Eino Leino: Hymyilevä Apollo | Elävä arkisto | yle.fi

Eino Leino: Hymyilevä Apollo | Elävä arkisto | yle.fi

Uusia kursseja

Nyt on kevään kurssit paperilla. Eikun kone jauhamaan vaan mainoksia ja tontut niitä levittelemään.
Oli pakko kehitellä jotain iloista ja positiivistä tämän syksyn synkkyyden vastapainoksi ja mistäpä se ilo muualta löytyisi kuin tästä ikiomasta naisen elämästä. Helmikuussa siis alkaa naisten kasvuryhmä, jossa tutkitaan naisena olemista ainakin tyttönä, äitinä ja isoäitinä. Ja kyllä me kevään aikana muitakin näkökulmia aiheesta kolutaan.
Toinen vähemmän innostava, mutta hyvin tarpeellinen ryhmä on Eroryhmä. Ei uskoisi, mutta sieltäkin vaan kummasti kaivellaan eväitä elämään. Ensin katsaus menneeseen ja sitten vaan täysillä tulevaa kohti! Vertaistuki kannattelee.
Jos ryhmät eivät houkuttele, on mahdollisuus tulla ihan kahdenkeskenkin pohtimaan elämän pulmia. Kirjoittamalla asiat hahmottuvat ja etsitään rivien välistä sitten niitä vastauskiakin.
Kotiapalvelu Verenpisaran viihtyisät tilat siis täyttyvät kirjoittavista kansalaisista ensi keväänä.
Kuitenkin ennen kaikkea tätä: Viitaniemen Seija, suuri guru alalla, tulee valaisemaan varkautelaisten tietämystä kirjallisuusterapiasta. Seijalla on näkemystä ja kokemusta alasta. Kaikki siis kirjastolle 27.1.klo.18.00!
Kun on tämä ikioma blogi niin on edes joku maksuton paikka, johon voi nämä asiat listata. Paitsi eihän nyt tämäkään ihan ilmainen ollut, mutta ne eurot on menneen kesän marjoja.

... että sieppaa!

Onko yrittäjä eläkkeensä ansainnut?
Yhden naisen yritykseni tarjoaa palveluaan sekä julkishallinnolliselle yhteisöille että eri kokoisille yrityksille tuntihintaan. Luonnollisesti lisäsin laskuihin palkan sivukulut. Eräs julkishallinnollinen yhteisö ja osa yrityksistä pitää asiaa luonnollisena todeten menetelmän olevan heille edullinen, koska siinä säästyy hallinnolliset kulut eli heidän ei tarvitse käyttää työvoimaa sivukulujen laskentaan ja tilitykseen, koska minä yrittäjänä toimitan tilitykset eteenpäin. Erä suuri konserni ilmoitti, että heidän ei kuulu näitä sivukuja maksaa ja niitä ei saa laskuttaa. Kuitenkin sama konserni maksaa toiselle henkilölle (joka työskentelee verokortilla) samasta työstä samaa palkkaa samaan hintaan ja luonnollisesti maksaa siitä palkan sivukulut eli työntekijän eläkemaksun. Minun tapauksessani summat eivät ole suuria, mutta kuinka paljon me yrittäjät yleensä maksamme elämiseen tarkoitetusta palkastamme vielä omat eläkkeemme toisin kuin ns. verokortilla työskentelevät? Kuinka moni meistä pakotetaan hinnoittelemaan työmme niin, että eläketurvaan ei yksinkertaisesti liikene rahaa. Kuinka usein meitä painostetaan tekemään harmaata työtä? Pidetään rohkeasti huoli, että työmme hintaan sisältyy myös eläketurva, eikä yhteiskunnan tarvitse tukea meitä silloinkaan, kun olemme vanhoja.

Mummotusta

Nyt on leikattu käsi kunnossa. Sen todistaa kolme neulottua sukkaa - neljäs on tekeillä. Ei onnistunut kutominen viime talvena. Tämä mummo yrittää edes yhdet sukkaparit saada kullekin neljälle kultaiselle. Sinne silmukoihin piilotan siunausta ja varjelusta pikkujaloille. En toivota suoraa tietä, en tasaistakaan. Toivotan mielenkiintoista, jännittävää, vaihtelevaa, aurinkoista, tuulista, mutta turvallista tietä. Matkakumppaniksi toivon välittämistä, sydämen paloa ja paria ystävää.

Europa Nostra Joroisissa

Järvikylän kartano Joroisissa restauroi sukunsa hautakappelin ja sai siitä maailmanlaajuisesti arvostetun Europa Nostra- palkinnon. Palkinnon arvoa kuvaa, että 140 hakijakanditaatin joukkoon ei kelpuutettu Venetsian San Marcon kirkon restaurointitöitä.
Risteili paljon ajatuksia, kun free lancer-toimittajan ominaisuudessa olin palkintotilaisuudessa. Englantia ja ruotsia siellä puhuttiin. Oli paikalla maaherra, kunnanjohtaja, kirkkoherra, Nostran edustajia ja vaikka sun mitä väkeä.
Miltähän tuntuisi, jos omat juuret olisivat niin selkeät kuin tuollaisen kartanon suvulla on - samoilla tanhuvilla 1600-luvulta lähtien ovat olleet. Ei sitä osaa kuvitella tällainen amerikankävijöitten ja maattomien maatyöläisten jälkeläinen. Tuli siellä mieleen vapaus ja seikkailun riemu, jota varmaan koki ukki Amerikoissa, mutta toisaalta myös huoli toimeentulosta Savon syrjämailla. Huoli, joka varmasti kehitti luovuutta, kun piti miettiä leivän jatketta. Siis vapaus, luovuus, riemu. Siinä se perintö on!

Mummo

Innostuin kirjoittamaan mummosta, kun elämäkertakirjoittajaryhmissä ollaan tässä vaiheessa.

Loviisa (kuvassa vasemmalla)syntyi talon tyttäreksi Maaningan Tuovilanlahden Miettilään. Mummon isä oli valtiopäivämies ja äkeä luonnoltaan. Mummolla oli sisko Mari, joka lähti Amerikkaan ja veljet Paavo ja Ani.
Nuorena mummo lähti Helsinkiin sairaanhoitajakouluun. Oli Helsingissä professorina apulaisena ja jossain kartanossa hoitamassa vammaista lasta. Ukin mummo tapasi siellä etelässä ja tulivat Iisalmeen. Kun isäni syntyi 1919 mummo oli jo yli 40v. Ukki kuoli välirauhan aikana. Mummo kulki isän mukana elämänsä loppuun.
Muistan mummon hyvin pienestä. Hän luki ja lauloi meille, teki äppöjä ja kaikin puolin osoitti rakkautta. Syliin sai aina juosta ja mummo piilotti jo suuhunsa ottamat karkit meille myöhemmin annattavaksi. Kun piti tappaa kana, sen teki mummo ja vastoin kylän yleistä tapaa se kana myös syötiin. Mummo opetti rukoilemaan, mutta myös pelotteli Jumalalla: Jumala tietää, jos ajattelet pahoja. Mummo veisasi ja luki raamattua. Tuli myös jokin siionin lehti. Iskelmiä ei saanut kuunnella ja tanssi oli syntiä. Mummolla oli rinnassa avohaava, syöpä, jota hän ei halunnut hoidettavan. Itse teki kääreitä ja voiteli haavojaan. Piti varoa, ettei juokse kovasti syliin. Kun oli kova ukonilma, mummo kuljetti petivaatteensa ulos tulipalon varalta. En muista, että mummo olisi koskaan käynyt missään kodin ulkopuolella, ehkä Luhalla joskus.
Mummo kuoli, kun olin 8-vuotias. Mummon sairastaessa aina kun tulin koulusta, piti mennä mummoa katsomaan. Kova pala nousi kurkkuun, askel hidastui. Matkalla keksin vaikka mitä tekemistä, ettei olisi tarvinnut mennä katsomaan sairasta mummoa. Istuin rappusilla. Märät lapaset palelluttivat sormia. Lopulta oli pakko mennä. Mummon kammarissa haisi ummehtunut ilma ja ja väkevä pissa. Uupuneena hän ojenteli käsiään ja tahtoi halata. Niinä iltoina leikit olivat takkuisia. Yritin unohtaa sairaan mummon.
Eräänä aamuna äiti sanoi, että mummo on kuollut. En halunnut katsoa häntä enää. Luhalaiset tulivat, mummo laitettiin arkkuun ja vietiin pois. Serkkujen kanssa yllyimme riehumaan. Meille oltiin vihaisia. Oli pimeää ja harmaata. Hautajaisissa isä itki.

Vettä sataa

...ja se on hyvä. Nyt voin tehdä pakolliset paperihommat kuten alv-tilitykset sun muut yksinyrittäjää kuormittavat kuviot alta pois. Ei ole sihteeriä eikä lähettiä, ei niin minkäänlaista postimerkinnuolijaa apuna.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.