Talo metsän laidassa

Talo metsän laidassa

on Arto Mellerin (1956-2005) novelli kokoelmasta  Rubiinisilmäinen pääkallosormus, 1985

Novellin tapahtumat sijoittuvat 60- luvun Pohjanmaalle, Tulivuorijärven rannalle, epäilemättä Lappajärvelle, kirjailija Mellerin kotikylään.

Autioituvan maaseudun ilme on käsin kosketeltava. Saunan piisin tiilet murenevat, tervapahvikatto jäkälöityy, hylätyn navetan seinänvierus puskee nokkosta, tuulimyllyn siivet repsottavat, urheilukenttä heinittyy, tien erottaa pellosta vain nopeusrajoituskyltit.

Novellin alussa päähenkilö Alvi istuu saunan seinustalla ja levittelee kiveksiään kylmälle kivelle.

Alvi on palannut kotimökkiin metsän laitaan äitinsä luo Pietarsaaren Shcaumanin tehtaalta, jossa työ hänen omin sanoin ”ei ollut valkoisen miehen hommaa”.

 Kukaan ei kotikylällä tarvitse Alvia. Ainoa seura on kylän juopporinki, vertaiset.

Äiti pitää pojasta huolta alkunaisen lähes geenimäisellä intensiteetillä. Hän etsii poikansa hampaita ojan penkoilta ja kun kyllästyy pojan putkareissuihin, hakee tämän kylän juopporemmistä ”Tästä lähin minä teen sinun kiljusi”.

 Alvi pohtii päivät pitkät nuoren miehen viriilillä hartaudella jonkun  evijärveläisen kaverin sanomisen ristiriitaa ”En oo ikipäivänä vittuun kahtonut enkä toista kertaa kato”. Äiti ymmärtää mistä on puute ja laittaa Ilkkaan ilmoituksen ”Haetaan harjoittelijaa maatilalle”.

Ilmoitukseen vastaa emäntäkoululainen neiti Saima Nokela.  Parin yön jälkeen Saima pakenee ”noitaämmää ja sen kolkolla tavalla komeaa poikaa” niin että kylän verhot heiluvat. Tarina ei kerro, mitä mökissä tapahtui.

Äiti ei lannistu, vaan lähettää Alvin lavatansseihin, tekee vielä valmiiksi listan kysymyksistä siltä varalta, että jos Alvi sattuu pääsemään saatille. Pääseekin ja kun äidin kysymykset loppuvat, Alvi kysyy: Miten olis, ostatko linkkuveihen?  

Mökin elämä menee aina vaan alaspäin. Joki vie täkit pyykkireissulla, Alvin hampaat katoavat lopullisesti, viljaan tulee torajyvä ja repii Alvin suoliston, mustalaiset siisteinä ihmisinä kiertävät haisevan mökin kaukaa. Kehitys pysähtyy mökkiin kuin koko syrjäiseen maaseutuun. ” lude huokaa ummehtuneissa huoneissa ja viili piimii pöydällä. Ja taas tulee kevät ja kesä, syksy ja talvi.”

 Arto Melleriä ei pidetä tietoisesti kantaaottavana henkilönä. Hänet tunnetaan pikemminkin boheemina kirjailijana, jonka tuotannossa näkyy rock-mystiikka, estottomat kielikuvat ja huumekokemukset.  

Tämä novelli nivoutuu kuitenkin vahvasti vallitsevaan yhteiskuntaan. Kun globalisaatio maailmalla vahvistui, meillekin alettiin tuoda Keski-Euroopasta halpaa viljaa ja lihaa. Siinä jää toiseksi kitukasvuiset pohjoiset pellot. Maa ei enää elättänyt, rakennukset kaatuivat, pakettipellot pöhettyivät. Vain ne selvisivät, joilla oli riittävästi maata ja mahdollisuus haalia ne pakettipellotkin tuotantoon.

 Kaikki eivät löytäneet paikkaansa tässä murroksessa.  Siellä tönöttävät alvit suljettujen kauppojen laitureilla kuin ainakin aikansa näköispatsaat. 

Tulevaisuuden toivoa tarinassa edustaa Saima Nokela.

Hän piipahtaa mökissä, kun erehtyy luulemaan lehti-ilmoituksen harjoittelijan paikkaa todelliseksi. Saima lähtee saman tien, kun huomaa, että hänet on huiputettu sinne peräkammaripojan morsiameksi. Aikoinaan äiti jäi mökkiin kurjiin oloihin, mutta Saimalla on todellisuudentajua ja omanarvontuntoa. Hän on tuulahdus ulkomaailmaa, sieltä tulee ja sinne menee. Hän tiedostaa asemansa ja päättää itse asioistaan.

On poliittisten päättäjien tehtävä muuttaa oloja, taiteen tehtävä on osoittaa epäkohdat. Arto Melleri tekee sen osaltaan tämän novellin kautta.