Raili kirjoittaa

Henkilkohtainen on poliittista

2012-01-02T08:55:00.000-08:00

On kesäinen, lämmin päivä, lapset puettu parhaimpiin. On tultu päivittämään kuulumisia!
Meikäläinen kiemurtelee tuossa äidin sylissä, ei malta istua, kun takana on siskoa, serkkua, tätiä, peräti kuusi enoa, isä ja ukkikin . Mistä he tulivat, kuka otti kuvan, kuka puuttuu, miltä he kuulostavat, tuoksuvat, tuntuvat, mitä he toivovat, mitä opettavat?

Tammikuussa alkaa Pohjois-Savon Vasemmistonaisten järjestämä elämäkertakirjoituskurssi, joka kulkee työnimellä Ohdakkeiden tallaajat.
Elämäntarinan kirjoittaminen on ainutlaatuinen retki. Matka ei välttämättä ole helppo, eteen saattaa tulla kaikenlaista. Matka kuitenkin kannattaa, koska eletty elämä saa merkityksen usein vasta jälki-käteen ja vasta kirjoittaessa sille löytyy muoto. Yllättäen muistoissa on informaatiota myös nykyisistä ajatuksista, toiveista, motiiveista ja uskomuksista.

Kurssilla tutkitaan erityisesti sitä, millaiseen yhteiskuntaan/ sukuun/perheeseen olemme syntyneet ja mikä vaikutus näillä on ollut arvoihimme, asenteisiimme ja elämänvalintoihimme. Samalla avautuu myös se, minkä merkityksen minä jätän omaan elinpiiriini.

Tutkimme siis elämäämme ylisukupolvisuuden ja oman sosio-kulttuurisen taustamme kautta.
Henkilökohtaista historiaa käsitellään kehityspsykologian ja erilaisten elämänkaariteorioitten kautta apuvälineenä monipuoliset kirjallisuusterapettiset menetelmät.
Kurssi on avoin kaikille, jotka haluavat tallata ohdakkeet ja tylsät pöpeliköt kedonkukkien tieltä!

Kurssin tarkempi esittelytilaisuus on Siilinjärven, Kuuslahden työväentalolla 14.1. 12.00- 14.00.
Kurssi on avoin myös miehille!

Rakas päiväkirja

2011-11-30T15:23:00.001-08:00

Marraskuu meni nyt niin vauhdilla, että oli jäädä kirjautumatta kokonaan tähän blogiin. Kun en nyt muuta keksi, niin kopsaanpa tähän sivun päiväkirjastani vuodelta 1962. Tässä siis historiaa ja elämänkirjoa 9-vuotiaan kynästä. Lastenlapsista on muuten hauska kuunnella otteita mummon päiväkirjasta.

Koulussa oli tänään hauskaa, pääsin istumaan AUNE HYVÖSEN viereen. On hauskaa kirjoittaa päiväkirjaa pitkästä aikaa. Odotan hartaasti joululomaa. Minua jännittää, saako isä partakoneen terän sopimaan koneeseen (isällä on sähköparranajokone). Mirja tulee ehkä tänä iltana viiden junalla kun ei kirjoittanut. Martta kävi viime pyhänä ja puhui Turun murretta. Martta on Turussa töissä. Hoitelin tänä päivänä nukkeani, sen nimi on MERVI LENITA. Tänään tuli postissa Apu lehti. Minä luin siitä Annelille sarjakuvat.
Minun mieleni on ollut tänään iloton.

Runo

Koulu sydämeni särkee vaan
kun laiskanmerkit tulee ikkunaan.
Ei ihmiselämä niin hyvää oo
niin kuin pienet lapset luuloo, joo.

Minusta elämä on suuri, joskus on suruja ja joskus iloja, minusta se on tylsää.
Tästä jatkan salakielellä SXY GAÄ JHHGZ33X ZVUU+8.

Sunnuntai

2011-10-18T02:12:00.000-07:00

Sormet tuikkaavat eritahtisesti otsalle, sydämeen, käsiin
pyhitä ajatuksemme, tunteemme ja kättemme työt
Tuoksuva, helisevä savu vauhdittaa rukoukset ylöspäin
siunaa Herra
Sävelet keinuttavat kirkkosalia
yksi yhteinen rukous kumahtaa kaikuna salin seinästä toiseen
Herra armahda
Pyhät katsovat ymmärtävästi

Sormet lennättävät sinistä, punaista, riemunkirjavaa lankaa
vapaasti, mutta järjestyneesti
tuonne ja tänne ja sitten sinne, kuka soittaa
yhdessä ja rohkeasti
Kirjasta loppuvat sivut, uutta selataan,
elokuusta kuuluu Ämmän ääni, että
täyttä elämää

Nolotus

2011-10-07T11:56:00.000-07:00

Kun omaitse tökkii, takaportitkin ovat lukossa...

Kerran heinäkuussa

2011-08-30T09:36:00.000-07:00

Kun ajelin tässä kesällä Pieksämäelle Jäppiläntietä, aloin ymmärtää sitä muistiryhmäläistä, joka halusi jokaisen tapaamisen alussa lausua runonsa Jäppilä – Savon Inari. Eihän nämä lehtevät keskisavolaiset maisemat Lappia muistuta, mutta oletan rouvan runollaan tahtoneen kuvata kauneinta maisemaa, minkä tietää. Itse hän ei ollut Lapissa käynyt.
Olin matkalla kirjallisuustapahtuma Sylvi Symposiumiin, jonka ohjelmaa en malta olla tähän kopsaamatta:(tuleepahan jotain lyyristä tähänkin tekstiin)
Keskeneräiset kasvot – ihmisen osa kestää. Kaikesta kärsimyksestä voi selviytyä, jos sen voi nähdä osana tarinaa (päivän pääotsikko)
Selviytymisen kahdet kasvot – miten sanat auttavat muita selviytymään ja miten selviän itse? Jussi Sutinen kirjailija, kirjallisuusterapeutti
Lyyrinen selviytyjä – kauneuden voima valaista ja viiltää kirjailija Maria Peura
Aukon ja varjon kuvat – kriittisen traumafiktion tehtävästä. kirjallisuudentutkija, FT Sirkka Knuuttila.
Kun “sieluntilojen salongin” puheenjohtajaksi ilmoitettiin kulttuurintutkija Outi Kuma ja kun tarjoutui tilaisuus tutustua myös uuteen sanataiteen läänintaiteilijaan Marjo Heiskaseen niin ei kai päivästä voinut olla innostumatta. Kurssikaveri Jussin kanssa oli sovittukin, että turistaan kuulumiset sitten paikan päällä.
Ei näkynyt Jussia kulttuurikeskus Poleenissa eikä näkynyt ketään muutakaan. Ovissa jumotti tiukat lukot. Siitä sitten kotihenkilöä avuksi soittamaan. Tämä ilmoittikin tuota pikaa, että tule kottiin, se on viikon päästä. Minä tähän, että eikä...
Aamukahvin ja pitkähkön autoajelun jälkeen vessatarve alkoi kuitenkin olla harmituksista suurin. Siis Pieksämäellä pyhäaamuna. Hyvin mahtui vanha rellu siinä leveää pääkatua köröttelemään. Pelastus löytyi rautatieasemalta, paitsi että vessan ovi vietyään ainokaisen euroni, ei auennutkaan. VR:lle kiitos, ettei se vielä ole automatisoitunut lipunmyyntiä Pieksämäellä. Lippuautomaatti tuskin olisi lähtenyt ovea avaamaan. Neitonen kopsutteli korkokengillä edelläni. Suutaan ei avannut, mutta kuitenkin oven, mikä siinä tilanteessa oli palvelupriorisoinnissa tärkeintä.
Kun helpottuneena palailin autolle, availi maahanmuuttajayrittäjä liikkeensä ovea. Hänen ystävällisen olemuksensa innoittamana juolahti mieleen ilahduttaa kotihenkilöä etelän herkulla. Vaihdettiin siinä eväiden kypsyessä muutama sana seutukunnastakin. Eipä ollut hänellä pahaa sanottavaa Pieksämäestä.
Vaikka Jussi jäi tapaamatta ja luennot kuulematta, en katso tehneeni turhaa matkaa, kun vielä asemalta sain pizzan lisäksi muhkean Voimalehden kotiin viemisiksi.

Tuli karhu (n kakka) vastaan

2011-06-27T08:54:00.000-07:00

Varma tapa tehdä villieläimestä ihmistä pelkäämätön on ryhtyä ruokkimaan sitä haaskalla.
Eläin oppii siinä haaskalla käydessään tunnistamaan ihmisen -turistien, matkaoppaiden ja luontokuvaajien - hajun ja yhdistää sen makoisaan ruokaan: ai, tältä saa evästä! Mutta ei se karhu tai susi kuitenkaan ymmärrä erottaa sitä ruuantuojaihmisen hajua muista kyseisen lajin hajuista, vaan yhdistää tuoksut kaikkeen ihmiseltä haisevaan, jota kohti se tulee innoissaan, että saiskohan tuostakin suunnasta sapuskaa.
Niinhän siinä sitten käy, että pihapiirissä piipahtanut eläinparka saa välittömästi tappotuomion, kun ei älyä käydä vain siellä haaskapaikalla pällistelemässä ja pällisteltävänä olemassa.
Että ihminen on tyhmä ja itsekäs. Lailla pitää kieltää moinen "haaskanpito".
Jos kuitenkin halutaan houkutella viaton luontokappale näkysälle tällaisilla kepulikonsteilla niin ei sitten pidä itkeä, jos luontokappalekin lähestyy ihmistä.
Metsä vastaa niin kuin sinne huutaa.

Kesään!

2011-05-24T07:19:00.000-07:00

Kesän alussa heinäpelto oli pehmeää ja herkkää, multa vielä näkyvissä, ei saanut astua. Siitä sitten heinän korsi varttui ja vahvistui. Kun otti varresta peukalo-etusormiotteen ja vetäisi, jäi käteen kana- tai kukkotupsu. Kuivat korret kutittivat paljaita kinttuja ennen kuin ne kaatuivat viikatemiesten edessä.
Talon nuori emäntä silipasi kaiken kiireen keskellä seinältä kanteleen ja heläytti tuvan täyteen säveltä. Saman tien kannel seinälle ja takaisin keittiöön. Heinämiesten piti saada ruokaa.
Heinänkorjuun jälkeen pellon sänki pisteli jalkapohjia. Paluu kenkäaikaan alkoi lähestyä.

Näin se menee elämäkin. Alussa on ruoho pehmeää, vihreää. Sitten alkaa korsi pikkuhiljaa kutittaa ja lopuksi, kun sen paras terä on kaadettu, pistellä niin, että on suojattava jalkapohjat kengillä.
Jatkuva arvuuttelu valinnoista alkaa; kukko vai kana? pohjoiseen vai etelään? taloon vai mökkiin? auttajaksi vai autettavaksi? pehmeäksi vai kovaksi? kysyjäksi vai vastaajaksi? oppijaksi vai opettajaksi? yhteisöön vai erakoksi?

Mutta mitäpä, jos heittäsikin kengät nurkkaan, antaisi pistellä – elämän - iloitsisi pellonpientareesta, muhkeasta tyynystä, levähtäisi siinä ennen uutta loikkaa sänkipeltoon.
Antaisi kanteleen vastata kysymyksiin, antaisi sen soida!

Pääseväthän koirat taivaaseen

2011-03-07T13:27:00.000-08:00

Myrna Firenzia

Näin unta, että toistelin oudon kuvan vieressä : he is not killer. I now. Huusin tätä lausetta, eikä se tahtonut millään tulla kurkusta ulos, niin kuin painajaisessa käy.
Aamu tuli. Kävimme pikkulenkillä. Ajelimme Kuopioon ja koko matkan rapsuttelin sinua ja kehuin, kuinka hieno tyttö siinä on, maailman kaunein lagotto. Puoli tuntia sait haistella sydämesi kyllyydestä uusia ja ihania, vieraiden koirien tuoksuja ja peitellä niitä omilla hajuillasi. Puoli tuntia sinun kipeille polvillesi on paljon ja mieluusti jäit autoon odottamaan, kun menin hoitamaan käytännön järjestelyt. Valitsin pahvisen uurnan. Tuhka tulee kotiin postiennakolla ja ripotellaan onnelliseen metsääsi.
Vapisit alkupiikin edessä, mutta sitten rauhoituit, laskit luottavasti kuonosi jalalleni ja tuhisit kuten aina unen ja valveen rajamailla. Kun eläinlääkäri nosti sinut lavitsalle, vielä häntäsi hieman heilahti, kun sinulle kuiskasin viimeisen kerran: mamma rakastaa Myrnaa. Sitten kaikki oli ohi.
Tanssii susien kanssa - mies soitti juuri silloin: saiko Myrna piikin? Tämän täytyi olla enemmän kuin sattuma. Hän ei tiennyt matkastamme, koska halusin hoitaa tämän asian kahden vain sinun kanssasi. Tiesin, ettei se suuremman saattoväen kanssa olisi onnistunut. Nyt illalla Jouni sanoi, että hän tiesi sen aamulla klo. 9.00 samaan aikaan, kun varasin ajan eläinlääkäriin. Jotka ovat susien sukua, tietävät kyllä.
Viisi onnellista ja vauhdikasta vuotta, ehkä liiankin, koska molempiin polviisi kehittyi tuona aikana paha nivelrikko. Mitä enemmän hyppelit itsellesi ominaisella tavalla, sitä hankalammat olivat yöt kipulääkityksestä ja piikeistä huolimatta. Murisit ja ulahtelit sängyn alla. Kahdella kipeällä jalalla kävely on tuskallista.

Jos koirilla on taivas, haluan sinne.

Sana-asana

2011-03-03T02:01:00.000-08:00

Tuli viikonloppuna testattua joogan ja kirjoittamisen yhteisvaikutusta. Testi suoritettiin joogaohjaaja Merja Vihavaisen Ilo-olo- joogasalilla Leppävirralla. Testiryhmä koostui rohkeista ystävistä. Testi kesti viisi tuntia.

Oli rentouttavaa pötkötellä pötkyjen päällä ja taivutella itseään erilaisiin asaniin, joihin Merja meitä lempeästi taivutteli. Asana on joogakieltä ja tarkoittaa asentoa. Ainakin tämä yin-jooga sopi jopa meikäläisen vartalolle.

Rentona ja lämpimästä keitosta kylläisenä siirryttiin sitten asanasta Sanaan. Tällä kertaa kivet saivat puhua. Puheet kirjattiin, pidettiin ja uuttahan sitä ihmismielestä aina löytyy kynän avulla. Kotiinviemisiksi jokainen kehitteli omista teksteistään vielä 7-tavuisen mandran.

Testitulos antoi valtuutuksen jatkaa tuotekehittelyä.

Metsän hohtava pensas hukassa

2011-01-19T16:05:00.000-08:00

Paperit lentelee ja kello käy, tassutan pitkin huushollia ja kaivan joka kolon. Löytyy jos mitä tärkeää kuten muistitikun kadonnut pää, rutistunut dispositioluonnos, tuolijumppaohje, saunalahden lasku, lasten joululevy, koiran rekisteritodistus, rannekello. Siinä ne kaikki ovat olleet – ei hukassa, vaan tässä pikku offisepömpelissä ihan käden ulottuvilla.
Mutta missä on metsän hohtava pensas? Kohta on lähdettävä, nyt jostain pikaisesti varasuunnitelma! Tulee taas kumottua yksi luovuusteoria, jonka mukaan joutilaisuus on luovuuden ehto. Kuka on luovempi kuin hätäp:t housuissa juoksenteleva opettaja, jolla ei ole mitään valmista ja tunti alkaa vartin päästä, jossa ajassa pitää ajaa vielä 15 km valtatietä lumisateessa, todennäköisesti rekan perässä.
Musiikkia! Ahmaisen kourallisen cd-levyjä. Puron solina? Ei, se kusettaa. Valaitten ääntelyä? Ei. Kamalaa vonkumista. Ortodoksista kirkkomusiikkia? Ei, liian mahtipontista. Pakon edessä valitsen Bethovenin Fyr Elise. Puolen minuutin kuuntelulla huomaan, miten suloisesti sävelet siinä pompahtelevat kuin vesipisarat tyynen lammen pintaan. Jos tässä tilassa tulee mieleen mitään tyyntä, valinta on varmasti hyvä. Siis mankka pussiin ja menoksi. Myöhästyn ja selitän syyksi kadonneen pensaan.
Kun avaan luokassa kansion ja nostan läsnäololistaa, niin mitä helvataa: listan alla lepää Metsän hohtava pensas! Tuijotan sitä äärettömän epäuskoisena ja huokailen ääneen, ällöttävän pateettisesti. Päätän kuitenkin soittaa Elisen, kun tuli mankkakin raahattua paikalle. Pensaan kätken hellästi papereista alimmaksi. Odottakoon siellä tallessa hetkeä, jolloin luen tämän meditatiivisen tekstin taas jossakin jollekin inspiraation lähteeksi.
Tarinan opetus: jos metsän valo sammuu, voi kyllä eksyä, mutta saattaa päästä käsiksi outoihin ja tarpeellisiin uusiin löytöihin – ja kuinka ihanaa on löytää hukatuksi luullut!

Makeannälkää

2011-01-10T11:42:00.000-08:00

Kun vaatehyllyt tursuaa sittenkun-kamppeita eikä sovituskopin peilin ääriviivat riitä näyttämään kuvaa, alkaa tuskainen tammikuu.
Ei pullaa ei piparia, ei karkkia ei korppua. Jäätelökaukalolla suu nappasee ja valuttaa vettä. Kaurapuuro kattilassa pulppuaa voisilmän kaipuuta ja keitettyä muna takertuu kittinä kitalakeen.
Ei tätä ilman elämännälkää kestäsi!

Joulun lapsi

2010-12-16T05:40:00.000-08:00

On miniän synnyttämisen aika. Niin lähtevät he kotoaan kauas Cupijon kaupunkiin, koska heillä ei ole omaa synnytysosastoa. Se lopetettiin vähäisen käyttöasteen takia. Saa syntyä lapsi keskelle piuhojen ja vempainten ympärillään tietäjiä ja viisaita yliopistomiehiä.
Jos ei saa syntyä omassa kotikaupungissaan niin kuolemakaan siellä ei ole enää varmaa, koska saattaa olla, ettei ole kohta koko kaupunkiakaan. Paperikoneet on sammutettu metsien keskellä, että sellaista viisautta.
Mutta olkoonpa ja eläköönpä lapsi missä tahansa, tehköön sen kanssakulkijoistaan huolehtien, itseensä uskoen ja unelmiaan seuraten. Rauhantahtoisesti.

HOITOTAHTO

2010-11-04T02:17:00.000-07:00

Yritin tehdä hoitotahtoa, mutta alkoi ahdistaa.
Pitääkö minun nyt, tässä kolmannen iän kynnyksellä, kun elämää saattaa olla vielä vuosikymmeniä edessä, ryhtyä miettimään kuolemaa(ni).

Olen kokenut kaksi epäreilua kuolemaa: isän kuoli 62-vuotiaana ja ystävä 52-vuotiaana. Jäi kesken kaksi tärkeää elämää.
En ole vieläkään tottunut tekemään päätöksiä ilman isän mielipidettä. Viimeksi toissa yönä hänelle esittelin hökkeliä. Isä hyväksyi erikoisen rakennelmani.
Ystävä menehtyi kesken juhannusjuhlien. Vaikka syöpä oli todettu reilu vuosi aikaisemmin, hän eli viimeiseen asti. Hyvää arkea syvässä tuskassa.

Entäs minä. Jos yllätyskupsahdusta ei tule, on todennäköistä että dementoidun. Sellaiset ovat geenit ja sukuhistoria.
Äidin molemmat mummot kuppelehtivat melkein satavuotiaiksi muistamattomina mutta fyysisesti terveinä. Täti vietti lennokkaat 90-kymppiset ja äitikin juhlii ensi vuonna pyöreitä.

Jos joudun vuoteeseen, lasten kuvia, kirjoja ja kipulääkettä reilusti, kiitos. Eikä sitten liian paksua täkkiä. Piimää ja joguttia inhoan, mutta maitoa, maitoa pittää olla. Aamulla jos sais nukkua ja yöt kukkua.
Jos hupatan omiani, niin kuunnelkaa sujuvasti ja uskokaa kaikki. Jos käyn kimppuun, antakaa lääkettä.

Pistäkää sitten sukuhautaan ja siihen valkoinen pieni risti.
Ortodoksisen meiningin ohjaa isä Timo, hän kun on sen verran nuori,että saattaa olla vielä virassa vuonna 2050. Toivottavasti tosiaan eletään (kuka elää, kuka ei) tuota vuotta, että isompia ei jää kesken.

Yritän nyt - tästä päivästä eteenpäin - elää niin, että hautajaisjuhlissa olisi kiitoksen ja hyvän mielen henki.Syökää vatsat täyteen omia mieliruokia - ei minun. Sitäpaitsi olen kaikkiruokainen.

Kuolinilmoituksen laatiminen ja haudalla hyppääminen on joutavaa, niistä vapautan jäljelle jääneet.

Eihän tässä ole järjen häivää

2010-10-01T02:18:00.000-07:00

Kun ikää on kohta kuusikymmentä ja taustaan nähden kohtuullinen määrä erilaisia ammattitutkintoja ja työtäkin on, niin luulisi, että nyt alkaa eläkkeen odottelu. Toki sitä eläkettä jo vesi kielellä odotteleekin mutta vain sen turvaamiseksi, että saisi rauhassa opiskella.
Lapsuuden narsistinen trauma siitä, ettei tullut hyväksytyksi oppikouluun on johtanut epätoivoiseen opiskelun kierteeseen. Kouluja koulun perään, kurssilta toiselle hyppäämiseen, takaa-ajamaan sitä, minkä lapsena menetti, minkä jokaisen session jälkeen luuli saavuttaneensa, mutta joka taas karkaa ja pakko jäljittää. Sitten taas huomaa istuvansa jossain koulutuksessa ja joka kerta hetkellisesti luuli löytäneensä, kunnes taas mennään. Mitä kivisempi tie sitä lujempi vauhti. Silloin vasta tuntee olevansa olemassa, kun hopsissa on riittävä määrä kursseja.
Vuosi vuodelta enemmän tulee ihmisiä, jotka kyllä kohteliaasti nyökyttelevät suunnitelmilleni, mutta eivät enää kysy, että mikäs sinusta sitten tulee, eivät totea, että tuostahan on sinulle hyötyä siellä sun täällä, missä milloinkin satun sillä hetkellä olemaan.
Kun itselleen ei riitä, tuntuu vaellus joskus turhan tiukalta. Korsunin Hellyyden Äiti, eikä Desiterata auta. Mentävä on.

Tälle matkalle kannattaa lähteä!

2010-09-15T02:38:00.000-07:00

Elämäntarinan kirjoittaminen, oman itsensä kohtaaminen, on maailman upein ja ainutlaatuisin retki. Matka ei välttämättä ole helppo ja se voi aiheuttaa yllättäviä tunnemyllerryksiä.
Elämässä saattaa olla käsittelemätöntä kuormaa, kipeitä ja arkoja asioita.
Eletty elämä saa merkityksen usein vasta jälkikäteen ja vasta kirjoittaessa sille löytyy muoto. Yllättäen muistoissa on myös informaatiota nykyisistä ajatuksista, toiveista, motiiveista ja uskomuksista.
Ilon ja oivalluksen löytyminen omasta elämästä on hieno kokemus.

Siilinjärven Kunnonpaikassa käynnistyy ensi talvena elämäntarinaryhmä – Tähtitaivaltajat.
Koko päivän mittaisissa lähitapaamisissa, joita on kevään aikana neljä, käsitellään ihmisen ikävaiheita mukavien, kirjoittamiseen inspiroivien tehtävien avulla. Myös suvun historiaa sivutaan. Tehtävien avulla omakuva kirkastuu ja itsetuntemus vahvistuu. Varsinaisen elämäkerrallisen tekstin jokainen kirjoittaa kotona ja vain itselleen. Etätehtävät ja henkilökohtainen palaute auttavat ja tukevat kirjoittajaa ja tekstin tuottamista.

Kurssin hinta: 80€ x 4 sisältää: ohjauksen 6 h kurssipäivä, henkilökohtaisen palautteen välitehtävistä, lounaat kurssipäivinä runsaasta noutopöydästä, sekä virkistävät päiväkahvit.
Lisämaksusta mahdollisuus nauttia muista Kunnonpaikan palveluista kurssipäivien yhteydessä.

Tähtitaivaltajat kokoontuvat ensimmäisen kerran lauantaina 15. 1. 2011 klo 10 – 17
Muut kurssipäivät ovat: 19.2., 26.3. ja 7.5.

Voit ilmoittautua suoraan minulle:
045 656 6153,
raili@railimiettinen.fi

Tätä syksyä

2010-08-22T14:24:00.000-07:00

Monenlaista oheistoimintoa liittyy blogin kirjoittamisen aloitukseen. Ensin pitää siivota koneen työpöytä, sähköposti ja vielä kurkata Fasebookiin, ehdottomasti tarkistaa nettisivun alimman kappaleen oikeinkirjoitus ja viidennen kerran lukea Johdatus kirjoittamisen tutkimukseen - kurssin ennakkotehtävä ja vielä selata kansalaisopiston tarjontaa, josko vaikka jossain lähellä alkaisi esperantokurssi ja entäs ne viime kesäiset kihlajaiskuvat, että mistäköhän niistä suurentaisi lipaston päälle sydänraamikuvan vai jos ei sittenkään sydänraameja ja mitenkä se menikään tuo clivian ulkokasvatus että joko tuo pitäisi siirtää huonetiloihin. Kun ei sitten millään kärsi lähestyä asian ydintä, sitä kauhua, että kirjoittaa tyhmiä tai vähintään keskinkertaista ja samalla muistuu mieleen viime talven Sanastus-ryhmäläisten tekstihelmet että kuinka ne oivaltavasti saivatkaan sanoista hienoja muodostelmia, sellaisia kun ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuvat epäsovinnaisesti, mutta järjestyksessä maahan.
Eikä tätä blogin aloittamista yhtään helpota se, että taas on se aika vuodesta, kun niin kovasti ja innolla tahtoisi kasaan monenlaista kirjaltajaa. Saako sinne Myllyyn sen Sanastusryhmän ja tuleeko Soisalo-kursseilla tarpeeksi porukkaa ja kyllä olisi mukava yhdistää kirjoittamista ja joogaa ja ihan varmasti löytyisi Leppävirralta kymmenen elämäkertakirjoittajaa ja kuinka kamalan kalliita ne lehti-ilmoitukset on ja kuka niitä lappusia lukee, jos kauppojen seinälle vie ja entäs se paikka. Luulisi löytyvän kymmenen tuolia ja pöytä ja katto olisi myös hyvä olla siinä tilassa ja mitenkä sen hinnan muodostus on niin hankalaa ja mitä häpeemistä siinä on, jos haluaa työstään eläkkeen ja lomarahat ja alvit sun muut tilittää kunniallisesti. Eihän tämä mitään jokikiviterapiaa ole vaan laillistetun ammatin harjoittamista. Tiedoksi vaan, että jokikiviterapia maksaa 62€ 45 min. Niin että siitä vaan jokikiviä hypistelemään vaiko jos sittenkin kynää.

Muuttomietteitä

2010-05-13T02:18:00.001-07:00

Saipa mökki nopeasti uuden asujan. Onnea Kaisalle uuteen kotiin!
Olo on helpottunut ja vähän, että mitäs nyt. Muuttolaatikoita ja pussukaita vaan hakemaan ja inventoimaan romuja.
Piti tämäkin reissu tehdä, että ymmärsi, missä koti on. Hyppy tuttuun ei paljonkaan eroa hypystä tuntemattomaan. Samanlainen odotuksen riemu kuuluu molempiin. Nyt tiedän, miltä paluumuuttajasta tuntuu.
Tämä Joroisten reissu opetti, miten tärkeä elementti vesi on. Tällä kertaa Kallavesi. Istun jo ajatuksissani Oravilahden rannalla ja haistelen tuulta.
Mikään ei ole pysyvää ja muuttoja saattaa tulla, mutta jatkossa on aina turvattava veden läsnäolo.
Kuopion läheisyys helpottaa elämää ja antaa uusia mahdollisuuksia työlle ja harrastuksille. Mikäs on lähtiessä, kun Kuopion torille ajaa ½ tunnissa.
Ja mikäs on mummotelessa, kun tytöt löytyvät samasta talosta!

Myydään mökki maalla!

2010-03-25T01:48:00.000-07:00

Myydään viehättävä mummonmökki (n.70m2) kodiksi tai vapaa-ajan asunnoksi Joroisten Huutokoskella. Kaikki mukavuudet, vessassa lattialämitys (asennettu 2010), vesiosuukunnan vesi.Talo lämpöeristetty villalla (hirsiseiniä ei villoitettu!) ja tuulensuojalevyillä, sisä- ja ulkomaaluakset sekä runsaasti pintaremonttia vv. 2008- 2010.
Tontin koko 3000m2, josta koiraaidattu 2000m2, kaksi porttia.Tontilla 7x3m, 1,5m syvä laadukkalla allakumilla ja vesipumpulla varustettu uima-allas, talvilämmitettävä pihasuana, katos 2 autolle ja runsaastu varastotilaa (entinen talli). Rauhallinen, pikkutien viimeinen tontti, jossa puita, pensaita ja vanhaa pellonpohjaa.

Matkaa Joroisiin 9 km, Varkauteen 26 km, Pieksämäelle 35 km, lentokentälle 10 km, Sysmäjärven rantaan 1 km, koskialueelle 3 km, golf-kentälle 12 km.

Ota yhteyttä niin kerron lisää: Raili 045-65661153 tai raili@railimiettinen.fi

Luovuudesta

2010-02-07T08:15:00.000-08:00

Jospa talvi-illan ratoksi muutama ajatus luovuudesta yleensä.
Ihmisen mieli on luova. Ihminen luo uutta. Aivot tuottavat mitä erilaisimpia, yksilöllisiä ratkaisumalleja, joihin erilaiset syy-seuraussuhteet ohjaavat ajatustoimintaa. Aistihavainnot tuottavat kuvia ja kokemuksia, jotka yhdessä teknisen ja matemaattisen tiedon kanssa johtavat korkeisiin taiteellisiin ja tieteellisiin saavutuksiin.
Luovuus yhdistetään mielellään eri taiteen lajeihin kuten kuvataiteeseen, elokuvaan, teatteriin, musiikkiin ja kirjoittamiseen, koska näissä se on selvimmin osoitettavissa ja koska hyvää tuotosta on mahdoton synnyttää ilman luovuutta. Taiteilijoille luovuuden ehtyminen on katastrofi,joka johtaa työn päättymiseen. Sen jälkeen hän on itsensä antanut ja joutaa kuolla, kuten Eino Leino sanoi Sibeliukselle elokuvassa Eino Leinoa esittävässä elokuvassa. En tässä näe tarkoituksen mukaiseksi lähteä etsimään elokuvasta tarkempaa tietoa.
Jussi-gaalaa katsoessa ei voinut kuin ihailla sitä suurta luovuuden määrää, joka elokuvan tekemiseen liittyy. Jokaiseen, tekniseenkin, työvaiheeseen tarvitaan runsaasti luovaa mieltä ja monen osaamisen yhteensovittamista. Sama ihailu kohdistuu teatteriin. Kun prosessiin vielä liittää katsojan inspiroitumisen, on luovuus todella valloillaan ja taide on täyttänyt osan tehtävästään; herättää kokijassa uusia ajatuksia ja oivalluksia. Taiteella on myös oloja ja ilmiöitä kuvaava tehtävä, asioitten osoittaminen. Taide on kuin pikkupoika, joka huomasi, ettei keisarilla ole vaatteita. Olisin hyvin onnellinen, jos tämä ajatus olisi omani. Ehkä se onkin tai sitten olen kuullut sen jostakin ja nyt luovasti sovellan sitä tämän tekstin työstämiseen saaden tuonkin pätkän avulla lisää merkkejä ja sivun täytettä. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö mielelläni pohtisi luovuuden olemusta.
Pohtimalla ilmiöitä ihmisessä käynnistyy luomisprosessi, jota hän itselleen sopivan menetelmän alulla ryhtyy toteuttamaan. Minulle kirjoittaminen on menetelmä, jonka avulla luon. Joudun kirjaamaan kaiken ennen kuin asia avautuu minulle. Jäsentelen ja hahmotan kirjoittamalla vaikkapa kukkapenkkiä ennen kuin miellän, millainen se on. Joku toinen piirtää sen kuvaksi. Koska en omaa teknistä piirtämisen taitoa, täytyy minun maalata kuva sanoilla.
Arjen luovuutta on selviytyä oman elämänsä läpi. Joiltakin se vaatii enemmän, joiltakin vähemmän luovuutta. En kuitenkaan usko, että kukaan olisi syntynyt sillä tavalla kultalusikka suussa, etteikö elämä toisi jonkinlaisia haasteita. Elämänhaasteet, olivat ne mitä tahansa, vaativat aina luovaa otetta. Ihminen joutuu tekemään valintoja asioitten välillä ja ratkaisemaan ongelmia.
Suuren konsernin toimitusjohtaja pitää paljon naruja käsissään ja niiden veteleminen vaatii todella suurta luovuutta ja kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Tässä luovuus on asetettu rahan alttarille tuottamaan mahdollisimman suurta voittoa omistajille. Suuren perheen yksinhuoltaja-äidin luovuus kehittyy päivittäisessä käytössä.
Tästä tulikin mielleyhtymä, että luovuus on kuin rakkaus: mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän sitä saa. Jälleen ajatus, joka tuskin on omani, mutta soveltuu hyvin tähän kohtaan tekstiä.
Luovuus hoitotyössä on tuttu oman ammattini kautta. Hoitajia kannustetaan soveltamaan saamaansa tietoa luovasti. Tämä on erityisen tärkeää alalla, jossa työvälineenä on oma persoona ja työn kohteena ajatteleva, tunteva, holistinen kokonaisuus: ihminen, oman terveysongelmansa kanssa ja usein kriisissä. Kannattaako ryhtyä antamaan tupakkavalistusta katkaisuhoitopotilaalle, joka tuskailee vaikeitten vieroitusoireiden kanssa? Kannattaako 92-vuotiaalta kieltää voin syöminen epäterveellisenä?
Kaavamaisuuus on luovuuden vastakohta. Toki tiettyä järjestystä tarvitaan ja joitakin lainalaisuuksia on noudatettava. Kertotaulu on kertotaulu tilanteessa kuin tilanteessa. Kaavamaisuus luovuuden vastakohtana onkin nähtävä ajatusten lukkiutumisena robottimaiseksi.
Luovuus alkaa ehtyä, jos olosuhteet ovat säännöllisen epätyydyttävät ja käyttäytyminen rutiininomaista pakkotoimintaa. Luovuus tarvitsee virikkeen ympäristöstä. Aistit hoitavat sen sitten luovaksi toiminnaksi.
Mitä avoimempi ihminen on vastaanottamaan virikkeitä sitä luovempi hän on. Tätä kutsutaan myös uteliaisuudeksi hyvässä mielessä. Utelias ja elämälle ahne ihminen on luova persoona, vaikka ei sitä itse edes tietäisi. Hän toteuttaa luovuutta, jos ei tietoisesti niin jollakin tasolla varmasti.

Eino Leino: Hymyilevä Apollo | Elävä arkisto | yle.fi

2009-12-31T10:39:00.000-08:00

Eino Leino: Hymyilevä Apollo | Elävä arkisto | yle.fi

Uusia kursseja

2009-12-14T11:18:00.000-08:00

Nyt on kevään kurssit paperilla. Eikun kone jauhamaan vaan mainoksia ja tontut niitä levittelemään.
Oli pakko kehitellä jotain iloista ja positiivistä tämän syksyn synkkyyden vastapainoksi ja mistäpä se ilo muualta löytyisi kuin tästä ikiomasta naisen elämästä. Helmikuussa siis alkaa naisten kasvuryhmä, jossa tutkitaan naisena olemista ainakin tyttönä, äitinä ja isoäitinä. Ja kyllä me kevään aikana muitakin näkökulmia aiheesta kolutaan.
Toinen vähemmän innostava, mutta hyvin tarpeellinen ryhmä on Eroryhmä. Ei uskoisi, mutta sieltäkin vaan kummasti kaivellaan eväitä elämään. Ensin katsaus menneeseen ja sitten vaan täysillä tulevaa kohti! Vertaistuki kannattelee.
Jos ryhmät eivät houkuttele, on mahdollisuus tulla ihan kahdenkeskenkin pohtimaan elämän pulmia. Kirjoittamalla asiat hahmottuvat ja etsitään rivien välistä sitten niitä vastauskiakin.
Kotiapalvelu Verenpisaran viihtyisät tilat siis täyttyvät kirjoittavista kansalaisista ensi keväänä.
Kuitenkin ennen kaikkea tätä: Viitaniemen Seija, suuri guru alalla, tulee valaisemaan varkautelaisten tietämystä kirjallisuusterapiasta. Seijalla on näkemystä ja kokemusta alasta. Kaikki siis kirjastolle 27.1.klo.18.00!
Kun on tämä ikioma blogi niin on edes joku maksuton paikka, johon voi nämä asiat listata. Paitsi eihän nyt tämäkään ihan ilmainen ollut, mutta ne eurot on menneen kesän marjoja.

... että sieppaa!

2009-12-09T03:46:00.000-08:00

Onko yrittäjä eläkkeensä ansainnut?
Yhden naisen yritykseni tarjoaa palveluaan sekä julkishallinnolliselle yhteisöille että eri kokoisille yrityksille tuntihintaan. Luonnollisesti lisäsin laskuihin palkan sivukulut. Eräs julkishallinnollinen yhteisö ja osa yrityksistä pitää asiaa luonnollisena todeten menetelmän olevan heille edullinen, koska siinä säästyy hallinnolliset kulut eli heidän ei tarvitse käyttää työvoimaa sivukulujen laskentaan ja tilitykseen, koska minä yrittäjänä toimitan tilitykset eteenpäin. Erä suuri konserni ilmoitti, että heidän ei kuulu näitä sivukuja maksaa ja niitä ei saa laskuttaa. Kuitenkin sama konserni maksaa toiselle henkilölle (joka työskentelee verokortilla) samasta työstä samaa palkkaa samaan hintaan ja luonnollisesti maksaa siitä palkan sivukulut eli työntekijän eläkemaksun. Minun tapauksessani summat eivät ole suuria, mutta kuinka paljon me yrittäjät yleensä maksamme elämiseen tarkoitetusta palkastamme vielä omat eläkkeemme toisin kuin ns. verokortilla työskentelevät? Kuinka moni meistä pakotetaan hinnoittelemaan työmme niin, että eläketurvaan ei yksinkertaisesti liikene rahaa. Kuinka usein meitä painostetaan tekemään harmaata työtä? Pidetään rohkeasti huoli, että työmme hintaan sisältyy myös eläketurva, eikä yhteiskunnan tarvitse tukea meitä silloinkaan, kun olemme vanhoja.

Mummotusta

2009-11-12T14:15:00.000-08:00

Nyt on leikattu käsi kunnossa. Sen todistaa kolme neulottua sukkaa - neljäs on tekeillä. Ei onnistunut kutominen viime talvena. Tämä mummo yrittää edes yhdet sukkaparit saada kullekin neljälle kultaiselle. Sinne silmukoihin piilotan siunausta ja varjelusta pikkujaloille. En toivota suoraa tietä, en tasaistakaan. Toivotan mielenkiintoista, jännittävää, vaihtelevaa, aurinkoista, tuulista, mutta turvallista tietä. Matkakumppaniksi toivon välittämistä, sydämen paloa ja paria ystävää.

Europa Nostra Joroisissa

2009-09-17T11:11:00.001-07:00

Järvikylän kartano Joroisissa restauroi sukunsa hautakappelin ja sai siitä maailmanlaajuisesti arvostetun Europa Nostra- palkinnon. Palkinnon arvoa kuvaa, että 140 hakijakanditaatin joukkoon ei kelpuutettu Venetsian San Marcon kirkon restaurointitöitä.
Risteili paljon ajatuksia, kun free lancer-toimittajan ominaisuudessa olin palkintotilaisuudessa. Englantia ja ruotsia siellä puhuttiin. Oli paikalla maaherra, kunnanjohtaja, kirkkoherra, Nostran edustajia ja vaikka sun mitä väkeä.
Miltähän tuntuisi, jos omat juuret olisivat niin selkeät kuin tuollaisen kartanon suvulla on - samoilla tanhuvilla 1600-luvulta lähtien ovat olleet. Ei sitä osaa kuvitella tällainen amerikankävijöitten ja maattomien maatyöläisten jälkeläinen. Tuli siellä mieleen vapaus ja seikkailun riemu, jota varmaan koki ukki Amerikoissa, mutta toisaalta myös huoli toimeentulosta Savon syrjämailla. Huoli, joka varmasti kehitti luovuutta, kun piti miettiä leivän jatketta. Siis vapaus, luovuus, riemu. Siinä se perintö on!

Mummo

2009-09-10T01:01:00.000-07:00

Innostuin kirjoittamaan mummosta, kun elämäkertakirjoittajaryhmissä ollaan tässä vaiheessa.

Loviisa (kuvassa vasemmalla)syntyi talon tyttäreksi Maaningan Tuovilanlahden Miettilään. Mummon isä oli valtiopäivämies ja äkeä luonnoltaan. Mummolla oli sisko Mari, joka lähti Amerikkaan ja veljet Paavo ja Ani.
Nuorena mummo lähti Helsinkiin sairaanhoitajakouluun. Oli Helsingissä professorina apulaisena ja jossain kartanossa hoitamassa vammaista lasta. Ukin mummo tapasi siellä etelässä ja tulivat Iisalmeen. Kun isäni syntyi 1919 mummo oli jo yli 40v. Ukki kuoli välirauhan aikana. Mummo kulki isän mukana elämänsä loppuun.
Muistan mummon hyvin pienestä. Hän luki ja lauloi meille, teki äppöjä ja kaikin puolin osoitti rakkautta. Syliin sai aina juosta ja mummo piilotti jo suuhunsa ottamat karkit meille myöhemmin annattavaksi. Kun piti tappaa kana, sen teki mummo ja vastoin kylän yleistä tapaa se kana myös syötiin. Mummo opetti rukoilemaan, mutta myös pelotteli Jumalalla: Jumala tietää, jos ajattelet pahoja. Mummo veisasi ja luki raamattua. Tuli myös jokin siionin lehti. Iskelmiä ei saanut kuunnella ja tanssi oli syntiä. Mummolla oli rinnassa avohaava, syöpä, jota hän ei halunnut hoidettavan. Itse teki kääreitä ja voiteli haavojaan. Piti varoa, ettei juokse kovasti syliin. Kun oli kova ukonilma, mummo kuljetti petivaatteensa ulos tulipalon varalta. En muista, että mummo olisi koskaan käynyt missään kodin ulkopuolella, ehkä Luhalla joskus.
Mummo kuoli, kun olin 8-vuotias. Mummon sairastaessa aina kun tulin koulusta, piti mennä mummoa katsomaan. Kova pala nousi kurkkuun, askel hidastui. Matkalla keksin vaikka mitä tekemistä, ettei olisi tarvinnut mennä katsomaan sairasta mummoa. Istuin rappusilla. Märät lapaset palelluttivat sormia. Lopulta oli pakko mennä. Mummon kammarissa haisi ummehtunut ilma ja ja väkevä pissa. Uupuneena hän ojenteli käsiään ja tahtoi halata. Niinä iltoina leikit olivat takkuisia. Yritin unohtaa sairaan mummon.
Eräänä aamuna äiti sanoi, että mummo on kuollut. En halunnut katsoa häntä enää. Luhalaiset tulivat, mummo laitettiin arkkuun ja vietiin pois. Serkkujen kanssa yllyimme riehumaan. Meille oltiin vihaisia. Oli pimeää ja harmaata. Hautajaisissa isä itki.

Vettä sataa

2009-09-04T10:04:00.000-07:00

...ja se on hyvä. Nyt voin tehdä pakolliset paperihommat kuten alv-tilitykset sun muut yksinyrittäjää kuormittavat kuviot alta pois. Ei ole sihteeriä eikä lähettiä, ei niin minkäänlaista postimerkinnuolijaa apuna.
Kirjoittajakurssit ovat lähtökuopissaan ja se on kaikkein tärkeintä. Kiitos teille, jotka lähditte matkaan! Seuraavat kurssit alkavat tammikuussa. Pieni inventaario peilin edessä on nyt paikallaan: olenko hengissä? ja olenko oikea minä? Juu. Kaikki hyvin.

Riitan ja Tuulan kanssa marjassa!

2009-08-26T00:18:00.000-07:00

Aurinko laskee Lapinlahden, Alapitkän Naarvanlahdessa 21.8.2009

Tapasin perjantaina kirjallisuusterapiakoulutuksen rakkaat kurssikaverini Mäntylän Riitan ja Paasivirran Tuulan. Tuulan kanssa huristimme Kuopiosta Riitan ja Jorman mökille Lapinlahden Alapitkälle. Siellä tuli Tuulallekin selväksi, miten paljon savolaiset ovat keskenään sukulaisia. Kyllä siinä Lopen tyttö hämmästeli. Kävi nimittäin niin, että Riitan kanssa, sen jälkeen, kun olimme lähes vuoden matkustaneet kuukausittain Lahteen, ihan loppumetreillä huomasimme, että olemme monenkertaiset sukulaiset. Siellä ovat yhteiset esi-isämme soudelleet Naarvanlahdella ja kuuluisan Ukko-Paavon kanssa meissä myös virtaa samaa verta.
Mutta perjantaihin. Olivat pistäneet isäntäväki pöydän koreaksi.Jälkiruokapuoli tosin vaati vierailta vähän enemmän omatoimisuutta. Riitta oli taitellut viinimarjapensaista oksia, jotka sitten vieraitten eteen heitti: Siinä on jälkiruoka! No mikäs!Mukava olkini napostella herukoita istuen suoraan oksasta.
Riitan luovuus ja Jorman kädet taidot näkyi kaikkialla : oli jopa oma saari loihdittu rantaan. Ei anna Riitta puutikkuakaan polttaa ennen kuin tutkailee sitä puolelta ja toiselta. Eli se oksakasa pihalla olikin taidetta! Entäs ne aittojen purnukat ja kalistimet! Kyllä museoamanuenssille olisi tutkittavaa.
Kun Tuula oli kuvannut ilta-aurinkoa kolme kameraa täyteen palasimme Kuopioon, jonka yöelämään jätin Tuulan ja jatkoin kotiin Joroisiin.
Kiitos Riitta ja Tuula!

Heinäkuun kirjallisia toimintoja

2009-08-17T01:46:00.000-07:00

Olen kesän aikana avustanut pitäjälehteä erinäisin pikku-uutisin, joista kulttuuripohjaiset julkaisen myös täällä blogissa. Olkaa siis hyvät, arvoisat lukijat!

1.Taiteilijasuhteita
Kirjallis-musiikillinen matinea
Joroisten Musiikkipäivät laajensi tänä vuonna ohjelmistoaan järjestämällä kirjallis-musiikillisen matinean Juvan Inkilänhovissa Martti Talvelan muiston kunniaksi.
Sopraano Helena Juntunen ja baritoni Herman Wallen antoivat upeat äänensä säveltäjäpariskunnalle Clara ja Robert Schumanille ja tulkitsivat Leevi Madetojan sävellyksiä Eino Leinon ja L. Onervan runoihin.
Filosofian tohtori, antiikintutkija ja etruskologi Jorma Kaimio oli koonnut pieneen pakettiin kattavan määrän tietoa taiteilijoista. Musiikin lomassa kuultiin otteita taiteilijoiden päiväkirjoista ja kirjeistä sekä Kaimion että taiteilijoitten lukemana. Näin koostui yhtenäinen, lämpimällä huumorilla sävytetty musiikin ja tekstien kokonaisuus. Helena Juntusen hopeankirkas ääni soi varsinkin Madetojan sävellyksissä ja Herman Wallen tulkitsi jykevästi runojen herkkiä tuntoja.
Liikuttava, intiimi tapahtuma sai vedet yleisön silmiin eikä aplodeista tahtonut tulla loppua.

Clara ja Robert Schuman
Konsertin alkuosa kertoi saksalaisen säveltäjäpariskunnan rakkaudesta. Liittoa hankaloitti se, että molemmat olivat työtään rakastavia taiteilijoita. Myös sen aikainen yhteiskunnallinen asenne vaikutti varsinkin Claran mahdollisuuteen työskennellä täysipainoisesti. Erikoista tälle liitolle oli, että pariskunta piti huolellista päiväkirjaa elämästään aina makuukamarielämää myöten.

Madetoja, Leino ja L.Onerva
Toisen osan konsertista muodosti runoilijoitten Eino Leinon, L.Onervan ja säveltäjä Leevi Madetojan elämän triangeli. Eliväthän nämä kolme läpi elämänsä välillä tiiviissä, välillä löyhässä symbioosissa keskenään ja on selvää, että he kaikki vaikuttivat toistensa tuotantoon tavalla tai toisella. Traagisen L. Onervan elämästä teki sen, että hän joutui viettämään mielisairaalassa kymmeniä vuosia. Kun Leevi Madetoja kuoli, L. Onerva pääsi sairaalasta ja eli työkykyisenä kirjoittaen mm. Eino Leinon elämänkerran.

2.Kirjallisuusihmiset musiikin lumoissa

Seppo ja Asta Torpo ovat helsinkiläinen, eläkkeellä oleva opettajapariskunta. Heillä on molemmilla savolaiset juuret; Astalla sataprosenttiset Kiuruvedeltä ja Sepon äiti on Nilsiän Hakkaraisia ja Heikkisiä.

Kulttuurimatkailua ympäri Suomea
- Teatteria harrastamme yrittämällä bongata jotain epätavallista. Talvella katsomme teatterikoululaisten tuotoksia ja kesällä etsimme sellaisia kesätapahtumia, jotka merkitsevät meille jotakin. Kesämökkipaikkakunnalla Övermarkissa on Naapurikylän Taklaxin kesäteatteri, joka esittää jatkosarjaa oman kylän historiasta, Asta ja Seppo listaavat teatterikokemuksiaan ja jatkavat:
- Tänä kesänä menemme Puolangalle katsomaan esitystä, jonka on ohjannut Sepon ainakin 80-vuotias serkku.
Aholansaaren Viimeiset kiusaukset oli elämys monella tapaa, sillä Astan äiti on omaa sukuaan Ruotsalainen ja polveutuu Paavo Ruotsalaisen sukuhaarasta.
Viime kesän elämys oli Hervannan kesäteatterin Paksun Bertan balladi. Siinä osoitettiin, että kesäteatterikin voi käsitellä tosi vakavia asioita, kun se vain tehdään taidolla.

Viehättävää ranskalaisuutta Savon sydämessä
- Viime kesänä tutustuimme Joroisten musiikkijuhliin, kertovat Torpot.
- Silloin vietimme musiikkituokion Joroisniemen kartanossa ja päätimme tulla jatkossakin tänne, he jatkavat.
- Jo vuosia on ollut tarkoitus tutustua Joroisten kartanoihin ja Musiikkijuhlien kautta siihen tarjoutui mainio tilaisuus, kertoo Asta. Tämä on hieno tapa tehdä tunnetuksi paikkakuntaa ja sen erityislaatuisuutta Suomen kulttuurihistoriassa, jatkaa hän.
Joroinen on tullut tutuksi Astalle suomenruotsalaisen kirjallisuuden opiskelun välityksellä.
– Kun vähän tonkii, näyttää yllättävän monella suomenruotsalaisella kirjailijalla olevan sukua Joroisten kartanoissa. Hämmästyttävin löytö hänelle oli kuitenkin tieto, että jo 1700-luvulla Joroisissa oli upseerikoulu, jonka opetuskieli oli ranska.

Taiteilijasuhteet kiinnostaa
Vaikka Torpot ovat laaja-alaisia kulttuurin tuntijoita, he ovat ennen kaikkea kirjallisuusihmisiä. Niinpä tämän kesän tarjonnasta Astaa ja Seppoa kiinnostaa eniten Inkilänhovin Taiteilijasuhteita - matinea. Eino Leino on Sepon ihanne jo nuoruuden ajoilta ja L.Onerva on kiinnostava naiskirjailija, joka on ihan turhaan jäänyt miehensä Leevi Madetojan ja Eino Leinon varjoon.
On kiinnostavaa kuunnella Madetojan tulkintoja vaimonsa ja Eino Leinon runoista, tilaisuutta odottava Seppo pohtii.
Torpot osallistuvat myös Spontaani Vireen ja Soile Isokosken konsertteihin.
He lupaavat tulla ensi kesänäkin Joroisiin ja toivovat ohjelmaan vielä laajempaa eri kulttuurimuotojen yhteensovittamista.

3.Maailmanluokan tähti Joroisissa
Sopraano Soile Isokoski ja pianisti Marita Viitasalo esiintyivät 400 - päiselle yleisölle Joroisten kirkossa lauantai-iltana.
Isokoski kertoo Joroisten Lehdelle, että Joroisten Musiikkipäivät on valtakunnallisesti hyvin profiloitunut ja paikkansa vakiinnuttanut tapahtuma.
- Pieni on kaunista, sanoo myös pianisti Marita Viitasalo Musiikkipäivistä.
Viitasalo kiittää erityisesti Joroisten kirkon akustiikkaa, joka on parantunut huomattavasti kun kokolattiamatto on poistettu. Samoin hän kiittelee
kirkon flyygeliä 1. luokan soittimeksi. Edellisen kerran Isokoski ja Viitasalo esiintyivät Joroisissa v. 2001.
Molemmat taiteilijat ovat sitä mieltä, että Joroisissa yleisö osaa kuunnella liediä. Savolainen luonto ja lentokenttä saavat myös kiitosta taiteilijoilta.
Kysyttäessä kuinka maailmaluokan tähti sai sovitettua aikatauluunsa Joroisten Musiikkipäivät, Isokoski vastaa vaatimattomasti:
- Kun Topi pyysi niin tultiin.
Kysymyksen Savonlinnan oopperajuhlien tämän vuoden vähäisestä kotimaisesta panoksesta hän kuittaa, että kaikissa tapahtumissa on aina omat välivaiheensa. Joroisten konsertin jälkeen Isokoski jatkaa lomaansa osallistuen kuitenkin Mirjam Helin- laulukilpailun tuomarointiin alkuviikosta ja syksyllä hän lähtee takaisin kansainvälisiin tehtäviin. Isokoski ja Viitasalo konsertoivat yhdessä seuraavan kerran Lontoossa syyskuussa.

4. Hiljainen asema Huutokoskella
Faktaa
Huutokosken asemarakennus on rakennettu rautatiehallituksen IV luokan aseman typpipiirustusten mukaan vuonna 1912. Piirustukset laati rautatiehallituksen arkkitehti Thure Hellström. Valmistuttuaan Huutokosken asemasta kehittyi vilkas risteysasema, josta kohtasivat Joensuusta ja Savonlinnasta tulevat junat. Huutokosken asema on listattu Museoviraston "valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen" luetteloon. Aseman pihalla on tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2007. Henkilöliikenne loppui vuonna 2003. Tällä hetkellä asema on myytävänä.

Talo odottaa toimijaa
Huutokosken asema on iso upea rakennus. Siinä on edelleenkin eloisaa jugend-tyylikkyyttä, vaikka se on seissyt käyttämättömänä jo vuosia.Paikalle voisi kuvitella pienimuotoista yritystoimintaa, vaikkapa retkeilymajaa ja karavaanareitten huoltopistettä. Ehkäpä Pieksämäen Ideaparkista jonakin päivänä juna tuo matkalaisia lepäämään Huutokoskelle. Kauniissa puistossa ja asemasalissa voisi järjestää pienimuotoisia tapahtumia ja kylän yhteisenä kokoontumis- ja harrastuspaikkana asema olisi mitä ihanteellisin.

Kiskot eivät vie ihmisiä
Huutokoskelaisissa herättää ihmetystä, ettei yksikään henkilöjuna pysähdy asemalla, vaikka mutkaisella rataosuudella vauhtikaan ei ole huimaava. Melkein lennosta ehtisi hypätä nopsajalkaisempi kyytiin.
- On hölmöläisten hommaa ajella autolla ja nähdä tyhjä juna menemässä samaan suuntaan, sanoo Huutokoskella aikaansa viettävä Aarne Karjalainen.
- Koska yhteydet Huutokoskelta muutenkin ovat heikot maalikyliin, olisi mukava hypätä junaan ja olla esim. Varkaudessa 15 minuutissa. Tämä helpottaisi ainakin opiskelijoiden ja eläkeläisten elämää, jatkaa Karjalainen.

Ensin passattiin junia sitten perhettä
Airi Urjon, 81v. evakkomatka alkoi Raudusta ja päättyi Huutokoskelle, josta perhe sai pientilan. Hän muistaa, miten vilkasta aseman ympärillä oli.
-Soitettiin suuta ja naurettiin. Ei ollut kaljaa eikä kiljua eikä rahaa istuskella baareissa, Airi muistelee
- Kyllä sitä paljolti nuorison vähäinen vapaa-aika meni junien ”passaamisessa” kuten siihen aikaan sanottiin, Airi jatkaa. Näissä riennoissa Airi tapasi miehensäkin. Työn touhussa ja perheen hoitamisessa meni vuodet. Airin elämään asema vaikutti paljon. Olihan mies siellä asemamiehenä ja Airi postinkantajana haki jaettavan postin asemalta. Airi muistaa tapauksen, kun mies kesken yövuoron toimitti kotiin yösijaa ja ruokaa saamaan intialaisen pojan, joka oli jäänyt asemalle junasta. Airia vähän öinen vieras pelotti, mutta niin vain kävi, että tämä yövieras on edelleen Urjon perheen tuttu ja elinikäinen ystävä. Näin kannettiin huolta toisesta ja luotiin kansainvälisiä suhteita.
Paljon oli aseman kukoistuksen aikaan vr:läisiä kylällä. Asema toi työtä ja asutti väellään kylää. Junia odottavat ihmiset käyttivät aseman seudun kolmea kauppaa ja aseman ravintolaa hyväkseen ja jättivät näin muutaman pennosen matkastaan.

Kutsuja ja kulkemista
Naureskellen Airi muistelee, että tärkeitä yhdessäolon muotoja olivat nimipäivät, joita rouvat järjestivät perheilleen.
- Välillä juhlien järjestäminen väsyttikin kovan työn lomassa, mutta toisaalta olihan se mukava päästä välillä valmiiseenkin pöytään, Airi kertoo.
Kun junat vielä pysähtyivät Huutokosken asemalla, niitä käytettiin luonnollisesti kinttujen jatkeena. Airi muistelee, miten käytti lapsia neuvolassa Joroisissa – milläpäs muulla kuin junalla. Samoin kauppareissut Varkauteen tai Pieksämäelle taitettiin kiskoja pitkin.
Tänään Airi viettää ansaittuja eläkepäiviä Joroisten kirkolla palvelutalossa. Meneillään on orkideavillitys, josta kielii siistit orkidearuukut ikkunalla.

Hajanaisia otteita muistiinpanoistani kirjallisuuusterapiakoulutuksen luennoilta Lahdessa 08-09

2009-07-14T04:17:00.000-07:00

...tämä luennoitsija on ihastunut outoihin määritelmiin ja sivistyssanoihin. Suomenna nyt helvetissä nuo sanat, että pääsen minäkin jyvälle. Minulla taitaa olla aika ylimielinen asenne nyt, mutta siellä Sirviön koulussa istuva pikkutyttö oli innoissaan.
Ihmisen ydin on psykoottinen. Niinkö se sanoi. Olen ilmiselvästi regressoitunut, taantunut. Onko se hyvä olotila? Olen edelleen liian heikko vastaamaan negatiivisiin tunteisiin. Pumpulityttö. Pumpulipitsi. Aivan, nimenomaan, juuri niin.
Hallusinoimalla otamme maailman haltuun. joo.
Nyt en jaksa. Saisinpa kengät pois. On todella viisaita ihmisiä.
Maailman kohinaa- olen olemassa, mutta en saa mistään kiinni. Maailman kohinan keskellä pikkupesä. Olen kohinaa.
On niin korkeatasoinen luennoitsija, että varmaan kallis.
Ihminen sairastuu, kun ei enää jaksa kantaa tarinaansa. Tämän minä allekirjoitan.

Kirjoitusharjoitus voimaeläimestä:

Olen joutsen. Jalkoja paleltaa vedessä. Odotan kavereita. Olen yksin, mutta tiedän, että ne tulevat, koska pian lähdemme yhdessä
jatkamaan matkaa. Nyt lähden taas ylös. On uljasta lentää maiseman yllä. Näen kaiken yhdellä kertaa. Pellot, metsän, järven. Ja kaikki näkevät minut, ihailevat valkoista kauneuttani. Eikä metsästäjä uhkaa kuten hanhea. Niin on kaunista, etten malttaisi laskeutua. Toisaalta on hienoa myös lipua järven pintaa, liitää silläkin uhalla, että jalkoja paleltaa. Nälkääni nyhdän maukkaan lumpeenjuuren. Nautin ateriasta ja järven tyynestä rauhasta. Odotan siis parvea, mutta en kaipaa. Nautin maisemasta ja itsestäni. Minä tiedän, mitä teen, olen aina tiennyt. Päämäärän saavuttaminen vain on ollut hidasta, lipuvaa, mutta johdonmukaista. Tällainen minä olen.

Tekstiä saven käsittelyn jälkeen:

Savityö (mandala)
Sydämen möykky pehmenee, haurastuu, sulaa. Puristaminen lakkaa, kun puristaa. Se laajenee ja loitontuu, hajoaa. Sisus avautuu ja saa ilmaa. Hengittäminen helpottuu. On varottava rikkomasta mitään. Lasinen jää sulaa. Maa on ikuista. Sieltä tulen ja sinne menen. Yhtä itsensä kanssa, yhdessä. Sydämen möykky on siis minua ja hallittavissa. Minä se olen, joka annan sille muodon. Päätän hauraudesta ja lämpötilasta. Elämäni muokkaaja olen minä. Venytän ja vanutan, puristan ja hellitän. Yllättävä havainto. Kiitos savi.

Tulkinta pallosta, jota kiertää viiva:

Minä ohjaajana kuulostelen itseäni. Olen siis vuorovaikutuksessa itseni kanssa. Olisi helppo jäädä tähän sisäiseen dialogiin, mutta koska olen tiedostava ihminen suhteutan omat tuntemukseni ryhmän tunteisiin. Epäilemättä he näkevät minut erillisenä itsestään, ohjaajana. He miettivät, mitä päässäni liikkuu ja millainen olen. Minun tehtäväni on johdattaa heidän ajatuksena itsestäni istunnon teemaan ja heihin itseensä.
Toisaalta näen pallossa yhden ryhmän jäsenen. Hän ei pääse irti itsestään, miettii miltä näyttää. Hän ei kuule muita, vain oman sisimpänsä.

Muistamisen arvoisia lausahduksia luennoitsijoilta:

Kun kadottaa jotakin sitä ei näe.
Taide on muodon antamista.
Paria ei valita taivaassa vaan lapsuuden tiedostamattomilla kentillä.
Seläättäkseen muiden demonit on selvitettävä ensin omansa, mutta merivettä ei tarvitse kaikkea juoda tietääkseen miltä se maistuu.
Rytmin kadottaminen vahingoittaa…

Runotehtävien tuotoksia:

Tämä vielä niin haurasta hahtuvaa
että on varmempi
katsoa unensa yksin

Minä olen maaliskuinen tyttö
aurinko oli korkealla
reen jäljet kiilsivät ja hanget
kun minua vietiin syntymään

Arkun valkoinen kansi
taivaan sinen ja pilvet
jätinkö nekin
ei katsota sisään
ei varsinkaan
itseänsä

Anteeksi minulle antakaa
kuormaani pikkuisen kantakaa.
Painoa harteilla, käsissä asti.
Saisi jo pudota tällainen lasti.
Syntiä, häpeää, ikävää hiukan
kuitenkin jossain näen valonkin - niukan.
Tumma on tunnelma tuvassa tässä
ennen niin kirkkaassa, virkistävässä.
Aina ei päivästä säteet käy sisään
missähän lienee ….
Aika loppui ja riimitys jäi kesken.. jatkan joskus

Oodi keväälle
Valkoisissa vaatteissaan
sinisessä silkissään
keväisessä keinussaan
tuutuisessa tuolissaan
raivon heittää harteiltaan
katkeruuden kannoiltaan
pieni ihminen

Kun pohjajää sulaa, entinen on hyvä muisto, tämä hetki onnellinen ja tulevaisuus odotusta täynnä.
Kun pohjajää sulaa, en ole menneen varjo, en tulevaisuuden haave. Olen minä.
Kun pohjajää sulaa, alkavat vapaat veet, pisarat lämpenenvät, värit palaavat, sävyt syvenevät.
Kun pohjajää sulaa, on anteeksianto hyvä ja lempeä, voimme katsoa toisiamme silmiin ja sanoa: Kiitos matkasta