Margarita ja Holma

 

Nyt pitää miettiä, että rohkenenko kirjoittaa uudesta Finlandia-kirjasta tähän. Paitsi että itseasiassa kirjoitin jo viime viikolla Pialle näin:

Margaritasta. Päähenkilö Senni Margarita on ristiriitainen henkilö. Tulee raskaaksi ja hylkii lasta niin, että laihtuu luurangoksi. Lapsi kuolee kirjassa jopa kaksi kertaa ja Sennin kohtu poistetaan. Hänellä ei ole minkäänlaisia äidintunteita eikä surua tästä. Kylmä. Toisaalta hoitaa huolellisesti poliolapsia, mutta edelleen tunteettomasti. Täytyy vielä tarkistaa, että onko tosiaan noin tunteeton. Toinen ristiriita on suhde kirjan henkilöitten suhde luontoon. Olihan 50-luvulla varmaan luontofriikkejä, mutta näihin ihmisiin on istutettu tämän päivän luontofriikin ajatusmaailma. On vähän niin kuin päälle liimattuja nämä ihmiset ja niiden tarina ja ajankuva. On poliota, aborttilakia, maaltamuuttoa jne. Sitten kuin mattona kaiken alla huikeaa luontokuvausta. Näen kirjan naivistitauluna, ei varjoja, ei ulotteisuutta. Kaikki vaan näkyy selvästi. Siitä tykkään, että on oikeaa ihmisten tarinaa, fiktiota, eikä mitään muodissa olevaa autofiktiota ja tajunnanvirtaa. Ei tarvitse miettiä Annia, vaikka minähän en lue kirjoja muutenkaan kirjailijan kautta vaan tarinana. Vähän kuin elokuvana mulla virtaa ne läpi.

Minä etsimällä etsin Margaritan jälkeen jotain kevyttä ja löysin sopivan, Antti Holman Kaikki elämästäni. Ai miten hyvin tehty kirja tai ainakin minun tarpeeseeni Margaritan jälkeen  ihan nappiin. Oli huumoria, syvyyttä, nöyryyttä, lempeä ja lämpöä. Lontoon homoyhteisö ja Sonkajärven hiljainen kyläraitti oli kuvattu niin kauniisti, että itku oli tulla. Osaisipa suhtautua omiin muistoihinsa noin. Siis kuuntelin Holman itsensä lukemana. En tiedä, miltä näyttää tekstinä. Täytyy joskus vilkaista. Minähän tykkäsin niistä Antti Holman Kauheimmista runoistakin, joille  XXX nyrpisteli. Mulla on ne ihan cd-levynä, kun vitosella jossain myytiin. Mulla on kuukausi ilmaista BookBetiä. Ihan mahtavaa on, kun voi lukiessa neuloa. 

Margarita kyllä avautui eri lailla, kun kuuntelin Anni Kytömäen haastattelun, mutta silti kirjan tunnelma minussa ei muuttunut. Olenko niin perinteinen äiti ja isoäiti, että en aina muista, että kaikki ihmiset eivät halua lapsia ja että kokevat painostusta yhteiskunnan taholta synnyttää ”valtionvauvoja”. Tällä nimellä Senni lastaan kirjassa kutsuu. Hyvä, että asiaa kirkastetaan meille normatiiveille.

Anni Kytömäki on pienesti tuttu. Hän oli nimittäin joku vuosi sitten Lapinlahdella Matti Pulkkisen seuran seminaarissa puhumassa aiheesta Luontokuvaus Matti Pulkkisen tuotannossa tai jotain sinne päin. Oli hyvä tilaisuus, tupa täynnä ja keskustelu suht vilkasta.

Kirjotin yllä kahdesta kirjasta rinnakkain. On suuri rikkaus, että on olemassa monenlaisia kirjoja meitä lukijoita tukemassa. Kun yksi kirja ahdistaa, ota äkkiä toinen keventämään, mutta muista myös  prosessoida ne tunteet, joita se edellinen kirja herätti.  

Nyt mietin, onko Suon villi laulu liian raju luettavaksi näinä ankeina aikoina.