Kerran heinäkuussa

Kun ajelin tässä kesällä Pieksämäelle Jäppiläntietä, aloin ymmärtää sitä muistiryhmäläistä, joka halusi jokaisen tapaamisen alussa lausua runonsa Jäppilä – Savon Inari. Eihän nämä lehtevät keskisavolaiset maisemat Lappia muistuta, mutta oletan rouvan runollaan tahtoneen kuvata kauneinta maisemaa, minkä tietää. Itse hän ei ollut Lapissa käynyt.
Olin matkalla kirjallisuustapahtuma Sylvi Symposiumiin, jonka ohjelmaa en malta olla tähän kopsaamatta:(tuleepahan jotain lyyristä tähänkin tekstiin)
Keskeneräiset kasvot – ihmisen osa kestää. Kaikesta kärsimyksestä voi selviytyä, jos sen voi nähdä osana tarinaa (päivän pääotsikko)
Selviytymisen kahdet kasvot – miten sanat auttavat muita selviytymään ja miten selviän itse? Jussi Sutinen kirjailija, kirjallisuusterapeutti
Lyyrinen selviytyjä – kauneuden voima valaista ja viiltää kirjailija Maria Peura
Aukon ja varjon kuvat – kriittisen traumafiktion tehtävästä. kirjallisuudentutkija, FT Sirkka Knuuttila.
Kun “sieluntilojen salongin” puheenjohtajaksi ilmoitettiin kulttuurintutkija Outi Kuma ja kun tarjoutui tilaisuus tutustua myös uuteen sanataiteen läänintaiteilijaan Marjo Heiskaseen niin ei kai päivästä voinut olla innostumatta. Kurssikaveri Jussin kanssa oli sovittukin, että turistaan kuulumiset sitten paikan päällä.
Ei näkynyt Jussia kulttuurikeskus Poleenissa eikä näkynyt ketään muutakaan. Ovissa jumotti tiukat lukot. Siitä sitten kotihenkilöä avuksi soittamaan. Tämä ilmoittikin tuota pikaa, että tule kottiin, se on viikon päästä. Minä tähän, että eikä...
Aamukahvin ja pitkähkön autoajelun jälkeen vessatarve alkoi kuitenkin olla harmituksista suurin. Siis Pieksämäellä pyhäaamuna. Hyvin mahtui vanha rellu siinä leveää pääkatua köröttelemään. Pelastus löytyi rautatieasemalta, paitsi että vessan ovi vietyään ainokaisen euroni, ei auennutkaan. VR:lle kiitos, ettei se vielä ole automatisoitunut lipunmyyntiä Pieksämäellä. Lippuautomaatti tuskin olisi lähtenyt ovea avaamaan. Neitonen kopsutteli korkokengillä edelläni. Suutaan ei avannut, mutta kuitenkin oven, mikä siinä tilanteessa oli palvelupriorisoinnissa tärkeintä.
Kun helpottuneena palailin autolle, availi maahanmuuttajayrittäjä liikkeensä ovea. Hänen ystävällisen olemuksensa innoittamana juolahti mieleen ilahduttaa kotihenkilöä etelän herkulla. Vaihdettiin siinä eväiden kypsyessä muutama sana seutukunnastakin. Eipä ollut hänellä pahaa sanottavaa Pieksämäestä.
Vaikka Jussi jäi tapaamatta ja luennot kuulematta, en katso tehneeni turhaa matkaa, kun vielä asemalta sain pizzan lisäksi muhkean Voimalehden kotiin viemisiksi.