maanantai 21. marraskuuta 2016

Roiskintaa teatterissa/teatterista


Pätkä Kuopion Kaupunginteatterin esitteestä:

Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuunkulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot. 

Yllä olevan esitteen ja ohjaaja Leea Klemolasta tehdyn haastattelun (HS 20.11.) innoittamana teatteriin lähtö oli mieluista ja ilta täynnä odotusta, että nyt on jotain uutta ja inspiroivaa on tulossa.

Esityksen alku oli lupaava. Näytelmä sijoittuu teatterimaailmaan. Talon diiva, ikääntynyt näyttelijä Kyllkki Lalla (Seija Pitkänen) on joutunut sairaslomalle saatuaan syytteen seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla.  Paluu töihin on raastavan tuskallista ja entistä paikkaa on vaikea löytää. Kyllikin taistelu käy luihin ja ytimiin. Tässä vaiheessa suuret aplodit näyttelijä Seija Pitkäselle!

Sitten pudotaan. Näyttämölle tulee liukuhihnalla erilaisia teemoja. On sukupuoli-identiteettiä etsivä ihminen. Mies haluaa eroon sisäisestä tytöstä. Olisi ollut ihan mielenkiintoista mennä tähän teemaan syvällisemmin.

 Vanhenevan naisen kipuilu ”parasta ennen” päiväyksen ohittamisesta olisi myös ollut oma aiheensa. Onko tuo nyt kovin uusia näkökulmia avaava asenne, että seksi ja viehättävyys loppuu vanhetessa. Ei muuten lopu. Tätähän Kyllikki pelkää ja taistelee vastaan. Miksi ei sitten voita taistelua vaan muuttuu coyboyksi. Tämä kohta ei avautunut sitten ollenkaan.

Näytelmän valopilkku on Kyllikin ja Jukan välinen rakkaus. Huikentelevan vaimon kanssa ei ole helppo elää. Jukka on kuitenkin Kyllikin taustalla turvahahmona ja kun Jukka tarvitsee apua niin Kyllikki tukee sydämen pohjasta. He ovat pari.

Jos Leaa Kleomola ei olisi sanonut haastattelussa, että kuvaa alastomuudella kuolemaa, olisin ihmetellyt alasti loikkivaa miestä. Nyt kun tiedän, ymmärrän, mutta kuinko moni katsomossa oli lukenut samaisen päivän Hesarin?

Esitystä häiritsi lavalla kouhottaminen, päälle puhuminen ja teemojen hajanaisuus. Esitys meni niin kiireellä, että ajatus ei pysynyt mukana. Hitaampi tahti olisi ollut parempi tällaiselle vanhenevalle naiselle, jonka jotain kohtaa esitys näköjään kosketti, koska aiheutti näin voimallisen reaktion. Teatterin tavoite siis toteutui.

3 kommenttia:

  1. Niin totta, että teemoja oli liikaa yhteen näytelmään. Eivätkä kaikki kohdat avautuneet, cowboy, esimerkiksi. Mutta moni kohta myös osui.

    VastaaPoista
  2. Tässä Facebookista MG:n ajatuksia:
    Matthew Gregory Höh, sä mikään vanheneva nainen ole! Sulla on, Raili hyvä, sellaset elämän tiedot ja kokemukset, että niillä ei ole mitään Parasta Ennen -merkintää. - Kuulostaa sinun blogi-arvostelusi perusteella, että Leea Klemolan ohjauksessa toteutettiin, ei tekstuaalista teemaa, että mitä ne nyt siellä puhuu ja tekee, näyttämöllä siis. - Vaan, ja tähän mie tekaisen fiinimmän termin = näytelmässä "Vaimoni Casanova" oli "meta-teema", vierusaihe sen kaiken nähdyn ja kuullun vieessä ja ohessa. Eikä se metateema mitään kunnon tarinaa aiikonutkaan kertoa = alkutilanteesta loppuratkaisuun, tai ainakin puhdistavaan elämykseen = se kuuluisa katharsis. - Tämä näytelmä toi näytille erään "position" = asetelman, jossa nämä fiktion ihmiset elävät. Ja katharsista vaille jäävät, häppy endistä puhumattakaan. - Mie oon 70-luvun nuori, ja sitten 80-luvulla oon täällä Kuopiossa nähnyt aika monta vavah- + sykäh-dutta/dyttävää näytelmäkappaletta. "Poltetusta Oranssista" "Woyczeckiin". Eikös niissäkin melko ahdingossa ihminen ollut? Ja meno kuin moukarihäkissä, ei mitään Niskavuorten agraarijäyhyyttä. - Mutta jotakin ne muistaakseni vahvasti herättivät.Muutakin kuin toiveen päästä pitkän jonotuksen jälkeen Henry's Pubiin. Toive vapautumisesta, toive rakkaudesta, toive heräämisestä, selkeyteen ja kirkkauteen. - Sinun arvostelusi kuulosti, että tällaista toivoa, näytelmän raamien yli kantavaa, ei tämä kuopiolainen "Sex And The City" -kohellus muistanut tarjota.
    En tykkääkään · Vastaa · 1 · Eilen 16:39


    Raili Miettinen joo, kyllä se oli meta-teemainen. Olenhan minä nähnyt ja vielä enemmän kuullut kokeellisempaa teatteria kuin Niskavuori ja tuota uudempaa sydämestä kannattanut perinteisen rinnalla, totta kai. Mutta tehtiin nyt millä kaavalla tahansa niin aina voi joko onnistua tai sitten epäonnistua. Se riski se on niin tekijöillä kuin katsojillakin. Klemolan elokuvista olen aina pitänyt. Tämä oli ensimmäinen teatteriversio häneltä minulle.
    Tykkää · Vastaa · Eilen 19:41


    Matthew Gregory Hmh! Aionpa kuitenkin yhä pysytellä positiivisuuden puolella. Toki vain sen perusteella, mitä Sinä Raili olet kirjoittanut. Mutta näytelmäesitys ei ollut epäonnistunut, jos oletamme, että tietyn elämäntavan sekä erityisesti elämisen tunteen esittäminen oli jopa "metaluokan" pääasia. Kuitenkin esitys sen johdosta seuraavassa vaiheessa "onnistui epä", koska esityksen sisällöllä ei ollut esim. Sinulle mitään arvokasta annettavaa. Mitä en lainkaan ihmettele, enkä oikein usko, että olisi mullekaan.
    En tykkääkään · Vastaa · 1 · Eilen 21:34



    Kirjoita kommentti…

    VastaaPoista