Leonidin hammas

Leonid on ystäväni Pian edesmennyt kumppani ja lasten isä. Hänet on haudattu Etelä-Savoon, Puumalaan. 

Näkymä Puumalta  sillalta kauas Saimaalle

Tähän päivään asti Pia on säilyttänyt Leonidin yhtä hammasta etelä-amerikkalaisessa woodoo-huolinukkerasiassa. Pialla on ollut myös tallessa oma lettinsä muistona Konevitsan luostari- ja Leonid- ajoilta.  ” Ainoa asia, josta  Leonid tunnisti minut naiseksi” nauraa  Pia hirtehisesti. Nyt oli tullut kuitenkin aika luopua sekä hampaasta että letistä. Hammas siis pääsi Leonidin hautakumpuun huolinukkerasiassa. Letti haudattiin pienen kuusen juurelle hautausmaan portin pieleen. Pialla oli oikein lapio mukana näitä toimenpiteitä varten.

Leonid Ljuhanov 1959-2012 

Pia luopuu nuoruusletistään

 

Huolinukke ja Leonidin hammas

Lupauduin siis saattoväeksi ja suunnistimme Puumalaan heti aamutuimaan. Menomatkalla poikkesimme Joroisten Kaitaisten  Gregorius Voittajan pikkukirkkoon. Leonid sai tuohuksensa vainajien muistelupöytään, samoin ystäväni Anneli, joka ei kylläkään tunnustanut mitään tuonpuoleista, mutta tuskin olisi pahastunut tästä eleestä.

Toinen sisällä kuvassa (kirkossa) ja toinen liepeillä

Puumala oli yllätys, porukkaa kuin meren mutaa tori täynnä. Kylähän  ei ole oikeastaan missään, ei valtateiden varsilla, ei kaupunkien liepeillä. Tänne kun  tullaan niin tullaan todella Puumalaan. Siitä on tätä nykyä  tullut etelän intellektuellipiirien in- paikka. Löytyy Aku Hirviniemeä ja Ville Haapasalon georgialainen hatsapuri-koju. Tätä ihanaa herkkua olen maistanut Tbilisissä, Georgian pääkaupungissa ja nyt sitä saisi Puumalan torilta! Kojun edessä oli kuitenkin  sen verran pitkä jono, että jäi tällä kertaa syömättä. Näimme vilauksen itse Ville Haapasalostakin, kantoi tavaraa pakettiautosta kioskiin.

Hatsapuri-jonon kuvausta

Puumalaan on rannoille on asettautunut paljon uusrikkaita etelän herroja ja rouvia. Mietimme, miksi suomalainen uusrikas tuntuu korvaan hankalammalta  kuin venäläinen. Samoja eurojahan ne paikkakunnalle tuovat. Kyllä Puumala heitä tarvitsee, vaikka sisimmässä moni siellä kokee, että vievät meidän rannat. Heittäydyimme sitten oikeiksi turisteiksi, kiipesimme näköalatorniin. Se on sijoitettu Puumalan valtavan korkean kaarisillan päälle. Se siltahan nousee lähes taivaisiin aivan kylän sydämestä. Ei tarvitse enää jonotella lossia siinä kohtaa Saimaata. Torin saippuakauppias osoittautui Pian tutututuntutuksi ja loppujen lopuksi melkein sukulaiseksi. Kun toimittajan kanssa liikkuu, tiedontaso laajenee kummasti ja tunti venyy kahdeksi.

Saippuakauppias Anne Nuupponen ja toimitusjohtaja Pia Valkonen

Toki piti juoda kupposet suloisessa kahvila Soropissa, vanhassa puutalossa, vanhojen huonekalujen ja tapettien ympäröimässä kamarissa. Tulomatkalla vielä bongasimme Juvalla hauskan II- kerroksen terassin ja tietysti Pia jäi suustaan kiinni tämänkin paikan henkilökunnan kanssa. 

Veikeä terassin seinä Juvalla

Antoisinta reissussa oli kuitenkin kiireetön  autoajelu mutkaisia Etelä-Savon teitä. Siinä ehdittiin käydä läpi monenmoista. Muisteltiin menneitä, haaveiltiin tulevaisuudesta, hahmoteltiin tarinoita. Silti juttu jäi taas kerran kesken. Tämä vaatii pikaisesti uuden reissun. Jäi nekin hatsapuritkin  syömättä ja jos huolinuket alkavat kummitella käydään ne joku päivä kaivamassa ylös, otetaann tulitikut mukaan ja tehdään nukeista pieni nuotio. Eivätpähän sitten kummittele. Sellainen "huolet savuna ilmaan" - olisi tämä retki.  Mutta hammas ja letti jätetään. Kyllä ihminen tarvitsee symbolisia eleitä ja rituaaleja asioiden käsittelyyn. Niin yksioikoinen ei pidä olla, etteikö lähtisi hautaamaan hammasta sille kuuluvaan paikkaan vähän etäämmällekin.