Hyytävä matka

Päädyin pari vuotta sitten luotsaamaan kauan sitten perustamaani yksityistä hoitokotia tässä tapauksessa julkishallinnon hellään syleilyyn. Oletan, että sama tilanne olisi ollut, jos vastaanottajana olisi ollut Attendo tai muu jättijärjestelmä.
En mitenkään osannut kuvitella, miten kankeaan ja monimutkaiseen järjestelmään jouduin pienen hoitokotiparan uittamaan.
Opettelin henkilöstöhallinnon monimutkaisen järjestelmän, ruokien, vaippojen ja sähkölamppujen tilausjärjestelmän. Ujutin asukkaat kankeaan potilastietojärjestelmään, jossa ei ollut kirjaamistilaa ”jaksoi avata silmät ja hymyili”-toiminnolle. Luulin olleeni yrittäjänä taloudellinen, mutta että ei saanut tilata edes vuodesuojia!
Kerronpa, miten monta asiaa pitää olla valmiina ennen kuin voi tilata laastaria hoivakotiin. Ensinnäkin on kilpailutettu halvimmat laastarit, on rakennettu monimutkainen valtakunnallinen tietoverkko mahdollistamaan tilauksen, on rakennettu suuret tilat valtaville laastarivarastoille ja hankittu autot niiden kuljettamiseen. Tarjouksen käsittelyyn on kulunut työtunteja ja kokouspalkkioita, atk- henkilö joutuu koko ajan opastamaan hoitajia tilausjärjestelmään, autonkuljettaja seilaa paikasta toiseen ja tiputtelee laastareita pitkin maakuntaa.
Minä kun yrittäjänä vaan hyppäsin auton rattiin, ajoin lähimpään kauppaan ja ostin laastarin, juuri oikean näköisen ja kokoisen ja juuri sen verran kuin tarvittiin. Ehkä se paketti maksoi 50 senttiä enemmän, mutta ei jäänyt laastareita nurkkiin pyörimään. Kun ei tuollainen pieni yksikkö saa kulumaan sataa (usein minimitilausmäärä) laastaria vuodessa eikä kahdessakaan.
Systeemin kehittämisellä on tietenkin haettu säästöjä, mutta kauankohan vie aikaa, ennen kuin se hankkii itsensä takaisin. Tämän laskemiseen taas tarvitaan suunnittelija. Entäpä jos hän päätyykin sellaiseen tulokseen, että pieni on sittenkin paitsi kaunista, myös tehokasta.
Sain tämän pestin myötä monta uutta työtoveria. Joillekin paras työpäivä oli ohi mennyt työpäivä, joillekin mikään työvuorolista ei ollut hyvä, joillekin olisi pitänyt maksaa likaisen työn lisä vanhuksen vessareissusta, joillekin päivän tähtihetki oli huomata työkaverin pieni moka. Oli niitä, joille riitti, että täytti byrokratian kirjaimen moitteettomasti. Mitä väliä hoidon laadulla ja sen kehittämisellä.
Oli myös työtovereita, joille vanhukset olivat ihmisiä. He kärsivät, kun eivät voineet toteuttaa ammattiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Oli ihania luonteita ja itse piruja samassa sopassa.
Pahinta oli työn ilon puuttuminen.
Tämä kaikki oli kuulemma ihan tavallista, joka tarkoitti sitä, että kestä vaan. En minä kestänyt.

Äiti 89 v. asui kotona lähes viimeiseen asti. Tässä viimeinen äitienpäivä.