Rakkauden haavoittama

Ortodoksisessa kirjallisuuspiirissä oli luettavana Rakkauden haavoittama - Vanhus Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset (Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö 2011).

Tartuin kirjaan, vaikka jo kirjan kansitekstien  kirjoittamisen vaati tarkkuutta. En ole aiemmin kuulutkaan tällaisesta pyhästä kuin Porfyrios. Pyhiähän meillä ortodoksikirkossa riittää. Pyhäksi pääsee Kirkon kanonisoinnin kautta. He ovat ihmisiä, jotka ovat eläneet  esimerkillisesti. Moni heistä on kokenut martyyrikuoleman ja heihin liitetään usein ihmetekoja.  Valtaosa pyhistä  eli ja kilvoitteli yksinäisyydessä, jopa erämaassa ilman merkittävää kontaktia ulkomaailmaan. Silti he lausuivat jopa tähän päivään soveltuvia viisauksia elämän pienistä ja suurista kysymyksistä. Näin ollen heidän opetuksensa on suurin anti meille, eikä voi välttyä ajatukselta, että he todella saivat viisautensa suoraan Jumalalta. Jokaisella ortodoksilla on oma pyhänsä, minulla pyhä Margareetta. Pyhät ovat meille tärkeitä esirukoilijoita ja  heidän sanansa ja opetuksensa on  ehtymätön hengellisen elämän aarrearkku.
 En ala tässä kertaamaan Porfyrioksen (1901-1991) elämäkertaa, vaikka sitä on 588-sivuisessa kirjassa peräti 191 sivua. Sen sijaan nostan  joitakin kohtia hänen opetuspuheistaan.

Porfyrios puhuu palavasti Jumalan rakastamisesta, nostaa sen kristityn tärkeimmäksi tehtäväksi. Hienoa, innoittavaa ja lyyristä tekstiä, mutta kyllä minä aloin kaivata ensi alkuun "mitä se on"- osiota, jossa vähän konkretisoitaisiin tuota rakkautta.  Siksi Porfyrioksen opetukset tuntuivat aluksi vähän sanahelinältä, kunnes tultiin kohtaan:  Rakkaus on kaiken yläpuolella. Juuri lähimmäisenrakkauden tulee askarruttaa meitä, lapseni; ------ Kylväkäämme rakkauttamme epäitsekkäästi kaikille välittämättä siitä, mikä on heidän asenteensa meitä kohtaan. (s. 388)Lähimmäisen rakastaminen  on hyvin  vaativaa ja lähes mahdoton toteuttaa tässä itsekkäässä ja hektisessä maailmassa. Mutta mitä enemmän se on ohjenuoramanne sitä lähempänä olemme  Jumalaa. Näin olen ymmärtänyt. Tähän tehtävään tarvitsemme  todella  suurempia voimia,  Jumalan rakkautta meihin päin.

Porfyrios maalaa eteemme kuvan oikeasta kristitystä. Kristitty on  kohtelias, Pitäkäämme parempana kärsiä vääryyttä kuin puolustautua. Jos hyvyys ja rakkaus tekevät majansa sisimpäämme, unohdamme meihin kohdistuneen pahan.(s.391) Olen  vetänyt tähän kohtaan kirjan sivua aran kysymysmerkin. Minusta ei ainakaan ole tällaiseen nöyristelyyn. Jeesuksen kehotus kääntää toinenkin poski on niitä vaikeimmin toteutettavia hänen opeistaan. Toki ymmärrän sen teoreettisen päätelmän, että jos kaikki, joka ikinen meistä toimisi niin, ongelmaa ei olisi, mutta näinhän ei ole. Jäin miettimään, että sulkeeko tällainen ajatus pois mahdollisuuden  vaikuttaa olemassa oleviin asioihin täällä maan päällä. Minusta rakkauden käsky ulottuu kaikkeen, siihenkin, että koetamme rakentaa ympäröivää yhteiskuntaa mahdollisimman hyväksi ihmisen elää unohtamatta luontoa. Näissä toimissa tulee väistämättä ihmisten väliin konflikteja, joissa ei auta posken kääntäminen. Paha ei häviä unohtamalla, vaan puuttumalla syihin, jotka pahaa aiheuttaa.

Vaikka tämä kohta nyt nousi erityiseen käsittelyyn, kirja on kuitenkin  hyvin voimaa antava teos. Varsinkin rukouksesta Porfyrios opettaa lohduttavasti. Riittää, kun sanomme "Herra jeesus, armahda minua", sillä Jumala ei tarvitse selontekoa tarpeistamme. Hän tuntee kaiken verrattomasti paremmin kuin me ja tarjoaa meille rakkauttansa.----- Meidän on käytävä Jumalan eteen yksin, yksinkertaisin sydämin ja vilpittömästi ss. 255-56. Tämän  pitäisi  riittää. Silti ainakin minulta vaatii jatkuvaa ponnistelua pysyä näinkin yksinkertaisessa ohjeessa. Mieli ei tahdo pysyä rukouksen tilassa, vaan etsii ja jaottelee mitä erilaisimpia tarpeita, joiden toteutumiseen pitäisi saada apuja. Kuitenkin käytäntö on osoittanut, että jossain muualla on osattu määritellä tarpeeni paljon paremmin kuin ikinä olisin osannut itse kuvitellakaan.