lauantai 24. tammikuuta 2026

Historia-viikko

 Oli historiallinen viikko, nimittäin Varkaus-historiallinen. Torstaina kuulimme  museokeskus Konstissa serkusten Päivi ja Ari Kankkusen kiinnostavat luennot 1859 rakennetun Tyyskä-talon vaiheista. Talon rakennutti aikoinaan laivanvarustaja Paul Wahl piirilääkäri Hällströmin käyttöön. Lääkäreitä talossa asuikin aina vuoteen 1947. Sen jälkeen käyttö on ollut moninaista. Päivi sai herätettyä henkiin koko Hällströmin perheen ja suvun. Erityisesti ilahdutti tieto äiti- Anna Hällströmin intohimosta puutarhan hoitoon. Ymmärrän, että puutarhan nosti etualalle pieni haikeus, kun tämän muuton myötä en ole enää vastuussa minkäänlaisesta kukkapenkistä. Jos olisin rikas, lahjoittaisin nykyisille tyyskäläisille, Osuuskunta Kovamenolle PALJON rahaa puutarhan uudelleen perustamiseen ja ylläpitoon. Tämän tekisin suurella rakkaudella ja sitten siellä kukkaisten keskellä kävisin käyskentelemässä ja pienesti kohentelisin kukkien olosuhteita. Saisivat myös avustuksen kaivattuun pesutupaan ehdolla, että siellä olisi amme, jossa  silloin tällöin saisin käydä nauttimassa yrttikylpyjä.

Varkauden teatterinohtaja Juha Vuorinen, joka ei ole se Juoppohullun päiväkirja -Vuorinen, on kirjoittanut ja ohjannut näytelmän Varkauden suurmiehestä Walter Ahlströmistä.  Hänhän perusti käytännössä koko Varkauden mukaanlukien tuossa korttelin päässä  tälläkin hetkellä kartonkia jauhavan tehtaan, Ruukin. 89-vuotias naapurini  muuten kertoi, että hänen lapsuudessaan puhuttiin vain Ruukista, ei niinkään Varkaudesta. Walter Ahlströmin tahdosta on laadittu pohja koko tälle Päiviönsaarelle. On muutama rakennus siltä ajalta vielä olemassa kuten juuri Tyyskä sekä Taidekeskus Väinölä ja entinen Kansankeittiö, nykyinen ravintola Kaks´Ruusua.  On niitä muitakin toki. Koko alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus muutamaa pientä säröä lukuunottamatta.  Siis tänään kävin teatterissa tutustumassa Walterin liiketoimiin. Erikoinen ukkeli, jota ei riskit pelottaneet. Hienostoväkeähän he olivat, eivät edes asuneet täällä, vaan Porin lähellä Noormarkussa. Walter kuoli 1931. Mitä sitten tapahtui, miten jatkui tehtaan historia, miten Varkauden? Hyvä taide-esitys herättää aina jatkokysymyksiä.

maanantai 12. tammikuuta 2026

Sielunpiirtäjän ilta



Sielunpiirtäjän ilta (Joel Haahtela, Otava 2025) Kirja kertoo arvostetusta, nimettömästä taidemaalarista 1600-luvun Hollannissa. Vaimonsa ja lapsensa menettänyt taiteilija saa oppipojakseen  lahjakkaan nuoren Jaakobin. Myöhemmin taloon muuttaa myös Jaakobin äiti Anne. Hänellä on myös pari hyvää ystävää ja taloudenhoitaja, siis elämää ympärillään. Kirjassa ei mässäillä,eikä maalata kauhukuvia Jakobin väkivaltaisesta isästä, ei puolet kaupungista tuhonneesta tulipalosta, ei lapsen kuolemasta rokkoon eikä masentuneen vaimon itsemurhasta. Silti asiat tulevat selväksi rivien välistä, kuten hyvässä kirjassa aina. Koko teoksen ajan taiteilija maalaa taulua, jota kukaan ei saa katsoa. Kirjan lopussa selviää, että hän maalasi kuollutta vaimoaan vapaaksi. Taulussa on myös hän itse. Taulun valmistuttua  taiteilija itsekin kuolee. Maalaamisen lisäksi taiteilija kirjoittaa, pohtii elämää kuten

jokaisessa ihmisessä on syvä ja näkymätön haava, nimeämätön suru. Meidän elämämme on arpikudosta haavan päällä. Minun maalaamiseni on arpea  s.183

Joskus tuntuu, että tekeminen on unohtamista. Kuolema rakastaa taukopaikkoja ja korjaa talteen paikallaan seisovat, siksi kaikki kiirehtivät. s.178

Vasta nyt katselen maailmaa kirkkaasti ja suoraan, eikä se ole helppoa, koska samalla näen itseni. s169

Haahtelan leijuvaan, runolliseen  tekstiin on helppo solahtaa. Koko lukukokemuksen ajan on varma luotto siihen, että kaikki on kuitenkin jollain kummallisella tavalla hyvin. Kirja ei ole  unelmahöttöä, ei totuudesta pakenemista, vaan  lepokivi tämän kaaoksellisen maailman keskellä.