalto veti tilipussin kyllä armottomasti miinuksen puolelle. Se oli se yrittäjän riski. Toimin vuosia alueellisen hoivayrittäjärjestön puheenjohtajana. Enpä ole tavannut niin sitoutunutta ja työstään innostunutta joukkoa missään. Koulutus ja hoidon laatu olivat avainsanoja ja ymmärsimme, että ne ovat myös markkinavaltti, yritysmaailman kielellä kun puhutaan. Viranomainen eli avi vaati meiltä hoitotyön  laadunvalvontaa ainakin 15 vuotta sitten ja itsekin halusimme sitä valvoa. Satsasimme tuhansia euroja näihin projekteihin. Joskus koulutus oli paikallaan, joskus aiheutti turhantumista. Yhteinen tahtotila oli kuitenkin, että näitä ei jätetä paperille homehtumaan, vaan viedään aidosti käytäntöön. Sitten siirryin pariksi vuodeksi kunnalliseen vanhustenhoitoon ja silloin, vasta 2015, vanhuspalvelulaissa säädettiin julkiselle puolelle velvollisuus ottaa käyttöön suunnitelmallinen hoitotyön omavalvonta. Minähän innostuin tästä, että nyt pääsen tuomaan tännekin sitä tietotaitoa, jota olin yrittäjänä itselleni hankkinut. Mielessäni jo suunnittelin pitkäkestoista henkilöstön perehdyttämistä laatuun alkaen filosofisesta ydinkysymyksestä Mitä on hyvä elämä. Esimies sanoi, että ei tässä mitään pumaskoita aleta laatimaan. Rastit vaan ruutuun siihen paperiin, jonka viranomainen oli lähettänyt täytettäväksi. Toivottavasti missään muussa kunnassa ei ohitettu laadunvalvontaa näin kevyesti. Tästä tullaankin kysymykseen, että kuka valvoo julkisen sektorin palvelua? Nyt sosiaalijohtavat ottavat kantaa yksityisen puolen valvontaan hanakasti, että kyllä me valvotaan ja vaaditaan. Valvooko se myös itseään, omaa toimintaansa? Yhdenkään kunnallisen tirikan ei nyt kannattaisi pullistella. Esimiesasemassa oleva  kollegani yritti muuttaa yksikkönsä  käytäntöjä ja kun mitään ei tapahtunut, otti yhteyttä Valviraan. Sieltä tultiinkin ja istutettiin koko kunnallinen virkamieshierarkia saman pöydän ääreen. Ehkä jotain positiivista tapahtui, mutta arvaatte varmaan, kuka istui sen palaverin jälkeen tulisilla hiilillä. Ihan samaa varmasti kokevat ne yksittäiset hoitajat, jotka uskaltavat arvostella yritysten ongelmia.
Vaikka nyt ehkä vaikuttaa, että puolustan yrittäjiä  - ja niin puolustankin, niitä pienyrittäjiä, jotka pyörittävät yrityksiään sydänverellä ja ovat mukana kaikessa  toiminnassa 24/7. Kuitenkin eniten minä puolustan hoidon laatua, annettiin sitä hoitoa sitten missä tahansa. Resurssit ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on käydä yksikössä kuin yksikössä jatkuvaa arvokeskustelua siitä, miksi me olemme täällä. Organisaation johto, ihan sieltä hierarkian huipulta asti ja hoitotyön koulutus on tässä avainasemassa. Koulutuksen kautta ne arvot  tulevat hoitajien mukana työpaikalle ja niiden toteutumisen turvaa vain se, että myös johto tietää ne arvot  ja tukee niiden toteutumista. Miksi sitten on nykyisin viitteitä siitä, että alalle on päässyt pujahtamaan jos minkälaista kengänkuluttajaa? En tiedä, mutta pelkään joutua jonkun sellaisen hoitajan käsiin vanhana.  Siis otetaanpa nyt lusikka kauniiseen käteen ja tarkastellaan tätä huonon hoidon ongelmaa vähän laajemmin. Totuus ei ketään tapa.
Vielä selvennykseksi sanon, että olen ihan kauhuissani, jos terveydenhuolto annetaan jättiyritysten käsiin. Sitä pelkäävät kaikki pienyrittäjätkin ja niinhän on jo käynytkin, että heidät syödään markkinoilta ja jälki näyttää tosi pahalta.