Leonid on ystäväni Pian edesmennyt kumppani ja lasten isä. Hänet on haudattu Etelä-Savoon, Puumalaan.
Tähän päivään asti Pia on
säilyttänyt Leonidin yhtä hammasta etelä-amerikkalaisessa woodoo-huolinukkerasiassa.
Pialla on ollut myös tallessa oma lettinsä muistona Konevitsan luostari- ja
Leonid- ajoilta. ” Ainoa asia, josta Leonid tunnisti minut naiseksi” nauraa Pia hirtehisesti. Nyt oli tullut kuitenkin
aika luopua sekä hampaasta että letistä. Hammas siis pääsi Leonidin
hautakumpuun huolinukkerasiassa. Letti haudattiin pienen kuusen juurelle hautausmaan portin
pieleen. Pialla oli oikein lapio mukana näitä toimenpiteitä varten.
Lupauduin siis saattoväeksi
ja suunnistimme Puumalaan heti aamutuimaan. Menomatkalla poikkesimme Joroisten Kaitaisten
Gregorius Voittajan pikkukirkkoon.
Leonid sai tuohuksensa vainajien muistelupöytään, samoin ystäväni Anneli, joka
ei kylläkään tunnustanut mitään tuonpuoleista, mutta tuskin olisi
pahastunut tästä eleestä.
Puumala oli yllätys, porukkaa kuin meren mutaa tori
täynnä. Kylähän ei ole oikeastaan missään, ei valtateiden varsilla, ei kaupunkien liepeillä. Tänne kun tullaan niin tullaan todella Puumalaan. Siitä on tätä nykyä tullut etelän intellektuellipiirien in- paikka. Löytyy
Aku Hirviniemeä ja Ville Haapasalon georgialainen hatsapuri-koju. Tätä ihanaa herkkua olen maistanut Tbilisissä, Georgian pääkaupungissa ja nyt sitä saisi Puumalan torilta! Kojun edessä oli kuitenkin sen verran pitkä jono, että
jäi tällä kertaa syömättä. Näimme vilauksen itse Ville Haapasalostakin, kantoi tavaraa pakettiautosta kioskiin.
Puumalaan on rannoille on asettautunut paljon
uusrikkaita etelän herroja ja rouvia. Mietimme, miksi suomalainen uusrikas
tuntuu korvaan hankalammalta kuin venäläinen. Samoja eurojahan ne paikkakunnalle
tuovat. Kyllä Puumala heitä tarvitsee, vaikka sisimmässä moni siellä kokee, että vievät
meidän rannat. Heittäydyimme sitten oikeiksi turisteiksi, kiipesimme
näköalatorniin. Se on sijoitettu Puumalan valtavan korkean kaarisillan päälle. Se siltahan nousee lähes taivaisiin aivan kylän sydämestä. Ei tarvitse enää jonotella lossia siinä kohtaa Saimaata. Torin saippuakauppias osoittautui Pian tutututuntutuksi ja loppujen lopuksi melkein sukulaiseksi. Kun toimittajan kanssa liikkuu, tiedontaso laajenee kummasti ja tunti venyy kahdeksi.
Toki piti juoda kupposet suloisessa kahvila Soropissa, vanhassa puutalossa, vanhojen huonekalujen ja tapettien ympäröimässä kamarissa. Tulomatkalla vielä
bongasimme Juvalla hauskan II- kerroksen terassin ja tietysti Pia jäi suustaan kiinni
tämänkin paikan henkilökunnan kanssa.
Antoisinta reissussa oli kuitenkin kiireetön autoajelu
mutkaisia Etelä-Savon teitä. Siinä ehdittiin käydä läpi monenmoista. Muisteltiin
menneitä, haaveiltiin tulevaisuudesta, hahmoteltiin tarinoita. Silti juttu jäi
taas kerran kesken. Tämä vaatii pikaisesti uuden reissun. Jäi nekin hatsapuritkin syömättä
ja jos huolinuket alkavat kummitella käydään ne joku päivä kaivamassa ylös, otetaann tulitikut mukaan ja tehdään nukeista pieni nuotio. Eivätpähän sitten
kummittele. Sellainen "huolet savuna ilmaan" - olisi tämä retki. Mutta hammas ja letti jätetään. Kyllä ihminen tarvitsee symbolisia
eleitä ja rituaaleja asioiden käsittelyyn. Niin yksioikoinen ei pidä olla,
etteikö lähtisi hautaamaan hammasta sille kuuluvaan paikkaan vähän
etäämmällekin.
![]() |
Näkymä Puumalta sillalta kauas Saimaalle |
![]() |
Leonid Ljuhanov 1959-2012 |
![]() |
Pia luopuu nuoruusletistään |
![]() |
Huolinukke ja Leonidin hammas |
![]() |
Toinen sisällä kuvassa (kirkossa) ja toinen liepeillä |
![]() |
Hatsapuri-jonon kuvausta |
![]() |
Saippuakauppias Anne Nuupponen ja toimitusjohtaja Pia Valkonen |
![]() |
Veikeä terassin seinä Juvalla |